Tunnusmajakka eli pooki (ruots.båk, känningsbåk) on merenkulun optinen apuväline. Tunnusmajakassa ei ole valolaitetta eli sektoriloistoa, vaan kyseessä on valaisematon, vain valoisana aikana selkeästi havaittava rakennelma. Tunnusmajakoita rakennettiin ohjaamaan aluksia väylälle, osoittamaan luotsin kohtauspaikkaa sekä paikantamisen helpottamiseksi.
Vuonna 1863 julkaistussa Suomalaisessa meri-sanakirjassaAlbin Stjerncreutz määrittelee tunnusmajakan seuraavasti:
»Båk, pooki. Se on ulommaisiin meren saariin tahi niemiin, merenkulkijoille maitten tuntomerkiksi rakennettu torni. Nämät pookit ovat monenmuotoisia, puisia tahi kivisiä, korkiampia tahi alempia sen jälkeen, kuinka kauwas veden alaiset matalat maista pistävät ulos mereen.»
Tunnusmajakkaa ei pidä sekoittaa toiseen vesiliikenteen ohjauslaitteeseen, tarkemmin merimerkkiin, kummeliin.
Rakenne
Tunnusmajakat ovat yleensä korkeita, tornimaisia rakennelmia. Perinteisesti rakennusaineena on ollut puu. Alun perin tunnusmajakoista on rakennettu lähes umpinaisia tornimaisia rakennelmia, joiden korkeus on ollut jopa useita kymmeniä metrejä. Vanhat tunnusmajakat on yleensä tervattu ja maalattu punamullalla.
Tunnusmajakoiden rakennustyylit ovat vaihdelleet suuresti. Perämerellä yleisiä tunnusmajakan rakennustyylejä ovat olleet obeliskin malliset korkeat tornit, sekä pyöreät, leveät tornit.
Kevyempirakenteiset, niin kutsutut riukupookit, rakennettiin yleensä puunrungoista. Riukupookissa yksi pylväistä kohosi kohtisuoraan näköesteiden yläpuolelle, ja sitä tukivat alhaalta tukitangot harusten tavoin. Riukupookin edeltäjänä voidaan pitää kaasaa.
Uudemmat tunnusmajakat muodostuvat yleensä puu- tai teräsristikon huippuun kiinnitetyistä tunnuslevyistä.
Käyttötarkoitus
Kummelin tapaan tunnusmajakkaa voidaan käyttää paikantamiseen. Tunnusmajakoita käytetään myös väyläohjaukseen: muun muassa Oulun edustalla sijaitseva Laitakarin tunnusmajakka vuodelta 1851 ohjaa nykyäänkin pienveneitä veneväylälle ollessaan linjassa Oulun tuomiokirkon tornin kanssa.
