Romanin murteet ovat etäällä toisistaan, kauempana kuin esimerkiksi viro ja suomi, mutta niillä on yhteiset juuret ja siksi yhteisiä piirteitä ja noin neljäsataa yhteistä sanaa.[2]
Euroopassa puhuttujen murteiden luokittelu ryhmiin on vaihdellut. Vuosituhannen vaihteessa kielitieteilijät Ian Hancock ja Yaron Matras jakoivat romanimurteet viiteen isoon ryhmään: balkaninromani ja vlax-romani, keskiset, koillis- sekä luoteismurteet. Näistä eniten puhuttu ja laajimmalle levinnyt on vlax-romani.[3] Moni näistä murteista on kuolemassa, kuten myös skandoromani, jota puhuu enää 100–150 ihmistä.[4]lähde tarkemmin?
Suomen romanikieli kuuluu romanikielen pohjoismurteiden kokonaisuudessa luoteismurteiden alaryhmään. Suomen romanikieli jakautuu vielä länsi- ja itämurteeseen.[5]
Pararomani tarkoittaa kieltä, jonka äänne-, muoto- ja lauseoppi ovat peräisin jostakin muusta kielestä, mutta sanasto on romanikielestä. Tällainen kieli Suomessa on fennoromani, joka elää Suomen romanikielen rinnalla.[6]
Historia
Maat, jotka ovat antaneet romanikielelle virallisen vähemmistökielen aseman.lähde?
Kieli tukee jossain määrin romanien yhteisöllisyyttä; kieli on saattanut toimia suojana valtaväestön hegemoniaa vastaan. Euroopan romanien historia kertoo valtaväestön ajatelleen, että romanit ovat kehittäneet kielensä vainojen ja kristinuskon vuoksi.lähde?
Romanikielen puhumista on pyritty säätelemään ennen Pohjoismaissa esim. koulussa ja muutenkin yleisillä paikoilla, joten sen puhumista muiden seurassa ja yleisillä paikoilla on pyritty välttämään. Suurin osa Pohjoismaiden romanivähemmistöjen romanikielen taito on ollut siitä johtuen häviämässä.
Esimerkiksi Britanniassa ja Ruotsissa romanikieli on kuollut kieli, ja käytössä on vain irrallisia sanoja.[2]
Romanin kieli on itsenäisenä oppiaineena Prahassa Kaarlen yliopistossa. Jonkin verran sen opetusta on muuallakin.[2]
Henry Hedmanin mukaan romanikieltä puhuu Suomessa vähintään tyydyttävästi 60 prosenttia romaneista ja hyvin noin kolmannes. Taito painottuu vanhempaan väestöön niin että alle 50-vuotiaiden romanien romanikielen taito on selvästi heikompi kuin sitä vanhempien.[7]
Romanikielen asema on Suomessa turvattu lainsäädännöllä, mutta käytännössä asema ei ole toteutunut. Alle viidennes romanilapsista saa oman kielen opetusta.[2]
Eri murteiden vokaaleissa esiintyy muiden paikallisten kielten foneemeja.[8]
Sanapaino on tavallisesti viimeisellä tavulla, mutta moni pääte on painoton.[8]
Kielinäyte
»Sa e manušikane strukture bijandžona tromane thaj jekhutne ko digniteti thaj čapipa. Von si baxtarde em barvale gndaja thaj godžaja thaj trubun jekh avereja te kherjakeren ko vodži pralipaja.»
Suomeksi: »Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»
Granqvist, Kimmo: ”Romanikielen historiaa Suomessa”, Suomen romanien historia, s. 272–287. (Toimittanut Panu Pulma) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-364-7
Granqvist, Kimmo – Salo, Mirkka: Romanikieli ja sen tutkimusalat. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013. ISBN 978-952-222-442-2
Viitteet
↑Eberhard, David M., Gary F. Simons, and Charles D. Fennig (toim.): RomaniEthnologue: Languages of the World. 2024. Dallas, Texas: SIL International. Viitattu 24.2.2024. (englanniksi)
↑ abcdTiainen, Antti: Suomen romanikielen pelastaja. Helsingin Sanomat 14.12.2011, s. C 4.
↑ abcY Matras (toim. Brown, Keith & Ogilvie, Sarah): ”Romani”, Concise Encyclopedia of Languages of the World, s. 898–900. Elsevier, 2009. ISBN 978-0-08-087774-7
