Merenkurkku (ruots.Norra Kvarken tai vain Kvarken) on Pohjanlahden kapein osa, joka jää Selkämeren ja Perämeren väliin, suunnilleen Vaasan ja Uumajan kaupunkien kohdalle. Leveydeltään se on noin 70–80 kilometriä.
Meriveden suolapitoisuus on Merenkurkussa noin 0,4–0,45 prosenttia.[1]
Merisääennustuksissa käytetään Merenkurkun rajoille seuraavaa määritelmää: meren lounaisraja seuraa linjaa Ruotsin Järnas uddesta Suomen rannikon Halsögrundiin. Vastaavasti merialueen koillisraja seuraa linjaa Ruotsin Ratanista Suomen rannikon Stubbeniin. Merenkurkun kansainvälinen lyhennekoodi on B2, missä B on lyhennys Itämeren englanninkielisestä nimestä (the Baltic Sea).[2]
Heinäkuussa 2006 Merenkurkun saaristoksi nimetty alue hyväksyttiin Unesconmaailmanperintöluetteloon Suomen ensimmäisenä luontokohteena.[3] On huomattava, että maailmanperintöluettelon nimikkeistössä Merenkurkun saaristo käsittää ainoastaan merialueen Suomen puoleista saaristoa ja tästäkin vain osan, eikä sisällä kirjaimellisen määritelmän mukaisesti kaikkia Merenkurkun merialueen saaria. Alue lisättiin maailmanperintölistalle aiemmin listalla olleen RuotsinHöga kustenin laajennuksena.[4] Vuonna 2008 Unesco täsmensi kahden maan yhteisen maailmanperintökohteen nimityksen muotoon Höga kusten / Merenkurkun saaristo.[5] Yhdessä ne muodostavat geologisen kokonaisuuden, jossa jääkauden jälkeinen maankohoaminen on nähtävissä ainutlaatuisesti. Jääkauden aikana seudulla oli enimmillään noin kolme kilometriä paksu jääpeite, joka painoi maankuorta alaspäin 800–1 000 metriä. Jäätikön sulaessa maankuori alkoi palata kohden alkuperäistä tasoaan. Alue vapautui jäätiköstä kokonaisuudessaan noin 10 000 vuotta sitten. Nykyään maa kohoaa alueella 8–8,5 millimetriä vuodessa.[6]
Suomen puoleisesta Merenkurkun saaristosta maailmanperintökohteen kuuluu seuraavankaltainen osa:
Pinta-ala: 1 944 neliökilometriä, mistä maata on 293 neliökilometriä.[7] Yhdessä Ruotsin Höga kustenin kanssa maailmanperintökohteen kokonaispinta-ala on 3 369 neliökilometriä.[8][4]
Merenkurkun yli on ehdotettu siltaa,[11][12] mutta minkäänlaista poliittista päätöstä asiasta ei ole tehty.
Maankohoaminen kaventaa Pohjanlahtea erityisen voimakkaasti juuri Merenkurkusta sekä Ruotsin että Suomen puolelta. On laskettu, että vähitellen syntyy maayhteys Merenkurkun kohdalla Suomen ja Ruotsin välille ja Perämeri muuttuu järveksi. Tämän on arvioitu tapahtuvan noin 2 000 vuoden kuluttua.[6] Järvi tulee olemaan Euroopan suurin ja maailman viidenneksi suurin järvi[13].