Urdu (اردو), tunnetaan myös puhujien keskuudessa nimellä lashkari[4] (لشکری), on hindustanin kielen persianisoitu muoto. Urdu on puhujamäärältään suuri kieli ja sillä on tärkeä asema etenkin Pakistanissa, jossa suurin osa ei-urdunkielisestä kansasta osaa sitä toisena tai kolmantena kielenä. Urdun kieli kehittyi pohjoisessa Intiassa muslimien ja hindujen välisen vuorovaikutuksen välineeksi islamilaisten suufien perustamissa kylissä.[5]
Urdun kielen nimi on peräisin turkkilaiskielten sanasta ordu, joka tarkoittaa "leiriä" tai "armeijaa". Se on lainautunut turkin kielen kautta eurooppalaisiin kieliin, esim. saksaan ja englantiin, muodossa horde ja merkityksessä "ihmisjoukkio", "barbaarilauma" tai "sotajoukko". Intiassa sanalla tarkoitettiin sotilasleiriä. Urdu on siis "sotilasleirin kieli", joka on syntynyt Intian sankritista kehittyneiden prakritien, kansanmurteiden, lainatessa uusia aineksia mogulivalloittajien ja näiden sotajoukkojen maahan tuomista kielistä (turkkilaiskielet, persia ja arabia).
Kielitieteellinen asema
Urdu ja hindi ovat hindustanin kielen kaksi eri standardia. Useimmat urdua äidinkielenään puhuvat ymmärtävät hindin arkikieltä vaivatta ja päinvastoin. Kirjakielen ymmärtämisessä kummallakin ryhmällä on vaikeuksia, sillä hindiä kirjoitetaan devanāgarī-aakkosin, kun taas urdun aakkosto on kehitetty arabialaisesta kirjaimistosta. Lisäksi sivistyssanat hindiin lainataan sanskritista, kun taas urduun lähinnä persiasta ja arabiasta. Kieliopiltaan hindi ja urdu ovat käytännössä täysin yhtenevät.
Kirjallisuus
Urdu ei ole kovin vanha sivistyskieli, koska urdunkielisillä alueilla on perinteisesti käytetty persiaa (farsia) kirjallisuuden kielenä. Nykyään urdulla on kuitenkin elävä proosakirjallisuuden perinne. Tärkein kirjallisuudenlaji on novelli tai lyhyt kertomus, ns. afsaana, jonka merkittävimpiä edustajia ovat olleet Saadat Hasan Manto ja Ahmed Nadeem Qasmi.
Urdunkielinen runous on yleensä mitallista ja pyrkii kielellisten kauneusarvojen korostamiseen. Urdunkielisen runouden esikuvana on toiminut mogulihovien persialaisperäinen hienostuneisuus, ja arvostetut persialaiset runomitat, kuten ghazal, on omaksuttu urdunkielisen runouden malleiksi. Myös länsimaisia runomittoja, kuten sonettia, on kokeiltu.
Kielioppi
Vaikka urdu kuuluu indoeurooppalaisiin kieliin, sen kielioppi saattaa olla erittäin vaikeaa ja erilaista monin tavoin. Urdu on subjekti-objekti-verbi kieli, mikä tarkoittaa, että verbit ovat yleensä lauseen lopussa eikä ennen objektia.
Urdulle on tyypillistä postposition käyttö substantiivin jälkeen kuten suomessakin. Urdulla on ainutlaatuinen välimerkkisysteemi. Pisteitä käytetään joskus lopettamaan lause, vaikka perinteinen lauseen lopetusmerkki, vaakasuora viiva "-", on käytössä useimmin. Urdussa käytetään joskus länsimaisia versioita pilkuista, pisteistä, huutomerkeistä ja kysymysmerkeistä.
Aakkoset
Urdun aakkoset on johdettu persialaisista aakkosista, ja ne perustuvat arabialaisiin perusmerkkeihin. Merkkien nimet tunnetaan eri nimillä, kuten: 'bay' ja 'tay' ovat arabiassa samat kirjaimet, mutta nimeltään: 'baa' ja 'taa':
ا - alif
ب - bay
پ - pay
ت - tay (pehmeä t)
ٹ - tay (kova t)
ث - thay - puhekielessä lausutaan 'say'
ج - jeem
چ - chay
ح - hay -
خ - khay
د - daal (pehmeä d)
ڈ - daal (kova d)
ذ - dhaal - puhekielessä lausutaan 'zaal'
ر - ray
ڑ - aRay
ز - zay
ژ - zhay - melkein kuten yay - harvoin käytetty merkki
س - seen
ش - sheen
ص - suaad (raskas s)
ض - duaad (erittäin pehmeä d) - puhekielessä lausutaan'zuaad'
ط - toay - (vahva pyöreä t) (A)
ظ - zoay - (vahva pyöreä z) (A)
ع - ain
غ - ghain
ف - fay
ق - qaaf
ک - kaaf
گ - gaaf
ل - laam
م - meem
ن - noon (nasaaliäänne noon ghunna: ں )
و - wow
ہ - hay - ھ
ء - hamza
ی - chhoty yay
ے - bary yay
Lähteet
- ↑ nla.gov.pk National Language Authority. Arkistoitu 4.8.2007. Viitattu 3.3.2012.
- ↑ urducouncil.nic.in National Council for Promotion of Urdu language. Viitattu 3.3.2012.
- ↑ Eberhard, David M., Gary F. Simons, and Charles D. Fennig (toim.): Indo-European Ethnologue: Languages of the World. 2024. Dallas, Texas: SIL International. Viitattu 24.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Aijazuddin Ahmad: Geography of the South Asian Subcontinent: A Critical Approach, s. 120–. Concept Publishing Company, 2009. ISBN 978-81-8069-568-1 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Lapidus, Ira M.: A History of Islamic Societies. 3rd. Edition. Cambridge University Press, 2022, s. 395 ISBN 978-0-521-73297-0
Aiheesta muualla
