Tätä ennen vuonna 1918 osana heimosotia suomalainen vapautusretkikunta johtajanaan everstiluutnantti Carl Wilhelm Malmi ylitti joukkoineen rajan Raatteen kylässä 21. maaliskuuta. Rajakylissä ja Vuokkiniemellä he kohtasivat hämmentyneen kansan, joka otti aseiden kanssa saapuneet vapauttajat vastaan epäluuloisena. Alueella pidettiin kyläkokouksia, joissa heimosoturien valistusupseerit julistivat heimoveljeyttä. Odotettua karjalaisten kansannousua ei tapahtunut.[14]
Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta 1940
Neuvostoliiton purkautumisen myötä 1991 autonominen sosialistinen neuvostotasavalta muuttui nimeltään Karjalan tasavallaksi, mikä on yksi Venäjän federaation osista, liittovaltiosubjekteista.
Pinta-alaltaan Karjalan tasavalta kattaa 180 500 neliökilometriä eli 1,06 % Venäjän federaation alueesta.[3] Tämä vastaa runsaan puolen Suomen kokoista aluetta. Tasavallan mitat ovat 660 kilometriä etelästä pohjoiseen ja 424 kilometriä lännestä itään. Tasavallalla on 723 kilometriä yhteistä rajaa Suomen kanssa. Sillä on noin 630 kilometriä rantaviivaa Vienanmerellä.[3]
Karjalan tasavaltaa kutsutaan toisinaan kallioiden, järvien ja metsien maaksi. Sanonta kuvaa hyvin tasavallan luonnon pääpiirteitä.[18] Tuntureista huomattavimpiin kuuluvat Nuorunen (576 m tai 576,7 m, tasavallan korkein huippu), Mäntytunturi (550 m), Sieppitunturi (537 m) ja Kivakkatunturi (499 m).[19][20][21] Metsät peittävät 54,5 %, vesistöt 23,2 % ja maatalousmaana on 1,1 % tasavallan alueesta. Metsävarojen kokonaismääräksi arvioidaan 933,7 miljoonaa kuutiota. Maaperän rikkauksia on paikallistettu 510 löydösalueelta, ja näiltä on löydetty 31 erilaista hyötymineraalia.[18]
Järviä tasavallassa on yli 60 000 ja jokia 27 000. Järvistä suurimmat ovat Laatokka (17 700 km²) ja Ääninen (9 900 km²), jotka ovat myös koko Euroopan suurimmat järvet.[3] Karjalan tasavaltaan luetaan 80 % Äänisen ja 40 % Laatokan vesipinta-alasta.[18] Joista suurimpiin kuuluvat Ääniseen laskevat Suoju, Suunujoki ja Vodla sekä Vienanmereen laskevat Koutajoki, Uikujoki ja Vienan Kemijoki.[3][18]
Karjalan tasavallan pääosan muodostavat etelässä Aunuksen ja pohjoisessa Vienan Karjalan maantieteellis-historialliset alueet. Näistä käytetään yhteisnimitystä Itä-Karjala. Tosin aivan pohjoisin Viena ja eteläisin Aunus eivät kuulu tasavallan alueeseen. Lisäksi tasavaltaan kuuluu kaakossa Äänisen itäpuolella sijaitseva Puudožin piiri. Lounaassa on Suomen toisessa maailmansodassa luovuttama Laatokan Karjala ja sen pohjoisosa Raja-Karjala ja luoteessa luovutettuihin alueisiin kuuluva Sallan–Kuusamon alueen eteläosa.[22][23][24]
Ilmasto
Syksyä Karjalan tasavallassa lokakuussa 2021
