Helluntaiherätys sai alkunsa 1900-luvun alussa Los AngelesinAzusa-kadun herätyksestä vuonna 1906. Klassisella helluntailaisuudella arvioitiin vuonna 2016 olevan lähes 300 miljoonaa seuraajaa ja helluntailais-karismaattisten kirkkojen seuraajia oli vuonna 2021 jo yli 655 miljoonaa. Erityisen vahvaa helluntailaisuus on Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.[9][10][3][11] Helluntailaisuus on jaettu perinteisesti kolmeen kehitysvaiheeseen: klassiseen helluntaiherätykseen, karismaattiseen liikkeeseen ja uuskarismaattisuuteen.[12]
Helluntailaisia yhdistää maailmanlaajuisesti joka kolmas vuosi järjestettävä maailmankonferenssi. Konferenssi järjestettiin ensimmäisen kerran Zürichissa vuonna 1947. Konferenssi on järjestetty myös Helsingissä vuonna 1964 ja järjestetään uudelleen vuonna 2025.[13] Euroopan tasolla helluntaikirkot kokoontuvat Euroopan helluntaikonferenssiin.[3]
Pohjoismaihin helluntaiherätys tuli varhain 1900-luvun alussa ja Pohjoismailla on ollut tärkeä rooli myös helluntaiherätyksen eurooppalaisessa yhteistyössä. Erityisesti ruotsalainen Lewi Pethrus oli avainroolissa yhteistyön aloittamisessa. Nykyisin Pohjoismaiden helluntaiyhteisöt tekevät yhteistyötä Pohjoismaiden helluntaiyhteisö -verkoston kautta. Maailmanlaajuisesti merkittävä helluntailainen kirkkokunta on Assemblies of God. Monet Suomen helluntaiseurakunnista ovat järjestäytyneet Suomen Helluntaikirkkoon ja vastaavasti Ruotsissa Pingst FFS -järjestöön.[14]
Suomessa helluntaiseurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä oli vuonna 2019 noin 50 000 henkilöä. Vuonna 2002 perustettuun Suomen Helluntaikirkko -nimiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan näistä kuului 82 jäsenseurakuntaa. Suomessa kaikki helluntaiseurakunnat eivät ole järjestäytyneet kansalliseen kirkkokuntaan.[15] Helluntailaisia toimijoita ovat muun muassa lehti Ristin Voitto, kustantamo Aikamedia sekä lähetysjärjestö Fida International.
Helluntailaisuus on kristillinen liike, joka sisältää useita eri kirkkoja ja yhteisöjä, ja se on uudistus- ja herätysliike muiden kirkkokuntien sisällä. Helluntailaisuus painottaa yleisiä protestanttisia periaatteita, kuten raamatullisuutta, pelastuskäsitystä, yleistä pappeutta ja seurakuntien itsehallintoa. Monet suuret helluntaikirkot ovat kirjanneet tärkeimmät opinkappaleensa, kuten Suomen Helluntaikirkko on tehnyt.[1][2]
Raamatullisuus ja pelastuskäsitys
Helluntailaiset uskovat Raamatun olevan Jumalan sana ja auktoriteetti uskonelämässä. He ovat osa protestanttista perinnettä ja uskovat pelastumiseen yksin armosta. He painottavat henkilökohtaista uskonratkaisua ja elämänmuutosta uskon kautta.[16]
Seurakuntien itsenäisyys ja yleinen pappeus
Helluntailaiset uskovat, että paikalliset seurakunnat ovat itsenäisiä yhteisöjä, jotka koostuvat vapaaehtoisesti mukaan liittyneistä, uskonsa tunnustaneista ja kastetuista jäsenistä. Näin uskotaan myös niissä maissa, joissa helluntaiseurakunnat ovat järjestäytyneet katto-organisaatioon. Helluntailaisuus tunnustaa kaikkien uskovien pappeuden.[17]
