Luettelo ministereistä Suomen liikenne- ja viestintäministeriössä

Tämä on luettelo Suomen liikenne- ja viestintäministeriössä (vuosina 1970–2000 liikenneministeriö) toimineista ministereistä.[1]

Usein ministeriössä on toiminut vain yksi ministeri, toisinaan kaksi. Jotkin ministeriön asiat, useimmiten viestintäasiat, on saatettu eriyttää eri ministeriön ministerille. Oheisessa luettelossa on lueteltu sekä varsinaiset ministerit että sivutoimisesti ministeriössä toimineet ministerit.

Ennen liikenne- ja viestintäministeriön perustamista ministeriön asiat kuuluivat kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöön, joka jakautui vuonna 1970 liikenne- ja työvoimaministeriöiksi.

Ensimmäinen ministeri

Suomen liikenne- ja viestintäministeri
Finlands kommunikationsminister
Nykyinen
Lulu Ranne

20. kesäkuuta 2023 lähtien
Nimittäjä Suomen tasavallan presidentti
Perustettu 1. maaliskuuta 1970
Ensimmäinen Paavo Aitio

Liikenne- ja viestintäministeriötä johtaa ministeri, jonka tehtävänimikkeenä on ollut ministeriön nimen mukaisesti liikenneministeri tai liikenne- ja viestintäministeri. Toisinaan vastuualueisiin on saatettu yhdistää myös muita tehtäviä, esimerkiksi kunta-asiat.

Ministeri

(syntynyt–kuollut)

Puolue Tehtävässä Hallitus
Liikenneministeri
Paavo Aitio

(1918–1989)

  SKDL –28.2.1970 kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri

1.3.1970–14.5.1970

Koivisto I
Martti Niskala

(1911–1984)

(amm.) 14.5.1970–15.7.1970 Aura I
Veikko Saarto

(s. 1934)

  SKDL 15.7.1970–26.3.1971 Karjalainen II
Kalervo Haapasalo

(1912–2002)

  SDP 26.3.1971–29.10.1971
Esa Timonen

(1925–2015)

(amm.) 29.10.1971–23.2.1972 Aura II
Valde Nevalainen

(1919–1994)

  SDP 23.2.1972–4.9.1972 Paasio II
Pekka Tarjanne

(1937–2010)

  LKP 4.9.1972–13.6.1975 Sorsa I
Esa Timonen

(1925–2015)

(amm.) 13.6.1975–30.11.1975 Liinamaa
Kauko Hjerppe

(1926–1996)

  SKDL 30.11.1975–29.9.1976 Miettunen II
Ragnar Granvik

(1910–1997)

  RKP 29.9.1976–15.5.1977 Miettunen III
Veikko Saarto

(s. 1934)

  SKDL 15.5.1977–26.5.1979 Sorsa II
26.5.1979–19.2.1982 Koivisto II
Jarmo Wahlström

(1938–2013)

  SKDL 19.2.1982–31.12.1982 Sorsa III
Reino Breilin

(1928–2010)

  SDP 31.12.1982–6.5.1983
Matti Puhakka

(1945–2021)

  SDP 6.5.1983–30.11.1984 Sorsa IV
Matti Luttinen

(1936–2009)

  SDP 1.12.1984–30.4.1987
Pekka Vennamo

(s. 1944)

  SMP 30.4.1987–30.9.1989 Holkeri
Raimo Vistbacka

(s. 1945)

  SMP 1.10.1989–28.8.1990
Ilkka Kanerva

(1948–2022)

  Kok. 28.8.1990–26.4.1991
Ole Norrback

(s. 1941)

  RKP 26.4.1991–13.4.1995 Aho
Tuula Linnainmaa

(s. 1942)

  Kok. 13.4.1995–1.4.1997 Lipponen I
Matti Aura

(1943–2011)

  Kok. 2.4.1997–15.1.1999
Kimmo Sasi

(s. 1952)

  Kok. 15.1.1999–15.4.1999
Olli-Pekka Heinonen

(s. 1964)

  Kok. 15.4.1999–1.9.2000 Lipponen II
Liikenne- ja viestintäministeri
Olli-Pekka Heinonen

(s. 1964)

  Kok. 1.9.2000–4.1.2002 Lipponen II
Kimmo Sasi

(s. 1952)

  Kok. 4.1.2002–17.4.2003
Leena Luhtanen

(s. 1941)

  SDP 17.4.2003–24.6.2003 Jäätteenmäki
24.6.2003–23.9.2005 Vanhanen I
Susanna Huovinen

(s. 1972)

  SDP 23.9.2005–19.4.2007
Liikenneministeri
Anu Vehviläinen

(s. 1963)

  Kesk. 19.4.2007–22.6.2011 Vanhanen II
Kiviniemi
Merja Kyllönen

(s. 1977)

  Vas. 22.6.2011–4.4.2014 Katainen
Liikenne- ja kuntaministeri
Henna Virkkunen

(s. 1972)

  Kok. 4.4.2014–24.6.2014 Katainen
Paula Risikko

(s. 1960)

