Arabiankielen korkein neuvosto (Algeria) Irakin tiedeakatemia Jordanian arabian kielen akatemia Arabian kielen akatemia (Libya, Egypti, Marokko, Saudi-Arabia, Somalia, Sudan, Syyria, Israel, Palestiina) Beit Al-Hikma säätiö (Tunisia)
Arabia (arabiaksi اللغة العربية) on seemiläinen kieli[1], jota puhuu äidinkielenään yli 300 miljoonaa ihmistä etenkin Arabian niemimaalla ja muualla Lähi-idässä sekä Pohjois-Afrikassa. Se on maailman viidenneksi[2][3] tai neljänneksi[4][5][6][7] puhutuin kieli. Lisäksi arabiaa käyttää lähes kaksi miljardia muslimia päivittäisissä rukouksissaan. Arabia jakautuu standardiarabiaan ja lukuisiin alueellisiin kieliin, joista osa poikkeaa toisistaan huomattavan paljon. Standardiarabiaa käytetään kirjallisuudessa ja virallisissa yhteyksissä, mutta kukaan ei puhu sitä. Arabiaa kirjoitetaan 28 perusmerkistä koostuvalla aakkostolla oikealta vasemmalle.
Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2020 lopussa 34 282 henkilöä, joiden äidinkieleksi oli rekisteröity arabia. Vuonna 2020 arabia oli Suomen kolmanneksi puhutuin vieras kieli venäjän ja viron jälkeen.[11] Vuonna 2016 arabia nousi kolmanneksi suurimmaksi vieraskieleksi somalin ja englannin ohi. Arabian puhujia oli Suomessa vuonna 2016 21 783.[12]
Arabia kuuluu afroaasialaisen kielikunnanseemiläisiin kieliin yhdessä esimerkiksi heprean kanssa. Vanhin säilynyt arabiankielinen kirjoitus on 300-luvulta jaa. peräisin oleva kaiverrus Syyrian aavikolta. Arabit alkoivat kirjoittaa rikasta suullista perinnettään muistiin järjestelmällisesti kuitenkin vasta 800-luvulla. Arabiasta tuli islamin leviämisen myötä pyhä kieli ja Koraanin arabiasta tyylikkään arabian malli myös muille kuin arabeille.[8]
Arabien ekspansion seurauksena arabian kieli levisi laajoille alueille Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään ja syrjäytti entiset valtakielet kuten aramean, koptin kielen ja kreikan. Espanja ja Persia säilyttivät omat kielensä arabivallasta huolimatta, mutta näissäkin maissa kieliin lainattiin arabiankielisiä sanoja etenkin hallinnon ja tieteen aloilla. Nykyarabian katsotaan syntyneen 1800-luvulla.[8]
Yhden ainoan kielen sijaan arabia on kattotermi useille paikallismurteille, jotka poikkeavat niin paljon toisistaan, että eri alueiden puhujat eivät aina ymmärrä toisiaan. Eroja on sekä sanastossa, ääntämisessä että kieliopissa. Puhekielen murteista käytetään nimitystä ammiya (puhekieli). Fusha eli moderni standardiarabia kehittyi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.[8]Fushaa käytetään kautta arabimaailman yhteisenä kirjoitettuna kielenä. [8][15]
Standardiarabian ja puhekielen ero on johtanut siihen, että arabit elävät diglossiassa eli käyttävät saman kielen eri muotoja eri yhteyksissä.[8] Murteita käytetään puhekielenä, mutta kirjoitetussa viestinnässä käytetään fushaa. Sitä käytetään kirjoitettuna ja osin myös puhuttuna yleiskielenä tiedotusvälineissä, kouluissa, kirjallisuudessa, lainsäädännössä ja tieteessä.[16]
Koska standardiarabia ei ole kenenkään äidinkieli, arabiaa puhuvat ovat joutuneet tilanteeseen, jossa esimerkiksi kirjallisuutta on niukasti saatavilla varsinaisesti omana pidetyllä kielellä eli puhutulla murteella.[17] Jos arabi käyttäisi fushaa puheessa, se herättäisi ihmetystä. Sen sijaan on luonnollista, että henkilö puhuu fushaa, jos arabia ei ole hänen äidinkielensä.[17]
Länsimaissa katsotaan, että on vielä kolmas arabian kielen tyyppi, nimittäin Koraanissa esiintyvä klassinen arabia. Arabimaailmassa tätä eroa ei tehdä. Siellä katsotaan, että fusha on sama asia kuin Koraanin kieli tai muodostaa ainakin sen kanssa jatkumon. Todellisuudessa eroja on paljon sekä sanastossa että kieliopissa, joka fushassa on yksinkertaisempi.[8] Syntyperäiset arabian puhujat eivät enää täysin ymmärrä Koraanin kieltä.[18] Lännessä onkin arveltu, että fushan rinnastaminen klassiseen arabiaan on ollut keino siirtää Koraanin kielen arvostusta myös standardiarabiaan.[19][20]
Neljäskin kielimuoto on olemassa, sillä koulutetut arabit voivat käyttää yhteisenä puhekielenään fushan ja tavallisen puhekielen sekoitusta.[8]
Kirjakielen lisäksi Egyptin murteella on merkitystä arabien yhteisenä kommunikaatiovälineenä. Tämä johtuu Egyptin merkittävästä asemasta koko arabimaailman populaarikulttuurituotannossa – esimerkiksi egyptiläisiä elokuvia katsotaan laajalti maan rajojen ulkopuolella[21][22]. Egyptissä myös puhekielisellä teatterilla on pitkät perinteet, vaikka kaunokirjallisuus laaditaankin arabialaisella kielialueella lähes yksinomaan kirja-arabiaksilähde?.
