Andrei Dmitrijevitš Saharov (ven. Андре́й Дми́триевич Са́харов, [ˈsaxərəf], 21. toukokuuta 1921 – 14. joulukuuta 1989) oli neuvostoliittolainen ydinfyysikko sekä demokratia- ja ihmisoikeusaktivisti. Saharov väitteli tohtoriksi ydinfysiikasta vuonna 1947. Saharov tuli ensin tunnetuksi Neuvostoliiton ydinaseen kehittäjänä, mutta myöhemmin hänestä tuli maansa tunnetuin toisinajattelija. Andrei Saharoville myönnettiin ensimmäisenä venäläisenä Nobelin rauhanpalkinto 1975.[1]
Elämä ja ura
Isän puolelta Saharov oli lähtöisin pappis- ja lakimiessuvusta, äidin puolelta upseerisuvusta. Suvussa oli venäläisyyden lisäksi kreikkalaista, puolalaista, ja eteläistä mongoliverta. Saharovin lapsuus ja nuoruus oli elintasoltaan niukkaa. Hän aloitti yliopisto-opinnot Moskovassa vuonna 1938.[1]
Saharov työskenteli opiskelijana fyysikko Igor Tammin kanssa ja hänet värvättiin 1948 Neuvostoliiton ydinpommia kehittävään ryhmään. Neuvostoliiton ensimmäinen ydinpommi räjäytettiin 29. elokuuta 1949. Saharovin osuus oli ratkaiseva seuraavassa vaiheessa, vetypommin kehittämisessä. Ensimmäinen vetypommi räjäytettiin 1953. Samana vuonna Saharoville myönnettiin maan korkein arvonimi ”sosialistisen työn sankari”.[2] Saharov uskoi Neuvostoliiton ydinaseen olevan välttämätön voimatasapainon saavuttamiseksi ja rauhan säilyttämiseksi. Hän puhui kuitenkin ydinkokeiden aiheuttamia ympäristötuhoja ja kilpavarustelua vastaan ja ydinvoiman rauhanomaisen käytön puolesta, jonka toivoi helpottavan riippuvuutta öljystä ja kaasusta.
Saharov tuomitsi 1968 Prahan kevään murskaamisen ja Tšekkoslovakian miehityksen sekä kirjoitti esseen ”Pohdintoja edistyksestä, rauhanomaisesta rinnakkainelosta ja henkisestä vapaudesta” (Размышления о прогрессе, мирном сосуществовании и интеллектуальной свободе, engl. "Reflections on Progress, Peaceful Coexistence and Intellectual Freedom), joka levisi samizdatina ja ulkomailla. Saharovista tuli Neuvostoliiton ihmisoikeusliikkeen keskeisiä vaikuttajia. Vuonna 1975 hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto. Häntä ei päästetty palkintoa noutamaan, joten hänen vaimonsa luki palkintopuheen, jossa sanottiin muun muassa rauhan, edistyksen ja ihmisoikeuksien olevan riippuvaisia toisistaan. Neljä vuotta myöhemmin Andrei Saharov asettui vastustamaan Afganistanin sotaa, mikä johti lopulta hänen leimaamiseensa toisinajattelijaksi ja sisäiseen karkotukseen Gorkiin vuonna 1980.
Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatšov kumosi karkotuksen vuonna 1986. Saharov valittiin maaliskuussa 1989 uuteen Neuvostoliiton kansanedustajien kongressiin, jossa hän toimi muutaman kuukauden ennen äkillistä kuolemaansa sydänkohtaukseen 68-vuotiaana.[3]
Euroopan parlamentti perusti vuonna 1988 hänen nimeään kantavan Saharov-palkinnon, joka myönnetään vuosittain ihmisoikeuksia ja sananvapautta edistävälle henkilölle tai järjestölle.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
1901–1925
|
1901: Dunant, Passy
1902: Ducommun, Gobat
1903: Cremer
1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti
1905: Suttner
1906: Roosevelt
1907: Moneta, Renault
1908: Arnoldson, Bajer
1909: Beernaert, Paul Balluet d’Estournelles de Constant
1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto
1911: Asser, Fried
1912: Root
1913: La Fontaine
1917: Punainen Risti
1919: Wilson
1920: Bourgeois
1921: Branting, Lange
1922: Nansen
1925: Chamberlain, Dawes
|
1926–1950
|
1926: Briand, Stresemann
1927: Buisson, Quidde
1929: Kellogg
1930: Söderblom
1931: Addams, Butler
1933: Angell
1934: Henderson
1935: Ossietzky
1936: Lamas
1937: Cecil
1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto
1944: Punainen Risti
1945: Hull
1946: Balch, Mott
1947: Kveekarit
1949: Boyd Orr
|
1951–1975
|
1950: Bunche
1951: Jouhaux
1952: Schweitzer
1953: Marshall
1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö
1957: Pearson
1958: Pire
1959: Noel‑Baker
1960: Lutuli
1961: Hammarskjöld
1962: Pauling
1963: Punainen Risti
1964: King
1965: Unicef
1968: Cassin
1969: Kansainvälinen työjärjestö
1970: Borlaug
1971: Brandt
1973: Kissinger, Lê
1974: MacBride, Satō
1975: Saharov
|
1976–2000
|
1976: B. Williams, Corrigan
1977: Amnesty International
1978: Sadat, Begin
1979: Äiti Teresa
1980: Esquivel
1981: YK:n pakolaisapujärjestö
1982: Myrdal, García Robles
1983: Wałęsa
1984: Tutu
1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan
1986: Wiesel
1987: Arias
1988: YK:n Rauhanturvaajat
1989: Dalai Lama
1990: Gorbatšov
1991: Suu Kyi
1992: Menchú
1993: Mandela, de Klerk
1994: Arafat, Peres, Rabin
1995: Pugwash-liike, Rotblat
1996: Belo, Ramos Horta
1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams
1998: Hume, Trimble
1999: Lääkärit ilman rajoja
2000: Kim
|
2001–
|
2001: YK, Annan
2002: Carter
2003: Ebadi
2004: Maathai
2005: IAEA, ElBaradei
2006: Yunus, Grameen Bank
2007: Gore, IPCC
2008: Ahtisaari
2009: Obama
2010: Liu
2011: Gbowee, Johnson Sirleaf, Karman
2012: EU
2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö
2014: Satyarthi, Yousafzai
2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti
2016: Juan Manuel Santos
2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons
2018: Murad, Mukwege
2019: Abiy
2020: Maailman ruokaohjelma
2021: Ressa, Muratov
2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties
2023: Mohammadi
|
|
---|
| Kansainväliset | |
---|
| Kansalliset | |
---|
| Tieteilijät | |
---|
| Henkilöt | |
---|
| Muut | |
---|
|