Jääskeläinen on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1971, yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 1978 ja valtiotieteiden lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 2006. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2008, aineenaan yleinen valtio-oppi, väitöskirjalla Yhteisöllisyys juutalaisessa kansallisuusajattelussa ja Israelin valtion itsenäisyysjulistuksessa.
Ura
Puoluetyö
Jääskeläinen tuli mukaan silloisen Suomen Kristillisen Liiton toimintaan Kouvolassa ja Tampereella 1970-luvulla. Hän toimi puolueen Pohjois-Hämeen piirin piirisihteerinä vuodet 1977–1980 ja puolueen kunnallis- ja tiedotussihteerinä vuodet 1980–1982. Vuonna 1983 Jääskeläinen aloitti kristillisten puoluesihteerinä puheenjohtajaksi valitun Esko Almgrenin jälkeen ja hän toimi tehtävässä vuoteen 1996, jolloin hän hävisi puoluesihteerivaalin Milla Kalliomaalle. Hän toimi KD:n puoluevaltuuston puheenjohtajana vuodesta 2007 kesään 2015 asti.lähde?
Kunnallispolitiikka
Kunnallispoliittisella tasolla Jääskeläinen on toiminut Vantaan kaupunginvaltuuston jäsenenä vuodesta 1989. Vuonna 2022 hänet valittiin Vantaan–Keravan hyvinvointialueen valtuustoon.
Jääskeläinen on Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokouksen jäsen vuodesta 2016 ja sen lakivaliokunnan jäsen 2016-2023 sekä tämän valiokunnan varapuheenjohtaja 2020-2023. Hän on perustevaliokunnan jäsen vuodesta 2024. Hän on kutsuttu jäsen European Academy of Sciences and Arts -järjestössä.
Jääskeläinen on toiminut myös Suomen Israel-ystävyystoimikunnan puheenjohtajana ja Kansanlähetyksen Helsingin piirin osa-aikaisena piirijohtajana sekä Suomen Kansanlähetyksen talousjohtajana.
Yksityiselämä
Jääskeläinen on ollut naimisissa vuodesta 1983 ja hänellä on puolisonsa kanssa kolme lasta, vuosina 1984 ja 1986 syntyneet tyttäret sekä vuonna 1988 syntynyt poika sekä neljä lastenlasta.lähde?
Julkaisut
Tyrskyissä. Helsinki: Suomen kristillisen liiton Uudenmaan piiri, 1994. ISBN 951-95256-1-0
Arvomme: Mistä ne tulevat? Vantaa: Jouko Jääskeläinen (omakustanne), 2007. ISBN 978-952-92-1685-7
Yhteisöllisyys juutalaisessa kansallisuusajattelussa ja Israelin valtion itsenäisyysjulistuksessa. (Väitöskirja) Vantaa: Jouko Jääskeläinen (omakustanne), 2008. ISBN 978-952-92-3204-8
Juhlien juhlat; Havaintoja Raamatusta ja kalenterista. Helsinki: Uusi tie, 2010. ISBN 978-951-619-525-7
Uutta yhteisöä etsimässä: Seitsemän näköalaa politiikasta, uskonnosta ja arvoista. Tampere: Päivä, 2017. ISBN 978-952-475-909-0
Toivon tulevaisuus: Ihmisten utopiat ja Raamatun profetiat. Helsinki: Uusi Tie, 2020. ISBN 978-951-619-667-4
Isänmaallisuus yhdentymisen ja kansallismielisyyden puristuksessa. Rauma: Ajatushautomo Kompassi, 2021. ISBN 978-952-7289-07-5