Arabiaa kirjoitetaan arabialaisen kirjaimistoon perustuvalla 28 merkistä koostuvalla arabian aakkostolla. Aakkosilla on neljä eri kirjoitusmuotoa: itsenäinen muoto, aloitusmuoto, keskimuoto ja lopetusmuoto, joita käytetään riippuen siitä, missä kohden sanaa ne esiintyvät. Kirjoitussuunta on oikealta vasemmalle ja ylhäältä alas. Kirjoituksessa merkitään konsonantit, puolivokaalit ja pitkät vokaalit. Lyhyet vokaalit merkitään vain poikkeustapauksissa, kuten oppikirjoissa, lastenkirjoissa ja Koraanissa. Lyhyiden vokaalien ääntämys vaihteleekin suuresti murteesta toiseen, ja egyptinarabian murteissa konsonattien ج sekä ق ja غ ääntämys vaihtelee[23].[24]
Kirjaimia on tapana jakaa aurinko- ja kuukirjaimiksi ääntämiskohdan mukaan. Aurinkokirjaimet ääntyvät suun etuosassa. Näillä on merkitys äänteiden assimilaation kannalta. Isoja ja pieniä kirjaimia ei arabiassa ole erikseen.[25]
Luettelo kirjaimista
Luettelo modernin standardiarabian kirjaimista itsenäisinä. Sanan alussa, keskellä tai lopussa ne ovat erimuotoisia. Arabiankielisen tekstin translitterointi latinalaisiin kirjaimiin on vakiintumatonta. STT on antanut ohjeita sanojen siirtämisestä englannin kielestä suomen kieleen.[26] Wikipediassa on myös annettu ohjeita sanojen transkriboinnista.
Kirjain
Kirjaimen nimi
Klassinen ääntämys
Murteellisia ääntämyksiä
Aurinkokirjain (š) vai kuukirjain (q)
ا
alif*
/aː/
ب
baː
/b/
q
ت
taː
/t/
š
ث
θaː
/θ/
/t/ /s/
š
ج
ʤiːm
/ʤ/
/g/ /ʒ/
q
ح
ħaː
/ħ/
q
خ
khaː
/x/
q
د
daːl
/d/
š
ذ
ðaːl
/ð/
/d/ /z/
š
ر
raː
/r/
š
ز
zain/ zaːi
/z/
š
س
siːn
/s/
š
ش
šiːn
/ʃ/
š
ص
ṣaːd
/sˤ/
š
ض
ḍaːd
/dˤ/
š
ط
ṭaː
/tˤ/
š
ظ
ẓaː
/ðˤ/
š
ع
ʕain
/ʕ/
q
غ
ghain
/ɣ/
/g/
q
ف
faː
/f/
q
ق
qaːf
/q/
/g/ /ʔ/
q
ك
kaːf
/k/
q
ل
laːm
/l/
š
م
miːm
/m/
q
ن
nuːn
/n/
š
ه
haː
/h/
q
و
waw*
/w/ /u:/
/o:/
q
ي
jaː*
/j/ /i:/
/e:/
q
ء
hamza*
/ʔ/
q
Diakriiteistä fatḥatan, kasratan ja ḍammatan esiintyvät vain sanan lopussa ja toimivat ainoastaan akkusatiivin, nominatiivin ja genetiivin sijapäätteinä.
