Skotlanti solmi personaaliunioninEnglannin kanssa vuonna 1603 ja yhdistyi vuonna 1707 Englannin kanssa yhdeksi valtioksi. Syyskuussa 2014 Skotlannissa järjestettiin kansanäänestys itsenäisyydestä, mutta äänestyksen voittivat itsenäistymisen vastustajat.
Skotlanti muodostaa pohjoisen kolmanneksen Ison-Britannian saaresta.[3] Sen kokonaispinta-ala on 78 772 neliökilometriä. Skotlannilla on ainoan naapurinsa Englannin kanssa yhteistä rajaa 96 kilometriä. Se kulkee itärannikolta Tweedjoelta länteen Solway Firthiin. Skotlannin lounaiskärjestä 30 kilometrin päässä sijaitsee Irlanti, 700 kilometrin päässä koillisessa on Norja ja pohjoisessa TanskanFärsaaret.[4] Skotlantia ympäröivät Atlantti ja Pohjanmeri.
Skotlanti koostuu mannermaasta ja useista saariryhmistä. Mannermaa voidaan jakaa kolmeen alueeseen, Ylämaihin, Alamaihin(Central Belt) ja Eteläisiin ylänköihin. Ylämaat jakaa kahtia Glen Morin siirroslinja, jolla sijaitsee myös Loch Ness.[5] Ylämaiden eteläosassa on Grampianvuoret, jonka korkein huippu Ben Nevis on koko Britannian korkein vuori.[6] Keskisen Skotlannin alamaat on maan asutuskeskittymä.lähde? Eteläisillä ylänköalueilla on pyöreälakisia kukkuloita ja leveitä laaksoja, joita reunustavat hedelmälliset rannikkotasangot.[7] Vedenjakaja on lähellä länsirannikkoa, minkä takia pääosa joista virtaa itään.[5]
Skotlantiin kuuluu yli 790 saarta. Saariston pääryhmät ovat Shetland- ja Orkneysaaret sekä Sisä- ja Ulko-Hebridit.[8] Orkney- ja Shetlandsaaret sijaitsevat mannermaan pohjoispuolella. Länsirannikkoa täplittävät puolestaan useat saaret ja vuonot.[5].
Ilmasto
Skotlannissa vallitsee meri-ilmasto, jolle on tyypillistä vaihtelevat säätilat ilman äärioloja. Atlantilta tuleva Golfvirta lämmittää aluetta, mikä selittää ilmasto-olot pohjoisesta leveysasteesta huolimatta. Esimerkiksi samalla leveysasteella Labradorissa, Kanadassa, jäävuoret ovat talvisin tavallinen näky. Skotlannin ilmasto on kuitenkin viileämpi kuin muualla Britanniassa.
Sademäärät vaihtelevat paljon Skotlannin eri puolilla. Läntiset ylämaat ovat Yhdistyneen kuningaskunnan sateisinta aluetta; vuosittain sataa yli 3 000 millimetriä. Sateet ovat yleensä vuoristoisilla ylämaan alueilla orografisia. Suurimmassa osassa Skotlantia kuitenkin sataa alle 800 millimetriä vuodessa, eikä itäisissä ja eteläisissä osissa sada enempää kuin Englannin kuivimmilla alueilla. Lumisateet eivät ole alamailla tyypillisiä, mutta korkeuden kasvaessa ne yleistyvät.
Ilmastoalue on kostean lauhkea ja vuoden keskilämpötila on 8,7 celsiusastetta. Kylmin kuukausi on Skotlannissa tammikuu, jonka keskilämpötila on 3,5 celsiusastetta. Lämpimimmät kuukaudet ovat heinä- ja elokuu, jolloin lämpötila on noin 14,5 celsiusastetta. Skotlannin vuotuinen sademäärä on 670,6 millimetriä.
Skotlannin rannikolla sijaitsevien Hebridien läntinen osa on yksi Britannian aurinkoisimpia paikkoja. Vuoden pisimpänä päivänä ei Skotlannin pohjoisosissa ole pimeää yölläkään. Lerwickillä ja Shetlandsaarilla on keskikesällä valoisaa noin neljä tuntia pidempään kuin Lontoossa, mutta talvella tilanne on päinvastainen – pimeyttä on pidempään kuin etelässä.
