Valassaarten majakka

Valassaarten majakka
Valsörarna fyr

Sijainti	Valassaari, Mustasaari Suomi
Vesistö	Merenkurkku, Pohjanlahti

Arkkitehtuuri

Suunnittelija	Toiminimi Henry-Lepaute, Pariisi
Korkeus	36 m [1]
Materiaali	valurauta
Väri	Punainen
Osa kohdetta	Merenkurkun saariston majakka- ja luotsisaaret (d)

Historia

Valmistunut	1886
Automatisoitu	1964[2]

Varustus

Valon korkeus	38,4 m
Valonkanto	20,5 km
Valon ominaisuudet	Fl(4) W 20s

Tunnisteet

ARLHS	FIN076
Admiralty	C4226
List of Lights	28764
MarineTraffic	1000006012
NGA	116-18148

Koordinaatit	63° 25′ 17″ P, 21° 04′ 05″ I

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa Wikidataa

Valassaarten majakka on majakka Mustasaaren kunnassa Vaasan edustalla Merenkurkussa. Se sijaitsee Merenkurkun kapeimmalla kohdalla, ja juuri tämän kohdan kautta on kuljetettu postia Pohjanlahden yli Ruotsiin. Majakalta on noin 15 kilometrin matka Björkön saarella olevaan Svedjehamnin kalasatamaan.

Valassaarten erikoinen nimi juontuu niiden ruotsinkielisestä nimestä Valsörarna, joka taas on tullut luultavasti saarten vallimaisista moreeniharjanteista. Jotkut myös uskovat, että nimi johtuu harjanteista, jotka näyttävät valaitten seliltä. On myös mahdollista että saarille on joskus ajautunut oikea valaskin, joka olisi kuitenkin luultavasti ollut pyöriäinen.

Valassaarten molemmat saaret, Ebbskär ja Storskär, on yhdistetty pengertiellä{{selvennä<toisiinsako? Jos toisiinsa, niin "mmolemmat" pois.}}. Itse majakka on Storskärillä ja merivartioasema sijaitsee puolestaan Ebbskärin saarella. Ebbskärillä sijaitsee myös muistomerkki Suomen sodan ja vänrikki Stoolin ajoilta.

Historiaa

Sodan lopulla vuonna 1809 venäläiskenraali Michael Barclay de Tolly kulki 3 700 sotilaansa kanssa yli jäätyneen Merenkurkun valtaamaan Uumajaa Ruotsiin. Sen ylitys ei sujunutkaan ongelmitta, sillä jään lukuisat railot sekä ahtojääröykkiöt vaikeuttivat kulkua huomattavasti. Matkalla kuoli satoja sotilaita ja lukuisia hevosia jouduttiin lopettamaan. Joukot kuitenkin pääsivät perille, ja onnistuivat vielä pitämään Uumajaa hallussaan viikon päivät. Sekä meno- että paluumatkalla joukot viettivät yön Valassaarilla, jonne jäi arviolta noin 400 vainajaa. 1930-luvun lopulla vainajien luut kerättiin joukkohautaan jonka merkiksi saarelle koottiin vielä kivistä ladottu kummeli.

Valassaarten vaarallisilla vesillä oli ollut jo kauan puinen tunnusmajakka. Liikenteen vilkastuttua 1850-luvulla merenkulkijat alkoivat vaatia alueelle valomajakkaa. Kuitenkin vasta vuonna 1879 aloitettiin majakkaprojekti. Tällöin sattui myös onnettomuus. Eräänä yönä kareille ajoi viisi alusta, jotka jäivät kaikki hylyiksi.

Majakkahanke

1870-luvulla Pohjois-Euroopassa oli otettu käyttöön rautaelementeistä koottuja ristikkomajakoita menestyksellisesti. Myös Suomen luotsilaitos halusi kokeilla sellaista uudessa Valassaarten majakassa. 1883 Senaatti myönsi hankkeelle rahoituksen. Alkuvuodesta vuonna 1884 se tilasi ristikkomajakan asennuksineen pariisilaiselta toiminimeltä Henry-Lepaute. Yleisten rakennusten ylihallitus määrättiin valvomaan rakentamista.

Majakkaa alettiin rakentamaan ensin Ebbskärin luodolle, joka oli lähellä Merenkurkun laivareittiä. Työt aloitettiin 1885 keväällä rakentamalla majakanvartijoiden asuinrakennukset lähelle tulevaa majakkaa, jonka jälkeen alkoi majakan perustusten kaivaminen. Ensin kaivettiin läpi metrin savikerroksesta, jonka jälkeen vielä pari metriä moreenia. Sitten alkoi uudestaan savikerros. Lapiomiehet kaivoivat koko ajan entistä syvempään, ja pian majakkainsinööri Ernst Andersin totesi työn olevan mahdottomuus, sillä peruskalliota ei vain löytynyt. Ainoaksi mahdollisuudeksi tuli rakentaa majakka kokonaan eri paikkaan.

