Tämä artikkeli käsittelee suomalaista aikakauslehteä. Nimellä Valvoja
on myös muita merkityksiä.
Valvoja oli suomalainen aikakausjulkaisu, joka ilmestyi 1880–1922 ensin Werner Söderströmin, sitten Otavan kustantamana. Siihen yhdistettiin vuonna 1906 ilmestymisen aloittanut aikakausjulkaisu Aika, ja lehti ilmestyi vuodet 1923–1943 nimellä Valvoja-Aika. Aika pudotettiin nimestä pois, ja nimellä Valvoja se ilmestyi jälleen vuodet 1944–1968, ja sen julkaisija oli Valvoja-Ajan kannatusyhdistys. Vuodesta 1969 se yhdistettiin Suomalaiseen Suomeen, jolloin lehden nimeksi tuli Suomalainen Suomi-Valvoja ja sitä julkaisivat yhdessä Suomalaisuuden liitto ry ja Valvoja-Ajan kannatusyhdistys ry, ja sen kustantaja oli Valiolehdet, myöhemmin Yhtyneet kuvalehdet. Vuosina 1970–1973 lehteä julkaistiin nimellä Aika, ja vuonna 1973 lehden seuraajaksi perustettiin Kanava, jota julkaisee nyttemmin Otavamedia.
Lehden perustajia olivat O. E. Tudeer, Valfrid Vasenius[1] ja Volmari Porkka[2]. Lehti oli linjaltaan nuorsuomalainen.[3] Lehti toi esiin 1880-luvulle tunnusomaisia aatteita, joista keskeisimpiin kuului naisemansipaatio.[4] Tudeer ja Vasenius olivat olleet perustamassa naisjärjestö Unionia[5].
Lehdet vuosilta 1880–1922 ovat Kansalliskirjastossa mikrofilmikopiona ja Kansalliskirjaston digitoiduissa aineistoissa osana aikakauslehtien kokoelmaa.[6]
Päätoimittajat
Lähteet