Eduskuntavaalit 1954

Eduskuntavaalit 1954

7.–8. maaliskuuta 1954

Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan 101 paikkaa tarvitaan enemmistöön Äänestysprosentti 79,9 % 5,3 %-yks.   Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue   Johtaja Emil Skog V. J. Sukselainen Kusti Kulo Puolue Sosiaalidemokraatit Maalaisliitto SKDL Saadut paikat 54 53 43 Paikkojen muutos 1 2 0 Äänet 527 094 483 958 433 251 Kannatus 26,25 % 24,10 % 21,57 % Muutos  0,3 %-yks.  0,8 %-yks.  0,0 %-yks.   Neljäs puolue Viides puolue Kuudes puolue   Johtaja Arvo Salminen Eino Saari Ralf Törngren Puolue Kokoomus Suomen Kansanpuolue Ruotsalainen kansanpuolue Saadut paikat 24 13 12 Paikkojen muutos 4 3 2 Äänet 257 025 158 323 135 768 Kannatus 12,80 % 7,88 % 6,76 % Muutos  1,8 %-yks.  0,0 %-yks.  0,4 %-yks.   Seitsemäs puolue   Puolue Åländsk Samling Saadut paikat 1 Paikkojen muutos 0 Äänet 4 651 Kannatus 0,23 % Muutos  0,1 %-yks.

Pääministeri ennen vaaleja Sakari Tuomioja Vapaamielisten Liitto Uusi pääministeri Sakari Tuomioja Vapaamielisten Liitto

Eduskuntavaalit 1954 järjestettiin 7.–8. maaliskuuta. Presidentti J. K. Paasikivi oli antanut 8. joulukuuta 1953 määräyksen eduskunnan hajottamisesta ja uusien vaalien pitämisestä^[1], koska puolueiden väliset risti­riidat olivat johtaneet parlamen­taari­seen umpi­kujaan.^[2] Muussa tapauksessa vaalit olisi pidetty saman vuoden heinäkuun alussa. Paasikivi ei olisi halunnut hajottaa eduskuntaa, mutta SDP ja kokoomus painostivat häntä.^[3] Talvivaaleja pidettiin maalaisliitolle epäedullisina, koska sen kannatusalueella Pohjois-Suomessa sääolot olivat ongelmalliset. Maalaisliitto sai kuitenkin vaaleissa kaksi lisäpaikkaa. Urho Kekkosta äänesti yli 22 000 pohjoissuomalaista äänestäjää.^[3][4]

Keskustelijat avustajineen Yleisradion radiostudiossa käymässä vaalikeskustelua. Vasemmalta etualalta Väinö Leskinen ja Hannes Tiainen, Arvo Salminen ja Alpo Varjola, Nils Meinander ja Torsten G Aminoff, pöydän päässä keskustelun puheenjohtaja, ohjelmajohtaja Jussi Koskiluoma, oikealta taka-alalta Harras Kyttä ja Esa Kaitila, K Haapanen ja Hertta Kuusinen sekä Ahti Karjalainen ja Urho Kekkonen.

Vaaleja edelsi lyhyt mutta kiivas vaalikamppailu, joka käytiin avoimesti valtapoliittisin tunnuksin. SDP:n iskulauseina olivat puoluesihteeri Väinö Leskisen ideoimat "Maalaisliitto on murskattava" ja "Kekkonen Kampinkadulle"; jälkimmäinen viittasi nelinkertaisen pääministerin Urho Kekkosen silloiseen asuinpaikkaan, nykyiseen Urho Kekkosen katuun. Maalaisliitto puolestaan syytti SDP:ta maan talouden romuttamisesta, puhui kristillisten arvojen ja raittiuden puolesta ja julisti, että vaaleissa ratkeaa maaseutuväestön tulevaisuus, joka olisi kurja SDP:n voittaessa.^[5][6]

Vaalit olivat ennätyksellisen vilkkaat ja uurnilla kävi ensimmäisen kerran Suomen historiassa yli kaksi miljoonaa äänioikeutettua. Maalaisliitto oli rakentanut puoluesihteerinsä Arvo Korsimon johdolla Suomen joka kolkkaan ulottuneen piiriorganisaation, ns. tukimiesverkoston, joka tähtäsi pohjimmiltaan vuoden 1956 presidentinvaaliin. Puolue hyötyikin äänestysaktiivisuuden noususta eniten: se voitti yli 60 000 ääntä ja sai kaksi paikkaa lisää. Molemmat vasemmistopuolueet lisäsivät kannatustaan yli 40 000 äänellä, mutta vasemmisto kokonaisuudessaan sai vain yhden lisäpaikan, joka meni SDP:lle. Kokoomus menetti vajaat 10 000 ääntä, mutta vaalimatematiikka kohteli sitä äänestäjiäkin tylymmin, koska sen paikkaluku pieneni jopa neljällä. Vaalitulosta pidettiin elintärkeänä torjuntavoittona presidentinvaaliin valmistautuneelle Urho Kekkoselle.^[5]

Vaalien jälkeen muodostettiin Törngrenin hallitus, jota seurasivat vaalikauden aikana Kekkosen viides hallitus, Fagerholmin toinen hallitus, Sukselaisen ensimmäinen hallitus, von Fieandtin hallitus ja Kuuskosken hallitus. Kaksi viimeksi mainittua olivat niin kutsuttuja virkamieshallituksia.

Kansanedustajat

Eduskuntaan valittiin näissä vaaleissa uusina kansanedustajina mm. Anni Flinck, Olavi Lindblom ja Tyyne Paasivuori (SDP), Einari Jaakkola, Artturi Jämsén, Marja Lahti, Eemil Partanen, Toivo Saloranta ja Yrjö Sinkkonen (ML), Pentti Liedes, Pauli Puhakka, Irma Rosnell ja Leo Suonpää (SKDL), Saara Forsius ja Erkki Tuuli (Kok.), Sven Högström (RKP), sekä Armi Hosia (KP).

Eduskunnassa lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1917 istunut Maalaisliiton Juho Niukkanen kuoli vain pari kuukautta vaalien jälkeen. Niin ikään Maalaisliittoon kuulunut Antti Kukkonen teki näissä vaaleissa paluun eduskuntaan lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen, samoin mm. SDP:n Olavi Kajala yhden kauden poissaolon jälkeen. Eduskunnan jättivät mm. SDP:n Väinö Tanner, Maalaisliiton Mikko Tarkkanen, Kokoomuksen Arvi Ahmavaara, Jussi Lappi-Seppälä ja Oskari Lehtonen, sekä RKP:n Ernst von Born ja Levi Jern. Eduskunnasta putosivat mm. SDP:n Valfrid Eskola ja Otto Toivonen, Maalaisliiton Taavi Vilhula, SKDL:n Arvo Riihimäki ja Atos Wirtanen, Kokoomuksen Reino Ala-Kulju, sekä RKP:n Ebba Östenson.

Vaalien jälkeen eduskunta päätti pidentää vaalikauden kolmivuotisesta nelivuotiseksi. Valitun eduskunnan vaalikausi päättyi eduskuntavaalien 1958 jälkeen ja on lähes neljällä vuodella ja neljällä kuukaudella eduskunnan pisin normaaliaikana.^[7]

Tulokset

Tuloksia verrataan vuoden 1951 eduskuntavaaleihin.

Äänestysaktiivisuus	79,9 %[8][9]	+5,3

Puolue		Edustajat		Äänet
				Osuus		Lukumäärä
	Suomen Sosialidemokraattinen Puolue	54	+1	26,25 %	−0,3	527 094	+46 340
	Maalaisliitto	53	+2	24,10 %	+0,8	483 958	+62 345
	Suomen Kansan Demokraattinen Liitto	43	--	21,57 %	−0,0	433 251	+42 117
	Kansallinen Kokoomus	24	−4	12,80 %	−1,8	257 025	−7 019
	Suomen Kansanpuolue	13	+3	7,88 %	+2,2	158 323	+55 390
	Ruotsalainen kansanpuolue	12	−2	6,76 %	−0,4	135 768	+5 244
	Vapaamielisten Liitto			0,34 %	+0,1	6 810	+1 874
	Åländsk Samling	1	--	0,23 %	−0,1	4 651	−1 035
	Pienviljelijäin puolue			0,05 %	−0,2	1 040	−3 924
	Muut			0,02 %	−0,0	337	+32
	Yhteensä	200		100 %		2 008 257	+195 440
Lähde: Tilastokeskus 2004[10]

Lähteet

1. Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1955, s. 21. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
2. Otavan suuri Ensyklopedia, 2. osa (Cid – Harvey), s. 932, art. Eduskunta. Otava, 1977. ISBN 951-1-04170-3
3. Mäntylä, Matti: Urho Kekkonen ja Pohjois-Suomi – Pohjois-Suomi Kekkosen poliittisessa toiminnassa vuosina 1936–1981 (pdf) Oulun yliopisto. 29.3.2014. Arkistoitu 20.10.2020. Viitattu 17.10.2020.
4. Kekkonen, Urho: Vaalit ovat ohi, työ jatkuu (Kyntäjä 3/1954) doria.fi. Viitattu 17.10.2020.
5. Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 206. Helsinki: Otava, 1987.
6. Arvo Tuominen: Ettei totuus unohtuisi, s. 49–50. Helsinki: Tammi, 1976.
7. Vaalikausien alkamis- ja päättymisajat Vaalikaudet, Eduskunta
8. Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
9. Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
10. Tilastokeskus: Suomen tilastollinen vuosikirja 2004, s. 562–563. Helsinki: Tilastokeskus, 2004. ISBN 952-467-350-9 ISSN 0081-5063 Verkkoversio (PDF) Viitattu 19.1.2018.