Kirjainyhdistelmä Tl viittaa entiseen Turun ja Porin lääniin erotukseksi toisesta, Hämeen läänissä sijainneesta Kosken kunnasta (Koski Hl, sittemmin Hämeenkoski, vuodesta 2016 osa Hollolaa). Kosken Hl kunnan nimenmuutoksesta ja Turun ja Porin läänin lakkauttamisesta huolimatta Tl. Kosken kunta päätti pitää oman nimensä entisellään. Kunta käyttää nimeä ”Koski Tl”, jolla se myös tunnetaan virallisissa yhteyksissä.[9][10] Kielenhuolto ohjeistaa käyttämään nimeä ”Tl. Koski”, koska nimi luetaan muodossa ”Turun läänin Koski”.[11]
Koskelta on löytynyt merkkejä ihmisasutuksesta jo kivikaudelta. Kosken vanhat kantakylät mainitaan Varsinais-Suomen ensimmäisessä maakirjassa vuodelta 1540. Alueen asukasluvun arvioidaan 1500-luvulla olleen noin 400–550. Katovuosina 1696–1697 yli 18 prosenttia asukkaista menehtyi.
Koski muodosti kappeliseurakunnan Marttilan emäseurakunnan alaisuuteen vuonna 1647[12] pian Koskenkartanon perustamisen jälkeen.
Vanhimmista asukasluvuista on voitu esittää vain epävarmoja arvioita, mutta vuodesta 1775 lähtien niistä pidettiin kirjaa. Kosken väkiluku oli vuoden 1865 lopussa 2 242 ja suurimmillaan vuonna 1949 4 266. Nykyään kunnassa asuu 2 207 henkilöä.[2]
Kunnaksi Koski muodostettiin vuonna 1869 ja Kosken seurakunta itsenäistyi omaksi kirkkoherrakunnakseen vuonna 1913.[13]
Ympäristö
Luonto
Luonnonmaisema Koskella koostuu kalliosydämisten moreenimäkien rikkomasta savitasangosta. Vaihtelua siihen tuovat kallioperän murroksia seurailevat jokilaaksot, sekä kaksi harjujaksoa.
Patakoski Paimionjoessa. Kosken myllyranta myllynraunioineen on kunnostettu nähtävyydeksi EU-hankkeena.
Kosken suurin vesistö on Paimionjoki, joka halkaisee kunnan suurin piirtein puoliksi virraten kunnan keskikohdalta idästä länteen. Sen varrella kunnan kaikki vanhat kylät sijaitsevat melko säännönmukaisesti joen kahden puolen siten, että kylien vanhat asutuspaikat ovat joen rannassa ja kylät ulottuvat siitä pitkinä ja kapeina pohjoiseen/pohjoisluoteeseen ja etelään/kaakkoon. Pellot keskittyvät nykyäänkin enimmäkseen joen ympärille levittyvälle savimaaperäiselle peltoaukealle, kun eteläiset ja pohjoiset osat ovat enemmän metsien hallitsemaa harjumaastoa.
Kappelin ja myöhemmän kunnan nimeen aiheen antaneista Paimionjoen koskista suurin on Patakoski Kosken keskustaajaman itälaidalla Patakosken kylän yläpuolella. Siitä vähän yläjuoksulle päin Koskenkartanon luona on pienempi Karjakoski. Koskia on yksi vielä kauempana yläjuoksulla Sorvaston kylän kohdalla ja yksi alajuoksulla Myllykylän kohdalla lähellä kunnan länsirajaa. Kaikki kosket juoksevat vapaana, mutta niissä on jäljellä myllyjen ja sahalaitosten voimanlähteeksi käytettyjen rakenteiden jäänteitä. Lähes koko kunta kuuluu Paimionjoen valuma-alueeseen, mutta aivan pohjoisimmat osat kuuluvat Loimijoen sivujoen Niinijoen valuma-alueeseen ja Kosken eteläosiin ulottuu Halikonjoen vesistöön kuuluvan Kuusjoen sivuhaara Viepjoki.
Pohjoisessa Kosken alueelle ulottuu Säkylän–Mellilän harjujakso, jota pitkin kulkee historiallinen Huovintie. Harjun laajentumana Koskella on Hevonlinnanharju, jolla sijaitsee laskujoeton pieni Hevonlinnanjärvi. Etelässä, Kiikalan, Kuusjoen ja Someron suunnasta Koskelle ulottuu toinen harjujakso, jonka kupeessa on Kosken suurin järvi, Paimionjoen vesistöön kuuluva Liipolanjärvi.
Suurimpia soita Koskella ovat kunnan pohjoiskärkeä Pirttiniemennokan rajapaikalla koskettava Loimaan Eksyssuo ja pääosin Someron puolella sijaitseva Reksuo idässä, jotka molemmat kuuluvat Natura 2000 -suojeluohjelmaan. Pohjoisessa Loimaan, aiemmin Mellilän rajalla, Hevonlinnanharjun kupeessa on Linturahka, josta suuri osa on turvetuotannon käytössä.
Koskella asui 31.12.2021 yhteensä 2271 henkeä. Näistä suomenkielisiä oli 2167 eli 95,4% väestöstä. Ruotsinkielisiä oli 6 eli 0,3%. Vieraskielisiä oli kunnassa 98 eli 4,3%.[14] Vieraskielisistä ryhmistä tärkeimmät olivat viro (54 puhujaa) sekä venäjä (14 puhujaa).[15]
Väestöstä 77,8% kuului vuonna 2023 Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja 0,9% muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin. 21,3% ei kuulunut mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan.[16]
Väestönkehitys
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.
Vuoden 2017 lopussa Koskella oli 2 359 asukasta, joista 1 252 asui taajamassa, 1 092 haja-asutusalueilla ja 15:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Kosken taajama-aste on 53,4 %.[18] Kunnassa on vain yksi taajama, Kosken Tl kirkonkylä.[19]
Oppilaitokset
Koskella sijaitsee kolme koulua: Talolan koulu (alakoulu), Kosken seudun yläaste ja Kosken Lukio.[20]
Yrjö Liipolan taidemuseossa on näytteillä Koskella syntyneen kuvanveistäjä Yrjö Liipolan taidekokoelma.[27] Toisen koskelaissyntyisen taiteilijan, taidemaalari ja pilapiirtäjä Olavi Hurmerinnan teoksia on esillä muun muassa kunnan kirjastossa.[28] Kellotapulin vieressä seurakunnan vanhassa lainamakasiinissa toimii Museokahvila Kahviaitta. Myllyrannan koskialue Paimionjoen Patakosken luona on kunnostettu EU-hankkeena.[29][30][31][32] Santion nummella Vähänsorvaston kylässä tien varrella on Koskelaisseuran pystyttämä Marttilan taisteluun liittyneen Santion taistelun muistomerkki.