Thomas Jörn Ingmar Blomqvist (s. 15. tammikuuta 1965 Tammisaari[2]) on suomalainen RKP:tä edustava poliitikko ja maanviljelijä. Hän toimi kansanedustajana vuosina 2007–2023 sekä Rinteen ja Marinin hallitusten pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministerinä vuosina 2019-2023. Vuosina 2005–2007 Blomqvist toimi RKP:n varapuheenjohtajana.[3]
Tausta ja yksityiselämä
Blomqvist syntyi Tammisaaressa, Tenholan kylässä, vuonna 1965 ja vietti lapsuutensa perheensä maatilalla. Blomqvist valmistui Tammisaaren lukiosta vuonna 1984. Tämän jälkeen hän suoritti jonkin verran opintoja Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteellisessä tiedekunnassa, muttei valmistunut.[4][5]
Vuonna 1991 Blomqvist aloitti perhetilansa isäntänä ja siirtyi siantuotannosta viljelemään viljaa ja sokerijuurikkaita.[5] Lisäksi Blomqvist omistaa metsää.[6]
Blomqvist on naimissa ja hänellä on kolme lasta.[4] Uskonnolliselta vakaumukseltaan Blomqvist on luterilainen.
Poliittinen ura
Blomqvist on ollut Tammisaaren kaupunginvaltuutettu vuodesta 1993. Vuonna 2005 hänet valittiin valtuuston puheenjohtajaksi. Vuodesta 2009 alkaen hän on toiminut Raaseporin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.[4] 5. toukokuuta 2015 Blomqvist valittiin eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajaksi.[7]
Tammikuussa 2021 Ilta-Sanomien omassa testissä vain 39 % lukijoista tunnisti Blomqvistin Marinin hallituksen ministeriksi pelkän valokuvan perusteella.[8]
Poliittisia näkemyksiä
Blomqvist kannattaa pakkoruotsia.[9]
Ylen vuoden 2019 vaalikoneen mukaan Blomqvistin mukaan Suomessa ei kaadeta liikaa metsää ja euro on Suomelle hyvä asia.[10]
Vaalimenestys
Kunnianosoituksia
Lähteet
Aiheesta muualla
Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajat
|
---|
| RKP (9) | |
---|
| Ahvenanmaa | |
---|
|
- ↑ a b Astrid Thors siirtyi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin vähemmistövaltuutetuksi, ja hänen tilalleen syyskuussa 2013 nousi Jörn Donner.
|
|
|
---|
| RKP (9) | |
---|
| Ahvenanmaa | |
---|
| 1 Carl Haglund valittiin Sunshine Kaidi New Energy Groupin varatoimitusjohtajaksi elokuussa 2016, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Veronica Rehn-Kivi. |
|
Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajat