Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. Tarkennus: laajuuteen nähden olemattomat viitteet
Hallamaan vanhemmat olivat rakennusmestari Juho Hummelin ja Aino o.s. Söderman.[3] Kolmilapsiseen perheeseen syntynyt Hallamaa kävi koulunsa Helsingin suomalaisessa lyseossa. Kun hänen äitinsä meni uusiin naimisiin Rauman asemapäällikön kanssa, Hallamaalle tarjoutui tilaisuus opetella sähkötystä ja vuonna 1911 hän pääsi jo kesätöihin sähköttäjäksi Rauman rautatielle. Ensimmäisen maailmansodan alettua Hallamaa oli työssä Rauman satamassa kirjurina täyttämässä venäläisten rahtikirjoja. Hän suoritti välillä Helsingissä sähköttäjätutkinnon ja täytettyään 17 vuotta hän läpäisi rautateiden virkamiestutkinnon. Hallamaa palveli sitten vuodesta 1917 alkaen sähköttäjänä Helsingin rautatieasemalla.[4]
Suomen sisällissodassa
Tammikuussa 1918 valkoisten puolelle pyrkinyt Hallamaa lähti Helsingistä matkustaen junalla Tampereelle ja sieltä edelleen Kangasalle. Kangasalan rautatieasemalla vallinnut sekasorto pakotti Hallamaan tovereineen jatkamaan matkaa jalan metsiä pitkin Orivedelle, jossa he yöpyivät. Matka jatkui edelleen Juupajoen ja Vilppulan kautta Seinäjoelle, missä valkoisten joukkoja jo koottiin.[5] Hallamaa liittyi saksanniemeläisistä muodostettuun Uudenmaan rakuunarykmenttiin ja jo 31. tammikuuta hän lähti konekiväärimieheksi Vilppulan rintamalle. Hallamaa osallistui sisällissodan taisteluihin Vilppulassa, Väärinmajalla, Kuhmoisissa, Tampereella ja Lempäälässä. Hän haavoittui Lempäälässä lievästi kantapäähän ollen viikon ajan hoidettavana Kangasalla. Sisällissota päättyi Hallamaan osalta Helsingissä 16. toukokuuta 1918 pidettyyn valkoisten voitonparaatiin.
Tiedustelu-uralle
Sodan jälkeen Hallamaa liittyi vapaaehtoisena viestijoukkojen edeltäjänä toimineeseen Kipinälennätinlaitokseen, josta hänet siirrettiin laivastoon korpraalina. Hallamaa palveli laivastossa sähköttäjänä maaliskuuhun 1919 saakka asemapaikkanaan myöhemmin uponnut torpedovene S2.[6] Hänet ylennettiin alikersantiksi lokakuussa 1918. Toukokuussa 1919 Hallamaa määrättiin johtamaan komennuskuntaa, jonka tehtävänä oli valvoa Suomenlahden meriliikennettä ja erityisesti venäläisten sotalaivojen liikkeitä Suursaaresta käsin.[7]
Suursaareen oli jäänyt kaksi venäläisten hylkäämää kipinäradioasemaa, joista toisen komennuskuntaan kuuluneet teekkarit korpraali Ragnvald ”Rankku” Lindin (myöhempi majuri Lautkari) johdolla kunnostivat. Saatuaan aseman kuntoon he alkoivat Hallamaan johdolla kuunnella venäläisten radioliikennettä talvella 1919–1920 ja onnistuivat myös avaamaan venäläisten salakielisanomia näiden toistettua salakielisen sanoman selväkielisenä.[8] Komennuskunnan sieppaamat tiedot herättivät kiinnostusta ylemmissä portaissa, ja Hallamaa matkusti Helsinkiin selostamaan saarella harjoitettua kuuntelutoimintaa. Palkkioksi onnistuneesta toiminnasta Hallamaa ylennettiin kersantiksi. Vuonna 1920 Hallamaa siirtyi Kotkaan kunnostamaan sinne jäänyttä venäläisten kipinäradioasemaa ja Kotkasta sitten ensin Viipuriin kouluttamaan radiomiehiä ja sen jälkeen Turkuun, jossa odotti kunnostamista venäläisiltä jäänyt radiolähetin.[9]
Hallamaa suoritti Reserviupseerikoulun kurssin numero 2 vuonna 1921 ja siirtyi sitten vääpelin arvoisena opetusupseeriksi Santahaminaan radiopataljoonan radiokomppaniaan.[10]Saatuaan ylennyksen vänrikiksi hänestä tuli vastaperustetun Radiokoulun varapäällikkö. Radiokoulussa Hallamaa aloitti yhdessä Lautkarin kanssa myös radioamatööritoiminnan, kun he rakensivat lyhytaaltolähettimen ja alkoivat pitää sillä yhteyksiä ympäri maailmaa.[11] Hallamaa piti 1925 luennon salakirjoitusmenetelmistä korkeille upseereille ja häntä alettiin pitää armeijan salakirjoituseksperttinä.[12] Hallamaa ylennettiin luutnantiksi 1925 ja vuosina 1926–1927 hän kävi Kadettikoulun joutuen siellä simputetuksi, koska oli reservinupseeri.[13] Hallamaan palveluspaikka vuosina 1928–1934 oli Sähkölaboratorio (SähkL).
