Ellen Johnson Sirleaf (s. 29. lokakuuta 1938 Monrovia) on liberialainen poliitikko sekä maansa ja Afrikan ensimmäinen naispresidentti.[1] Hän vannoi virkavalansa 16. tammikuuta 2006.
Tausta ja yksityiselämä
Tuleva presidentti syntyi vuonna 1938 ja sai nimekseen Ellen Eugenia Johnson.[2] Hänen etninen taustansa on monipuolinen: hänen isänsä kuuluu golaheimoon, äitinsä kruih-heimoon, ja äidinisä oli saksalainen.[3]
Vuonna 1956 Ellen meni naimisiin James Sirleafin kanssa.[4] Sirleaf kasvoi presbyteerisessä kodissa, mutta hänestä tuli sittemmin metodisti vakaasti uskossa olevan miehensä myötävaikutuksesta.[5] Hänellä on neljä lasta.[2]
Vuonna 1961 Johnson Sirleaf muutti miehensä kanssa Yhdysvaltoihin, jossa hän alkoi opiskelemaan. Hän valmistui kirjanpitäjäksi Madison Business Collegesta. Ellen ja James erosivat, mutta Ellen jatkoi opintojaan ensin Coloradon yliopistossa pääaineenaan taloustiede, josta hän siirtyi Harvardiin opiskelemaan julkishallintoa valmistuen maisteriksi.[6]
Poliittinen ura
Johnson Sirleaf aloitti poliittisen uransa William Tolberin hallituksessa, jossa hän toimi ensin apulaisvaltionvarainministerinä vuosina 1972–1973 ja lopulta valtionvarainministerinä 1980–1985 Samuel Doen hallituksessa.[4]
Doen kaudella, jolloin Johnson Sirleaf toimi valtionvarainministerinä, hän ei tullut toimeen presidentin kanssa, mikä johti hänen vangitsemiseensa ja Johnson Sirleaf vältti täpärästi teloituksen. Vuonna 1985 hän asettui ehdolle senaatin vaaleissa ja kritisoi avoimesti maan sotilasdiktatuuria, minkä johdosta hänet vangittiin uudelleen ja tuomittiin aluksi 10 vuodeksi vankilaan. Hänet kuitenkin vapautettiin pian tämän jälkeen, minkä jälkeen Johnson Sirleaf pakeni maasta.[4] Hän palasi Liberiaan vuonna 1997 Maailmanpankin edustajana.[7]
Vuonna 2002 valmistui Sirleafin ja Elisabeth Rehnin YK:n naisten kehitysrahastolle Unifemille laatima Women, War and Peace -raportti, joka käsitteli naisiin kohdistuvia vääryyksiä sota-alueilla ja rauhanprosessien aikana.[8] Raportti sai kiitosta maailmanlaajuisesti.
Johnson Sirleaf asettui ehdolle presidentinvaaleissa jo vuonna 1997, muttei tullut valituksi saatuaan 10 % äänistä. Hän tuli kuitenkin toiseksi, kun Charles Taylor sai 75 % äänistä. Kaksi vuotta myöhemmin Liberiassa alkoi taas sisällissota, jonka seurauksena Tayloria syytettiin naapurimaiden kanssa vehkeilystä. Kun Taylor luovutti vallan väliaikaishallitukselle elokuussa 2003, Johnson Sirleafia ehdotettiin valtionpäämieheksi, mutta väliaikaishallitus päätyi valitsemaan tehtävään Charles Gyude Bryantin. Johnson Sirleaf toimi kuitenkin aktiivisena väliaikaishallituksessa.[9]
Liberian presidenttinä
Johnson Sirleaf asettui ehdolle vuoden 2005 vaaleissa luvaten jälleenrakentaa maan ja hävittää korruption. Hän lähti ehdokkaaksi yhtenäisyyspuolueen ehdokkaana. Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen voitti kuitenkin entinen jalkapalloilija George Weah, jonka Johnson Sirleaf kuitenkin voitti toisella kierroksella saatuaan 59,40 %.[4][10] Johnson Sirleaf vannoi virkavalansa 16. tammikuuta 2006 ja paikalla olivat mm. Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Laura Bush ja ulkoministeri Condoleezza Rice.[9]
Sirleaf pyrki toiselle kaudelle ja sai 11. lokakuuta 2011 järjestetyissä vaaleissa suurimman äänimäärän. Hänen kanssaan toiselle kierrokselle pääsi Winston Tubman. Prince Johnson jäi kolmanneksi ja asettui tukemaan Sirleafia. Tubman piti vaalien ensimmäistä kierrosta vilpillisenä ja kehotti boikotoimaan 8. marraskuuta järjestettyä toista kierrosta. Vaalitarkkailijat pitivät vaaleja pääasiassa onnistuneina.[11]
