Väinö Raitio syntyi Sortavalassa perheeseen, jossa oli kaikkiaan yksitoista lasta – kaikki musikaalisia. Veljestä Eino Raitiosta (1882–1936) tuli viulisti ja kapellimestari. Väinö oli kiinnostuneempi pianonsoitosta kuin läksyjenluvusta, ja hän reputti kahdesti ylioppilaskirjoituksissa. Niinpä hän päätti omistautua kokonaan musiikille. Hän opiskeli vuosina 1911–1915 Helsingin musiikkiopistossa muiden muassa Erkki Melartinin ja Erik Furuhjelmin johdolla. Vuosina 1916–1917 Raitio opiskeli Moskovassa.[2] Raitio teki opintomatkan Berliiniin vuonna 1921 ja Pariisiin vuosina 1925–1926.[2]
Raitio kuului 1920-luvun suomalaisen modernistisukupolven merkittävimpiin nimiin yhdessä Aarre Merikannon ja Ernest Pingoud’n kanssa. Hän haki ennakkoluulottomasti vaikutteita musiikin uusista tyylisuuntauksista, niin impressionismista kuin ekspressionismistakin. Erkki Salmenhaaran mukaan ”Raition voidaan katsoa luoneen oman riippumattoman ekspressionistisen tyylinsä 1920-luvun teoksissaan, joille on vaikea osoittaa sen enempää suoranaisia saksalaisia, venäläisiä kuin ranskalaisiakaan esikuvia.”[2]
Suomalainen musiikkiyleisö ei 1920–1930-luvulla ollut vielä kyllin kypsä sulattamaan Raition radikaalilta tuntunutta sävelkieltä. Hänet sivuutettiin hiljaisesti ja ainoastaan yksi orkesteriteos – impressionistinen sävelrunoelma Joutsenet – painettiin Raition elinaikana. Raitio sävelsi 1920-luvun loppupuolelta 1940-luvun alkuun etupäässä orkesteriteoksia, näyttämömusiikkia ja urkuteoksia.[2] 1930-luku merkitsi säveltäjälle tuotannon hidastumista sekä periksiantoa takaisin perinteisen kansallisen musiikkikielen pariin. Viime aikoina hänen teoksensa ovat olleet yhä kasvavamman kotimaisen sekä kansainvälisen kiinnostuksen kohteena. Esimerkiksi hänen oopperansa Prinsessa Cecilia kuultiin Helsingin Juhlaviikkojen järjestämässä esityksessä elokuussa 2017 ensimmäisen kerran sitten vuoden 1936.[3]
Säveltäjä asui vuodesta 1932 lähtien Helsingissä. Vuonna 1933 hän avioitui Hildur Pourun kanssa. Raitio kuoli syöpään vuonna 1945 vaikean halvauksen jälkeen. lähde? Hänen kunniakseen perustettiin vuonna 1991 Väinö Raitio -seura.
Isolammi, Hanna: Väinö Raition orkesteriteosten modernismi ja sen vastaanotto 1920-luvun Helsingissä. (Diss. Studia musicologica Universitatis Helsingiensis, 28) Helsinki: Helsingin yliopisto, 2019. ISSN 0787-4294ISBN 978-951-51-5284-8Teoksen verkkoversio.
Salmenhaara, Erkki: ”Raitio, Väinö (1891–1945)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 48–51. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5Teoksen verkkoversio.
