Oregon on Yhdysvaltojen osavaltio maan länsirannikolla Kalifornian ja Washingtonin välissä. Sen muut rajanaapurit ovat Idaho ja Nevada. Kuten muillakin osavaltioilla Yhdysvalloissa, Oregonilla on lempinimi, Beaver State (suom. ”Majavaosavaltio”). Oregonin hallintopääkaupunki on Salem.
Oregon on pituudeltaan 475 kilometriä pohjoisesta etelään ja leveydeltään 636 kilometriä idästä länteen. Oregonin pinta-ala on noin
251 419 km²[1], ollen täten Yhdysvaltojen yhdeksänneksi laajin osavaltio. Osavaltion korkein kohta on Mount Hood, jolla on korkeutta 3 428 metriä. Oregonin keskikorkeus merenpinnasta on noin 1 000 metriä, ja alin kohta on merenpinnan tasolla.
Oregonin rajana pohjoisessa on Columbiajoki ja idässä Snake River. Kaksi etelä-pohjoissuuntaista vuorijonoa, Rannikkovuoristo ja Kaskadit, jättävät väliinsä Willamette-laakson, joka on yksi maailman hedelmällisimmistä maanviljelyalueista.[2] Willamette on myös tunnettua viinintuotantoaluetta, jonka Pinot Noir -rypäleistä valmistetut punaviinit ovat varsin laadukkaita.[3] Oregon tunnetaan Yhdysvalloissa sateisena, mutta sademäärä on korkea vain osavaltion länsiosassa. Kaskadivuorten itäpuolella ilmasto on huomattavasti kuivempi.[4] Vuoden lämpimintä aikaa on heinä-elokuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila Salemissa on noin 28 astetta. Kylmintä on joulukuussa, keskimääräinen alin lämpötila +1 astetta.[5]
Oregonin osavaltion nimi tulee mahdollisesti ranskan kielen sanasta ouragan ('Myrskyjen joki'), jolla nimellä ranskalaiset tutkimusmatkailijat kutsuivat Columbiajokea.[7] Wisconsin-joen nimi ranskalaisten kartoissa oli "Ouaricon-sint".[8]
Alueelle tuli ensimmäisenä espanjalaisia tutkimusmatkailijoita. Lähetyssaarnaajat aloittivat työnsä 1830-luvulla, ja heitä seurasivat uudisasukkaat Oregonin reittiä pitkin 1840-luvulla. Osavaltioksi Oregon hyväksyttiin vuonna 1859.[8]
Hallinto
Oregonin lainsäädäntövaltaa käyttää kaksikamarinen osavaltion parlamentti. Ylähuoneessa eli senaatissa on 30 jäsentä, alahuoneessa eli edustajainkokouksessa on 60 jäsentä. Parlamenttikausien lukumäärää ei ole rajoitettu.[9]
Ylintä toimeenpanovaltaa käyttää kuvernööri. Vuodesta 2023 kuvernöörinä on ollut Tina Kotek.[10]
Oregon on herättänyt kansainvälistä huomiota terveydenhuollon priorisointikokeilullaan, jolla varattomille annettavia julkisia terveyspalveluja on pyritty rajoittamaan tai suuntaamaan uudelleen (niin sanottu Oregonin malli).[11][12] Vuonna 2020 Oregonissa säädettiin laki, jossa huumeiden hallussapito dekriminalisoitiin.[13][14] Lain voimaantulolla on myöhemmin todettu olleen useita negatiivisia vaikutuksia.[13]
Talous
Oregonin bruttokansantuote vuonna 2010 oli 174 miljardia dollaria. Se oli Yhdysvaltojen osavaltioista 25. tilalla.[15]
Oregonista louhitaan sepeliä ja rakennuskiveä ja kaivetaan hiekkaa. Luoteisosassa on maakaasua ja muualta on löytynyt myös teollisuusmineraaleja.[16]
Oregonin sähköntuotannosta kaksi kolmannesta perustu vesivoimaan. Muita energianlähteitä ovat maakaasu ja jossain määrin myös kivihiili.[16]
Vuonna 2013 osavaltion suurimmat työllistäjät olivat Oregonin lääketieteellinen korkeakoulu ja Syöpäsairaala, Oregonin osavaltionyliopisto, Nike ja Hewlett Packard.[17]
Oregonissa on kaikkiaan neljätoista lentoasemaa.[18] Osavaltiossa on myös yksitoista satamaa, joista viisi on rannikolla ja kuusi Columbiajoen varrella.[19]
Väestö
Oregonin 4,2 miljoonasta asukkaasta 86,7 % on valkoisia.[20] Osuus on suurempi kuin Yhdysvalloissa keskimäärin (tiedot vuodelta 2020).[21]
Oregonissa on kuusi julkista yliopistoa ja kaksi korkeakoulua. Yksityisiä yliopistoja on yli 25.[16]Willametten yliopisto, perustettu 1842, on vanhin yhdysvaltalainen yliopisto Mississippin länsipuolella.[22]
Oregonin kulttuuri-identiteetti on vasta muodostumassa, sillä osavaltiona se on suhteellisen nuori ja harvaan asuttu. Suuremmissa kaupungeissa toimii teatteriryhmiä ja Ashburnissa järjestetään vuosittain Shakespeare-juhlat.[16]