Veikko Antero Koskenniemi (vuoteen 1906 Forsnäs; 8. heinäkuuta1885Oulu – 4. elokuuta1962Turku) oli suomalainen runoilija, sanomalehtitoimittaja, kirjallisuustieteen professori ja akateemikko. Hän löi itsensä läpi hyvin nuorena esikoisteoksellaan Runoja (1906). Erityisen suosittu hän oli 1920- ja 1930-luvulla, jolloin hänet tunnettiin isänmaallisen runotuotantonsa ja oikeistolaisen poliittisen vakaumuksensa ansiosta lempinimellä ”valkoisen Suomen hovirunoilija”. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat muun muassa suositut isänmaalliset laulut Nuijamiesten marssi, Finlandia ja Lippulaulu. Poliittisten aaterunojen ohella on yhtä lailla syytä muistaa myös Koskenniemen hyvin laaja keskeislyriikka, joka sekin elää kymmenien klassisten säveltäjien tulkitsemana laululyriikkana.
Koskenniemi teki voimakkaan läpimurron runoilijana esikoiskokoelmallaan Runoja (1906), kaikkiaan hänen tuotantonsa käsittää kymmenen runokokoelmaa. Hänen runouttaan leimaavat toisaalta eurooppalainen kulttuuriperintö, etenkin 1800-luvun romanttinenlyriikka ja antiikinmytologia, toisaalta kansalliset ja isänmaalliset aiheet. Koskenniemen runous oli perinteistä, mittaan ja loppusointuun nojaavaa, ja hän suhtautui varauksellisesti moderniin, vapaamittaiseen ja loppusoinnuttomaan lyriikkaan, jonka parhaista edustajista hän silti kirjoitti myös myönteisiä arvioita. Runotuotantonsa ohessa hän loi uraa johtavana kulttuurikriitikkona useissa lehdissä, pisimpään sanomalehti Uudessa Suomessa ja päätoimittamissaan aikakauslehdissä Valvojassa ja Ajassa. Koskenniemi kutsuttiin 1921 vastaperustetun Turun yliopiston kirjallisuustieteen professoriksi, ja hän vaikutti pitkään myös saman yliopiston rehtorina. Kirjallisuustieteilijänä hän keskittyi suurena esikuvanaan pitämänsä Goethen tuotannon tutkimiseen ja suomentamiseen.
Toisen maailmansodan jälkeen Koskenniemi joutui voimakkaan kritiikin kohteeksi. Häntä arvostelivat sekä poliittinen vasemmisto, joka karsasti hänen oikeistolaisuuttaan ja sodan aikaisia saksalaissympatioitaan, että modernistinen kirjailijapolvi, jolle hän oli vanhentuneiden tyyli-ihanteiden henkilöitymä. Kritiikistä huolimatta Koskenniemi sai nimityksen akateemikoksi 1948 ja säilytti vaikutusvaltaisen aseman suomalaisessa kulttuurielämässä kuolemaansa asti.
Elämä ja ura
Koskenniemi oli kotoisin Oulusta, kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1903 ja opiskeli Helsingin yliopistossa, josta valmistui maisteriksi 1907. Opiskelujen aikana hän toimi toimittajana uudistusmielistä sosialismia edustavassa Raataja-lehdessä. Vuoteen 1921 Koskenniemi toimi kriitikkona ja vapaana kirjoittajana. Vuonna 1921 hän sai professuurin Turun yliopistosta, jonka rehtorina hän toimi 1924–1932. Koskenniemen kansallismielisyys heijastui monista hänen runoistaan ja sanoituksistaan, kuten Lippulaulusta ja Finlandiasta. Koskenniemi oli aikansa suosituin suomenkielinen runoilija Eino Leinon jälkeen ja merkittävä kulttuuriauktoriteetti.