Alif-aakkosella (ا) ei ole täysin itsenäistä äännearvoa, vaan se vaihtelee riippuen muista asioista kuten ylimääräisistä merkeistä. Vokaalimerkkinä se merkitsee pitkää /a:/-vokaalia. Sanan alussa se merkitsee sanan alkamista vokaalilla. Alifin yläpuolella oleva hamza (أ) tarkoittaa vokaalin olevan /a/ tai /u/, alapuolella oleva hamza (إ) taas /i/. Jos sananalkuisessa alifissa ei ole hamzaa, vokaali voi olla mikä tahansa, mutta se elidoituu pois, kun edeltävä sana päättyy vokaaliin; tätä voidaan joskus merkitä erityisellä alif waslalla (ٱ). Sananalkuista pitkää vokaalia /aː/ merkitään alif maddalla (آ).[27]
Lyhyitä vokaaleja ei tavallisessa kirjoituksessa merkitä lainkaan, ellei se ymmärtämisen kannalta ole merkittävää. Pitkät vokaalit kuitenkin merkitään: /aː/ alifilla (ا), /iː/ yaalla (ي) ja uː wāwilla (و). Hamzaa (ء) ei aina pidetä aakkosena lainkaan.[28]
Diakriitit
dammashadda
Perusaakkoston lisäksi käytetään eri murteissa ja ortografioissa vaihtelevasti lisämerkkejä eri tarkoituksiin.[29]
Nimi
Bā’-kirjaimen kanssa
Ääntäminen
fatḥa
بَ
/a/
fatḥatan
بً
/an/
kasra
بِ
/i/
kasratan
بٍ
/in/
ḍamma
بُ
/u/
ḍammatan
بٌ
/un/
’alif ḫanjariyya
بٰ
/aː/; esiintyy vain harvoissa sanoissa, yleensä pitkä /aː/ kirjoitetaan alifilla
sukūn
بْ
konsonantin jälkeen ei äännetä vokaalia
šadda
بّ
konsonantti ääntyy kahdentuneena eli geminoituneena
Hamza äännetään glottaaliklusiilina. Se voi esiintyä yksinään (ء), wāwin tai pisteettömän yān yläpuolella tai alifin ylä- tai alapuolella.
Välimerkit
Klassinen arabia ei tunne välimerkkejä, mutta niitä on nykykielessä käytössä, ja pitkälti ne ovat eurooppalaisista kielistä muunneltuina lainattuja.[30]
Sanojen muodostus
Arabian sanat muodostetaan seemiläisille kielille tyypillisesti yleisimmin kolmesta juurikonsonantista, jotka määrittävät sanan yleisemmän merkityksen, sekä vokaaleista koostuvasta osasta, joka antaa sanalle kieliopillisen merkityksen. Esimerkiksi sanajuuri k-t-b yhdistettynä vokaaleihin i-ā tuottaa sanan kitāb, 'kirja', ja sama sanajuuri yhdistettynä vokaaleihin ā-i tuottaa sanan kātib, 'kirjoittaja' eli 'kirjuri'.[31]
Äännerakenne
Puhuttua standardiarabiaa käytetään lähinnä uutislähetyksissä ja puheissa sekä muissa muodollisissa yhteyksissä. Muissa tilanteissa arabian puhujat käyttävät lähes yksinomaan omia murteitaan.[32]
Vokaalit
Pitkät vokaalit koulutetun palestininalaisen puhujan ääntäminä.[33]Diftongit saman puhujan ääntäminä.[33]
Standardiarabiassa on kolme vokaalia, /a i u/, jotka voivat esiintyä pitkinä tai lyhyinä. Näiden lisäksi on kaksi diftongia, /aj aw/. Vokaaleissa esiintyy murteesta toiseen hyvin suurta vaihtelua, ja standardiarabiassakin niiden tarkka äännearvo vaihtelee ympäröivien konsonanttien perusteella.
/a/ ääntyy takaisempana [ɑ] emfaattisten konsonanttien /sˤ dˤ tˤ ðˤ ɫ/ sekä konsonanttien /r q/ läheisyydessä; eräissä murteissa myös konsonanttien /x ɣ/ läheisyydessä.[33] Useimpien muiden konsonanttien läheisyydessä se ääntyy etisempänä [æ].
Emfaattisiksi kutsutut konsonantit /tˤ dˤ sˤ ðˤ~zˤ ɫ/ ääntyvät faryngaalistuneina eli kieli lähempänä nielua.
