Tämä artikkeli käsittelee Pohjois-Karjalan uskontoa ja uskonnollisia yhteisöjä, poislukien Joensuun kaupunki, jota käsitellään Joensuun uskontoa käsittelevässä artikkelissa. Pohjois-Karjalan maakunnan asukkaista 70,2 prosenttia kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, kun koko maassa vastaava luku on 63,6 prosenttia (2023). Muihin uskontokuntiin kuuluu 6,4 prosenttia väestöstä ja uskontokuntiin kuulumattomia on 23,4 prosenttia väestöstä.[1]
Pähkinäsaaren rauhan (1323) seurauksena ortodoksisuuden Pohjois-Karjalasta muodostui ortodoksisen vaikutusalueen läntinen raja.[2] Vuonna 1500 Pohjois-Karjalassa oli ortodoksiset kirkot Ilomantsissa ja Kiteellä.[3]
Ortodoksisen kirkon vaikutusvalta kasvoi alueella 1530-luvulla kun Novgorodin arkkipiispa lähetti pappismunkki Iljan syventämään ortodoksista uskoa. Ilja hävitti uhrilehdot ja rakennutti kirkkoja. Ilomantsin kirkosta erotettiin Lieksan, Liperin, Tohmajärven ja Pälkjärven kappelit. Kitee kuului Sortavalaan ja Kesälahti Uukuniemen osana Kurkijokeen. Kappelit itsenäistyivät 1600-luvun alussa kirkko- ja hallintopitäjiksi.[3]
Luterilainen aika
Stolbovan rauhassa (1617) Pohjois-Karjalan alue liitettiin Ruotsin valtapiiriin. Puhdasoppisessa Ruotsissa luterilaisuus oli maan ainoa laillinen uskonto, mikä merkitsi ortodoksien aseman heikentymistä ja kantaväestön oli vaikea sietää Ruotsin kirkkopolitiikkaa. Suomenkeilinen ortodoksiväestö yrittettiin käännyttää luterilaiseksi. Seurakuntia muutettiin luterilaisiksi ja virkoihin asetettiin vain luterilaisia pappeja. Pitäjäläisten oli kirkkokuntaan katsomatta rakennettava kirkkoja ja käytävä jumalanpalveluksissa eikä seurakuntiin saanut kutsua ortodoksipappeja.[3]
Uskonto oli kuitenkin lujempi side kuin kieli, ja käännytystyö epäonnistui. 1600-luvulla satoja ortodoksisia perheitä muutti Aunuksen Karjalaan. Pakoliike huipentui ruptuurisodan loppuvaiheesa vuonna 1658. Ainoastaan vähemmistö Liperissä ja Ilomantsissa jäivät sijoilleen. Tilalle muutti savolaisväestöä. Viipurin hiippakunnan piispat tekivät tarkastusmatkoja maakuntaan 1600-luvun puolivälissä. Venäjän vahvistuminen 1600-luvun lopulla hillitsi Ruotsin uskontopolitiikkaa.[4][3][2]
Herätysliikkeistä Pohjois-Karjalan alueella vaikutti ensimmäisenä Henrik Renqvistin johtama rukoilevaisuus. Renqvist toimi ensin Liperissä, jossa hänen ympärilleen muodostui seuraliike. Renqvistin siirryttyä Sortavalan kappalaiseksi, vakiintui Sortavalan ympäristöön itäsuomalainen rukoilevaisliike. 1800-luvun puoliväliin mennessä renqvistiläisyyden toiminta kattoi suuren osan nykyistä Pohjois-Karjalaa.[4]
Uskonnollisen vapauden aika
Uskonnollinen vapaus lisääntyi vuonna 1869, kun vapaan seuratoiminnan kieltänyt konventikkeliplakaatti kumottiin. Vuonna 1889 sallittiin myös siirtyminen pois luterilaisesta kirkosta. Lestadiolaisuus saavutti Pohjois-Karjalan pohjoisen ja keskisen osan 1870-luvulla ja 1880-luvun aikana pääosin myös muun maakunnan. 1880-luvulta lähtien evankelinen herätysliike koki voimakkaimman herätyskautensa, jonka aikana liike levisi Pohjois-Karjalaan.[5][6]
Vapaakirkollisuus sai 1900-luvun vaihteessa jossain määrin kannatusta Pohjois-Karjalassa. 1900-luvun alkuvuosina vapaaseurakunnat perustettiin Kiteelle, Liperiin ja Tohmajärvelle. Vapaakirkollisuudella oli myös kannatusta Lieksan, Kontiolahden, Polvijärven sekä Outokummun alueella. Vapaakirkollisuuden piirissä syntynyt skutnabbilaisuus sai puolestaan 1900-luvun alussa yksittäistä kannatusta Pohjois-Karjalassa, erityisesti Värtsilässä.[7]