Suomen radiotiedustelu käynnistyy
Päästyään kadettikoulusta Hallamaa sai Yleisesikunnan ulkomaaosaston päälliköltä eversti Wiljo Tuompolta tehtäväksi luoda suomalainen radiotiedustelu. Hallamaa palveli 14. kesäkuuta 1927 alkaen Yleisesikunnan tilastotoimiston nimellä tunnetussa tiedusteluyksikössä eversti Erik Malmbergin alaisuudessa. Heti aluksi Hallamaa lähti stipendin turvin Saksan Yleisesikuntaan kolmeksi kuukaudeksi tutustumaan sikäläiseen radiotiedusteluun. Hän teki vastaavia tutustumismatkoja myös Itävaltaan, Sveitsiin, Italiaan, Tšekkoslovakiaan ja Puolaan. Itävallassa hän sai oppia salakirjoituskoodien avaamisesta professori Fiegliltä, ja Puolassa Hallamaa aloitti toisen maailmansodan alkuun kestäneen yhteistyön venäläisen sanomamateriaalin vaihdossa Suomen ja Puolan tiedusteluviranomaisten välillä. Italiassa Hallamaa tutustui siellä käytettyihin peilausautoihin, joiden kaltaisia hankittiin myöhemmin suomalaisen radiotiedustelun käyttöön.
Hallamaan johtama radiotiedustelu seurasi vuodesta 1927 alkaen tarkoin Neuvostoliiton laivaston liikkeitä ja sotaharjoituksia Suomenlahdella. Tätä varten oli perustettu kolme kuunteluasemaa Helsingin Santahaminaan, Viipurin Markovillaan sekä Sortavalaan. Suursaaresta, Seiskarista ja merellä olevista aluksista käsin seurattiin kiikaritähystyksellä venäläisten sotalaivojen liikkeitä, ja näin saatua tietoa verrattiin sitten siepattuihin radiosanomiin. Pitkällisen työn jälkeen tiedustelu pystyi avaamaan neuvostolaivaston radiosanomat vuodesta 1934 lähtien. Radiotiedustelu kuunteli ja avasi myös radioaalloilla lähetettyä eri maiden diplomaattipostiliikennettä. Hallamaa ylennettiin 1929 kapteeniksi ja 1939 majuriksi.
