Suomen europarlamenttivaalit 2014 järjestettiin 25. toukokuuta 2014. Suomi muodosti yhden vaalipiirin, josta valittiin 13 europarlamentaarikkoaD’Hondtin menetelmällä[1] viisivuotiskaudeksi 2014–2019. Yhteensä Euroopan parlamenttiin valittiin 751 meppiä 28 Euroopan maasta.[2]Kokoomus säilyi vaaleissa Suomen suurimpana puolueena.[3]
Europarlamenttivaalit järjestettiin koko unionin alueella aiemmin kesäkuussa, mutta ajankohtaa muutettiin pyrkimyksenä korottaa äänestysaktiivisuutta.[4]Ennakkoäänestys järjestettiin kotimaassa 14.–20.5.2014 ja ulkomailla 14.–17.5.2014. Ennakkoäänestysprosentti oli 17,1 eli 0,2 % vuoden 2009 eurovaaleja alhaisempi. Koko vaalien äänestysaktiivisuus oli 39,1 prosenttia.[5]
Ehdokkaita asetettiin yhteensä 251 – kymmenen enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Listoja asetti 14 puoluetta ja yksi valitsijayhdistys. Puolueista 12 esitti täyden 20 ehdokkaan listan. Vaaleissa ei tehty vaaliliittoja.[7]Puoluerekisteriin merkityistä järjestöistä vaaleihin ei osallistunut Kommunistinen Työväenpuolue, joka boikotoi tapahtumaa.[8]Suomen Työväenpuolue asetti ehdokkaita SKP:n listalle.[9]
Eurovaaleissa oli ehdolla viisi Kataisen hallituksessa ollutta ministeriä: vasemmistoliiton entinen liikenneministeri Merja Kyllönen, kokoomuksen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb[15] ja hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen[16], vihreiden entinen kehitysministeri Heidi Hautala sekä kristillisdemokraattien sisäministeri Päivi Räsänen. Heistä läpi menivät Hautala, Kyllönen, Stubb ja Virkkunen.
Ehdokasluettelo
Jokainen puoluerekisterissä oleva puolue sai asettaa vaaleihin korkeintaan 20 ehdokasta. Puolueiden keskenään muodostama vaaliliitto sai sekin asettaa enintään 20 ehdokasta.[17] Seuraavassa ovat henkilöt, jotka puolueet tai valitsijayhdistykset asettivat ehdokkaiksi. Yhteensä ehdokkaita oli 251. Oikeusministeriö vahvisti ehdokasasettelun 24. huhtikuuta 2014. Ehdokkaiden numerot listojen sisällä määräytyivät sukunimen mukaisen aakkosjärjestyksen mukaan, poikkeuksena Köyhien Asialla. Parlamenttiin päässeet ehdokkaat on merkitty lihavoidulla tekstillä.
Suomen Työväenpuolue STP osallistui vaaleihin asettamalla ehdokkaita SKP:n listalle.[9] Puolueilla oli omat vaaliohjelmansa. Lisäksi listalla oli sitoutumattomia ehdokkaita. Listan vaalilause oli "Hyvinvointivaltion puolesta – Ei EU:lle".[18]
Suomalaisissa vaaliennusteissa käytetään nyt eurovaaleissa ensimmäistä kertaa korjauskertoimia, jotka pohjautuvat sekä edellisiin eduskunta- että kunnallisvaaleihin.[26][27] Korjauskerrointa käytettäessä puolueen kannatuslukua kasvatetaan tai alennetaan puolueen kannattajien aiemman äänestysaktiivisuuden mukaan.[28]
Ennakkoäänestys
Ennakkoäänestys järjestettiin kotimaassa 14.–20.5.2014 ja ulkomailla 14.–17.5.2014.[29] Ennakkoon äänesti kotimaassa[30] yhteensä 722 029 suomalaista eli 17,1 %. Edellisissä Suomen europarlamenttivaaleissa ennakkoäänestysprosentti oli 17,3.[31]
Espoossa epäillään postin virkailijan leimanneen äänestyslipun sijaan vaalikuoria. Vaalilain mukaan leimaamattomat äänestysliput tulee hylätä. Vaalikuoria ei saa avata ennen vaalipäivää, joten varmuus äänestyslippujen leimoista varmistuu silloin. Posti on vastannut virkailijoidensa kouluttamisesta itse.[32]