Voimakkaat Atlantilta saapuvat matalapainepuuskat, joita kutsutaan myös Euroopan hirmumyrskyiksi, ovat yleisiä Skotlannissa talvisaikaan loka–maaliskuussa.
Skotlantia peitti aiemmin metsä, mutta alkuperäisestä metsästä on jäljellä enää vain noin prosentti. Istutusmetsät peittävät noin 17 prosenttia pinta-alasta. Pääosa näistä on havumetsää. Grampianvuorilla ja eteläisillä ylängöillä kasvaa erityisesti ruohoa ja kanervaa. Skotlannin kansalliskukka on okakruunuohdake, mutta nummien kanervat ja metsien kissankello ovat silti tunnuspiirteisempiä kasvilajeja.[5][9]
Skotlannissa on monipuolinen lintulajisto, ja Britannian 24:stä merilintulajista elää Shetlandsaarilla 21 lajia. Nummilla esiintyy muun muassa metsoja ja nummiriekkoja. Talvisin sänkipelloilla talvehtii miljoonia merihanhia.[12]
Roomalaiset saapuivat Britanniaan vuonna 43 jälkeen ajanlaskun alun, ja he tekivät sotaretkiä myös Skotlantiin piktien alueelle.[13]Mons Graupiuksen taistelussa vuonna 83 roomalaiset saivat Britannian saaren pohjoisosat hetkellisesti haltuunsa.[5] Roomalaiset kyllästyivät lopulta pohjoisia heimoja vastaan käytyihin taisteluihin, minkä takia rakennettiin sekä Hadrianuksen että Antoninuksen vallit.[15] Roomalaiset lähtivät Britanniasta noin vuonna 410[16], jolloin Skotlantia asuttivat pohjoisen ja idän piktit sekä lounaisosien britonit.[15] Tämän jälkeen alueelle levittäytyivät myös skotit ja anglosaksit.[17]
Skotlannin yhdistyminen ja itsenäisyystaistelut
Pyhä Columba perusti vuonna 563 Ionan saarelle luostarin,[15] ja hänen levittämänsä kristinusko alkoi yhdistää Skotlannin heimoja. Piktit ja skottien Dál Riatan kuningaskunnan yhdisti vuonna 843 skottikuningas Kenneth MacAlpin. Hänen perustamansa Alban kuningaskunta laajeni käsittämään vuoteen 1034 mennessä lähes koko nykyisen Skotlannin.[17]
Maria Stuartista tuli Skotlannin kuningatar vuonna 1542, jolloin hän oli vasta viikon vanha. Englannin kuningas Henrik VIII suunnitteli naittavansa Maria Stuartin pojalleen Edvardille.[25] Skotlannin parlamentti hylkäsi ehdotuksen, minkä takia Edvard käynnisti 1544 Rough Wooing -nimellä tunnetun sortokampanjan.[26] Skotlantilaiset kääntyivät Auld Alliance -liiton myötä Ranskan puoleen ja lupasivat antaa Maria Stuartin nuoren Fransin vaimoksi ranskalaisten tukea vastaan. Maria Stuart jätti Skotlannin 1548 aatelisten ja ranskalaisliittolaisten hallintaan.[25]
Uskonpuhdistus levisi Skotlantiin 1500-luvun puolivälissä.[27] Pienen kapinan tukahduttamisen jälkeen perustettiin Lords of the Congregation -ryhmän, jonka tavoitteena oli protestanttinen Skotlanti. Sijaishallitsija Marie de Guise aloitti protestanttien sorron, kun Perthissä oli ollut väkivaltaisuuksia John Knoxin tulisen saarnan jälkeen.[28] Protestantit kääntyivät voitolle, kun he alkoivat saada vuonna 1560 tukea protestanttiselta Englannilta. Edinburghin sopimus hyväksyttiin heinäkuussa, ja sen myötä Skotlannista tuli protestanttinen valtio.[29] Maria Stuart palasi pian tämän jälkeen Skotlantiin, mutta hän aiheutti skandaalin miessuhteidensa takia. Hänet ajettiin maanpakoon, kun hänen tulevan miehensä James Hepburnin uskottiin olleen osallinen hänen miehensä Henry Stuartin murhaan.[30]