Karjalan tasavallan ilmastossa näkyy yhtäältä mantereisen ja toisaalta lauhkeamman atlanttisen ilmaston yhteisvaikutus.[25] Tasavallan vuotuinen keskilämpötila vaihtelee yli 50 vuoden (1951–2009) tarkastelussa pohjoisosien noin 0 celsiusasteesta eteläosien +2,6–+2,8 asteeseen, ja oli korkein Laatokan äärellä Sortavalassa +3,0 ja Valamossa +3,3.[26] Hieman lyhyemmän kauden 1961–1990 tilastoissa lounaisosan Sortavalan keskilämpötila oli +3,1, Petroskoin +2,5 ja Vienameren Kemin sataman +1,0 celsiusastetta. Keskimääräinen vuosisademäärä on enimmäkseen 400–650 millimetriä. Tasavallan eteläosassa sataa keskimäärin enemmän ja kylmemmässä pohjoisosassa vähemmän. Lisäksi sekä Laatokan että Äänisen koillispuolella on paikallinen runsaamman sateen vyöhyke.selvennä Esimerkiksi Sortavalan keskimääräinen vuosisademäärä oli 608,3, Petroskoin 585,2 ja Vienan Kemin 434,7 millimetriä.[27][28][29]
Vuosien 1951–2009 aikana tasavallan ilmaston arvioidaan lämmenneen 0,2–0,3 celsiusastetta.[26]
Venäjän tilastokeskus Rosstatin vuoden 2010 tilastojen mukaan Karjalan tasavallasta kertyi 127,7 miljardia ruplaa eli 0,34 prosentin osuus Venäjän federaation bruttokansantuotteesta. Laskennallisesti jokainen Karjalan tasavallan asukas kerrytti bruttokansantuotetta 198 500 ruplaa eli noin 4 862 euroa vuodessa, mikä on 76 % Venäjän keskiarvotasosta.[1][4][5] Vuonna 2010 keskimääräinen kuukausipalkka oli 19 860 ruplaa eli 487 euroa.[5][18]
Vaikka Karjalan tasavallan talous on kasvanut, alueen suhteellinen merkitys Venäjän taloudelle pieneni vuosien 2000 ja 2010 välillä huomattavasti, koska vuonna 2000 tasavallan osuus oli 0,49 % Venäjän sen ajan BKT:stä (28,2 miljardia silloista ruplaa).[4]
Lokakuussa 2013 Helsingin Sanomat uutisoi, että Karjalan tasavallan talous heikentyy koko ajan, ja tasavalta elää käytännössä valtion tuella. Valtiolta saatujen lainojen määrän kerrottiin nousseen kesällä 2013 kaikkien aikojen ennätykseen, 11 miljardiin ruplaan eli yli 250 miljoonaan euroon.[38]
Luonnonvarat
Tasavallan alueella on runsaasti metsävaroja ja maaperästä on löydetty monia mineraali- ja malmiesiintymiä. Maaperän mineraali- ja malmivarojen kehittämiseksi oli vuoden 2008 alkuun mennessä paikallistettu yhteensä 827 esiintymää, joista löytyi 27 erilaista hyötykaivannaista.[3][25][39]
Teollisuus ja elinkeinorakenne
Alueen teollisuus nojautuu metsä- ja kaivosteollisuuteen, koneenrakennukseen, sähköntuotantoon ja elintarviketeollisuuteen. Teollisuustuotannon määrä nousi 18,3 % vuosina 2005–2010. Erityisesti kasvoivat vuosina 2006–2010 kaivosteollisuus, paperimassan ja paperin tuotanto, liikennevälineiden ja laitteiden tuotanto, elintarviketuotanto ja sähkön, kaasun ja veden tuotanto.[18]
Tasavallan teollisuustuotannosta kaksi kolmasosaa menee vientiin. Eniten viedään massa- ja paperituotteita, puuta ja puunjalostustuotteita, alumiinia ja rautamalmia. Vuonna 2010 tasavallan ulkomaankaupan kokonaismäärä oli 1 823 miljardia USD. Suomen osuus on yli 20 % Karjalan tasavallan ulkomaankaupasta.[18]
Elinkeinorakenteessa merkittävimmät alat ovat tukku- ja vähittäiskauppa (32 %), prosessiteollisuus (21 %), energian, kaasun ja veden tuotanto ja jakelu (12,1 %) ja kaivosteollisuus (9,5 %).[18]
Karjalan tasavallassa on useita yhden tehtaan varassa eläviä kaupunkeja kuten Kontupohja ja Segeža. Molempien kaupunkien sellu- ja paperitehtaat ovat talousvaikeuksissa.[38]
2013 Petroskoihin avattiin brittien perustama Park Inn -hotelli.[38]
Väestö
Katunäkymä PetroskoistaVuokkiniemiKarjalaista Spasskaja Guban kylää myöhäisellä marraskuussa
Vuoden 2013 alun asukasluvuksi Karjalan tasavallassa on arvioitu 636 932.[40] Alueen väestön katsotaan siis loivasti supistuneen vuoden 2010 väestönlaskennan jälkeen, jolloin asukasluku oli 643 548.[1]
Etniset ryhmät ja väkiluvun kehitys
Karjalan työkommuuni oli perustamisensa jälkeen vuonna 1920 väestöltään (146 553 henkeä) vahvasti suomalais-karjalaisvoittoinen alue. Karjalaiset ja suomalaiset muodostivat yhteensä 61,4 prosenttia työkommuunin väestöstä, venäläisiä oli 37,4 prosenttia ja muita vain 1,2 prosenttia.[41]
Väestö kasvoi voimakkaasti ja väestösuhde muuttui jo 1920-luvulla venäläisvaltaiseksi. Oheinen taulukko esittää Karjalan tasavallassa ja sitä edeltäneessä Karjalan ASNT:ssa asuneen väestön etnisen jakauman kehityksen vuosien 1926–2010 väestönlaskentojen valossa. Prosenttiosuudet on laskettu kaikista väestönlaskentaan osallistuneista. Neuvostoliitossa harjoitettu kansallisuuspolitiikka karkotuksineen, sotavuodet ja sitä seurannut uudelleenasutus vaikuttivat myös Karjalan väestörakenteeseen merkittävästi. Esimerkiksi vuoden 1939 väestönlaskennan alueellisessa tarkastelussa näkyy vahvasti Belomoro-Baltiski ITL ja muiden ojennusleirien vaikutus seudulla. Suuri enemmistö Belomorskin ja Karhumäen piirien (sis. nykyinen Segežan piiri) asukkaista oli tätä perua, mikä muutti voimakkaasti alueen etnistä jakaumaa.[13][42][43]selvennä Vuosien 1939 ja 1959 välillä tehtiin laskentatuloksen vertailtavuuteen vaikuttavia aluemuutoksia. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuoden 2002 ja 2010 laskennoissa etnisen taustansa (kansallisuutensa) salanneiden määrä kasvoi suuresti neuvostoaikaan verrattuna.
* Vuoden 1926 väestönlaskennan suomalaisiin on sisällytetty 2 327 suomalaista ja 217 "Leningradin seudun" suomalaista.
** Vuoden 1970 väestönlaskennan kohtaan "Ei ilmoittanut kansalaisuuttaan" on tässä merkitty 47 henkilöä, vaikka lähteessä luku sisälsi ihmisiä, joiden kansalaisuus oli jokin muu kuin valittavana olleet kansallisuudet.
***Vuoden 2002 laskennassa joihinkin taulukon luokkiin on sisällytetty joitain edustajia läheisistä etnisistä ryhmistä: esim. venäläisiin 28 kasakkaa ja 13 pomori, suomalaisiin 154 inkeriläisalueiden suomalaista ja tataareihin 1 siperian tataari.
Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Karjalan tasavallassa asui 643 548 henkeä.[1] Kansallisuutensa kertoneista asukkaista venäläisiä 82,2 % ja karjalaisia 7,4 % eli 45 570 henkeä. Tasavallan väkiluku pieneni edelliseen, vuoden 2002 väestönlaskentaan nähden lähes 50 000, sillä edellisessä laskennassa asukkaita oli 716 281.[50] Erityisen paljon väheni kansallisuudeltaan karjalaisten määrä, joka putosi 20 081 hengellä.[52]
Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan Venäjän Karjalan asukkaista lähes kaikki eli 99,3 % osasi venäjää. 35 100 henkeä (4,9 %) osasi tuolloin karjalaa, 22 800 (3,2 %) suomea ja 2 300 (0,3 %) vepsää. Karjalaisista 31 800 (48,4 %) puhui karjalaa, suomalaisista 5 800 (40,8 %) suomea ja vepsäläisistä 1 800 (38,0 %) vepsää. Suomea taisi myös 9 200 karjalaista ja 7 000 venäläistä.[50][53]
Aleksanteri Nevskin katedraali (1828–1832) Petroskoissa on Venäjän ortodoksisen kirkon Petroskoin ja Karjalan hiippakunnan pääpyhäkkö.
Karjalan kielen hajanaisuuden, eri murteiden ja jopa eri kieliksi laskettavien muotojen vuoksi yhteisen kirjakielen luomisessa ei ole onnistuttu, ja vuonna 1998 laki karjalan kielen virallistamisesta hylättiin täpärästi. Venäjän federaation laki vuodelta 2004 takaa oikeuden ”karjalan, vepsän ja suomen kielen vapaaseen valintaan ja käyttämiseen kanssakäymisessä, kasvatuksessa, opetuksessa ja luomistyössä”. Karjalan tasavallassa karjalan kieltä opiskelee noin 2 000–3 000 lasta, ja suomea noin 10 000. Tasavallassa on käyty keskustelua suomen kielen käytön lisäämisestä, karjalan rinnalla tai jopa sen kustannuksella.lähde? Karjala on ainoa Venäjän tasavalta, jossa alkuperäiskansan kielellä ei ole virallista asemaa.[57]
Petroskoissa ilmestyy viikoittain suomenkielinen sanomalehti Karjalan Sanomat, jonka päätoimittaja on Mikko Nesvitski[41], sekä kulttuuriaikakauslehti Carelia, jonka päätoimittaja on Armas Mašin. Osa Carelia-lehden aineistosta on karjalan ja vepsän kielellä ja inkerin murteella. Lehtiä kustantaa Periodika-kustantamo. Lisäksi kustantamo julkaisee Vienan Karjala -lehteä, karjalan- ja vepsänkielistä Oma Mua -lehteä, vepsänkielistä Kodima-lehteä ja lastenlehti Kipinää.[58]
Karjalan TV- ja radioyhtiöllä (GTRK Karelija) on sekä venäjän että suomen-, karjalan- ja vepsänkieliset toimitukset, jotka tuottavat ohjelmia näillä kielillä. Karjalan TV:n lähetykset ovat nähtävissä Rossija 1- ja Rossija 24 -televisiokanavilla. Vastaavasti Karjalan Radion lähetykset ovat kuultavissa Radio Rossii -radiokanavalla.
Paikallisia TV-ohjelmia lähettää myös Respublika-uutistoimistoon kuuluva Sampo TV 360°-televisiokanava OTR-kanavalla (Obštšestvennoje Televidenije Rossii).[59] Sekä Karjalan TV:n että Sampo TV 360°:n lähetykset tapahtuvat Karjalan tasavallan laajuisesti digi-tv:n ykköskanavanipussa (RTRS-1).
2000-luvun alussa sananvapautta rikottiin kaikkialla Venäjällä, mutta tilanne vaihteli suuresti alueittain. Heikointa se oli suomalais-ugrilaisissa tasavalloissa, myös Karjalan tasavallassa.[60]
Maailmanperintökohde Kižin pogosta vetää tuhansia matkailijoita vuosittain Vepsäläisen kulttuurin kansatieteellinen museo, Soutjärvi Santtu Karhu & Talvisovat soittaa karjalaista etnorockia
Tasavaltaa johtaa Karjalan tasavallan päämies ja pääministeri. Tasavallan lakia säätävä elin on nimeltään Lainsäädäntökokous. Siihen kuuluu 57 vaaleilla valittua kansanedustajaa. Lainsäädäntökokous on kaksikamarinen, osia kutsutaan nimellä Tasavallanhuone ja Edustajainhuone. Tasavallanhuoneen edustajat ovat päätoimisia kansanedustajia, eivätkä he saa tehdä muuta työtä. Edustajainhuoneen jäsenet ovat puolestaan vapautettuja päätoimestaan vain istuntojen ajaksi.lähde?
Karjalan tasavalta on jaettu paikallishallinnon ylemmällä tasolla 18 piiriin, joista kaksi on kaupunkipiiriä ja 16 kunnallispiiriä.[63][64] Piirit on pääsääntöisesti nimetty hallintokeskuksensa mukaan. Piirien rajat ja hallintokeskukset on esitetty oheisessa kartassa. Poikkeuksena nimeämisessä on Äänisen länsirannalla ja Petroskoin ympärillä sijaitseva Äänisenrannan piiri, jonka hallintokeskuksena toimii Petroskoi. Tasavallan piirit ovat:
Suurin osa Karjalan tasavallan väestöstä, noin 75 prosenttia, asuu nykyisin kaupungeissa tai kaupunkiasutuksissa. Näiden taajamien asukasluku vuodelta 2010 ja sijainti käyvät ilmi oheisesta taulukosta ja kartasta. Omana kaupunkipiirikuntansa muodostavat kaupungit eli Petroskoi ja Kostamus on esitetty vahvennettuna.[63][64][65]:
↑ abcEuro exchange rates RUB (Euroopan keskuspankin vaihtokurssi 40,8200 RUB/EUR) Kurssimuunnos käyttäen vuoden lopun kurssia 2010-12-31. European Central Bank, ecb.int. Viitattu 28.1.2013. (englanniksi)
↑Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 895. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
↑Karta GULAGa (GULAG-leirien klikattava sijaitikartta Arkangelin, Murmanskin ja Vologdan alueilla, Karjalassa, Nenetsiassa ja Komissa (1923–60). Memorial-järjestön sivustolla on vastaavia karttoja muista entisen Neuvostoliiton osista.) Neuvostoliiton vankileirien hakemisto. Ihmisoikeusjärjestö Memorial, memo.ru. Viitattu 13.5.2013. (venäjäksi)
↑Solovetsski ITL OGPU (NKVD:n vuosina 1923–1931 toimineen Solovetsski ITL OGPU (Solovetskije lagerja osobogo naznatšenija, Solovetski lager prinuditelnyh rabot osobogo naznatšenija OGPU, SLON, Solovetskije i Karelo–Murmanskije lagerja, SKMITL) -ojennustyöleirin tietoja. Tällä leirillä oli aluksi (09/1923) yhteensä 3049 vankia, mutta 01/1931 heitä oli 71 800 henkeä.) Neuvostoliiton vankileirien hakemisto. ihmisoikeusjärjestö Memorial, memo.ru. Viitattu 5.3.2013. (venäjäksi)
↑ abBelomoro–Baltiski ITL (NKVD:n vuosina 1931–1941 toimineen Belomoro–Baltiski ITL (Belomorsko–Baltiski ITL, BelBaltlag, BBL) -ojennustyöleirin tietoja. Tällä Solovetski ITL OGPU:n jatkeeksi perustetulla Vienanmeren–Itämeren leirillä oli jopa 107 900 vankia (12/1932). Vuoden 1939 alussa leirillä oli 86 567 henkeä.) Neuvostoliiton vankileirien hakemisto. ihmisoikeusjärjestö Memorial, memo.ru. Viitattu 5.3.2013. (venäjäksi)
↑Ladožskije šhery – Karta (Ладожские шхеры – Карта) (Suojelualueen zoomattava kartta. Huom. OOPT:n sivulla kuvataan noin 1000 km2 laajempaa ehdotettua tai suojavyöhykkeellistä tms suojelualuetta kuin mistä 15.1.2018 Suomessa uutisoitiin) OOPT Rossii (Venäjän suojelualueiden sivusto), oopt.aari.ru. Viitattu 25.2.2018. (venäjäksi)
↑Ladožskije šhery – Ustanovotšnyje svedenija (Ладожские шхеры – Установочные сведения) (Suojelualueesta. Huom. OOPT:n sivulla kuvataan noin 1 000 km2 laajempaa ehdotettua tai suojavyöhykkeellistä tms suojelualuetta kuin mistä 15.1.2018 Suomessa uutisoitiin) OOPT Rossii (Venäjän suojelualueiden sivusto), oopt.aari.ru. Viitattu 25.2.2018. (venäjäksi)
↑ abcSalovaara, Outi: Tausta (maksumuuri) Helsingin Sanomat. 4.10.2013. Viitattu 26.7.2020.