Vuonna 1937 julkaisi Hallamaa omakustannekirjan nimeltä Salakirjoitustaidon perusteet. Kirjaa käytettiin myös puolustusvoimissa koulutusmateriaalina. Kirja oli ensimmäinen kyseisestä aiheesta suomen kielellä julkaistu teos. Reijo Ahtokarin mukaan teos oli osittain hämäysmielessä kirjoitettu Suomen radiotiedustelun todellista osaamistasoa aliarvioivaksi.[14]
Talvisodan radiotiedustelu
Hallamaa toimi talvisodan aikana toisen tiedustelutoimiston päällikkönä. Radiotiedustelu onnistui jo sodan aattona 29. marraskuuta 1939 sieppaamaan ja avaamaan venäläisten radioviestin, joka sisälsi hyökkäyskäskyn Suomeen. Tässä sanomassa määrättiin venäläinen panssariprikaati hyökkäämään rajan yli Rautuun.[15] Radiotiedustelu onnistui talvisodan aikana ilmoittamaan Suomussalmen taisteluja johtaneelle eversti Hjalmar Siilasvuolle, kun venäläisten 44. Divisioona oli kokonaisuudessaan Raatteen tiellä, ja Laatokan Karjalassa radiotiedustelu avasi mottiin jääneiden venäläisjoukkojen radioliikennettä. Suomalaiset saivat ohjattua osan motissa oleville joukoille lentoteitse toimitetuista avusta itselleen saatuaan selville pudotuspaikoilla käytetyt valomerkit. Radiotiedustelu sai myös selville Lavajärven motista ulos murtautumista yrittäneiden venäläisjoukkojen hyökkäyksen ajankohdan ja paikan, ja murtoa yrittäneet joukot saatiin tuhottua.
Välirauhan aikana Hallamaa vaihtoi venäläisellä salakirjoitusavaimilla Ruotsista sata uutta amerikkalaista RCA-radiolähetintä Suomen radiotiedustelun käyttöön. Tällaista kauppaa käytiin myös muiden maiden kanssa, ja radiotiedustelu saattoi sillä tavoin rahoittaa omaa toimintaansa.
Jatkosodan radiotiedustelu
Jatkosodassa everstiluutnantiksi lokakuussa 1941 kohonnut Hallamaa oli Päämajan Radiopataljoonan komentajana. Vuoden 1941 hyökkäysvaiheen aikana radiotiedustelu pystyi avaamaan 80 prosenttia Suomen rintamalla toimineiden venäläisten divisioonien ja armeijakuntien välisestä radioliikenteestä. Tiedustelu sai myös kesäkuussa 1941 haltuunsa Petsamossa osittain palaneita venäläisten koodikirjoja, jotka auttoivat suuresti viestien avaamisessa. Kun venäläiset siirtyivät jatkosodan alussa lännessä käyttämään aiemmin Kaukoidässä Vladivostokissa käyttämiään salakoodeja, suomalaiset pääsivät asiasta heti selville, koska olivat saaneet aiemmin japanilaisilta näiden venäläisestä radioliikenteestä keräämää aineistoa.
Tiedustelu teki kuitenkin virheitäkin, kun se lähetti syksyllä 1941 koodatun sanoman, jossa venäläislaivastoa kehotettiin antautumaan. Tämä samoin kuin aiemmin julkaistut matkustajakone Kalevan alasampumiseen liittyneet liian yksityiskohtaiset tiedot paljastivat Neuvostoliiton laivaston johdolle, että heidän käyttämänsä salakirjoituskoodi oli murrettu. Laivasto siirtyikin käyttämään erilaista salakoodia, vaihtoi lähetystaajuutta ja vähensi radioliikennettään.
Jatkosodan aikana radiotiedustelu harjoitti yhteistyötä ja materiaalinvaihtoa japanilaisten kanssa, mutta saksalaisten suuntaan yhteistyössä oli kitkaa. Radiotiedustelu antoi kuitenkin syksyllä 1941 saksalaisille tiedon Tihvinän pohjoispuolella venäläisten saartamaksi jääneen saksalaisen panssarikiilan sijainnista, jolloin saksalaiset pääsivät huoltamaan mottiin jäänyttä osastoa lentoteitse ja se pääsi lopulta murtautumaan saarroksista. Palkkioksi tästä avusta Hallamaa sai Saksan 1. luokan Rautaristin kunniamerkin. Toisen kerran tiedustelu auttoi saksalaisia syyskuussa 1942 välittäessään heille tiedon Murmanskiin matkalla olleesta liittoutuneiden suuresta 40 aluksen PQ 18 -saattueesta.[16]Luftwaffe onnistui tuhoamaan saattueen laivoista 13, ja saattueliikenne Murmanskiin keskeytyi kolmeksi kuukaudeksi.