Helluntailiikkeet
Helluntailainen kristillisyys jaetaan perinteisesti kolmeen kehitysvaiheeseen:[1]
Klassinen helluntailaisuus: Klassisella helluntailaisuudella tarkoitetaan 1900-luvun alussa syntynyttä helluntaiherätystä, johon myös Suomen helluntaiherätys lasketaan kuuluvaksi.[1]
Parhamin opetuksia seurannut pastori William J. Seymour johti Los AngelesinAzusa-kadun herätystä vuosina 1906–1909, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset kokivat Pyhän Hengen kasteen. Herätys sai maailmanlaajuista huomiota ja teki helluntailaisuudesta kansainvälisen liikkeen. Aluksi helluntailaisuus toimi kirkkojen sisäisenä uudistusliikkeenä, mutta muodosti pian omia seurakuntia, kun kirkot suhtautuivat liikkeeseen varauksellisesti tai vihamielisesti.[19]
Teologiset kysymykset jakoivat helluntailiikettä alkuaikoina. Pastori William H. Durham ei hyväksynyt pyhitysoppia, vaan hänen mukaansa Pyhän Hengen kaste oli tarjolla kaikille uskoville ilman pyhityskokemusta. Durhamin näkemykset vetosivat sellaisiin helluntailaisiin, joilla ei ollut metodisti- tai baptistitaustaa.[18] Vuonna 1914 helluntailiikkeestä erosi ykseyshelluntailaisuuden haara, joka kieltäytyi tunnustamasta uusitestamentaalisen ajan kolminaisuusoppia ja kastavat yksinomaan Jeesuksen nimeen.[1]
Azusa-kadun herätyksen vaikutus ulottui myös Yhdysvaltain rajojen ulkopuolelle. Lähetystyöntekijöitä ja uteliaita pappeja tuli eri puolilta tutustumaan Azusaan, ja he veivät mukanaan kasteen kokemuksen sekä herätysten teologian. Helluntailaista sanomaa veivät Eurooppaan erityisesti Cecil Polhill sekä norjalainen Thomas Ball Barratt. Barrattin Norjassa alkanut herätys rohkaisi anglikaanipastoriAlexander Alfred Boddya panemaan alulle uuden herätyksen, ja vuonna 1908 tunnustuskuntien välinen helluntailaiskeskus aloitti toimintansa EnglanninSunderlandissa.[20]
Kuva Tukholman Filadelfiakirkon kokouksesta marraskuussa 1930.
Helluntailaisuus levisi Eurooppaan norjalaisen metodistipapin Thomas Ball Barrattin toiminnan ansiosta. Barratt oli Yhdysvaltain matkallaan kosketuksissa Azusa-kadun herätyksen kanssa. Norjaan paluunsa jälkeen, vuonna 1906, Barratt alkoi pitämään kokouksia, joissa puhuttiin armolahjoista, henkikasteesta ja kielilläpuhumisesta. Barratt piti kokouksia myös Tukholmassa.[21]
Mielenkiinto helluntailaisuutta kohtaan heräsi Suomessa, kun Kotimaa-lehti julkaisi raportteja Barrattin Tukholman kokouksista.[21] Barratt piti kokoussarjan Suomessa, helluntaiherätyksen äidiksi kutsutun Hanna Castrénin kotona vuonna 1911. Pekka Brofeldt raportoi kokouksista Kotimaa-lehdessä, ja alkuvaiheessa hänestä muodostui liikkeen isähahmo. Ensimmäinen helluntaiseurakunta perustettiin Helsingissä vuonna 1915. Vuonna 1920 vakiintunutta seurakuntajärjestystä kannattaneesta helluntaiherätyksestä jakautui vapaata järjestäytymistä ja avointa ehtoollisyhteyttä kannattanut Helluntaiystävät. Vuonna 1960 pääliikkeestä jakautui Vapaa helluntaiherätys, joka palasi liikkeeseen vuonna 1980. Vuonna 2003 helluntailaisuuden piirissä oli kastetut jäsenet ja perhepiirit mukaan lukien yli 100 000 ihmistä. Vuonna 2003 liike järjestäytyi Suomen Helluntaikirkko -nimiseksi yhdyskunnaksi. Kaikki helluntaiseurakunnat eivät ole kuitenkaan liittyneet mukaan järjestöön.[1]