↑Sorokski ITL (Soroklag, Soroko-Obozerski ITL) (Vuosina 1938-1942 toimineen Sorokski ITL (Soroklag, Soroko-Obozerski ITL) -ojennustyöleirin tietoja. Tällä myös Arkangelin alueella toimineella työleirillä oli vuoden 1939 alussa 17 458, mutta 1941 alussa jopa 52 379 vankia.) Neuvostoliiton vankileirien hakemisto. ihmisoikeusjärjestö Memorial, memo.ru. Viitattu 23.5.2013. (venäjäksi)
↑Arena. Atlas Religi i Natsionalnostei Rossijskaja Federatsija (Laaja, 56900 henkilölle tehtyyn kyselyyn pohjautuva atlas siitä, mihin Venäjä uskoo. Karjalan tasavallan yhteenveto s. 179. Tämä 240-sivuinen teos ladattavissa pdf-tiedostona (84,1 MB)) 21.12.2012. sreda.org. Viitattu 28.1.2013. (venäjäksi)
↑Arena. Atlas Religi i Natsionalnostei Rossijskaja Federatsija (Laajan, 56900 henkilölle tehdyn Venäjän uskontokartoituksen kotisivut. Sisältää linkin videoon (1 h 22 min) hankkeen esittelytilaisuudesta Ria Novostissa) 18.12.2012. sreda.org. Viitattu 28.1.2013. (venäjäksi)
Forss, Timo & Lintunen, Martti: Karjala edestakaisin. Helsinki: Like, 2010. ISBN 978-952-01-0504-4.
Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun ainehiston mukaan). Petroskoi: KASNT:n tilastohallinto, 1928.
Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan). Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
Karjalan tasavalta vuonna 1997. Jyväskylä: Yrityspalvelu Karelski, 1997. ISBN 952-90-8324-6. (suomeksi, venäjäksi)
Ojanen, Paavo ym. (toim.): Marjatan marjamailla: matka pohjoisen Karjalan luontoon ja kulttuuriin. Helsinki: Helsingin yliopiston metsäekologian laitos, 2006. ISBN 952-10-2951-X.
Ojanen, Paavo ym. (toim.): Kultakäkösen kukuntakunnailla: matka eteläisen Karjalan luontoon ja kulttuuriin. Helsinki: Helsingin yliopiston metsäekologian laitos, 2008. ISBN 978-952-10-4656-8.
Ojanen, Paavo ym. (toim.): Lehtikuusen alla: matka itäisen Karjalan luontoon ja kulttuuriin. Helsinki: Helsingin yliopiston metsätieteiden laitos, 2010. ISBN 978-952-10-4530-1.
Paškov, Aleksandr: Karjalan vaakunat ja liput. Petroskoi: Kareko, 1994. ISBN 5-88129-010-0. (suomeksi, venäjäksi)
Röyhkä, Kauko ja Metso, Juha: Rajantakainen Karjala. Helsinki: Johnny Kniga, 2011. ISBN 978-951-0-37488-7.