Joulukuussa 1941 Suomen radiotiedustelu onnistui avaamaan Yhdysvaltain diplomaattisähkeissä käytetyn koodin, kun Englannin julistettua sodan Suomelle Yhdysvallat sähkötti Helsingin-lähetystölleen Kanadan, Australian, Uuden-Seelannin ja Intian sodanjulistukset Suomelle ja radiotiedustelu saattoi verrata selväkielisiä tekstejä ja salakirjoitettuja versioita toisiinsa. Jo keväällä 1942 tiedustelu pystyi avaamaan myös kaikkein salaisimman Yhdysvaltain diplomaattisähkeissä käytetyn niin sanotun Strip-koodin. Suomalaisilta onnistui myös Brasilian, Portugalin, Romanian, Serbian, Vatikaanin ja Vichyn Ranskan salakoodatun radioliikenteen avaaminen. Radiotiedustelu avusti myös suomalaisia kaukopartioita kuuntelemalla venäläisten radioviestejä ja lähettämällä partioille radioteitse tiedon venäläisten suunnittelemista takaa-ajo- ja väijytystoimista.
Hallamaa ylennettiin everstiksi elokuussa 1944, ja jo huhtikuussa hänet oli nimitetty Päämajan tiedusteluosaston päälliköksi. Radiotiedustelun henkilöstövahvuus oli noussut talvisodan 75 henkilöstä noin tuhanteen henkilöön. Tämän lisäksi oli lokakuussa 1942 toimintansa aloittanut ilmavoimien oma radiotiedustelu, jossa palveli noin 300 miestä.
Kesällä 1944 venäläisten suurhyökkäyksen alettua tiedustelupäällikkö eversti Aladár Paasonen yhdessä alaisensa Hallamaan kanssa alkoi valmistella radiotiedustelun toiminnan turvaamista ns. operaatio Stella Polariksella. Tarkoituksena oli siirtää radiotiedustelun henkilökunta, laitteet ja kertynyt tiedustelumateriaali salaa Ruotsiin, josta käsin tiedustelua oli tarkoitus jatkaa, jos Suomi joutuisi venäläisten miehittämäksi. Operaatio rahoitettiin myymällä tiedusteluaineistoa, mm. avattuja salakirjoitusavaimia ainakin Yhdysvaltojen, Japanin ja Ruotsin tiedusteluelimille. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun OSS:n agentit ostivat materiaalia salaa omalta valtiojohdoltaan.
Hallamaa suunnitteli myös perustavansa Suomeen salaisen radioverkon miehityksen varalle. Tämä verkko olisi toiminut kyynel- ja sotasaalina saatujen Sever-radioiden avulla ja käyttänyt Hallamaan kehittämää salakoodia viestiliikenteessä. Ruotsin puolella Hallamaan yhteyshenkilönä Stella Polaris-operaatiossa oli Ruotsin puolustusesikunnan tiedusteluosaston salaisen C-toimiston päällikkö majuri Carl Petersén.
Operaation käytännön toteutus alkoi syyskuussa 1944 Hallamaan käskystä. Ruotsiin siirrettiin meritse Pohjanlahden yli noin 350 laatikollista tiedustelukalustoa ja asiakirjoja, ja sinne siirtyi myös 700–800 tiedustelun palveluksessa ollutta henkilöä sekä perheenjäseniä. Suomen jääneet asiakirjat joko tuhottiin tai piilotettiin. Hallamaa aikoi aluksi jatkaa tiedustelutoimintaa Ruotsissa, mutta pian välit ruotsalaisiin kiristyivät, kun nämä yrittivät saada haltuunsa koko siirretyn materiaalin ja lopulta kielsivät suomalaisia harjoittamasta tiedustelua Ruotsin maaperältä. Suomesta saapui kenraaliluutnantti Harald Öhquist sovittelemaan Hallamaan ja ruotsalaisten välejä, ja lopulta sovittiin, että ruotsalaiset ostavat siirretyn tiedustelukaluston ja saisivat kaupan päällisinä avaamatonta tiedustelumateriaalia ja koodeja. Kalustoon jäi suomalaisille takaisinosto-oikeus.