Helluntaiherätykselle oli alkuaikoina ominaista luottamus Joelin kirjan profetian täyttymiseen ja liikettä on seurannut joukko uusia, pienempiä ja suurempia herätyksiä. 1960-luvulla syntyivät muun muassa herätystä uudistava Maranata-liike ja Jeesus-liike sekä tiiviisti tämän yhteydessä karismaattinen liike. Jeesus-liike ja karismaattinen liike rakensivat yhteyttä kaikkien kristittyjen välille ja myös helluntailiikkeen julistus koki uudistuksen karismaattisuuden suhtautuessa myönteisesti Pyhän Hengen työhön.[22] Jeesus-liikkeen epämuodollinen tyyli, matala hierarkia ja musiikillinen tyyli auttoivat helluntailaisten läpimurrossa valtavirtaan.[23]
1960-luvun nuorisoherätys tuli tunnetuksi newyorkilaisen jengijohtaja Nicky Cruzin uskoontulosta sekä pastori David Wilkersonin toiminnasta 1950- ja 1960-luvun New Yorkissa. Nicky Cruzin tarinaa kuvaavasta Risti ja linkkuveitsi -kirjasta tuli kansainvälinen myyntimenestys ja kirja julkaistiin myös Suomessa 1965. Cruzin tarina vaikutti niin sanotun Jeesus-herätysten leviämiseen ja evankelioimistyöhön. Wilkersonin perustama Teen Challenge -toiminta kasvoi 1960-luvulta alkaen kansainväliseksi.[24]
Kansainvälinen nuorisoherätyksen aalto vaikutti myös Suomen helluntaiseurakunnissa ulospäin suuntautuvan evankelioimistyön voimistumiseen ja muun muassa Kristillisen alkoholisti- ja narkomaanityö ry:n perustamiseen vuonna 1971. Erityisesti Ritu Ylipahkalan uskoontulo nousi 1970-luvun herätyksen symboliksi.[24]
1980-luvulla helluntaiherätys levisi erityisen voimakkaasti kolmannessa maailmassa ja kansainvälinen helluntailiike kasvoi runsaasti. Uudessa herätyksessä oli vahvoja karismaattisia piirteitä. Euroopassa kasvu on Pohjoismaita lukuun ottamatta jäänyt pienemmäksi. 1980-luvulta lähtien herätys vaikutti vahvasti uskonnolliseen elämään, ja sekä Ruotsissa että Suomessa perustettiin uusia seurakuntia. 1970- ja 1980-luvuilla helluntaiherätys koki voimakasta kasvua Suomessa ja erityisesti herätyssaarnaaja Niilo Yli-Vainio jätti kasvun johtohahmona jälkensä suomalaiseen uskonnolliseen elämään. Yli-Vainion kokoukset keräsivät runsaasti väkeä ja herätykseen osallistuivat niin luterilaiset kuin vapaakirkolliset.[22]
Helluntailaisuus on nykyisin maailmanlaajuinen ilmiö, jolla on lähes 300 miljoonaa seuraajaa maailmanlaajuisesti. Erityisen vahvaa helluntailaisuus on Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.[9] Yhteensä helluntailaisten ja karismaattisten kirkkojen arvioitiin käsittävän vuonna 2021 yli 655 miljoonaa seuraajaa.[26]
Latinalainen Amerikka
Helluntailaisuus on merkittävä osa Latinalaisen Amerikan uskonnollista ja yhteiskunnallista maisemaa. 1960-lähtien helluntailaisten määrä alueella on kasvanut dramaattisesti. Vuonna 2005 helluntailaisia oli 13 prosenttia, eli noin 75 miljoonaa alueen lähes 560 miljoonan asukkaan väestöstä. Vuoden 2014 tutkimuksessa lähes joka viides latinalaisamerikkalainen kuvailee itseään protestanttiseksi ja enemmistö heistä tunnistaa itsensä helluntailaiseksi tai kuuluu helluntailaiseen kirkkokuntaan.[9] Vielä vuonna 1970 helluntailaiset ja karismaattiset yhteisöt käsittivät yhteensä enintään 4 prosenttia alueen väestöstä.[27]
