Alue on yhdistelmä toimistotiloja ja asuinrakennuksia, ja se on tunnettu julkisivuille leimallista punaisesta savitiilestä ja keltatiilestä sekä suurista aukioistaan. Rakennukset myötäilevät keskuspuiston reunan maastoa.
Vanhaa Puu-Pasilaa kuvattuna 1910-luvulla nykyisen Maistraatintorin suuntaan.
Ennen nykyisten kerros- ja toimistotalojen rakentamista Länsi-Pasilan keskiosassa sijaitsi puutalokaupunginosa, jota kutsuttiin myös Puu-Pasilaksi. Se sai alkunsa, kun alueella sijainneen Bölen tilan herra Julius Wilhelm Krönqvist alkoi vuokrata tontteja asuinrakentamiseen vuonna 1895. Suureen kysyntään vaikuttivat Pasilan rautatieaseman läheisyys[2] sekä pienet vuokrat yleisen asuntopulan aikana.[3] Teollistumisen ja nopean kaupungistumisen takia vuokrat lähempänä Helsingin keskustaa olivat samaan aikaan huomattavan suuria, ja siksi Pasilaan muutti työläisiä ja vähävaraisia. Iso osa työläisistä oli rautatieläisiä.[4]
Metsän kupeessa rinteessä sijainnut Puu-Pasila rakennettiin vuosina 1895–1905. Koska alueella ei ollut asemakaavaa tai rakennusmääräyksiä, tonteille nousi varsin erikokoisia ja -näköisiä taloja,[3] ja sen arkkitehtuuria on kutsuttu sekavaksi.[5] Usein asukkaat rakensivat talonsa itse.[6] Ulkonäöltään ja rakennuskannaltaan alue muistutti Tampereen Pispalaa. Alueella asui pääasiassa työläisiä, ja tiiviissä asuinympäristössä sosiaalinen elämä oli vilkasta ja yhteisöllistä.[3]
Aluksi puutaloalue sijaitsi juuri ja juuri Helsingin kunnallisen rajan ulkopuolella Helsingin maalaiskunnan puolella ja järjestettiin vuonna 1906 taajaväkiseksi yhdyskunnaksi, mutta jo vuonna 1912 se liitettiin Helsinkiin.[7] Alueliitoksen jälkeen Puu-Pasilaan rakennettiin vesijohdot ja viemäriverkosto.[3] Puu-Pasilalla oli myös oma kirkkonsa ja paloasemansa. Katunimistössä näkyi Raamatun naisten vaikutus: Puu-Pasilan katuja olivat esimerkiksi Eevankatu, Leankatu, Raakelinkatu ja Magdaleenankatu.[6]
Vuonna 1928 Puu-Pasila sai oman raitiolinjan, kun Nordenskiöldinkadun raitiotietä jatkettiin 1,2 kilometriä pohjoiseen. Puu-Pasilan asukkaat olivat toivoneet raitiotietä siitä saakka, kun Pasilan asemarakennus oli siirretty radan itäpuolelle, ja kävelymatka luvallisia kulkuväyliä pitkin asemalle Nordenskiöldinkadun kautta oli yksi kaksi kilometriä pitkä. Pasilasta alettiin liikennöidä kymmenen minuutin välein linjanumerolla 10 Nordenskiöldinkadulle, jossa oli maksuton vaihtoyhteys Pasilan asemalle kulkeneelle raitiolinjalle 3. Matkustajat toivoivat suoraa yhteyttä keskustaan, mutta liikennöitsijän mukaan linja ei Pasilan pienen asukasluvun vuoksi olisi ollut kannattava. Raitiolinja lakkautettiin vuonna 1952 ja korvattiin linja-autolla, joka sekään ei kulkenut Eläintarhaa etelämmäksi.[8]
Vuoden 1940 jälkeen alueen tonttien vuokrasopimuksia jatkettiin yhä lyhyemmissä jaksoissa; Puu-Pasilan tulevaisuus oli jatkuvasti epävarma, ja epävarmuus johti talojen kunnossapidon laiminlyötiin ja ränsistymiseen.[3] 1970-luvulle tultaessa puutalot olivat päässeet huonoon kuntoon, ja ajan hengen mukaisesti alue päätettiin purkaa nykyaikaisten kerrostalojen tieltä. Purkutyöt alkoivat vuonna 1977 ja Länsi-Pasilan asemakaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa vuonna 1978.[5] Suurin osa taloista oli purettu 1980-luvun puoliväliin mennessä. Myös katuverkosto uusittiin ja mäkistä maastoa tasoitettiin.[3] Alueella on säästetty muutama vanha puinen asuinrakennus, jotka muistuttavat alueen alkuperäisestä ilmeestä.[6]
Uudisrakentaminen 1980-luvulla
Alueen rakennustöitä vuonna 1982.Yleisradion aluetta ja Pasilan maamerkki, 146 metriä korkea Pasilan linkkitorni.
Länsi-Pasilan nykyinen asemakaava hyväksyttiin vuonna 1978. Reijo Jallinoja johti projektipäällikkönä myös Länsi-Pasilan kaavoitusta, mutta koska Itä-Pasila oli alusta lähtien saanut osakseen runsaasti arvostelua, alue suunniteltiin perinteisempään tyyliin. Niinpä Itä-Pasilan betonin ja geometrisen mittakaavan vastapainoksi Länsi-Pasilassa painotettiin pehmeämpää punaista tiiltä rakennusmateriaalina, kaarevia katuja, puistoja ja vihreyttä. Läpiajoliikennettä pyrittiin rajoittamaan ja pysäköintiä ohjaamaan maan alle.[3]
Länsi-Pasilan pohjoisosa tunnetaan myös nimellä Ilmala. Nimi johtuu alueella 1910–1967 sijainneesta Ilmatieteen laitoksen Ilmalan observatoriosta. Nykyisin Ilmalassa on muun muassa kaksi Helsingin Veden suurta vesisäiliötä, joista toisen yhteydessä on myös Helsingin Veden pääkonttori. Helsingin virallisessa aluejaossa Ilmala ei muodosta erillistä osa-aluetta.
Vuonna 2020 rakennusliike Skanska osti Ilmalan Pöllölaakson alueen. MTV:n rakennukset puretaan ja tilalle rakenennetaan asuintaloja.[9] Purkutyöt alkoivat vuonna 2023. Samalla Pöllölaakso nimetään uudelleen Ilmattarenpihaksi.[10]
Raitioliikenne Pasilan rautatieasemalta Ilmalantorille alkoi lokakuussa 2022.[11]
↑Mustonen, Pertti & Rytilä, Pekka: Kaupunkiratakirja 2002 : Helsinki - Huopalahti - Leppävaara, s. 157. Helsingin kaupunki, Espoon kaupunki, Ratahallintokeskus, 2002. ISBN 951-718-876-5
.jpg)
_Ilmala,_Helsinki_lokakuu_2022.jpg)