Hallamaa ja Paasonen palasivat Ruotsista salaa Suomeen asettuen hankkimaansa piilopirttiin Pelloon. Muu Ruotsiin siirtynyt tiedusteluhenkilöstö internoitiin ja palautettiin Tornioon marraskuussa 1944. Noin 20 henkilöä perheineen jäi asumaan Ruotsiin ja siirtyi Ruotsin tiedustelupalveluun töihin. Ennen lähtöä Hallamaa piilotti suuren osan tiedusteluaineistoa Södertäljeen Hörningsholmin linnaan. Tämän aineiston lopullinen kohtalo jäi kuitenkin epäselväksi. Väitetään, että ruotsalaiset tuhosivat sen polttamalla joko 1946 tai 1960–1961. Toisen version mukaan ruotsalaiset mikrofilmasivat aineiston ennen sen tuhoamista, ja kerrotaan myös, että Hallamaa olisi vienyt tätä mikrofilmattua materiaalia myöhemmin mukanaan Ranskaan. Materiaalia päätyi mikrofilmattuna myös Yhdysvaltojen tiedustelun haltuun. Sitä on sieltä viime vuosina löydetty ja myös julkaistu. [17]
Hallamaan myöhemmät vaiheet Ranskassa ja Espanjassa
Hallamaa poistui lopullisesti Suomesta 8. toukokuuta1945 matkustaen laivalla Turusta Ruotsiin. Paasonen ja Hallamaa siirtyivät ensin Ranskan tiedustelupalvelun tehtäviin noin vuodeksi ja asettuivat sitten Ranskan miehitysvyöhykkeelle Saksaan, kun Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov vaati ranskalaisia luovuttamaan heidät. Saksasta Hallamaa muutti perheineen 1947EspanjaanAndalusiaanAurinkorannikolle, osti sieltä maatilan ja ryhtyi viljelemään neilikoita. Väitetään, että Hallamaa hankki rahat maatilan ostoon tiedusteluaineiston myynnillä. Espanjassa Hallamaa käytti nimeä Ricardo Palma. Kun neilikanviljely ei enää kannattanut, Hallamaa perusti rakennusliikkeen ja hoiti sitä poikiensa kanssa. Hän siirtyi liikkeenjohdosta eläkkeelle 70-vuotiaana ja vietti eläkepäiviään Malagan Churrianassa muun muassa golfia pelaten.
Hallamaa kuoli Churrianassa 80-vuotiaana vuonna 1979, ja hänet haudattiin sinne. Vuonna 2013 Hallamaan ja hänen puolisonsa tuhkat tuotiin Espanjasta Suomeen Sysmään haudattavaksi sukuhautaan. Puolustusvoimat osallistui hautajaisiin 11. elokuuta2013 sotilaallisin kunnianosoituksin.[18]
Hallamaa sai takaisin everstin arvon, ja hänelle myönnettiin eläke Suomesta vuonna 1958.[19][20][21] Reino Hallamaalle myönnettiin tunnustus sota-aikaisista ansioistaan hyvin myöhään: hän sai puolustusvoimain kultaisen ansiomitalin 5. helmikuuta 1970.[22] Hallamaa oli naimisissa vuodesta 1942 Brita Strengin (1914–2009[23]) kanssa. Heillä oli kolme poikaa, Hannu (s. 1945), Pekko Patrik (s. 1947) ja Veli Ricardo (s. 1949) sekä tytär Meri (s. 1951).[24]
Lähteet
Brantberg, Robert: Sotaupseerit, s. 53-67. Tampere: Revontuli, 1999. ISBN 952-5170-08-X
Brantberg, Robert: Tiedustelueversti Reino Hallamaa - Voiton avaimet. Revontuli, 2014. ISBN 978-952-6665-15-3
Karhunen, Joppe: Reino Hallamaan salasanomasotaa. Espoo: Weilin + Göös, 1980. ISBN 951-35-2277-6
Karhunen, Joppe: Salasanomia ja neilikoita. Tampere: Apali, 2008. ISBN 978-952-5026-82-5
↑Mäkelä, Jukka L.: ”Saattue PQ 18 jäämerellä”, Salaisen sodan saatosta, s. 74-81. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1965. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste(suomeksi)
↑Stella Polaris. Suomalaista sotilastiedustelua. Toim. Ohto Manninen ja Timo Liene. Edita. Helsinki 2002.
↑omaisten kiitosilmoitus Helsingin Sanomat 1.9.2013 s. C 31
