Oripään kirkonkylän pohjoispuolella, harjua pitkin kulkevan Huovintien varrella sijaitsee suuri siirtolohkareTeinikivi, joka on rauhoitettu luonnonmuistomerkiksi jo vuonna 1940. Kivi oli tien varrella tärkeä maamerkki ja etappipaikka satojen vuosien ajan.[9]
Oripää kuului varhaisimpina aikoina hallinnollisesti Satakuntaan eli Kokemäenkartanon lääniin, mutta kirkollisesti varsinaissuomalaiseen Pöytyän pitäjään. Ensimmäinen asiakirjamaininta Oripäästä on vuodelta 1421 (muodossa Orihpae), jolloin pitäjässä oli viisi Turun piispanlampuotitilaa. Asutus oli harvaa verrattuna idässä sijaitsevaan Loimijoen laaksoon. Uuden ajan alussa Oripäässä oli vain kaksi kylää, Oripää ja Tanskila, ja niissä oli yhteensä 14 taloa. Nämä kuuluivat Loimaan pitäjän Niinijoen neljännekseen.[11]
Uotilan entisen piispantilan isäntä rakennutti omalla kustannuksellaan Oripäähän ensimmäisen saarnahuoneen vuonna 1668. Oripää sai kappelin oikeudet vuonna 1778 ja tuli itsenäiseksi seurakunnaksi senaatin päätöksellä vuonna 1901. Ensimmäinen oma kirkkoherra saatiin kuitenkin vasta vuonna 1914.[11]
Oripäässä oli 1900-luvun alussa noin 40 taloa, minkä lisäksi kutakin taloa kohti oli keskimäärin kaksi torppaa ja kaksi mäkitupa-aluetta. Asukasluku kohosi 1800-luvun lopulla 1 500 henkeen, ylitti 1920-luvulla 2 000:n rajan ja pysyi suhteellisen vakaana 1960-luvulle saakka. Tämän jälkeen maaltamuutto on vähentänyt väkilukua. Oripään ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa kirkonkylässä vuonna 1892 ja Makkarkoskelle perustettiin osuusmeijeri vuonna 1904.[11]
Oripään kirkonkylästä Loimaalle vievän tien varrella lähellä lentokenttää sijaitsee vuonna 1932 paljastettu kansalaissodassa surmattujen, rintamalle matkalla olleiden suojeluskuntalaisten muistomerkki. Muistomerkin edustalla oleva aukio oli 1930-luvulla monien Isänmaallisen kansanliikkeen mielenosoitusten pitopaikka.
Oripäässä lähes koko ikänsä asuneen taiteilija Viljo Syrjämän ateljeekoti Villa Ville on Syrjämän itse perheelleen rakentama taiteilijakoti, jonka omistaa nykyään Oripään kunta. Talo itsessään on taideteos, jonka esikuvana on ollut italialainen San Marcon luostari. Syrjämän piti lähteä opiskelemaan Italiaan, mutta sota esti hänen lähtönsä. Pula-aikana rakennetussa talossa on oivallisia kierrätysratkaisuja. Talossa on esillä mittava kokoelma Viljo Syrjämän ja hänen puolisonsa Kaisu Syrjämän taidetta. Kohde on avoinna kesäsunnuntaisin ja tilauksesta ryhmille ympäri vuoden.
Vuoden 2017 lopussa Oripäässä oli 1 382 asukasta, joista 696 asui taajamassa, 670 haja-asutusalueilla ja 16:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Oripään taajama-aste on 51,0 %.[21] Kunnassa on vain yksi taajama, Oripään kirkonkylä.[22]
Kyliä
Oripään kyliä ja kulmakuntia ovat Myllykylä, Latva, Maanpää, Makkarkoski, Oripää ja Tanskila sekä Säkylän ja Loimaan alueiden väliin jäävä Oripään eksklaaviJuvankoski.[23]
Muuta
Vanhoillislestadiolaisuuden suviseurat on järjestetty Oripäässä vuonna 2009.[24][25]
↑ abcdHannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 6: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 14–18. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1976. ISBN 951-0-06465-3.
↑Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 127. Helsinki: Otava, 1950.