Marginaalifoneemi /ɫ/ esiintyy ainoastaan sanassa الله/aɫˈɫaː(h)/ ’Jumala’;[34] jos sitä edeltää vokaali /i/, se ääntyy kuitenkin [l], esimerkiksi بسم الله/bis.milˈlaː(h)) ’Jumalan nimeen’.[27]
Kielioppi
Lauseet
Arabian kielessä lauseet jakantuvat nominaalilauseisiin ja verbaalilauseisiin. Nominaalilauseet ovat sellaisia, joissa ei ole verbiä. Näiden käännöksissä vastaavasti käytetään olla-verbiä, jota arabiassa ei yleisesti ottaen käytetä. Verbaalilauseet alkavat jollain verbillä.[35]
Verbit
Arabian verbittaipuvat säännöllisesti. Aikamuotoja on kaksi: perfekti ja imperfekti. Perfekti muodostetaan jälkiliitteillä, ja sillä ilmaistaan mennyttä aikaa. Imperfekti muodostetaan etuliitteillä, ja sillä ilmaistaan nykyhetkeä tai tulevaisuutta. Muita verbimuotoja ovat käskytavat, aktiivin ja passiivin partisiipit sekä verbisubstantiivi. Verbien moduksia on varsinaisesti neljä: indikatiivi, imperatiivi, subjunktiivi ja jussiivi[36]. Verbit taipuvat kolmessa persoonassa, kolmessa luvussa (yksikkö, kaksikko ja monikko) ja kahdessa suvussa. Klassisessa arabiassa ensimmäisen persoonan sukua tai kaksikkoa ei ole, ja nykymurteista kaksikko on kadonnut. Klassisessa arabiassa on myös passiivimuotoja.[31]
Substantiiveilla on kaksi sukua, maskuliini ja feminiini. Näihin liittyvät adjektiivit noudattavat pääsanan sukua ja lukua. Feminiiniin viittaavat äännetty a-pääte sekä kahdella pisteellä merkitty ha-kirjain sanan lopussa.[37]
Substantiiveilla on sekä epämääräinen että määrätty muoto, joista jälkimmäistä käytetään arabiassa enemmän kuin esimerkiksi indoeurooppalaisissa kielissä. Epämääräisen muodon tunnus on nunaatio eli n-äänteen lisääminen sanan loppuun. Määrätyssä muodossa on yleensä al-etuliite.[38]
Elgibali, Alaa (toim.): Understanding Arabic: Essays in Contemporary Arabic Linguistics in Honor of El-Said Badawi by Alaa Elgibali. American University in Cairo, 1996. Teoksen verkkoversio.
Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
Johnson, Aabis: The Ultimate Beginners Learning Guide. Amazon. Teoksen verkkoversio.
Viitteet
↑Stefan Weninger, Geoffrey Khan, Michael P. Streck, Janet C. E. Watson: 1. Introduction, s. 1–6. DE GRUYTER, 21.12.2011. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.2.2022).
↑Maailman suurimmat kielet, Maailman puhutuimmat kielet ovat (10/2002) 5. arabia 220 milj. Kun lukuun otetaan mukaan myös muut kieltä sujuvasti osaavat, maailman suurimpien kielten lista näyttää seuraavalta. 5. arabia 296 milj., viitattu 20.6.2011
↑Katrin Kirchhoff, Dimitra Vergyri: Cross-dialectal data sharing for acoustic modeling in Arabic speech recognition. Speech Communication, 2005, 46. vsk, nro 1, s. 37–51. doi:10.1016/j.specom.2005.01.004
↑ abcRobin Thelwal: Illustrations of the IPA: Arabic. Journal of the International Phonetic Association, 1990, 20. vsk, nro 2, s. 37–41. doi:10.1017/S0025100300004266JSTOR:44526807
↑Janet C. E. Watson: The Phonology and Morphology of Arabic. Oxford University Press, 2002. ISBN 978-0-19-925759-1
↑Abu-Chacra, Faruk: Arabiaa aikuisille, s. 44-45. Helsinki: Finn Lectura, 2007. ISBN 978-951-792-319-4
↑Abu-Chacra, Faruk: Arabiaa aikuisille, s. 218. Helsinki: Finn Lectura, 2007. ISBN 978-951-792-319-4
↑Abu-Chacra, Faruk: Arabiaa aikuisille, s. 58. Helsinki: Oy Finn Lectura Ab, 2007. ISBN 978-951-792-319-4
↑Abu-Chacra, Faruk: Arabiaa aikuisille, s. 30,43. Helsinki: Oy Finn Lectura Ab, 2007. ISBN 978-951-792-319-4
Kirjallisuutta
El Hilali, Maria: Arabia-suomi-sanakirja. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1163) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-951-746-984-5
Hallenberg, Helena & Perho, Irmeli: Arabiaa vasta-alkajille – seesam aukene!. (3. tarkistettu painos) Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-161-6
,_Flag_of_Syria_(1980%E2%80%932024).svg){kind=small}
.png)
.svg)
