Alban kuningaskunta oli nykyisen Skotlannin alueella sijainnut valtio. Se syntyi, kun Kenneth I MacAlpin yhdisti skottien ja piktien valtakunnat vuonna 843.[1]
Alba ulottui nykyisestä Argyll ja Butesta aina Caithnessiin saakka, ja siihen kuului suurin osa eteläistä ja keskistä Skotlantia. Alban kuningaskunta oli yksi harvoista Britteinsaarten alueista, jotka kykenivät vastustamaan viikinkien hyökkäyksiä. Viikinkien Irlannin rannikolle ja läntisille saarille perustamat asutukset kuitenkin katkaisivat Alban vanhat siteet Irlantiin, josta skotit olivat alun perin Skotlantiin tulleet. Kuningaskunta jäi entistä pahemmin eristyksiin, kun viikingit valloittivat myös Etelä-Englannin.[1]
Pohjanmiesten vetäydyttyä Englannista pyrkivät englantilaiset valloittamaan alueita Albalta. Kuningas Malcolm II pystyi lopulta lyömään englantilaiset Carhamin taistelussa vuonna 1016 tai 1018. Malcolmin seuraaja Duncan I nousi valtaistuimelle vuonna 1034. Hän liitti Albaan Strathclyden, Cumbrian ja Lothianin. Siitä lähtien Alba alkoi nimenä hiljalleen hävitä, ja kuninkaita ryhdyttiin kutsumaan “skottien kuninkaiksi”.[1]
Lähteet
- ↑ a b c Alba Encyclopaedia Britannica Online. Encyclopædia Britannica Inc. Viitattu 14.10.2014.
