Kummeli on rannalle rakennettu, päivämerenkulkuun tarkoitettu kiinteä valaisematon merenkulun turvalaite, joka toimii karkean paikannuksen apuvälineenä. Rakenteeltaan se on esimerkiksi valkeaksi maalattu kivilatomus tai puu-, betoni- tai teräsrakenne.[1]
Kummelit on merkitty merikarttaan, ja niiden tarkoituksena on helpottaa veneen paikanmääritystä ja maastonkohtien tunnistamista saaristoväylillä veneiltäessä.[2] Kummeleita käytetään myös suuntamerkkeinä isoja selkiä ylitettäessä, koska kokonsa ja taustasta poikkeavan valkoisen värinsä vuoksi ne on helppo havaita jo kaukaa.[3]
Kummeli ei kuitenkaan ole Kansainvälisen majakkaliiton (IALA:n) viitoitusjärjestelmän mukainen merkki, joten se ei osoita väylän eikä vaarapaikkojen tarkkaa sijaintia, vaan on tarkoitettu vain karkeaan paikan ja kulkusuunnan määrittämiseen, ja siten auttamaan veneilijää pysymään oikealla reitillä.
Nykyään merimerkkityypin nimeksi vakiintuneella termillä kummeli tarkoitettiin aiemmin myös kivestä rakennettua hautarauniota.[4]
Suomessa kummeleita käytetään veneväylillä täydentämään muuten viittojen tai linjamerkkien avulla tehtyä väylämerkintää. Ne näkyvät kauas, jäät eivät siirtele tai riko niitä, ja niiden avulla helpottuu myös viittojen paikantaminen. Kummelilla voidaan osoittaa mm. väylän yleissuunta, eli sitä käytetään keulamerkkinä kohtiajoon. Kummelilla voidaan osoittaa saaren kärki tai kari, jonka vierestä väylä kulkee, taikka toisen väylän erkanemiskohta.[3]
Perinteinen kummelityyppi on valkoiseksi maalattu kivikasa tai siirtolohkare. Kummeli voi olla lähellä vedenrajaa siten, että se on nähtävissä vain tietyistä suunnista, tai se voi olla saaren korkeimmalla kohdalla, jolloin se näkyy kaikkiin ilmansuuntiin. Kummeli voi olla myös pelkkä valkoiseksi maalattu kallion pinta.[5] Kivikummeleita ei ole varustettu valoheijastimin.[3]
Kummeleita on rakennettu myös betonisista kaivonrenkaista sekä heijastavapintaisista valkeista muovilevyistä. Merikartalle kummeliksi on voitu merkitä myös jo käytöstä poistettujen turvalaitteiden rakenteita, kuten entisten loistojen valkoiseksi maalattuja betoniperustuksia.
Kummeli voi olla fasadivalaistu, eli varustettu sen ulkopintaa valaisevalla valolla, jolla helpotetaan sen havaitsemista yöllä.[6]
Levykummeli
Levykummeli. Heijastinmateriaali näkyy päivänvalossa harmaana.
Levykummeli on yläosaltaan heijastava, usein kirjaintunnuksella varustettu ristikkomaston tai muun tukirakenteen varaan rakennettu valkoinen taulurakenne. Taulussa käytetään kahta eri materiaalia, valkoista levyä ja heijastinmateriaalia. Valkoinen pinta näkyy päivällä paremmin kuin heijastin, joka päivänvalossa näyttää harmaalta. Levykummeli on tarkoitettu ensisijaisesti päiväkäyttöä varten, mutta se on heijastinpintansa ansiosta helposti löydettävissä valonheittimen tai käsivalaisimen avulla myös yöllä.[7]
Jos levykummelissa on kirjaintunnus, se on merkitty myös merikarttaan kummelin karttasymbolin yhteyteen.[8] Sen avulla kummeli on helppo tunnistaa kartalta. Kummelissa tunnuskirjain on pääsääntöisesti musta, mutta lateraaliviitoitetun väylän varrella se voi olla myös punainen tai vihreä.
Levykummeleita Suomeen on rakennettu 1980-luvun puolivälistä lähtien, jolloin silloinen merenkulkuhallitus julkaisi tiedotuslehdessään nro 15/84 nyttemmin jo uudistetut ohjeet Levyrakenteisten kummeleiden rakentaminen veneväylille.[9]
Vesiväylien merkitsemisestä nykyisin vastaava Liikennevirasto on toisinaan korvannut perinteisiä kivikummeleita levykummeleilla. Perusteluna on käytetty levykummelien huokeampia rakentamis- ja ylläpitokustannuksia, sillä kivikummelit pitää maalata määräajoin, jotta ne pysyvät näkyvillä. Kivikummelien purkaminen on herättänyt keskustelua niiden kulttuurihistoriallisesta arvosta.[10]
Kohtiajoon tarkoitettu kummeli näkyy kauas eri ilmansuuntiin.
Käytöstä poistetun loiston betoniperustus toimii nykyisin kummelina.
Harvemmin käytetty kummelityyppi, eli nk. tynnyripooki.
