Oulun tuomiokirkko on kaupungin keskeinen maamerkki.
Tämä artikkeli käsittelee Oulun uskontoa ja uskonnollisia yhteisöjä. Oulun kaupungissa 67,2 prosenttia asukkaista kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, kun koko maassa vastaava luku on 63,6 prosenttia (2023). Muihin uskontokuntiin kuuluu 1,9 prosenttia väestöstä ja uskontokuntiin kuulumattomia on 30,9 prosenttia väestöstä.[1]
Oulun seurakunta perustettiin Limingan alaiseksi kappeliksi vuonna 1592. Kirkko poltettiin venäläisten toimesta vuonna 1590. Oulu erotettiin itsenäiseksi maa- ja kaupunkiseurakunnaksi, kun vuonna 1605 perustettu Oulun kaupunki sai privilegionsa vuonna 1610. Turkan saaressa toimi kesäisin rukoushuone vuosina 1665–1822, joka joutui venäläisten polttamaksi vuonna 1715. Samoihin aikoihin venäläiset ryöstivät myös kaupungin kirkon. Oulunsalo perustettiin vuonna 1665 rukoushuonekuntana ja sai kappelin oikeudet vuonna 1803. Oulun kaupungin palossa vuonna 1822 tuhoutui osa arkistoa ja kirkko sekä tapuli paloivat pahasti.[2]
Uskonnollisen vapauden aika
Uskonnollinen vapaus lisääntyi vuonna 1869, kun vapaan seuratoiminnan kieltänyt konventikkeliplakaatti kumottiin. Vuonna 1889 sallittiin myös siirtyminen pois luterilaisesta kirkosta.[3]Vapaakirkollinen liike vakiinnutti toimintansa Oulussa vuonna 1883. Alkujaan toiminta oli ruotsinkielistä ja suomenkielinen toiminta kohentui 1890-luvulla. Oulun vapaaseurakunta rekisteröitiin virallisesti vuonna 1926.[4]Metodistinen herätys saapui Ouluun vuonna 1885 ruotsalaisen Karl Johan Lindborgin työn kautta. Oulun metodistiseurakunta perustettiin vuonna 1907, mutta sen kannatus pysyi alkuaikoina varsin pienenä.[5][6][7]Baptistien vaikutus alkoi Oulussa 1890-luvun lopulla ja ensimmäisenä saarnaajana toimi Edvard Tervonen. Oulun baptistiseurakunta perustettiin vuonna 1906.[8][9]
Oulujoesta siirrettiin toisen maailmansodan jälkeen Ouluun Väntön–Kastellin alue vuonna 1947 sekä Parkkisenkankaan–Myllyojan–Korvensuoran alue vuonna 1961. Lopulta Oulujoki liitettiin pääosin Oulun kaupunkiin vuonna 1965. Samoin Haukiputaan Pateniemi liitettiin samana vuonna Ouluun. Tämä vauhditti uutta seurakuntajakoa, jossa vuonna 1966 muodostettiin tuomiokirkkoseurakunta, Oulujoen seurakunta, Karjasillan seurakunta sekä Tuiran seurakunta. Tuomiokirkkoseurakunta oli kaksikielinen vuoteen 1994 saakka, jolloin ruotsinkieliset siirrettiin asuinpaikkansa vastaavaan seurakuntaan.[2]
Herännäisyyden piirissä Oulussa toimivat Herättäjä-Yhdistyksen paikallisosastoja ovat Karjasillan, Oulun pohjoisen alueen ja Oulunsalo-Kempeleen paikallisyhdistykset.[16] Viidennen herätysliikkeen piirissä Oulu toimii Pohjois-Suomen Kansanlähetyksen keskuspaikkana. Kansanlähetyksen keskuksena toimii erityisesti Kellonkartanon kirkko.[17]Suomen Raamattuopiston omistamalla Kellonkartanolla pitävät yhteistyössä jumalanpalveluksia useat eri herätysliikkeet.[18]
Helluntailaisuuden piirissä Oulussa toimii Oulun helluntaiseurakunta. Lisäksi Oulussa toimii myös Haukiputaan helluntaiseurakunta. Helluntailiike saapui Ouluun vuonna 1912, jolloin Akseli Puhakainen ja Evert Jäppinen liittyivät helluntailaisuuteen. 1910-luvulla Oulussa oli noin 40 hengen ryhmä. Vuonna 1931 Lydia Korpi tuli Ouluun ja kokosi helluntailaisia kuorotoiminnan piiriin. Oulun helluntaiseurakunta järjestäytyi vuonna 1931.[21]
Helluntaiseurakunta kasvoi vakiinnutti toimintansa ja kasvoi Otto Koivukankaan vaikutusaikana 1955–1970. Seurakunnan voimakas kasvukausi oli Toivo Viitalan kauden aikana, erityisesti vuonna 1983. 1980-luvulla seurakunnan jäsenmäärä oli noussut lähes tuhanteen jäseneen.[21]
Oulussa on järjestetty useita kristillisiä suurtapahtumia. Herätysliikkeiden tapahtumista Oulu on isännöinyt vanhoillislestadiolaisten Suviseuroja 12 kertaa vuosina 1906–1907, 1916, 1924, 1928, 1933–1935, 1940, 1942, 1956 ja 1966. Suviseurat on järjestetty myös tuolloin itsenäisessä Oulunsalossa vuonna 1982. Rauhansanalaisten Suvijuhlat on järjestetyt Oulussa kaksi kertaa vuosina 1984 ja 1994. Herännäisten valtakunnalliset Herättäjäjuhlat on järjestetty kaupungissa neljä kertaa vuosina 1928, 1960, 1983 ja 2011.[25] Vapaakirkollisten kesäjuhlat on järjestetty Oulussa vuonna 1977.[26]
↑Kuosmanen, Juhani: Herätyksen historia, s. 221–222. Tikkurila: Ristin Voitto, 1979. ISBN 951-605-542-7
↑Kertomus Suomen Vapaakirkon, vapaan lähetyksen, varhaisnuorisoliiton ja vapaakirkon nuorten C.E. liiton toimintavuodelta 1928, s. 3–32. Tampere: Suomen Vapaakirkko, 1929.
↑Seppo, Juha: Uskovien yhteisö vai valtionkirkko, s. 73–94. (Uskonnolliset vähemmistöyhteisöt ja evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen Suomessa vuosina 1923–1930) Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1983. ISBN 951-9021-50-7
↑Näsman, Nils: Svenska Österbottens historia, s. 87–90. (Osa 2) Vasa: Svenska Österbottens landskapsförbund, 1979. ISBN 951-99097-5-3(ruotsiksi)
↑Seppo, Juha: Uskovien yhteisö vai valtionkirkko, s. 73–94. (Uskonnolliset vähemmistöyhteisöt ja evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen Suomessa vuosina 1923–1930) Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1983. ISBN 951-9021-50-7
↑Lohikko, Anneli: Baptismi Suomessa 1856–2006, s. 42. Tampere: Kharis Oy, 2006. ISBN 951-97895-4-5
↑InfoPohjois-Suomen ortodoksinen seurakunta. Viitattu 4.9.2024.
↑Sturm Päivi: Luovutetun alueen ortodoksinen kirkkotaide, s. 187–188. (Teoksessa: Thomenius Kristina & Laukkanen Minna (toim.) Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide) Lappeenranta: Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1b, 1997. ISBN 951-785-018-2