Erityisen vahvaa helluntailaisuus on Brasiliassa, Chilessä, Argentiinassa, Guatemalassa, El Salvadorissa ja Nicaraguassa, joissa kaikissa helluntailaiset edustivat vuonna 2005 yli 10 prosenttia väestöstä. Meksikossa, Kolumbiassa ja Perussa helluntailaisväestö on ollut pieni, mutta helluntailaisuuden kasvu on näissä maissa ollut merkittävää.[27] Helluntailaisuus on vaikuttanut myös Latinalaisen Amerikan yhteiskunnalliseen elämään. Esimerkiksi Guatemalassa on ollut kaksi helluntailaista presidenttiä ja Brasilian kansalliskongressiin on muodostunut evankelinen vaaliliitto, Bancada evangélica, joka koostuu suurelta osin helluntailaisista. Vuoden 2019 kansalliskongressissa vaaliliittoon kuului 196 edustajaa.[28] Chilen helluntailaiset isännöivät vuosittain itsenäisyyspäivän juhlaa, johon presidentti osallistuu.[27]
Afrikka
Helluntailaisuus on saanut kasvavaa sijaa afrikkalaisessa uskonnollisessa ja yhteiskunnallisessa maisemassa. Helluntailaisuus on kasvanut Afrikassa dramaattisesti 1950- ja 1960-lukujen siirtomaiden itsenäistymisen jälkeen. Vuonna 2005 helluntailaiset edustivat 12 prosenttia eli noin 107 miljoonaa Afrikan lähes 890 miljoonan asukkaan väestöstä. Luku pitää sisällään klassiseen helluntailaisuuteen sitoutuviin yhteisöihin, kuten Assemblies of Godiin, sekä uudempiin karismaattisiin liikkeisiin. Vuonna 1970 helluntailaiset ja karismaattiset käsittivät yhteensä alle 5 % afrikkalaisista.[29]
Helluntailaisuus vaikuttaa lähes kaikkialla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mutta sen kasvun laajuus on vaihdellut. Erityisen vahvoja alueita ovat olleet Zimbabwe, Etelä-Afrikka, Ghana, Kongon demokraattinen tasavalta, Nigeria, Kenia, Angola, Sambia ja Uganda joissa kaikissa helluntailaiset ja karismaattiset edustivat vuonna 2005 yli 20 % väestöstä. Yli 10 % väestöstä käsittäviä maita olivat vuonna 2005 Kongon tasavalta, Keski-Afrikan tasavalta, Malawi, Ruanda, Burundi, Liberia ja Mosambik. Helluntailaisten kirkkojen johtajat olivat mukana maanosan demokratisointipyrkimyksissä 1980-luvulla. 1990-luvun jälkeen helluntailaisista on tullut yhä tärkeämpiä yhteiskunnallisia toimijoita. Ugandassa ja Keniassa helluntailaisilla on lukuisia radio- ja TV-asemia. Nigeriassa helluntailainen kirkko on tuottanut useita kristillisaiheisia elokuvia, jotka ovat päihittäneet suosiossa sekulaareja kilpailijoita.[29]
Aasia
