Isä ja poika, Oskar ja Aarre Merikanto, helmikuussa 1919.
Vuonna 1957 Merikanto kuuli ensimmäistä kertaa oopperaansa Juha (1920–1922), kun sen kolmas näytös esitettiin Yleisradiossa.[6] Ensimmäinen ja toinen näytös radioitiin vuonna 1958, pari kuukautta säveltäjän kuoleman jälkeen.[7]Juhan kokonaisensiesitys tapahtui Lahdessa vuonna 1963,[8] minkä jälkeen ooppera on yksimielisesti todettu mestariteokseksi.
Merikannolla oli todettu keuhkosyöpä kesällä 1957, ja hän kuoli sairauteensa syyskuussa 1958.[9]
Kuvanveistäjä Ukri Merikanto (1950–2010) oli Aarre Merikannon poika toisesta avioliitosta.
Musiikki
Merikanto kehitti nuorena omaperäisen modernistisen tyylin, jolle on vaikea löytää sen enempää kotimaisia kuin ulkomaisiakaan esikuvia. Merikanto loi valtaosan tuotantonsa huippusaavutuksista 1920-luvulla. Näihin kuului muun muassa Juha-ooppera (1920–1922). Merikanto oli suvereeni ja värikäs orkesterinkäyttäjä. Teokset olivat tosin aikalaisyleisön ja kriitikoidenkin makuun liian radikaaleja, ja monet niistä jäivät odottamaan kantaesityksiä jopa vuosikymmenien ajaksi. Kansallisromantiikan sokea hyväksyminen 1920-luvulla ainoaksi oikeaksi musiikkityyliksi aiheutti samankaltaisen kohtalon myös Väinö Raitiolle ja Ernest Pingoud’lle. Turhautunut Merikanto kääntyi 1930-luvulla selkeästi perinteisempään ja sovinnaisempaan tyyliin, lähinnä uusklassismiin. Myöhemmin hän tuhosi tai silpoi osan parasta tuotantoaan, mutta sitä on sittemmin saatu restauroiduksi. Merikannon teoksia on restauroinut varsinkin hänen oppilaisiinsa kuulunut Paavo Heininen ja niiden tulkitsijana on tullut tunnetuksi kapellimestari Ulf Söderblom.[9]
Avarakatseinen Merikanto ei ylenkatsonut kevyttä musiikkia. Muistelmakirjassaan Toivo Kärki kertoo, miten sodan jälkeen he olivat tapailleet. Tarkoituksena oli, että Merikanto olisi opettanut Kärkeä, mutta enimmäkseen Kärki vei mukanaan big band -levyjä, joita kuunneltiin ja joista keskusteltiin, yhdessä ”funtsattiin ja analysoitiin”.[10] He olivat tunteneet toisensa musiikin alalla jo ennen jatkosotaa; tähän viittaa kirje, jonka Kärki lähetti Merikannolle Syvärin rintamalta joulukuussa 1942.[11]
↑ abVirtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto: A–Ö, s. 254. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5.
↑Niiniluoto, Maarit: Siks oon mä suruinen, s. 112. Helsinki: Tammi, 1982. ISBN 951-30-5435-7.
↑Kärki, Kalervo: Sydämeni sävel: Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 114. Tampere: Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-888-2.
Kirjallisuutta
Heikinheimo, Seppo: Aarre Merikanto: säveltäjänkohtalo itsenäisessä Suomessa. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-13319-1.
Salmenhaara, Erkki: ”Merikanto, Aarre (1893–1958)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 659–661. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9. Teoksen verkkoversio.
Teerisuo, Timo: Aarre Merikannon ooppera Juha. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, 1970.