Yläneen naapurikunnat ennen kuntaliitosta olivat Alastaro, Aura, Eura, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Oripää, Pöytyä, Säkylä, Turku ja Vahto. Aikaisempia naapurikuntia olivat Euraan vuonna 1970 liitetty Honkilahti, Turkuun vuonna 1973 liitetty Paattinen ja Mynämäkeen vuonna 1977 liitetty Karjala. Kunnan alueen eteläisimpänä kärkenä oli alkujaan kaikkiaan kahdeksan kunnan yhteinen rajakivi Kuhankuono.
Yläneen eteläosassa Raasinkorvessa sijaitsee puolustusvoimien käyttämä Raasin ampuma-alue.[5]
Yläne on vedenjakajaseutua. Sen luonnonympäristöä hallitsevat sen alueen pohjoisosaan ulottuva Säkylän Pyhäjärvi ja siihen etelästä laskeva Yläneenjoki. Suurin kokonaan Yläneen alueella oleva järvi on Laajoen lähdejärvi Elijärvi Pyhäjärven lounaispuolella. Yläneen lounaisosassa Laajoen latvoilla sijaitsee vuonna 1956 perustettu ja vuonna 1983 laajennettu Vaskijärven luonnonpuisto, ja Yläneen alueelle Kuhankuonon luona ulottuu myös Kurjenrahkan kansallispuisto, jonka sisälle jäävä Savojärvi on Aurajoen sivujoen Järvijoen lähdejärvi ja Aurajoen vesistön suurin järvi. Samalla seudulla osuu Yläneen alueelle myös Mynäjoen lähdejärvi Mynäjärvi.
Historia
Yläne on asutettu jo esihistoriallisella ajalla ja se liittyy tässä suhteessa Euran ja Säkylän seudun vanhaan asutukseen.[6] Yläneen Vanhankartanon mailta, Yläneenjoen rannalta löydettiin vuonna 1954 niin kutsuttu Anivehmaan yhdyskunta. Paikalla tehdyissä kaivauksissa paljastui 83 hautaa, joista vanhin on ajoitettu viikinkiaikaan 700-luvulle ja pääosa 900–1000-luvuille.[5]
1800-luvulle asti Yläne yhdessä Oripään kanssa on ollut Pöytyän kirkkopitäjään kuulunut kappeliseurakunta. Yläneen kappeli mainittiin asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1432, mutta jo tätä ennen Yläneellä on varmasti ollut kirkko. Kirkollinen perimätieto kertoo Pyhän Henrikin liikkuneen Yläneen seudulla, ja Lietsan lähellä olevan Henrikinlähteen kerrotaan saaneen nimensä piispa Henrikin käynnistä sen luona. Yläneen sijainnista maakuntien rajalla on johtunut, että pitäjä kuului kirkollisesti Varsinais-Suomeen, mutta hallinnollisesti Ala-Satakunnan Köyliön neljännekseen ja Kokemäenkartanon lääniin.[5]
Yläneellä on sijainnut kolme suurta kartanoa, Vanhakartano, Uusikartano ja Tourula. Vanhankartanon (alkujaan Yläneenkartanon) ovat omistaneet muiden muassa Djäknin, Flemingin, Creutzin, Lybeckerin ja Jägerhornin suvut. Yläneenkartanosta erotettiin vuonna 1809 suurin osa sen lampuotialueesta, ja erotetun osan nimeksi tuli Uusikartano. Uudenkartanon ja Tourulan omisti 1800-luvulla Sahlbergin suku, jonka jäsenet saavuttivat mainetta luonnontutkijoina. Taloustirehtööri Frans Fredrik Björni yhdisti vuonna 1892 ostamansa Vanhankartanon ja ennestään omistamansa Uudenkartanon. Suomen valtio osti Uudestakartanosta vuonna 1910 asutustarkoituksiin noin 5 500 hehtaaria maata. Tästä alueesta muodostettiin 126 uutta itsenäistä tilaa, mikä oli aikansa suurimpia tämänlaatuisia vapaaehtoisia järjestelyjä koko maassa.[5] Jatkosodan jälkeen Yläneelle asutettiin Metsäpirtin siirtoväkeä.[7][5]
Professori Carl Reinhold Sahlberg rakennutti 1840-luvulla Pyhäjärven lounaisrannalle Huvitus-nimisen tilan, jonka puutarhassa kasvoi hänen aikanaan yli 1 200 hedelmäpuuta. Raittiuden Ystävät -järjestö osti Huvituksen 1900-luvun alussa ja perusti sinne alkoholistiparantolan. Vuonna 1943 Huvitus päätyi valtion omistukseen, mistä lähtien siellä toimi Yläneen tyttökoti.[5]
Yläne, Oripää ja Pöytyä saivat kukin oman kunnallishallintonsa vuonna 1869. Itsenäinen seurakunta Yläneestä tuli vuonna 1879 ja Oripäästä vuonna 1903.[8]
Yläneellä toimii keväällä 2002 valmistunut Yläneen Luontokapinetti, jossa on esillä ympärivuotinen luontonäyttely. Luontokapinetin yhteydessä on myös geologisilla opetustauluilla varustettu kävelyreitti ja näkötorni.
Yläneellä vietetään juhannuksen jälkeisellä viikolla Yläne-viikkoa (tunnetaan myös nimellä Yläneen säpinät), jolloin järjestetään erilaisia yleisötapahtumia. Suomalaista tanssilavaperinnettä Yläneellä edustaa Valasrannan tanssilava. Valasrannan Tanssileiri kokoaa kymmenen päivän aikana tuhansia kurssilaisia keskellä kesää.
Kallionokka oli ennen Valasrantaa tunnettu kesäjuhlien viettopaikka.
Himolan teatteri esittää talvella kaksi näytelmää, joista toinen on suunnattu lapsille ja toinen aikuisille. Kesällä juhannuksen jälkeen tulevat kesäteatterin esitykset Lysmettässä (usein 13-14 esityskertaa).
Yläneen kotiseutumuseo on ulkoilmamuseo, jossa on useita rakennuksia. Museota moni pitää yhtenä Varsinais-Suomen parhaista museoista. Museolla on kesäkaudella useita eri tapahtumia mm. käsityöläisten näyttely Helyt ja heinäseipäät, Reissu-Veikon sottiisi, ja Hiljan soitto. Museon yhteydessä toimii perinnepuutarha.[9]
Oiva Tuominen, maantieteilijä, Turun yliopiston maantieteen professori
Kulttuuri
Murre
Yläneen alueella puhutun kielen perustana on Turun ylämaan murre, joka kuuluu lounaisten välimurteiden ryhmään. Yläneen murteelle tyypillinen piirre on yleisgeminaatio p,t,k,s-konsonanteissa lyhyen ensi tavun jäljessä.[11]
↑ abcdefHannu Tarmio, Marketta Heinonen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 7: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 485–488. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-06467-X.
↑Ylönen, Aulikki: Pöytyän, Yläneen ja Oripään historia vuoteen 1865, s. 58-63. [Pöytyä]: Pöytyän, Oripään ja Yläneen historiatoimikunta, 1969.
↑Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 127. Helsinki: Otava, 1950.
↑Holm, Vesa & Manninen, Ari T.: Vakaalla perustalla. Pöytyän historia 1860-luvulta nykyaikaan, s. 11-12. [Pöytyä]: Pöytyän kunta ja seurakunta, 2003. ISBN 952-99239-0-2
