Ferdinand Buisson oli Ranskan vapaa-ajattelijoiden yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja. Hän tuli tunnetuksi taistelustaan ilmaisen ja maallisen opetuksen puolesta Ranskan opettajien yhteenliittymässä. Hän oli merkittävä valtion virkamies, Jules Ferryn läheinen työtoveri, ja hänen kehittämänään pidetään substantiivia laïcité eli ”maallikkous”.
Hän kehitti yleisen perusopetuksen, joka avasi ovet suurelle ryhmälle lapsia ja kansalaisia, jotka olivat olleet opetuksen ulkopuolella, eli vammaisille ja kehitysvammaisille.
Buison kävi koulunsa pariisilaisessa lycée Condorcet’ssa mutta lähti nuorena opettajana vuonna 1866 maanpakoon Sveitsiin, koska ei halunnut vannoa uskollisuudenvalaa toiselle keisarikunnalle ja Napoleon III:lle. Hän palasi takaisin Ranskaan vuonna 1870 toisen keisarikunnan kaaduttua.
Sveitsissä ollessaan Buisson osallistui vuonna 1867 Kansainvälisen pysyvän rauhanneuvoston toimintaan ja kasvatuksen avulla tapahtuvaan sotien vastaisen ohjelman suunnitteluun yhdessä Jules Ferryn ja kirjailija Victor Hugon kanssa.
Toisen keisarikunnan luhistuttua Buisson palasi takaisin Ranskaan. Hän oli jo aikaisemmin ystävystynyt uuden opetusministerin Jules Simonin kanssa, ja tämä nimittikin hänet Pariisin koululaitoksen johtajaksi. Opetusministerinä Jules Simonia seurannut Jules Ferry kutsui hänet ministeriön palvelukseen alakoulujen osaston johtajaksi. Tehtävässä hän korosti erityisesti kirjoitustaidon ja maallisen opetuksen merkitystä.
Kansanedustajana toimiessaan hän ajoi voimakkaasti ilmaisen peruskoulutuksen toteuttamista ja naisten äänioikeuden myöntämistä. Vuonna 1890 Buisson nimitettiin Sorbonnen yliopiston pedagogiikan professoriksi. Hän osallistui Ranskan ihmisoikeuksien ryhmän perustamiseen, joka toimi voimallisesti kapteeni Dreyfusin syyttömyyden puolesta.
Buisson toimi Kansainliiton puolestapuhujana järjestön alkutaipaleella ja omistautui erityisesti Ranskan ja Saksan suhteiden parantamiselle, etenkin sen jälkeen kun Ranska miehitti Ruhrin alueen vuonna 1923. Hän kutsui saksalaisia pasifisteja vierailemaan Pariisiin ja matkusti itsekin Berliiniin. Hän jakoi vuonna 1927 saamansa palkinnon saksalaisen professorin Ludwig Quidden kanssa.[1] Hän on ollut iäkkäin Nobelin rauhanpalkinnon saajista eli 86-vuotias. Saamansa palkintosumman hän halusi jakaa ”adoptiolapsilleen”, Ranskan opettajille, jotta he voisivat työskennellä lasten kanssa päämääränään kansakuntien lähentäminen toisiinsa.
Hänen kirjallisen tuotantonsa merkkipaalu on Dictionnaire de pédagogie et d’instruction primaire, jonka ensyklopedistisesta toimittamisesta hän vastasi yhdessä 350 muun kirjoittajan kanssa. Hän kirjoitti itse osan teoksen artikkeleista.
Teokset
Le Christianisme libéral. Paris: Cherbuliez, 1865.
Dubois, Patrick: Le Dictionnaire de Ferdinand Buisson. Berne: Lang, 2002. ISBN 3-906768-10-4. (ranskaksi)
Loeffel, Laurence: Ferdinand Buisson. Paris: Hachette, 1999. ISBN 2-01-170595-9. (ranskaksi)
Loeffel, Laurence (toim.): Ferdinand Buisson: fondateur de la laïcité, militant de la paix: actes du colloque commémorant le 70e anniversaire de la disparition de Ferdinand Buisson, Grandvilliers, Oise, septembre 2002. Amiens: SCÉRÉN-CRDP Académie d'’Amiens, 2004. ISBN 2-86615-286-7. (ranskaksi)
.jpg)