Yhteinen kruunu ja uskonsodat
Maria Stuartin poika Jaakko VI nousi myös Englannin kuninkaaksi vuonna 1603 Elisabet I:n kuoleman jälkeen.[30] Jaakko ja hänen poikansa Kaarle I hallitsivat käytännössä molempia valtakuntia Englannista käsin. He myös kannattivat kuninkaan jumalallista oikeutta eivätkä kannattaneet Skotlannin presbyteerikirkkoa.[31] Kaarle ja arkkipiispa William Laud pyrkivät 1630-luvulla yhdistämään Skotlannin ja Englannin kirkot.[32] Presbyteerien ja kuninkaan kiistat kärjistyivät 1639–1640 käytyihin piispojen sotiin. Alexander Leslien johtama skottiarmeija kukisti vuonna 1640 englantilaiset Newburnin taistelussa ja valtasi Newcastlen. Kaarle joutui seuraavana vuonna tekemään rauhan.[33]
Kaarlen huono sotaonni rohkaisi hänen vastustajiaan myös Englannissa, jossa syttyi 1642 Englannin sisällissota.[34]Parlamentaristit kääntyivät sodan alkuvaiheissa Skotlannin puoleen. Solemn League and Covenant -sopimuksen jälkeen skottijoukot hyökkäsivät Englantiin ja tukivat kuninkaan vastustajia.[35] Parlamentaristien ja skotlantilaisten liitossa oli kuitenkin säröjä, sillä skotlantilaiset halusivat kuitenkin säilyttää kuningaskunnan.[36] Suurin osa skottiaatelisista liittoutui 1647 Kaarlen kanssa, minkä seurauksena lordiprotektori Oliver Cromwell teloitti Kaarlen vuonna 1649. Tämän poika Kaarle II julistautui Skotlannin, Englannin ja Irlannin kuninkaaksi. Cromwell koki asemansa uhatuksi ja alisti Skotlannin kymmeneksi vuodeksi valtaansa.[37] Tasavalta kaatui Cromwellin kuoleman jälkeen ja Kaarle II:sta tuli jälleen kuningas.[38]
Unionisopimus ja jakobiittikapinat
Jaakko II sai kruunun 1685.[36] Katolista kuningasta kuitenkin vastustettiin laajasti, ja whigien kutsumana Vilhelm III Oranialainen nousi maihin Englannissa marraskuussa 1688. Hän julistautui seuraavana vuonna vaimonsa Maria II:n kanssa hallitsijapariksi. Jaakkoa tuettiin varsinkin Ylämaiden alueella. Vuonna 1689 Ylämaita nousikin jakobiittien ensimmäinen kapina.[39]
Vilhelm oli 1689–1697 sodassa Ranskaa vastaan. Sotaa ei kannatettu Skotlannissa, jossa muistettiin edelleen vanha liittosopimus Ranskan kanssa. Lisäksi Skotlannin talous kärsi sotakustannuksista. Samoihin aikoihin Skotlannin taloutta vaikeutti epäonnistunut omaan siirtomaahan tähdännyt Darien-suunnitelma. Taloudellisten ongelmien lisäksi Skotlannissa oli ongelmia perimysjärjestyksessä.[40] Englannissa whig-poliitikot pelkäsivät Stuartien uutta nousua, ja Englannissa päätettiinkin, että lapsettoman Annan jälkeen hallitsijaksi tulisi Hannoverin Sofia.[41] Skotlannin parlamentti ei hyväksynyt valintaa ja päätti valita oman hallitsijan Annan seuraajaksi.[42] Skotlannin ja Englannin välit kiristyivät 1700-luvun alussa, mutta Englanti ei halunnut uutta sotaa.[43] Skotlanti oli kuitenkin taloudellisesti ahdingossa ja suostui heinäkuussa 1706 unionisopimukseen, joka astui voimaan 1. toukokuuta 1707. Sopimus synnytti Ison-Britannian kuningaskunnan.[42]