V. A. Koskenniemi matkusti vuonna 1936 natsi-Saksaan luennoimaan Itä-Euroopan tutkimusseuran kutsumana. Matkaltaan Koskenniemi kirjoitti matkakuvauksen Havaintoja ja vaikutelmia Kolmannesta valtakunnasta, jossa hän kuvaa Saksan poliittista tilannetta ja muita kohtaamiaan ilmiöitä. Kirjoituksista välittyy myös Koskenniemen kansallissosialismia ja fasismia kohtaan tuntema sympatia, sillä aatteina ne kohtasivat hänen nationalistisen ja konservatiivisen maailmankatsomuksensa. Oswald SpenglerinLänsimaiden perikato vaikutti vahvasti Koskenniemen ajatteluun, ja hän uskoi länsimaisen kulttuurin olevan vaarassa romahtaa muun muassa liiallisen vapauden ja demokratian seurauksena.
Vuonna 1941 Koskenniemi valittiin natsi-Saksan luoman Euroopan kirjailijaliiton varapuheenjohtajaksi Weimarin kirjailijapäivillä. Tämä kostautui Koskenniemelle Suomen irtauduttua aseveljeydestä Saksan kanssa. Hän selviytyi kunnialla sodan jälkeisistä saksalaismyönteisiin kohdistuneista vainoista, joita muun muassa runoilija ja toimittaja Viljo Kajava joutui pakenemaan Ruotsiin. Koskenniemi kuitenkin ajautui sivuun kulttuurivaikuttajan roolistaan. Tätä edesauttoi Raoul Palmgrenin vuonna 1947 julkaistu kirjoitus Hautakirjoitus Koskenniemelle, jonka mukaan hän oli ”venäläisen kulttuurin vihollinen ja Neuvostoliiton vastaisen shovinismin edustaja.”
Koskenniemeä kannetaan muotokuvansa paljastukseen vuonna 1956.
V. A. Koskenniemen puoliso oli vuodesta 1922 filosofian maisteri Vieno Pohjanpalo (1897–1989), jonka isä oli tehtailija Juhani Pohjanpalo. Heillä oli kaksi lasta, englantilaisen filologian professori Inna Koskenniemi ja hovioikeudenneuvos Hannu Koskenniemi.[2] V. A. Koskenniemen pojanpoika, akatemiaprofessoriMartti Koskenniemi on kansainvälisesti arvostettu kansainvälisen oikeuden tutkija.[3] Toinen pojanpoika on sisäasiainministeriön hallitusneuvos Eero Koskenniemi.
Kunnianosoituksia
V. A. Koskenniemen nimeä kantavat V. A. Koskenniemi -palkinto ja V. A. Koskenniemi -mitali. Oulun Ainolanpuistossa on Koskenniemen muistolle pystytetty veistos Merikosken muusat. Veistos valmistui 1985, ja siitä tehtiin pari vuotta myöhemmin kopio Turkuun.[4] Turussa sijaitseva veistos on sijoitettu Koskenniemen mukaan nimetylle Koskenniemenkadulle.[5] Turun yliopiston ylioppilaskunta on nimennyt V. A. Koskenniemen kunniajäsenekseen. Koskenniemen muistoa vaalii V. A. Koskenniemen Seura.[6]
↑Alhoniemi, Pirkko: ”Koskenniemi, Veikko Antero (1885–1962)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 368–372. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio.
↑Oja, Heikki: Sibeliuksesta Tuonelaan. Aurinkokuntamme kiehtova nimistö, s. 65, 70, 73. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2003. ISBN 952-5329-25-9.
Kirjallisuutta
Häikiö, Martti: V. A. Koskenniemi: Suomalainen klassikko. 1. Lehtimies, runoilija, professori 1885–1938. 2. Taisteleva kirjallinen patriarkka 1939–1962. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35738-5.
Siltala, Touko (toim.): Kurkiauran varjo: Esseitä V. A. Koskenniemestä. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-13089-3.
Parkkinen, Jukka & H. K. Riikonen (toim.): Hetki ja ikuisuus: Kirjoituksia V. A. Koskenniemestä. Turku: Sigillum, 2019. ISBN 978-952-7220-14-6.
Toivonen, Markku: Laulava hiljaisuus: Runomitat ja V. A. Koskenniemi. Turku: Sigillum, 2019. ISBN 978-952-94-2430-6.