Baptismi levisi Pohjois-Karjalaan 1900-luvun alussa. Emäseurakuntana toimi Hammaslahden baptistiseurakunta Kiihtelysvaarassa vuodesta 1901 lähtien johon kuului 1920-lukuun mennessä 140 jäsentä. Baptistiseurakunta sai jäseniä lähes kaikista Pohjois-Karjalan seurakunnista Pielisen Karjalaa lukuunottamatta. Metodismi sai 1920-luvulla kannatusta Joensuun ympäristössä, mutta baptismiin verrattuna sen kannatusaste jäi matalammaksi. Metodismilla oli kannatusta tuolloin seitsemällä paikkakunnalla. Metodistien lähetystyö suuntautui erityisesti itärajan taakse.[7]
Pohjois-Karjalassa herännäisyydellä, evankelisella herätysliikkeellä ja lestadiolaisuudella on vanhastaan kannatusta. Herännäisyyttä on lähinnä Nurmeksen ja Juuan alueella.[9] Herättäjä-Yhdistyksellä on paikallisosastot Ilomantsissa, Juuassa, Kesälahdella, Lieksassa, Liperissä, Nurmeksessa ja Outokummussa.[10]
Vanhoillislestadiolaisuutta on erityisesti Liperin ja Outokummun alueella.[9] Vanhoillislestadiolaisilla on maakunnassa Heinäveden rauhanyhdistys, Keski-Karjalan rauhanyhdistys Kiteellä, Liperin rauhanyhdistys, Outokummun rauhanyhdistys sekä Pielisjärven rauhanyhdistys.[11]Esikoislestadiolaisilla on rukoushuone Lieksassa[12]
Keski-Karjalan alueella olevia ortodoksisia pyhäkköjä ovat Kiteen Pyhän Kolminaisuuden kirkko sekä Honkavaaran Pyhän Johannes Kastajan tsasouna. Lieksan ja Pielisen Karjalan alueella sijaitsevat Lieksan Pyhän profeetta Elian kirkko, Kirkkopuiston Kristuksen kirkastumisen tsasouna, Vuonisjärven Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen tsasouna, Viekijärven Pyhän Nikolaoksen tsasouna, Lontsinniemen Konevitsalaisen Jumalanäidin ikonin tsasouna sekä Konttisen Pyhän ylienkeli Gabrielin tsasouna.[18]
Ilomantsin alueella sijaitsevat Pyhän profeetta Elian kirkko, Mutalahden Neitsyt Marian syntymän tsasouna, Hattuvaaran Pyhien Pietarin ja Paavalin tsasouna, Sonkajan Pyhän ristin tsasouna, Huhuksen Kristuksen taivaaseenastumisen tsasouna sekä Parppeinvaaran Kaikkien pyhien tsasouna.[18]
Taipaleen ortodoksisen seurakunnan pyhäkköjä ovat Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin kirkko Viinijärvellä, Pyhän Johannes Kastajan kirkko Polvijärvellä, Pyhän Hengen kirkko Outokummussa, Pyhän profeetta Elian tsasouna Sotkumassa sekä Pyhän apostoli Andreaksen tsasouna Liperissä.[19]
Kulttuuri
Tapahtumat
Pohjois-Karjalassa on järjestetty useita kristillisiä suurtapahtumia. Herätysliikkeiden tapahtumista Heinävedellä järjestetään perinteisesti vuosittain Heinäveden Kirkastusjuhlat. Kirkastusjuhlia on vietetty vuodesta 1947 lähtien ja sen järjestäjä on Kansan Raamattuseura.[20] Kiertävistä herätysliikkeiden tapahtumista vanhoillislestadiolaisten Suviseuroja on vietetty Liperissä vuonna 2010 sekä Outokummussa vuonna 1986.[21] Herännäisten Herättäjäjuhlat on järjestetty Nurmeksessa vuonna 1950 ja Lieksassa vuonna 1978.[22]
↑ abIllman, Ruth & Ketola, Kimmo & Latvio, Riitta & Sohlberg, Jussi (toim.): Monien uskontojen ja katsomusten Suomi, s. 23. (Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 48) Kirkon tutkimuskeskus, 2017. ISBN 978-951-693-359-0Teoksen verkkoversio (pdf).
↑ abcdToimituskunta: Huovinen, Pentti; Aho, Markku; Rikkinen, Kalevi; Savikko, Jorma & Sihvo, Hannes: Finlandia: Otavan iso maammekirja 4, Kaakkois-Suomi, Pohjois-Karjala, s. 287–301. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-07486-5
↑ abHeininen, Simo & Heikkilä, Markku: Suomen kirkkohistoria, s. 88, 97, 170–180. Helsinki: Edita, 1996. ISBN 951-37-1839-5
↑Kuosmanen, Juhani: Herätyksen historia, s. 221–222. Tikkurila: Ristin Voitto, 1979. ISBN 951-605-542-7
↑Seppo Lohi: Pohjolan kristillisyys: Lestadiolaisuuden leviäminen Suomessa 1870–1899, s. 592. SRK, 1997. ISBN 951-8940-69-X
↑ abSeppo, Juha: Uskovien yhteisö vai valtionkirkko, s. 74–80, 81–85, 86–91, 95–99. (Uskonnolliset vähemmistöyhteisöt ja evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen Suomessa vuosina 1923–1930) Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1983. ISBN 951-9021-50-7
.jpg)