Syksyllä 2012 Sirleaf vieraili ystävänsä[12][13] Elisabeth Rehnin uudessa haastatteluohjelmassa Elisabeth kohtaa, joka sai ensiesityksensä Yle Fem -kanavalla.[14] Naiset keskustelivat muun muassa yhteisistä matkoistaan, naisten asemasta ja Afrikassa langetetuista vankilatuomioista.[15] Saman vuoden lokakuussa Gbowee esitti kritiikkiä Sirleafin hallintoa kohtaan nepotismista ja riittämättömästä puuttumisesta köyhien olojen parantamiseen.[16]
Presidenttikausiensa aikana Johnson Sirleaf keskittyi maansa jälleenrakentamiseen ja onnistui houkuttelemaan maahan runsaasti ulkomaalaista taloudellista tukea ja investointeja. Hänen kaudellaan Liberian talouskasvu oli 7 % vuodessa. Lisäksi Johnson Sirleaf onnistui neuvottelemaan 4,6 miljardia dollaria maansa ulkomaanvelkoja anteeksi ja sai YK:n poistamaan Liberialle asetettuja talouspakotteita.[2] Hänen ei kuitenkaan katsottu saaneen tarpeeksi aikaan naisten ja lasten suojelemisen saralla: Johnson Sirleaf kiristi raiskauksesta langetettavia rangaistuksia, mutta vesitti tätä myöhemmin. Lisäksi hän antoi vasta toisen kautensa viimeisillä viikoilla presidentillisen määräyksen, jonka nojalla kiellettiin fyysinen, seksuaalinen, taloudellinen, emotionaalinen ja psykologinen väkivalta perheiden sisällä.[17]
Sirleaf ei ollut enää ehdokkaana presidenttinvaaleissa lokakuussa 2017.[18]
Presidenttikauden jälkeen
Tammikuussa 2018 Johnson Sirleaf erotettiin yhtenäisyyspuolueesta. Syynä tähän oli se, ettei hänen katsottu tukeneen puolueen ehdokasta ja omaa entistä varapresidenttiään, Joseph Boakaita, vuoden 2017 presidentinvaaleissa. Johnson Sirleafin katsottiin kehottaneen äänestäjiä äänestämään Boakain vastaehdokasta, George Weahia, joka voitti vaalit.[19]
Kunnianosoitukset
Johnson Sirleaf on saanut kansainväliseltä yhteisöltä lempinimen Rautarouva (engl. Iron Lady). Hänellä on myös kunniatohtorin arvo useissa yliopistoissa.[2]
Liberialaiset
Lähde:[20]
Ulkomaalaiset
Nobelin rauhanpalkinto
Sirleaf sai vuonna 2011 Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä liberialaisen rauhanaktivisti Leymah Gboween ja jemeniläisen demokratia-aktivisti Tawakkul Karmanin kanssa.[24]
Lähteet
- ↑ Profile: Liberia's 'Iron Lady' BBC News. 23.11.2005. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d Ellen Johnson Sirleaf: First Female President of Liberia & Nobel Peace Laureate (pdf) United Nations. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Kramer, Reed: Liberia: Showered With Enthusiasm, Liberia's President-Elect Receives High-Level Reception in Washington allAfrica.com. 11.12.2005. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d Ellen Johnson Sirleaf | Biography, Nobel Peace Prize, & Facts Encyclopædia Britannica. 29.9.2023. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Gov’t Rejects Newspaper Story The News. 7.5.2014. Arkistoitu 2014. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Ellen Johnson Sirleaf Wisconsin Women Making History. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ AFRICA'S FIRST FEMALE PRESIDENT: ELLEN JOHNSON-SIRLEAF mtholyoke.edu. Arkistoitu 2011. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Women, War, Peace: The Independent Experts’ Assessment on the Impact of Armed Conflict on Women and Women’s Role in Peace-Building (Progress of the World’s Women 2002, Vol. 1) UN Women. Arkistoitu 2011. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Biography: Ellen Johnson-Sirleaf, Liberia's 'Iron Lady' by Alistair Boddy-Evans South African History Online. 2016. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Elections 2005 National Elections Commission. 2005. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Présidentielle au Liberia : sans rival, Ellen Johnson Sirleaf est seule au second tour Jeune Afrique. 8.11.2011. Viitattu 5.10.2023. (ranskaksi)
- ↑ Räisänen, Ulla: Naisten Pankin tarina: "Olkaa unelmien välittäjiä" Naisten Pankki. 7.3.2017. Viitattu 7.10.2023.