Aasiassa helluntailaisten osuus on pieni suhteessa lähes neljän miljardin väestöön. Vuonna 2005 Aasiassa arvioitiin olevan noin 138 miljoonaa helluntailaista. Tämä luku sisältää sekä klassiset helluntailaiset että uudempiin kirkkokuntiin kuuluvat. Kristityt ovat yleisesti muodostaneet pienen ja toisinaan vainotun vähemmistön useissa Aasian maissa. Helluntailaiset muodostavat vähemmistön protestanttisten liikkeiden joukossa, joskin monet protestanttiset yhteisöt ovat omaksuneet helluntailaisia vaikutuksia. Poikkeuksen muodostavat Etelä-Korea ja Filippiinit. Molemmissa maissa helluntailaiset muodostavat yli 15 % väestöstä. Etelä-Korealainen Yoido Full Gospel Church on maailman suurin seurakunta yli 700 000 jäsenellään. Filippiineillä vuonna 1978 perustettu Jesus is Lord -kirkko on kasvanut yli 300 000 jäsenen kirkoksi. Filippiineillä helluntailaisuutta ilmenee myös katolisen kirkon sisällä. Helluntailaisia megakirkkoja on syntynyt myös Intiaan ja Indonesiaan.[30]
Helluntailaiset ovat kasvavasti osallistuneet Aasiassa yhteiskunnalliseen toimintaan. Esimerkiksi korealainen David Yonggi Cho on luonut verkostoja yhteiskunnallisiin vaikuttajiin sekä isännöinyt Israelia puolustavia kokoontumisia ja mielenosoituksia. Yoido-kirkon jäsenet ovat olleet maan äänekkäimpiä Pohjois-Korean ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden puolestapuhujia. Helluntailaiset ja evankeliset yhteisöt ovat olleet Aasiassa usein väkivaltaisten kiistojen kohteena. Indonesian muslimiryhmät, Intian hinduryhmät ja Sri Lankan buddhalaiset ryhmät ovat suhtautuneet kielteisesti helluntailaisuuteen ja kristinuskoon.[30]
Pohjoismaat
Pohjoismaisissa helluntaiseurakunnissa on perinteisesti korostettu kongregationalismia eli seurakunnan itsenäisyyttä ilman ylätason hallintoelimiä. Tässä suhteessa Pohjoismaat ovat eronneet esimerkiksi amerikkalaisesta sisarjärjestö Assemblies of Godista, joka järjestäytyi osavaltiotasolla hallintoelimeksi 1900-luvun alussa. 2000-luvun alussa Pohjoismaiset helluntaiseurakunnat ryhtyivät järjestäytymään kirkkokunniksi.[31]
Ruotsalaiseen helluntaiherätykseen kuuluu yli 85 000 jäsentä ja yli 430 helluntaiseurakuntaa. Lähes kaikki seurakunnat kuuluvat valtakunnalliseen Pingst FFS -järjestöön. Helluntaiherätys saapui Ruotsiin vuosien 1906 ja 1907 aikana, Azusa-kadun herätyksen jälkeen. Helluntaiherätys on yksi Ruotsin suurimmista vapaakristillisistä kirkkokunnista.[32]
Ruotsin helluntailiike on toiminut suunnannäyttäjänä muille Pohjoismaille ja erityisesti Lewi Pethruksen työllä on ollut suuri vaikutus liikkeen kehittymiseen. Ruotsalainen helluntailiike on ulospäin suuntautunut ja yhteisöllinen liike. Merkittäviä ruotsalaisia helluntailaisia yhteisöjä ovat Evangelii Härold -lehti, Kaggeholmin kansanopisto, Dagen-lehti, IBRA-radio sekä filantrooppinen säätiö LP-stiftelsen. Hemmets Vän -lehdellä on myös juuret helluntailiikkeessä. Helluntailiike kasvoi Ruotsissa tasaisesti 1980-luvulle saakka.[33]
Suomalaiseen helluntaiherätykseen kuuluu 275 seurakuntaa ja 44 371 jäsentä.[34][35] Suomen suurin helluntaiseurakunta on Helsingin Saalem, johon kuuluu noin 3 500 jäsentä. Yhteensä Suur-Helsingin helluntaiseurakuntiin kuuluu noin 7 000 jäsentä. Muita suuria helluntaiseurakuntia ovat muun muassa Tampereen, Turun, Jyväskylän, Seinäjoen, Lahden, Oulun ja Kuopion seurakunnat.[36] Monet suomalaiset helluntaiseurakunnat ovat järjestäytyneet vuonna 2002 perustetun Suomen Helluntaikirkon alle.