Yrjö I:n noustua kuninkaaksi vuonna 1715 alkoi kruununtavoittelija James Stuartin käynnistämä jakobiittikapina. James Stuart pyysi Marin jaarlia John Erskinea keräämään sotajoukot Ylämailta.[44] Erskine onnistui yllättämään vuonna 1715 hallituksen joukot. Hän kuitenkin hidasteli etenemistään ja menetti yllätysetunsa. Kapina hajosi tämän jälkeen nopeasti, ja James Stuart joutui pakenemaan takaisin Manner-Eurooppaan.[45] Nuori kruununtavoittelija Charles Edward Stuart aloitti vuonna 1745 uuden jakobiittikapinan.[46] Hän johti itse Ylämailta kerättyjä joukkoja ja onnistui etenemään Derbyyn asti.[47] Hänen neuvonantajiensa neuvosta Charles Stuart vetäytyi kuitenkin väliaikaisesti takaisin Skotlantiin, jossa hallituksen joukot kukistivat kapinan Cullodenin taistelussa.[48]
Vuoden 1745 kapinan jälkeen hallitus päätti nujertaa jakobiitit kokonaan: monet jakobiitit vangittiin tai teloitettiin ja Ylämaiden vanha klaanijärjestelmä purettiin.[47] Klaanilaiset riisuttiin vuonna 1746 aseista, klaanipäälliköiden valta peruttiin ja esimerkiksi kiltin käyttäminen kiellettiin.[49]
Atlantin yli tapahtuva kauppa oli rikastuttamassa Skotlantia. Glasgow sai muun muassa vuonna 1747 monopolin Ranskan tupakkakauppaan.[51]Yhdysvaltain vapaussodan jälkeen puuvillateollisuus hallitsi Skotlannin taloutta 1800-luvun alkupuoliskolla.[52] Tekstiiliteollisuuden lisäksi Skotlantiin perustettiin merkittävää kaivos-, rauta- ja laivanrakennusteollisuutta. Maassa oli valtavia kutomoita, ja esimerkiksi Dundee oli maailman juuttiteollisuuden keskuskaupunki.[53][54]
Teollistumisen myötä Skotlanti myös kaupungistui.[54] Väkiluvun kasvaessa kaupungeista tuli entistä suurempia.[53] Samaan aikaan kuitenkin maatalous oli murroksessa. Maanomistajat alkoivat panostaa viljelyn sijaan lampaiden kasvattamiseen. Siihen ei tarvittu niin paljon työvoimaa, ja monet joutuivat muuttamaan erityisesti Ylämailta pois. Puhdistukset olivat paikoin jopa väkivaltaisia, kun maanomistajat ajoivat ylimääräisen työvoiman pois mailtaan.
Maailmansodista uuteen nationalismiin
Skotlannin talous oli 1900-luvun alussa hiipumassa, mutta ensimmäinen maailmansota elvytti raskasta teollisuutta:[55]Clydejoen varrella rakennettiin monia sota-aluksia ja Clydeside oli Britannian merkittävin ammusten tuottaja.[5] Skotlannista tuli myös enemmän sotilaita asukaslukuun nähden kuin mistään muusta Britannian osasta. Se myös menetti enemmän asukkaistaan kuin suurin osa sotaa käyneistä maista.[56]
Sodan jälkeen raskas teollisuus romahti, ja Britannian lama iski erityisesti Skotlantiin.[5] Radikalismi heräsi talouden kärsiessä, ja Glasgow, Paisley, Greenock ja Clydebank tunnettiin sosialismin keskuksena Red Clydeside -nimellä.[57]1930-luvun lama heikensi taloustilannetta entisestään, ja vuonna 1932 noin 28 prosenttia skotlantilaisista oli työttömänä.[53] Talous alkoi elpyä jo hieman ennen toista maailmansotaa, jonka aikana Skotlanti sai uudestaan paikan Britannian sotateollisuuden keskuksena.[53][58]
