Kökarin kirkkoFransiskaanimunkin hauta Kökarin kirkon seinustalla.Källskärin kalliomuodostuma
Kökar on Suomenkunta, joka sijaitsee Ahvenanmaan maakunnassa. Kökarissa on 225 asukasta (31. joulukuuta 2023)[2], ja se on asukasluvultaan Suomen toiseksi pienin kunta. Kökar mainittiin Föglön kappeliseurakuntana vuonna 1544 ja se itsenäistyi vuonna 1908. Nykyisin Kökar, Föglö ja Sottunga muodostavat yhdessä Ahvenanmaan eteläisen saaristoseurakunnan.[6]
Kökarin pinta-ala on 2 165,00 km² (1. tammikuuta2022), josta 63,57 km² on maata, 0,37 km² sisävesiä ja loput 2 101,06 km² merta.[1]
Kökar on yksikielisesti ruotsinkielinen: 87,1 prosenttia sen asukkaista on äidinkieleltään ruotsinkielisiä ja 9,3 prosenttia suomenkielisiä.[4]
Kunnan palvelut ovat keskittyneet pääsaarella olevaan Karlbyn kylään, jossa sijaitsevat kauppa, kunnantoimisto, Ålandsbankenin konttori ja kunnan ainoa peruskoulu.
Kunnan nimi esiintyy tiettävästi ensi kerran tanskalaisten purjehtijoiden reittikuvauksessa 1200-luvulta. Nimen kirjoitusasu oli Thiyckækarl, mikä voisi viitata mahdollisesti saarella asuneeseen paksuun mieheen.[8]
Kökarista on 1900-luvun alkupuolella joissakin yhteyksissä käytetty suomenkielistä nimeä Köökari.[9]
Maantiede
Kökarin naapurikunnat ovat Föglö, Parainen ja Sottunga. Suomen eteläisimmät saaret Bogskärissä kuuluvat Kökariin. Suurimmat saaret ovat pääsaari ja Hellsö, joista jälkimmäinen on Ahvenanmaan saarista pinta-alaltaan kymmenenneksi suurin.[10] Kökarin itäpuolella on Kihdin merenselkä ja länsipuolella Kökarinselkä. Kunnan alueella ovat Suomen ainoat tunnetut marjakuusen luontaiset esiintymät.[11]
Kökarin saaret olivat esihistoriallisella ajalla suurimmaksi osaksi meren alla, joten muinaislöytöjä on tehty niukasti. Nykyinen asutus on saanut alkunsa luultavasti 1100- ja 1200-luvuilla ja asukkaat lienee tullut Manner-Ahvenanmaalta. Hamnön saarella sijaitsi yksi Suomen kolmesta tunnetusta keskiaikaisesta fransiskaaniluostarista; Kökarin fransiskaanikonventti. Tarkkaa tietoa luostarin perustamisajankohdasta ei ole. Ensimmäinen varma asiakirjamaininta luostarista on vuodelta 1472, ja se hävisikin jo ennen 1500-luvun puoliväliä. Kökarilaisten pääelinkeino oli vuosisatojen ajan kalastus, ja tärkeintä saaliskalaa silakkaa vietiin jo keskiajalla Turkuun ja Tukholmaan, 1800-luvulta lähtien myös Helsinkiin ja Tallinnaan. Vuoden 1537 maakirjassa mainittiin jo kaikki Kökarin kylät ja sen mukaan pitäjässä oli 69 veroa maksanutta talonpoikaa. Väestön kokonaismääräksi on arvioitu 400–500 henkeä.[11]
Talous
Vuonna 2015 kunnassa oli 75 työpaikkaa, joista 5 % oli alkutuotannossa, 11 % jalostuksessa ja 79 % palvelualoilla.[14]
Vuonna 2016 eniten yhteisöveroa maksaneet yritykset olivat sähköteknistä suunnittelua tekevä JS EMC Ab, matkailuyritys Sandvik hällor AB ja liikennöitsijä Ålands Sjötrafik Ab.[15]
Kesäaikana matkailupalveluita tarjoavat hotelli, kaksi matkustajakotia, kolme vierassatamaa ja useita ravintoloita ja kahviloita.[16]
Väestö
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.
Vuoden 2017 taajamarajauksen mukaan Kökarissa ei ole lainkaan taajamia. Vuoden 2017 lopussa Kökarissa oli 236 asukasta, joista 232 asui haja-asutusalueilla ja 4:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa.[18]
Hallinto
Kökarin kunnanvaltuustossa istuu yhdeksän kunnanvaltuutettua. Vuoden 2023 kuntavaaleissa kaikki valtuutetut valittiin Kökar-listan-listalta.[19]
↑Pieni tietosanakirja, s. 898. Helsinki: Otava, 1925–1928. Verkkoversio (viitattu 31.7.2011).
↑Suomen merialueiden sata suurinta saarta. Suomen Kuvalehti 24B/1987, s. 64−65.
↑ abHannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 4: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 247–252. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1971.