Suomen helluntailiike tekee laajaa lähetystyötä ja toimii 47 maassa Euroopassa, Aasiassa ja Itä-Afrikassa. Lähetystyöstä vastaa Fida International, joka tekee lisäksi myös humanitaarista apua ja kehitysyhteistyötä.[37] Suomalaisen helluntailiikkeen lehtiä ovat muun muassa Ristin Voitto ja Hyvä Sanoma. Aikaisemmin liike on julkaissut myös Maailman Ääret -lehteä.[36] Helluntailiikkeen tunnetuin tapahtuma on kesäisin Keuruulla järjestettävä Juhannuskonferenssi. Suomen helluntaiherätys vastaa myös Iso Kirja -kansanopiston toiminnasta.
Suomen ruotsinkielisillä seurakunnilla on läpi historian olleet tiiviit yhteydet Ruotsiin. Vuosien varrella monet seurakuntien johtajista ovat olleet Ruotsista ja saarnaajat ovat toimineet molempiin suuntiin. Kirjakustantamo Taborförlaget toimi vuosien ajan myös yhdyssiteenä Ruotsin ja Suomen välillä.[33]
Vuonna 2019 Norjan helluntailiikkeeseen kuului yli 40 000 jäsentä ja noin 330 seurakuntaa. Helluntailiikkeen ulkomaanjärjestö Pinsemisjonen tekee lähetystyötä yli 60 maassa. Helluntaiherätyksen evankelioimiskeskus toimii huumeidenkäyttäjien parissa ja ylläpitää noin 15 keskusta.[38]
Tanskan suurin helluntaiseurakuntien ja vapaaseurakuntien yhteisö on Mosaik, johon kuuluu yli 40 helluntaiseurakuntaa ja vapaaseurakuntaa. Kirkot ovat itsenäisiä, mutta sitoutuneet samaan oppiin. Mosaikin ulkopuolella toimivia helluntaiyhteisöjä ovat muun muassa Apostolsk Kirke, Vineyard ja Hillsong[39]
Norja: 0,045 miljoonaa (lähde: Statistics Norway 2004)
Norjan helluntaiherätys lähti liikkeelle Thomas Ball Barrattin palattua vuoden 1905 Amerikan-matkaltaan, ja vuoden 1907 aikana helluntailiike levisi yli 50 paikkakunnalle.[41] Vuonna 1916 Barratt perusti Osloon Filadelfia-seurakunnan, johon liittyi alkuun 200 jäsentä, mikä kasvoi vuoteen 1933 mennessä 1 700:aan ja vuonna 1977 jäsenmäärä oli 2 400. Helluntaiseurakuntien lukumäärä oli vuonna 1960 noin 300, joissa jäseniä oli noin 35 000.[42]
Suomi: 0,045 miljoonaa (lähde: Seurakuntaopas 2006) (karismaattisten kanssa 0,35 miljoonaa)
Piet Huijg (rechts) in duel met Henning Jensen van Ajax (1979) Piet Huijg (Velsen, 19 maart 1951 – Haarlem, 6 december 2019) was een Nederlands profvoetballer die zijn gehele carrière uitkwam voor HFC Haarlem, waarmee hij drie keer kampioen werd van de eerste divisie. Loopbaan Voordat hij naar Haarlem kwam speelde Huijg voor de amateurs van BVC Bloemendaal. In het seizoen 1970-1971 maakte hij zijn debuut namens Haarlem in de eredivisie. Na de degradatie in 1971 volgde het jaar erop direct wee…
Hemerocoetes Rango temporal: Neógeno PreЄ Є O S D C P T J K Pg N Hemerocoetes monopterygiusTaxonomíaReino: AnimaliaFilo: ChordataClase: ActinopterygiiOrden: PerciformesFamilia: PercophidaeSubfamilia: HemerocoetinaeGénero: HemerocoetesValenciennes, 1837[editar datos en Wikidata] Hemerocoetes es un género de peces de la familia Percophidae, del orden Perciformes. Este género marino fue descrito por primera vez en 1837 por Achille Valenciennes. Especies Especies reconocidas …
Japanese game director (born 1971) Motomu ToriyamaMotomu Toriyama at the 2010 Game Developers ConferenceBorn (1971-02-09) February 9, 1971 (age 52)JapanOccupation(s)Director and scenario writer of video games at Square Enix. Motomu Toriyama (鳥山 求, Toriyama Motomu, born February 9, 1971) is a Japanese game director and scenario writer who has been working for Square Enix since 1994. He initially worked on cutscenes in Bahamut Lagoon and Final Fantasy VII before serving as one of the th…