Toisen maailmansodan jälkeen Skotlannin talous hiipui uudestaan, ja 1900-luvun jälkipuoliskolla maassa jouduttiin tekemään radikaaleja uudistuksia. Perinteisten teollisuuden alojen kaaduttua uudet alat, kuten elektroniikkateollisuus, palvelualat ja finanssiala, alkoivat elvyttää Skotlannin taloutta.[59] Öljyn löytyminen Pohjanmereltä herätti uutta nationalismia, ja Skotlannin kansallispuolue (SNP) sai vuonna 1974 noin 30 prosenttia parlamenttivaalien äänistä. Estääkseen sotilaallisen nationalismin syntyä James Callaghanin brittihallitus järjesti vuonna 1979 kansanäänestyksen Skotlannin omasta parlamentista. Vaikka parlamentin kannattajat ottivatkin täpärän voiton, tulos ei ollut lainvoimainen, sillä äänestysprosentti oli jäänyt alle 40 prosentin.[5]
TyöväenpuolueenTony Blairin hallitukseen kuulunut Skotlanti-ministeri Donald Dewar johti Skotlannin uuteen parlamentin kansanäänestykseen vuonna 1997. Skotlannin parlamentin perustamista kannatti 75 prosenttia äänestäneistä. Parlamenttivaalit järjestettiin Skotlannissa jo 1999.[60]Alex Salmondin johtama SNP otti vaalivoiton vuoden 2011 Skotlannin parlamenttivaaleissa ja käynnisti samalla itsenäisyysohjelman. Britannian pääministeri David Cameron ja Alex Salmond sopivat lokakuussa 2012 itsenäisyyskansanäänestyksen järjestämisestä.[61] Syyskuussa 2014 järjestetyssä äänestyksessä reilut 55 prosenttia vastusti itsenäistymistä.[62]
Politiikka
Yhtenä Yhdistyneen kuningaskunnan maista Skotlannin päämiehenä toimii brittiläinen monarkki, vuodesta 2022 lähtien kuningas Charles III.
Yhdistynyt kuningaskunta on hallinnollisesti katsoen yksi valtio, jolla on yksi virallinen parlamentti ja hallitus. Vaikka kuningaskunnan eri osille onkin myönnetty jonkun verran itsehallintoa, niiden parlamentit ja muut omat hallinnolliset elementit ovat Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin alaisuudessa. Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti voi myös päättää supistaa tai muuttaa niiden valtaa, joskin on todennäköistä ettei tärkeitä ratkaisuja kuten itsehallinnon lakkauttamista tulla tekemään ilman kyseisen alueen kansanäänestystä.
Skotlanti sai oman parlamentin vuonna 1998. Syyskuussa 1997 kolme neljännestä äänestäjistä kannatti sen perustamista.[63] Parlamentti on yksikamarinen ja siinä on 129 edustajaa.[64] Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija nimittää parlamentin ehdotuksesta yhden jäsenistä Skotlannin pääministeriksi, joka nimittää Skotlannin hallituksen muut ministerit.[65]Yhdistyneen kuningaskunnan alahuoneessa Skotlannilla on 59 edustajaa 646:sta, mutta vuoden 2023 vaalipiiriuudistuksen myötä Skotlannin edustajien määrä laskee 57:ään.[66] Vuodesta 2023 lähtien pääministerinä on Skotlannin kansallispuolueen johtaja Humza Yousaf.[67]
Yhdistyneen kuningaskunnan poliittisten puolueiden lisäksi Skotlannissa vaikuttavat itsenäistymistä ajava ja merkittävin oppositiopuolue Skotlannin kansallispuolue (Scottish National Party, SNP), Skottilainen sosialistipuolue (Scottish Socialist Party, SSP) ja Skottilainen vihreä puolue (Scottish Green Party). Paikallispuolueet ovat lisänneet vaikutusvaltaansa parlamentin perustamisen jälkeen.
