Pohjois-Haaga (ruots.Norra Haga) on Haagan kaupunginosan osa-alue Helsingissä. Sitä rajaa idässä Hämeenlinnanväylä. Etelässä ja lännessä puistokaistaleet erottavat sen naapurikaupunginosa-alueista Etelä-Haagasta ja Lassilasta. Etelässä Pohjois- ja Etelä-Haagan raja kulkee myös Metsäläntietä pitkin. Pohjoisessa kaistale Lassilaa tulee vastaan Kaupintien ja Aku Korhosen tien eteläpuolisen puistoalueen takana. Pohjois-Haagan keskeisiin kohteisiin kuuluu Thalianaukio, jossa on myös taksiasema. Pohjois-Haagasta on Hämeenlinnanväylän ylittävien kevyen liikenteen siltojen kautta yhteys Keskuspuistoon ja Pirkkolan liikuntapuistoon.
Osa-alueella asuu vajaat 9 500 asukasta (1.1.2014) ja työpaikkoja se tarjoaa noin 4 000:lle (31.12.2012).[1] Asukkaista monet ovat asuneet alueella sen rakentamisesta lähtien. Siksikin asukkaiden keski-ikä on keskimääräistä korkeampi; alueella asuu runsaasti yli 65-vuotiaita.
Pohjois-Haagan korkein maastonkohta on Ida Aalbergin tien pohjoispuolella olevilla kallioilla (44 m mpy.) ja matalin Hämeenlinnanväylän varressa Etelä-Haagan rajalla (10,5 m mpy.)[3] Etäisyys Pohjois-Haagasta Helsingin keskustaan on noin kymmenen kilometriä.
Pohjois-Haagassa toimii vuonna 1956 perustettu kotiseutuyhdistys Pohjois-Haaga Seura ry.
Thalian aukion nimi taas johtuu kreikkalaisen mytologian näytelmätaiteen muusan nimestä Thalia. Alueen kaakkoisosan katujen nimet kuten Nuijamiestentie, Ilkantie, Poutuntie, Krankantie ja Huovitie sekä Linnaleirin aukio viittaavat kuitenkin nuijasotaan.
Nykyinen Pohjois-Haaga kuului ennen vuotta 1946 pääosin Haagan kauppalaan, mutta oli rakentamatonta aluetta, pääosin suota, mäntyvaltaista metsää ja kallioita. Eliel SaarisenMunkkiniemi–Haaga-suunnitelma vuodelta 1915 ulottui Pohjois-Haagankin alueelle, mutta sen mukaisesti alueelle ei rakennettu mitään. Pohjois-Haagan alue liitettiin Helsinkiin suuressa alueliitoksessa ja siitä tuli Haagan kaupunginosan osa-alue vuonna 1959.
[4]
1910-luvun alussa perustettu partiolippukunta Toimen Pojat retkeili tulevan Pohjois-Haagan alueella ainakin jo vuodesta 1912 alkaen. Partiolaisten retkeily päättyi ja heidän rakentamansa metsämajan käyttö loppui, kun alueelle ryhdyttiin sodan uhatessa rakentamaan linnoituksia.[5]
Professori Laura Kolbe kuvaa kirjassaan Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa elämäänsä 1950-luvun Pohjois-Haagassa seuraavasti: "Kotini Pohjois-Haagassa, 1950-luvun uudessa helsinkiläisessä esikaupungissa, edusti uutta aikaa. Lapsuuteni kaupunginosassa korostuivat järjestys ja moderni valoisuus, selkeys ja toimivuus. Elettiin yhä säädyllisyyden ja hierarkkisuuden normittamassa maailmassa, johon uusi urbaani keskiluokka oli kasvamassa. Haagan asuntoihin eivät muuttaneet maalaiset, vaan sinne tulivat modernia elämää hakemaan juristi-, insinööri-, ekonomi- ja lääkäriperheet sekä työläis- ja palveluammateissa toimivat. Kaksikielisyys oli melko tavallista. Lapsia oli paljon ja kaikkialla. Olimme aina ulkona leikkimässä, emmekä niinkään toistemme kotona. Sosiaalinen tausta oli pihan leikeissä häivytetty taustalle."[6]
Kerrostalojen välisillä puistoalueilla on satunnaisesti näkyvissä jäänteitä ensimmäisen maailmansodan aikana lähinnä ampumahaudoiksi rakennetuista linnoitteista, jotka kuuluivat niin sanottuun Krepost Sveaborgiin. Puolustustarkoituksiin tehtyjä linnoitteita ei jouduttu käytännössä juuri kokeilemaan. Satunnaisia yhteenottoja syntyi punakaartilaisten ja saksalaisten välille jälkimmäisten tullessa Leppävaaran suunnasta 11. huhtikuuta 1918. Yksi hyvin säilynyt linnoituskokonaisuus sijaitsee Runar Schildtin puiston länsipäässä. Muistona linnoitustöistä on Pohjois-Haagan puistoissa lisäksi muutama nykyisin ulkoilureittinä palveleva mukulakivinen tykkitie.[7]