Majakka päätettiin lopulta rakentaa vähän kauempana laivaväylistä olevalle Storskärille, missä oli lujaa kalliota sen perustaksi. Jo valmiit asuinrakennukset purettiin 1886, ja pystytettiin uudelleen Storskärille. Ranskasta laivattavia rautaelementtejä varten tehtiin tie kivilohkareista ja irtomaasta Ebbskäristä Storskäriin. Tie on säilynyt näihin päiviin asti hyvänä.

Toukokuussa 1886 aloitettiin kokoamaan majakkatornin rautaelementtejä. Loppysyksystä työ oli tullut jo valmiiksi. Itse tornia tukee ulkopuolelta kuudesta pystypalkista ja niitä yhdistävistä ristikoista koottu tuki. Hanke oli tullut noin kolmanneksen myönnettyä määrärahaa kallimmaksi.

Majakan valo syttyi ensi kertaa 19.11.1886 jolloin se näytti kahdesti minuutissa kiinteää valkoista valoa, jota seurasi kaksi punaista välähdystä. Tulipunaisen majakan valo loisti noin 12,5 meripeninkulman päähän.

Huojumisen takia sirorakenteista tornia jouduttiin vahvistamaan vuosina 1936 ja 1977 harusvaijereilla. Vuonna 1964 majakkaan asennettiin asetyleenikäyttöiset valolaitteet aurinkoventtiilillä ja samalla majakan miehitys lopetettiin. Vanha valolaitteisto kuljetettiin Helsinkiin, matka sujui hyvin, mutta perillä Merenkulkulaitoksen majakkahuollossa ei ollutkaan enää työntekijöitä paikalla, joten kuljettaja kippasi kuorman pihaan särkyvien kristallien säestäessä. Majakan uudet valolaitteet oli asennettava keinun varaan jatkuvan huojunnan aiheuttamien häiriöiden poistamiseksi vuonna 1977, jolloin majakkaa vahvistettiin toiseen otteeseen vaijereilla. Vuonna 1981 majakalle vedettiin sähkökaapeli, jolloin sen valolaitteet vaihdettiin sähkökäyttöisiin. Vanha valolaitteisto annettiin Vaasan merimuseolle. Majakkatorni maalattiin uudestaan vuonna 1999 kirkkaanpunaiseksi.

Nykyisin saarella on kesäisin paljon lintuharrastajia, sillä saarien rauhoitetussa ympäristössä lintulajeja on paljon.

Lähteet

• Seppo Laurell: Suomen majakat, s. 105. Nemo ja Merenkulkulaitos, 2001. ISBN 952-5180-21-2
• Seppo Laurell: Valo merellä – Ljuset till havs. Suomen majakat 1753–1906 Finlands fyrar, s. 282–291. John Nurmisen Säätiö, 2009. ISBN 978-952-9745-28-9.

Viitteet

1. Svensk fyrlista, Ruotsin merenkulkuvirasto, s. 29 . Tieto on haettu Wikidatasta.
2. (sv) Fyrwiki, Swedish lighthouse society . Tieto on haettu Wikidatasta.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Valassaarten majakka Wikimedia Commonsissa

Suomen majakat

Majakat	Bengtskär Bogskär Flötjan Gustaf Dalén Gustavsvärn Harmaja Helsinki Isokari Jussarö Kaijakari Kalbådagrund Kallan Kallo Kemi I Kemi II Keminkraaseli Kokkola Kotka Kristiina Kylmäpihlaja Kökarsören Lågskär Längden Marhällan Marjaniemi Merikarvia Märket Nahkiainen Norrskär Nyhamn Oulu 1 Oulu 2 Oulu 3 Pietarsaari Pori Porvoo Raahe Rauma Ritgrund Rönnskär Russarö Sandbäck Strömmingsbådan Stubben Suomen leijona Suomenlinna Sälgrund Säppi Sälskär Söderskär Tainio Tankar Tauvo Tiiskeri Ulkokalla Utgrynnan Utö Vaasa Valassaaret Yttergrund
Suomen majakat, joista 1940 ja 1944 tuli Venäjän majakkoja	Hanhipaasi Heinäluoto Lounatrivi Narvi Numeroniemi Pohjoiskorkia Ristiniemi Ruuskeri Seiskari Seivästö Someri Sortanlahti Tytärsaari Vaitolahti
Suomen entiset majakat	Glosholm Heiskanen Leppäniemi Nyhamn Pohjoisrivi Porkkala Rönnskär Sirnitsä Söderskär