Joulukuussa 2019 pidetyissä ennenaikaisissa Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttivaaleissa Britannian pääministeri Boris Johnsonin konservatiivit ottivat murskavoiton. Vaalitulos antoi Johnsonille vahvan mandaatin jatkaa EU-eron ajamista. Skotlannin kansallispuolue onnistui ottamaan Skotlannissa paikkoja niin konservatiiveilta, työväenpuoleelta kuin liberaalidemokraateiltakin. SNP käytännössä hallitsi Skotlantia vaalien jälkeen. Tämä voi merkitä, että Skotlannin itsenäistymispyrkimykset nousevat jälleen, varsinkin kun SNP on voimakkaasti vastustanut Britannian EU-eroa. Seurauksena voi olla, että Skotlannissa järjestetään uusi kansanäänestys Britanniasta eroamisesta. Vuoden 2014 kansanäänestyksessä Skotlannissa ei-puoli voitti noin 55 prosentin ääniosuudella, kun taas itsenäistymistä kannatti noin 45 prosenttia äänestäjistä.[68] Muun Yhdistyneen kuningaskunnan mukana Skotlanti erosi EU-jäsenyydestä 1. helmikuuta 2020 alkaen.[69]
Itsehallinto vai itsenäisyys?
Perinteisen oikeisto–vasemmistojaon lisäksi politiikkaan vaikuttaa itsehallintokysymys, jota Yhdistyneen kuningaskunnan puolueet ovat tukeneet enemmän tai vähemmän historiansa aikana. Nyt kun itsehallinto on jo saatu, kysymys koskee sitä, pitäisikö Skotlannin itsenäistyä. Vuoden 2004 kyselyssä 66 prosenttia skotlantilaisista kannatti itsehallinnon lisäämistä ja vain kaksi prosenttia halusi palauttaa määräysvallan Westminsteriin. Vuonna 2012 uutisoitiin, että kyselyissä enintään kolmasosa kansasta kannattaa itsenäisyyttä.[70]
Skotlanti jaettiin vuonna 1996 32 hallintoalueeseen paikallishallinnon tehostamiseksi. Näiden yhden tason hallintoyksikköjen tehtävänä on tuottaa kaikki alueen julkiset palvelut, kuten opetus ja sosiaalityö sekä ympäristön ja teiden kunnossapito. Suurimmissa hallintoyksiköissä on vielä niiden alaisuudessa toimivia erillisiä komiteoita, jotka huolehtivat jonkun tietyn alueenosan palveluista.
Skotlannin asukasluku on pysynyt melko vakaana 1960-luvulta lähtien. Vuonna 1974 asukasluku oli ennätyksellinen 5,24 miljoonaa, mutta vuonna 2002 se oli enää 5,05 miljoonaa. 2000-luvulla asukasluku lähti taas kasvamaan, mikä johtui erityisesti positiivisesta nettomuutosta. Lisäksi syntyneitä on ollut kuolleita enemmän.[72] Skotlannin väestöpyramidi on muuttunut selvästi 1900-luvulla. Ikärakenne oli vielä vuoden 1911 väestönlaskennan perusteella pyramidin mallinen, mutta seuraavan vuosisadan aikana ikärakenne on selvästi tasoittunut.[73] Vuoden 2012 väestöpyramidissa on selvästi kolme kohoumaa, jotka johtuvat vuoden 1947 ja 1960-luvun suurista ikäluokista ja jälkimmäisen heijastevaikutuksesta.[74]
Etniset ryhmät ja uskonto
Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan Skotlannin asukkaista 83 prosenttia oli syntynyt Skotlannissa ja kymmenen prosenttia muualla Britanniassa. Niistä seitsemästä prosentista, jotka eivät ole syntyneet Britanniassa, 15 prosenttia on syntynyt Puolassa ja kuusi prosenttia Intiassa ja Irlannissa.[75]Skotiksi itsensä määrittelee 62 prosenttia Skotlannin aikuisväestöstä. Sekä skotiksi että englantilaiseksi määrittelee itsensä 18 prosenttia.