- ↑ Elisabeth Rehn Ihmisoikeustaistelija. 77 vuotta, Kirkkonummi. Apu. 24.5.2012. Viitattu 7.10.2023.
- ↑ Elisabeth Rehnille oma keskusteluohjelma Iltalehti. 6.8.2012. Viitattu 7.10.2023.
- ↑ Elisabeth kohtaa Ellen Johnson Sirleafin Helsinki: Yle. Arkistoitu 8.8.2014. Viitattu 8.8.2014.
- ↑ Allison, Simon: Fellow Nobel peace prize winner criticises Ellen Johnson Sirleaf World News. 10.10.2012. The Guardian. Viitattu 5.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Ellen Johnson Sirleaf: The legacy of Africa's first elected female president BBC News. 21.1.2018. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Liberia: President Ellen Johnson Sirleaf Bids World Good Bye At UN General Assembly allAfrica.com. 20.9.2017. Viitattu 23.9.2017.
- ↑ Ellen Johnson Sirleaf: Liberia's president expelled from her party BBC News. 14.1.2018. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ President Sirleaf Commissions AFL Senior Officers Ministry of National Defense. 6.12.2016. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Ellen Johnson Sirleaf Archives of Women's Political Communication. 2023. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ President Bush Announces Recipients of Presidential Medal of Freedom georgewbush-whitehouse.archives.gov. 2007. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Liberia: Ellen Gets Kenya's Highest Award allAfrica.com. 14.12.2015. Viitattu 5.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Nobelin rauhanpalkinto kolmelle naiselle (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 7.10.2011
Aiheesta muualla
1901–1925
|
1901: Dunant, Passy
1902: Ducommun, Gobat
1903: Cremer
1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti
1905: Suttner
1906: Roosevelt
1907: Moneta, Renault
1908: Arnoldson, Bajer
1909: Beernaert, Paul Balluet d’Estournelles de Constant
1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto
1911: Asser, Fried
1912: Root
1913: La Fontaine
1917: Punainen Risti
1919: Wilson
1920: Bourgeois
1921: Branting, Lange
1922: Nansen
1925: Chamberlain, Dawes
|
1926–1950
|
1926: Briand, Stresemann
1927: Buisson, Quidde
1929: Kellogg
1930: Söderblom
1931: Addams, Butler
1933: Angell
1934: Henderson
1935: Ossietzky
1936: Lamas
1937: Cecil
1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto
1944: Punainen Risti
1945: Hull
1946: Balch, Mott
1947: Kveekarit
1949: Boyd Orr
|
1951–1975
|
1950: Bunche
1951: Jouhaux
1952: Schweitzer
1953: Marshall
1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö
1957: Pearson
1958: Pire
1959: Noel‑Baker
1960: Lutuli
1961: Hammarskjöld
1962: Pauling
1963: Punainen Risti
1964: King
1965: Unicef
1968: Cassin
1969: Kansainvälinen työjärjestö
1970: Borlaug
1971: Brandt
1973: Kissinger, Lê
1974: MacBride, Satō
1975: Saharov
|
1976–2000
|
1976: B. Williams, Corrigan
1977: Amnesty International
1978: Sadat, Begin
1979: Äiti Teresa
1980: Esquivel
1981: YK:n pakolaisapujärjestö
1982: Myrdal, García Robles
1983: Wałęsa
1984: Tutu
1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan
1986: Wiesel
1987: Arias
1988: YK:n Rauhanturvaajat
1989: Dalai Lama
1990: Gorbatšov
1991: Suu Kyi
1992: Menchú
1993: Mandela, de Klerk
1994: Arafat, Peres, Rabin
1995: Pugwash-liike, Rotblat
1996: Belo, Ramos Horta
1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams
1998: Hume, Trimble
1999: Lääkärit ilman rajoja
2000: Kim
|
2001–
|
2001: YK, Annan
2002: Carter
2003: Ebadi
2004: Maathai
2005: IAEA, ElBaradei
2006: Yunus, Grameen Bank
2007: Gore, IPCC
2008: Ahtisaari
2009: Obama
2010: Liu
2011: Gbowee, Johnson Sirleaf, Karman
2012: EU
2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö
2014: Satyarthi, Yousafzai
2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti
2016: Juan Manuel Santos
2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons
2018: Murad, Mukwege
2019: Abiy
2020: Maailman ruokaohjelma
2021: Ressa, Muratov
2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties
2023: Mohammadi
|
|
---|
| Kansainväliset | |
---|
| Kansalliset | |
---|
| Tieteilijät | |
---|
| Henkilöt | |
---|
| Muut | |
---|
|