Sungai JubbaPeta aliran lembah sungai Jubba/ShebelleLokasiNegaraSomaliaEtiopiaCiri-ciri fisikHulu sungai - lokasiPertemuan Sungai Dawa dan Sungai Ganale Dorya - koordinat4°10′38″N 42°04′51″E / 4.1771°N 42.0809°E / 4.1771; 42.0809 Muara sungai - lokasiLaut Somali - koordinat0°14′58″S 42°37′51″E / 0.2495°S 42.6307°E / -0.2495; 42.6307Koordinat: 0°14′58″S 42°37′51″E&…
Oil painting by Spanish painter Diego VelázquezPortrait of Innocent XSpanish: Retrato de Inocencio XArtistDiego VelázquezYearc. 1650MediumOil on canvasDimensions141 cm × 119 cm (56 in × 47 in)LocationGalleria Doria Pamphilj, Rome Portrait of Pope Innocent X is an oil on canvas portrait by the Spanish painter Diego Velázquez, executed during a trip to Italy around 1650. Many artists and art critics consider it the finest portrait ever created.[1&…
Part of a series onSex and sexuality inspeculative fiction Main topics Sex and sexuality Gender Women Reproduction Genres Women in comics Feminist science fiction Slash fiction LGBT themes In comics (characters) In mythology In horror fiction Lesbian vampires Yaoi Yuri Recurring elements Sex in space Male pregnancy Single-gender worlds Lesbian vampires Woman warriors Gynoids Awards and conventions Gaylactic Network Gaylaxicon Gaylactic Spectrum Awards Lambda Literary Awards Otherwise Award …
American astronaut Eric A. BoeBornEric Allen Boe (1964-10-01) October 1, 1964 (age 59)Miami, Florida, U.S.StatusActiveNationalityAmericanAlma materUnited States Air Force Academy, B.S. 1987Georgia Institute of Technology, M.S. 1997OccupationTest pilotSpace careerNASA AstronautRank Colonel, USAFTime in space28d 15h 34 m [1]Selection2000 NASA GroupMissionsSTS-126, STS-133Mission insignia Eric Allen Boe (born October 1, 1964) is a retired United States Air Force fighter pilot…
Rapid transit system in Greater Montreal, Canada You can help expand this article with text translated from the corresponding article in French. (April 2017) Click [show] for important translation instructions. Machine translation, like DeepL or Google Translate, is a useful starting point for translations, but translators must revise errors as necessary and confirm that the translation is accurate, rather than simply copy-pasting machine-translated text into the English Wikipedia. Do not t…
Jaksa Agung TexasPetahanaKen Paxtonsejak 5 Januari 2015GelarThe HonorableMasa jabatanEmpat tahun, tidak ada batasan waktuPejabat perdanaVolney E. Howard1846DibentukKonstitusi TexasSitus weboag.state.tx.us Jaksa Agung Texas adalah kepala petugas hukum[1] di negara bagian Texas, AS. Pemegang jabatan saat ini, Ken Paxton dari Partai Republik, telah menjabat sejak 5 Januari 2015. Kantornya bertempat di Gedung Kantor Negara Bagian William P. Clements di Downtown Austin.[2][3&…
Social-cultural system This article is about a cultural system of behaviors, practices and ethics. For other uses, see Religion (disambiguation). Religious redirects here. For the term describing a type of monk or nun, see Religious (Western Christianity). Not to be confused with Religious denomination. Part of a series onReligion Outline Lists Category Index History Portal Religions Abrahamic Judaism Christianity Islam Baháʼí Faith Mormonism Mandaeism Samaritanism Indic Hinduism Buddhism Jai…
