Kansankirkoksi on kutsuttu valtakunnallista paikallisseurakuntien järjestelmää, johon kuuluu suuri osa kansasta. Kansankirkon jäsenet liitetään kirkkoon lapsena kasteen yhteydessä, ja he maksavat kirkollisveroa. Käsitteen kansankirkko esitteli saksalainen teologi Friedrich Schleiermacher 1822–1823. Käsitteellä kansankirkko haluttiin korostaa kirkon tehtävää kansan moraalisena ja uskonnollisena selkärankana ja korostaa kristillisiin arvoihin pohjautuvaa kulttuuria ja yhteiskuntaa. Käsite on suosittu saksalaisessa ja pohjoismaisessaprotestanttisuudessa. Kansankirkon tavoitteena on ”kansan kristillistäminen”.[3]
Virallisesti Pohjoismaissa valtionkirkko on Tanskassa, Islannissa ja aikaisemmin virallisesti myös Ruotsissa vuoteen 2000, Suomessa vuoteen 1869 ja Norjassa vuoteen 2017.[4] Suomessa evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko ovat Tilastokeskuksen mukaan valtionkirkkoja,[5][6] vaikka Suomen evankelis-luterilainen kirkko kutsuukin itseään ja ortodoksista kirkkoa epävirallisesti kansankirkoksi.[7] Kirkon ja valtion suhdetta voidaan kuitenkin luonnehtia valtiokirkolliseksi, koska valtion ja kirkon väliset liitokset ovat niin voimakkaita.[8] Suomalaiset ihmisoikeusjuristit katsovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon aseman olevan yksiselitteisesti valtiokirkollinen. Myös vähemmistökirkkojen mielestä Suomessa on valtionkirkko.[9][10] Norjassa valtio ja kirkko erotettiin toisistaan vuoden 2013 alussa.[11]
↑Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
↑Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 6. Rooma, s. 388. WSOY, 1980. ISBN 951-0-09734-9.
↑ abcRuokanen, Miikka: ”Kansankirkko” ei ole ongelmaton käsite. Kotimaa, 13.8.2009, nro 32, s. 8.
↑Norjassa ja Tanskassa on valtionkirkko. Helsingin Sanomat, 23.1.2000.
↑Valtionkirkko Tilastokeskus, käsitteet ja määritelmät. Viitattu 29.6.2009.
Haarscher, Guy: Tunnustuksettomuus. (La laïcité, 1996.) Suomentanut Tapani Kilpeläinen. 23°45. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2006. ISBN 952-5503-22-4.