Valkoisten avuksi kansalaissodan aikana saapuneet saksalaiset toimeenpanivat punakaartilaisten joukkoteloituksen Etelä-Haagassa nykyisten Riistavuoren vanhainkodin ja Vihdintien liikenneympyrän välisellä suoalueella 12. huhtikuuta 1918. Pohjois-Haagan metsään haudattiin 28 punakaartilaista ja lisäksi neljä virolaista, joista yksi oli silloinen Viron oikeusministeri Jüri Vilms. Virolaiset olivat olleet matkalla Suomen kautta Isoon-Britanniaan neuvottelemaan Viron itsenäistymisestä, jota Saksa vastusti. Vuonna 1920 virolaiset onnistuivat jäljittämään kadonneet maanmiehensä, Vilmsin ja hänen seuralaistensa ruumiit kaivettiin haudasta ja kuljetettiin kunnianosoituksin Tallinnaan. Samana vuonna haudalle pystytettiin muistokivi, jossa on ainoastaan vuosiluku 1918. Hauta on nykyisin Helsingin kaupungin omistama suojelukohde.[8]
Pohjoismaiden suurin ampumarata
Pohjois-Haagan alueelle valmistui vuonna 1924 Kronohagens Idrottsföreningenin (Kiffen) ampumarata, joka oli valmistuessaan Pohjoismaiden suurin. Ampumaradan yhteyteen rakennettiin hirsipaviljonki, jonka julkisivu oli nykyisen Eliel Saarisen tien suuntainen. Ampumasuunta radalla oli nykyisen Maria Jotunin tien eteläpäästä suoraan pohjoiseen, ja maalitaulut sijaitsivat pohjoispään hiekkaisessa rinteessä. Ampumakatoksen pohja on vielä nykyisin näkyvissä Eliel Saarisen tien ja Maria Jotunin tien välissä. Myöhemmin rata myytiin Helsingin suojeluskuntapiirille, joka käytti sitä sekä harjoitteluun että kilpailuihin. Rataa käyttivät myös puolustusvoimat, ja siellä vierailivat muun muassa marsalkka Mannerheim ja presidentti P. E. Svinhufvud. Toiminta ampumaradalla päättyi, kun suojeluskuntajärjestö lakkautettiin vuonna 1944. Ampumaradan paviljonki siirtyi Helsingin kaupungille, ja sitä käytettiin retkeily- ja hiihtomajana. Nurmijärventien vilkas liikenne ja asutuksen lisääntyminen vähensivät majan käyttöä, ja vuodesta 1967 paviljonki toimi nuorisotilana, kunnes se paloi vuonna 1974. Paviljongin paikalla on nykyisin Marjatta-koulu.[9]
Pohjois-Haagan rakentaminen
Pohjois-Haaga vuonna 1964.
Jatkosodan päätyttyä Helsingissä oli noin 340 000 asukasta, joista monet olivat menettäneet kotinsa pommituksissa. Asuntonsa menettäneille kaupunkilaisille, kaupunkiin tulleelle siirtoväelle ja maaseudulta Helsinkiin työhön siirtyvälle väestölle oli saatava koteja. Asuntopulan poistamiseksi oli ryhdyttävä suunnittelemaan ja rakentamaan uusia asuinalueita. Tällöin käynnistyi myös Haagan pohjoisosan suunnittelu asuntotarkoitukseen. Metsäiselle alueelle oli helppo suunnitella asuinrakennuksia, koska vanhaa asutusta ei juuri ollut.[10]
Suurin osa Pohjois-Haagan kerrostaloista on 1950-luvulta, ja ne rakennettiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäisinä valmistuivat Ilkantien, Eliel Saarisen tien ja Nuijamiestentien rajaaman alueen talot vuosina 1951−1954, toisina Thalianaukion ympärillä olevat talot vuosina 1954−1957 (näiden joukossa Tolarin kansakoulu, nykyinen Pohjois-Haagan ala-asteen koulu vuonna 1956) ja kolmansina Ida Aalbergin tien ja Adolf Lindforsin tien ympäristössä olevat korkeat kerrostalot, Näyttelijäntien pohjoispuolen kerrostalot sekä ostoskeskus vuosina 1958−1960. Näitä taloja suunnittelivat muun muassa arkkitehdit Aulis Blomstedt ja Martti Välikangas.[11]
Helsingin Pohjois-Haaga vuonna 1955.