Skotlannin asukkaista neljä prosenttia kuuluu johonkin vähemmistöön.[76] Vuonna 2001 hieman yli 100 000 asukasta kuului vähemmistöihin, kun vuonna 2011 vähemmistöihin kuului jo yli 200 000 asukasta. Suurin yksittäinen vähemmistöryhmä oli puolalaiset, joita asui Skotlannissa 61 000 ihmistä. Seuraavaksi suurimmat ryhmät olivat irlantilaiset (54 000 asukasta) ja pakistanilaiset (49 000 asukasta).[77]
Skotlannin kansallisena kirkkona toimii reformoituSkotlannin kirkko(Church of Scotland). Se ei ole valtionhallinnon alaisuudessa eikä samaan tapaan valtionkirkon asemassa kuten Englannissa Englannin kirkko. Vuonna 2016 tehdyssä tutkimuksessa suurin vakaumusryhmä oli uskonnottomat 51,5 prosentin väestöosuudella. Skotlannin kirkkoon kuului 24,0 prosenttia väestöstä, roomalais-katolisia oli 13,8 prosenttia ja muita kristittyjä 7,8 prosenttia. Lisäksi 1,4 prosenttia tunnusti islamia ja 0,3 prosenttia edusti hinduja, buddhalaisia 0,3 prosenttia, sikhejä 0,1 prosenttia ja juutalaisia 0,1 prosenttia. Muita uskontoja edusti 0,8 prosenttia väestöstä.[78]
Kielet
Vuoden 2011 väestönlaskennassa 98,6 prosenttia Skotlannin asukkaista kertoi puhuvansa englantia, ja 92,6 prosenttia puhui sitä kotikielenään. Skottia kertoi osaavansa puhua yli 1,5 miljoonaa, mutta vain 1,1 prosenttia kertoi käyttävänsä sitä kotikielenä. Suurin osuus skottia kotikielenään käyttäviä on Shetlandinsaarilla, Aberdeenshiressä, Morayssa ja Orkneysaarilla. Gaelia kertoi osaavansa puhua noin 57 000 ihmistä, joiden lisäksi noin 23 000 ymmärsi sitä muttei osannut lukea, kirjoittaa tai puhua sitä. Eniten gaelin puhujia on Ulko-Hebrideillä (52,3 %), Ylämaalla (5,4 %) sekä Argyllissa ja Butessa (4,0 %). Brittiläistä viittomakieltä käyttää kotikielenä noin 13 000 henkeä eli noin 0,2 prosenttia väestöstä. Vieraista kielistä puhutuimpia ovat puola, urdu, pandžabi, kiina ja ranska.[79]
Terveys
Skotlantilaisten terveys on keskimäärin huonompaa kuin muun Britannian ja useimpien EU-maiden väestön. Maan terveystilanne on kehittynyt 1900- ja 2000-luvuilla, mutta ei yhtä nopeasti kuin monissa muissa läntisen Euroopan maissa. Elinajanodote on noussut 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, mutta se on silti pienempi kuin Britanniassa keskimäärin.[80] Se oli vuonna 2010 miehillä 76,1 ja naisilla 80,6 vuotta.[81] Elinajanodotteessa on selviä eroja Skotlannin sisällä. Lyhin elinajanodote on Glasgow’ssa ja pisin Itä-Dunbartonshiressa. Maaseudun miehet elävät keskimäärin 3,5 vuotta pidempään kuin kaupunkilaiset ja naiset kaksi vuotta pidempään.[82]
Kuolleisuus on laskenut Skotlannissa 1960-luvun jälkeen, kuten on muissakin läntisen Euroopan maissa. Lapsikuolleisuus on Skotlannissa eurooppalaista keskitasoa, mutta työikäisten kuolleisuus on ollut 1970-luvulta lähtien läntisen Euroopan korkeinta.[83] Yli puolet skotlantilaisten kuolemista aiheutuvat syövistä, sepelvaltimotaudista ja aivoverenkiertohäiriöstä. Vuosittain kuolevien ihmisten määrä on Skotlannissa laskenut 1980-luvun alusta. Syöpäkuolemien määrä on kuitenkin kasvanut 14 prosenttia, ja samalla niiden osuus kaikista kuolemista on noussut 22 prosentista 29 prosenttiin.[84] Yksi syy Skotlannin ja muun Britannian kuolleisuuden erolle johtuu sepelvaltimotaudista, jonka miesten kuolleisuus oli 16 prosenttia ja naisten kuolleisuus 19 prosenttia korkeampia kuin muualla Britanniassa.[83]