Italian composer Count Ludovico Giuseppe Antonio Filippo Roncalli, or simply Count Ludovico (1654–1713), was an Italian composer. Ludovico Antonio Roncalli - Komponist Roncalli was born in Bergamo on 6 March 1654 and baptized at the church of San Pancrazio in the Città Alta in Bergamo on 8 June 1654. He was the younger son of Conte Giovanni Martino Roncalli (1626–1700) and brother of Francesco, Conte di Montorio (1645–1717). He was ordained to the priesthood and died in Bergamo on 25 Augu…
Malawian international footballer (born 1998) This article is an orphan, as no other articles link to it. Please introduce links to this page from related articles; try the Find link tool for suggestions. (October 2017) This article includes a list of general references, but it lacks sufficient corresponding inline citations. Please help to improve this article by introducing more precise citations. (September 2023) (Learn how and when to remove this template message) Isaac KaliatiPersonal infor…
Short-lived alliance between the French Empire and Qajar Persia (1807- 1809) The Iranian Envoy Mirza Mohammed Reza-Qazvini meeting with Napoleon I at the Finckenstein Palace, 27 April 1807, to sign the Treaty of Finckenstein. François Mulard. Foreign alliances of France Frankish–Abbasid alliance 777–800s Franco-Mongol alliance 1220–1316 Franco-Scottish alliance 1295–1560 Franco-Polish alliance 1524–1526 Franco-Hungarian alliance 1528–1552 Franco-Ottoman alliance 1536–1798 Franco-E…
8-ма Куявська бригада територіальної оборони пол. 8 Kujawska Brygada Obrony Terytorialnej Засновано січень 2018Країна ПольщаВид Війська ТрОГарнізон/Штаб м.БидгощКомандуванняПоточнийкомандувач полковникКшиштоф Станчик 8-ма Куявська бригада територіальної оборони (') — військове з'…
Ligue D des nations de l'UEFA 2018-2019 Généralités Sport Football Organisateur(s) UEFA Éditions 1re Lieu(x) Europe Date Du 6 septembre au 20 novembre 2018 Participants 16 équipes nationales Épreuves 48 matchs Hiérarchie Niveau supérieur Ligue C 2018-2019 Palmarès Promu(s) Géorgie Biélorussie Kosovo Macédoine du Nord Moldavie Buts 121 (moyenne 2,5) Meilleur(s) buteur(s) Yura Movsisyan Stanislav Dragun(5 buts) Navigation Ligue D 2020-2021 modifier La Ligue D de la Ligue des nations 20…
Former railway station in Wales Church Village HaltSite of the station in 1990General informationLocationChurch Village, Rhondda Cynon TafWalesCoordinates51°33′51″N 3°19′09″W / 51.5641°N 3.3193°W / 51.5641; -3.3193Grid referenceST086858Platforms1Other informationStatusDisusedHistoryOriginal companyLlantrisant and Taff Vale Junction RailwayPre-groupingTaff Vale RailwayPost-groupingGreat Western RailwayKey dates1 October 1887 (1887-10-01)Station o…
GrevéNegara asalSwediaSumber susuSapiTeksturSemi-kerasKadar lemak45%Waktu pematangan10 bulanSertifikasiTidak[1] Grevé atau Grevéost adalah keju Swedia yang dibuat mirip dengan keju Emmental dengan menggunakan susu sapi.[1] Keju Grevé merupakan keju yang dibuat meniru keju Emmental dari Swiss namun keju ini memiliki tekstur yang lebih luwes dan lebih padat.[1] Keju ini memiliki beberapa lubang besar pada bagian dalamnya.[1] Warna dari bagian dalam keju ini puca…