Neljäs suuri rakennuskohde olivat vuosina 1971−1973 rakennetut Maiju Lassilan tien ja sen poikkikatujen varsilla olevat elementtirakenteiset talot. Tiiviillä rakentamisella pyrittiin kantakaupungin tavoin saamaan palvelut asukkaiden välittömään läheisyyteen, missä ei kuitenkaan täysin onnistuttu.[12] Nämä talot sijaitsevat entisen ampumaradan paikalla ja niiden takana olevasta hiekkatörmästä on vielä viime aikoinakin löytynyt luoteja.[13]
Ensimmäisen rakennusvaiheen valmistuttua vuonna 1954 Pohjois-Haagassa oli 973 asukasta. Huippuvuonna 1965 asukasluku oli yli 12 000. Vuonna 1985 asukkaita oli hieman yli 10 000. Vuosina 1965–1985 lasten määrä Pohjois-Haagassa putosi puoleen. Lasten ja nuorten väheneminen johtuu lähiön iästä, koska monet alueelle sen rakentamisvaiheessa muuttaneista asuivat siellä vielä 1980-luvulla ja heidän aikuistuneet lapsensa olivat muuttaneet pois.[14] Ensimmäinen nimenomaan vanhuksille tarkoitettu asuintalo valmistui Tolarintielle vuonna 1956 ja Krankantielle rakennettiin Helsingin kaupungin 400-vuotissäätiön omistama vanhusten asuintalo vuonna 1965.[15]
Pohjois-Haagan vanhin päiväkoti, Kanerva, aloitti toimintansa vuonna 1954. Ensimmäinen leikkikenttä avattiin Näyttelijäntien ja Ida Aalbergin tien kulmassa vuonna 1958.[16] Marjatta-koulu perustettiin vuonna 1972 ja se toimi Hakavuoren kirkon tiloissa, kunnes sille valmistui oma talo Poutuntien varrelle.[17]
Ennen Hämeenlinnanväylän valmistumista 1970-luvun alkupuolella Nuijamiestentie oli valtatie 3:n osa.
Eliel Saarisen tien varteen Haagan keskiosiin rakennetaan uusia asuinrakennuksia. Sinne on viime vuosina noussut myös muutamia palvelutaloja.
Paikkoja Pohjois-Haagassa
Valkea talo, Kuurojen liittoHelsingin tekniikan alan oppilaitosPohjois-Haagan ala-asteen kouluAino Acktén puiston viljelypalstojaRunar Schildtin puisto
Taka-Lassilan koirapuisto (Lassilassa Kehä I:n ja siirtolapuutarha-alueen välissä)
Aino Acktén koirapuisto (Pohjois-Haagan ja Lassilan välisellä puistoalueella, skeittipuiston ja viljelypalstojen välissä)
Laajasuon alppiruusupuisto (Rhodopuisto)
Lassilan Palstaviljelijät ry
Haagan viljelypalstat (Hyötykasviyhdistys)
Leevin palvelutalo
Runar Schildtin puisto, kunnostettu vuosina 2015-16.
Peking House
Julkinen liikenne
Pohjois-Haagasta on erinomaisetlähde? raide- ja bussiyhteydet eri puolille pääkaupunkiseutua. Lähiö sijaitsee Kehä I:n ja Hämeenlinnan moottoritien (Valtatie 3) muodostamassa kulmauksessa ja lähellä Turun moottoritien ja Tuusulanväylän liittymiä.
Suomen Turistiauto aloitti Helsingin keskustan ja Pohjois-Haagan välisen linja-autoliikenteen vuonna 1956. Pohjois-Haagan kautta ajavat Helsingin sisäisen liikenteen linja-autot 40 ja 41 keskustasta Pohjois-Haagan asemalle, Kannelmäkeen ja Paloheinään. Lisäksi linja 43 kulkee keskustasta Pohjois-Haagan kautta Kannelmäkeen.
Riitta Oittinen ja Pirkko Tepponen (toim.): Pohjois-Haaga - Pohjantähti Helsingissä. Helsinki: Helsingin kaupunginosatoimikunta, Pohjois-Haaga-Seura ja Helsingin kaupunki, 1989. ISBN 951-771-958-2.
Viitteet
↑ abHelsinki alueittain 2014 (Haagan peruspiiri PDF:n sivuilla 62-65) 2015. Helsingin kaupungin tietokeskus. Viitattu 9.5.2015.
↑Mauri Sariola: Susikoski ottaa omansa, s. 45. Jyväskylä: Gummerus, 1959.
↑Mauri Sariola: Susikoski virittää ansan, s. 61. Jyväskylä: Gummerus, 1970.
Kirjallisuutta
Poutanen, Markku: Balladi Pohjois-Haagasta: Pohjois-Haagan historiaa, nostalgiaa ja muisteluja vuosilta 1956-1965. Helsinki: Markku Poutanen, 2022. ISBN 978-952-94-6394-7