Skotlanti on tuottanut 1950-luvulta lähtien monien maailmanlaajuisesti menestyneitä populaarimuusikoita. ”Skifflen kuninkaaksi” nimitetty Lonnie Donegan menestyi 1950- ja 1960-luvuilla, ja hänen rinnalleen on noussut useita tunnettuja yhtyeitä ja artisteja.[90] Vuoden 2005 äänestyksessä Skotlannin parhaimmiksi yhtyeiksi valitut Belle & Sebastian, Travis ja Idlewind aloittivat kaikki uransa 1990-luvulla.[92]
Kirjallisuus
Skotlannin kirjallisuus on ollut historiassa hyvin arvostetussa asemassa. Skotlantilaiset kirjailijat ovat kirjoittaneet englanniksi, skotiksi ja gaeliksi.[5] Gaelinkielisiä tekstiä on tunnistettu jo 500-luvulta. Musiikkiin liittyvä runous oli gaelinkielisen kirjallisuuden hallitseva muoto 1700-luvulle saakka.[93] Ensimmäinen tunnettu skotiksi kirjoittanut kirjailija oli runoilija John Barbour.[94]
1800- ja 1900-luvun vaiheessa Skotlannissa vaikutti niin sanottu Kailyardin koulukunta,[97] jotka keskittyivät kuvaamaan sentimentaalisesti maaseudun elämää. Heidän eskapistinen tyylinsä sai myös vastavoimia, joista tunnetuin on George Douglas Brown.[98]Ensimmäinen maailmansota, modernismi ja poliittisen nationalismin nousu vaikuttivat Skotlannin kirjallisuudessa 1900-luvun alussa. Maailmansotien välisenä aikaa kutsutaan Skotlannin renessanssiksi, jonka merkittävin edustaja oli runoilija Hugh MacDiarmid.[99] Toisen maailmansodan jälkeisistä kirjailijoista monet ovat asuneet suurimman osan elämästään Skotlannin ulkopuolella, kuten Alexander Trocchi, jonka sanotaan olleen Skotlannin ainoa alkuperäinen beat-kirjailija.[99] Nykykirjailijoista tunnetuimpia ovat Iain Banks, Ian Rankin ja Irvine Welsh.
Skotlannin perinneruoka on haggis. Ruoka- ja juomakulttuurin saralla maa on tullut tunnetuksi myös laadukkaista viskeistään. Yleisesti skotlantilaiset käyttävät ruoanlaitossaan paljon lihaa ja rasvaa sekä suosivat uppopaistamista. Nykyisin Skotlannin ruokakulttuuri on varsin värikäs ja fish & chips -paikkojen ohelle on ilmaantunut etnisiä ravintoloita.
Urheilu
Skotlannilla on eräissä lajeissa omat kansalliset urheilumaajoukkueensa, kun taas eräissä muissa lajeissa ja olympialaisissa skotit ovat kilpailleet Ison-Britannian joukkueen jäseninä.
Skotlannin urheiluperinteet ulottuvat vuosisatojen taakse, ja maa ja sen kansalaiset ovat vaikuttaneet monen urheilulajin kehitykseen. Golfin lisäksi esimerkiksi jääkiekolla ja koripallolla on yhteyksiä Skotlantiin. Ylämaan kisojen lajeista ovat puolestaan kehittyneet yleisurheilulajitmoukarinheitto ja kuulantyöntö.[100] Ylämaan kisat ovat Skotlannin merkittävin perinneurheilutapahtuma, jossa kilpaillaan useissa voimalajeissa.
Jalkapallon lisäksi suosittuja urheilulajeja ovat rugby union ja golf. Perinteisesti jalkapallo on ollut kaupungin työväenluokan laji ja rugby union eteläisen maaseutuväestön ja keskiluokkaisten yliopisto-opiskelijoiden laji.[105]
Steel, David & Cylus, Jonathan: United Kingdom (Scotland): Health system review. Health Systems in Transition, 2012, 14. vsk, nro 9, s. 1–150. European Observatory on Health Systems and Policies. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 26.7.2014. (englanniksi)
Wilson, Neil & Symington, Andy: Scotland. Footscray: Lonely Planet, 2011. ISBN 978-1-74179-324-6. (englanniksi)