Valtakunnankansleri Adolf Hitler saapumassa seurueineen Berliinin kesäolympialaisten avajaisiin rinnallaan järjestelytoimikunnan puheenjohtaja tri Theodor Lewald oikealla ja KOK:n puheenjohtaja kreivi Henri de Baillet-Latour (vasemmalla).
Vuoden 1936 kesäolympialaiset pidettiin Berliinissä, Saksassa. Berliinin piti järjestää kisat jo vuonna 1916, mutta ne peruutettiin ensimmäisen maailmansodan takia. Kisat myönnettiin Berliinille uudelleen vuonna 1931. Kisojen avajaiset olivat 1. elokuuta ja päättäjäiset 16. elokuuta 1936.
Berliinin olympialaisissa aloitettiin useita olympialaisiin sittemmin kiinteästi kuuluneita perinteitä. Kisat olivat ensimmäiset, jotka korostivat olympialaisten antiikkista perintöä. Olympiatuli sytytettiin ensimmäistä kertaa Kreikan Olympiassa, josta se kuljetettiin soihtuviestinä Berliiniin. Viestin oli tarkoitus luoda mielikuva Saksasta antiikin maailmanmahtien, (Kreikan ja Rooman) seuraajana, mutta toisen maailmansodan jälkeen olympialiike omaksui tradition ja antoi sille oman merkityksensä.lähde?
Toinen merkittävä kontribuutio olympialiikkeelle oli olympiarenkaiden nostaminen kisojen keskeiseksi tunnukseksi. Aikaisemmin niillä ei ollut ollut yhtä keskeistä asemaa olympialaisten symboliikassa. Renkaat kaiverrettiin Delfoihin rakennettuun merkkikiveen, josta soihtuviesti alkoi. Kivi jätettiin niille sijoilleen ja myöhemmin syntyi myytti, jonka mukaan ne todella olivat olleet osa antiikin olympialaisia.lähde?
Olympialaisen symboliikan kehittäminen lasketaan järjestelytoimikunnan pääsihteerin Carl Diemin ansioksi. Kisajärjestelyjen kiitettävä sujuvuus ja olojen viihtyisyys perustui olympiakylän johtajan Wolfgang Fürstnerin panokseen, joskin hänet syrjäytettiin juutalaisten sukujuurien takia ennen kisojen alkua.lähde?
KOK:n puheenjohtaja kreivi Henri de Baillet-Latour totesi kiitospuheessaan, että kisat voitiin järjestää "yleisen myötätunnon ilmapiirissä, jota eivät varjostaneet minkäänlaiset poliittiset vaikeudet". Kansainvälinen lehdistö – muiden muassa Ison-Britannian ja Ranskan johtavat sanomalehdet – ilmaisi jo kisojen aikana ihastuksensa niiden järjestelyistä. Toisaalta yhdysvaltalainen New York Times huomautti, että "mikäli ajatellaan Wienin natsimielenosoitusta, Berliinin olympialaisten soihtu vaikuttaa pikemminkin sytykkeeltä kuin kansainvälisen urheilun eri kansoja yhteen sulattavalta liekiltä".[2]
Kisojen olympialaisille luomat perinteet suunniteltiin aikoinaan kertakäyttöisiksi ja olivat mukana tehostamassa kisojen propagandistista vaikutelmaa, jota edelleen lisäsivät joka päivä täynnä ollut päästadion, hakaristilippujen rivit, ja kaikkien saksalaismitalistien (sekä useiden muiden maiden urheilijoiden) palkintokorokkeella tekemä Hitler-tervehdys. Näihin kuuluivat muiden muassa Itävallan, Bulgarian, Italian ja Ranskan olympiajoukkueiden jäsenet; jälkikäteen Ranska kiisti omalta osaltaan näin tapahtuneen. Jokaiselle voittajalle annettiin myös palkinnoksi niin sanottu olympiatammi.[2]
Saksalainen dokumentaristi Leni Riefenstahl ohjasi olympialaisista dokumentaarisen propagandaelokuvan Olympia. Berliinin olympialaisista lähetettiin myös maailman ensimmäiset ei-studiossa kuvatut tv-lähetykset.
Suomen Kuvalehden kirjeenvaihtaja kommentoi Berliinin kisoja muun muassa seuraavasti: "Ovatko olympialaiset kisat, jos ne edelleen kehittyvät tähän suuntaan kuin Berlinin kisat nyt on kehitetty, tuomittu oman suuruutensa aiheuttamaan mahdottomuuteen – on kysymys, jolle ainakin suomalaiset lehtimiehet Berlinissä turhaan etsivät vastausta. Los'issa oli kaikki suurta – tietäähän ne amerikkalaiset, mutta Berlin on ylittänyt ne joka suhteessa."[2]
Lajit
Berliinin olympialaisten ohjelmassa oli 20 eri urheilulajia ja 129 kilpailutapahtumaa.[3][4][5]
Berliinin kisoista suomalaisille hyvin tuttu kuva 10 000 metrin juoksusta. Suomalaiset saivat kisassa kolmoisvoiton Ilmari Salmisen voittaessa, Arvo Askolan ollessa toinen ja Volmari Iso-Hollon kolmas. Kuva kisasta japanilaisen Kōhei Murakoson johtaessa, Askolan, Salmisen ja Iso-Hollon seuratessa häntä.
Kun vapaapainin ranskalainen olympiavoittaja Emilie Poilve sai kultamitalin, soittokunta ryhtyi soittamaan Turkin kansallislaulua. Samassa yhteydessä salkoon nostettiin Egyptin lippu.[11]
Olympiatuli
Kisataidetta
Lähteet
Kruse, Britta; Mende, Armin (1996): Olympialaiset 100 vuotta. Gummerus. ISBN 951-20-4825-6
Antero Raevuori: Natsien juhla. Seura (2006) 30: 38-42, 47