  Kok. 24.6.2014–29.5.2015 Stubb
Liikenne- ja viestintäministeri
Anne Berner

(s. 1964)

  Kesk. 29.5.2015–29.5.2019 Sipilä
Kunta- ja liikenneministeri
Anu Vehviläinen

(s. 1963)

  Kesk. 29.5.2019–6.6.2019 Sipilä
Liikenne- ja viestintäministeri
Sanna Marin

(s. 1985)

  SDP 6.6.2019–10.12.2019 Rinne
Timo Harakka

(s. 1962)

  SDP 10.12.2019–20.6.2023 Marin
Lulu Ranne

(s. 1971)

  PS 20.6.2023–
Liikenne-, viestintä- ja sisäministeri 30.8.2024–8.11.2024
Orpo

[1][2][3]

Toinen ministeri

Viestintäasiat erotettiin omalle ministerilleen Vanhasen II hallituksessa, jossa niitä hoitamaan nimitettiin Suvi Lindén (Kok.), joka jatkoi myös Kiviniemen hallituksessa.[2]

Ministeri

(syntynyt–kuollut)

Puolue Tehtävässä Hallitus
Viestintäministeri
Suvi Lindén

(s. 1962)

  Kok. 19.4.2007–22.6.2010 Vanhanen II
22.6.2010–22.6.2011 Kiviniemi

Sivutoimiset ministerit

Ajoittain joitakin ministeriön asioita, useimmiten viestintäasiat, on liitetty muissa ministeriöissä toimivien ministerien tehtäviin. Ensimmäisen kerran näin oli vuosina 19901991, jolloin viestintäasiat olivat kulttuuriministeri Anna-Liisa Kasurisen vastuulla. Liikenneministerinä toimi tuolloin Ilkka Kanerva.

Kataisen hallitukseen perustettiin asunto- ja viestintäministerin tehtävä, ja uutta salkkua hoitamaan nimitettiin Krista Kiuru (SDP), joka korvattiin SDP:n ministerikierrätyksen jälkeen Pia Viitasella. Vasemmistoliiton vetäydyttyä hallituksesta SDP joutui järjestämään ministerien tehtävät uudestaan ja opetus- ja viestintäministerien tehtävät yhdistettiin Kiurulle. Myöhemmissä hallituksissa viestintäasiat on yhdistetty perinteiseen tapaan ministeriötä johtavalle ministerille.

Ministeri

(syntynyt–kuollut)

Tehtävissä Puolue Hallitus Varsinainen ministerinsalkku Vastuualue LVM:ssä
Anna-Liisa Kasurinen

(s. 1940)

28.8.1990–26.4.1991 SDP Holkeri Ministeri opetusministeriössä (kulttuuriministeri)[4] viestintäasiat
Krista Kiuru

(s. 1974)

22.6.2011–24.5.2013 SDP Katainen Asunto- ja viestintäministeri[5] viestintäasiat
Pia Viitanen

(s. 1967)

24.5.2013–4.4.2014 SDP
Krista Kiuru

(s. 1974)

4.4.2014–24.6.2014 SDP Opetus- ja viestintäministeri[5] viestintäasiat
24.6.2014–29.5.2015 Stubb

Lähteet

  1. a b Ministerit nimikkeittäin - Liikenneministeri 19.4.2012. Valtioneuvosto, valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 9.2.2014.
  2. a b Ministerit nimikkeittäin - Viestintäministeri 19.4.2012. Valtioneuvosto, valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 9.2.2014.
  3. Ministerit nimikkeittäin - Liikenne- ja viestintäministeri 19.4.2012. Valtioneuvosto, valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 9.2.2014.
  4. Anna-Liisa Kasurinen - Valtioneuvosto valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 15.6.2020.
  5. a b Ministerit ministeriössä: Liikenne- ja viestintäministeriö valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 15.6.2020.

Aiheesta muualla

Read other articles:

آرديم باتابوتيان (بالأرمنية: Արտեմ Փաթափութեան)‏    معلومات شخصية الميلاد 2 أكتوبر 1967 (56 سنة)[1]  بيروت  مواطنة الولايات المتحدة لبنان  عضو في الأكاديمية الوطنية للعلوم[2]،  والجمعية الأمريكية لتقدم العلوم[2]،  والأكاديمية الأمريكية للفنون والعلو

 

خلية جذعية سرطانية تفاصيل [عدل في ويكي بيانات ] تعديل مصدري - تعديل   علاجات نوعية وتقليدية للسرطانات المتعلقة بالخلايا الجذعية الخلايا الجذعية السرطانية (بالإنجليزية: neoplastic stem cells)‏ هي خلايا سرطانية (توجد داخل الأورام الخبيثة أو سرطانات الدم) تمتلك جميع خصائص الخلية

 

11th-century Hindu temple in Odisha, India Rajarani TempleReligionAffiliationHinduismDeityShivaLocationLocationBhubaneswarStateOdishaCountryIndiaGeographic coordinates20°14′36.4″N 85°50′36.68″E / 20.243444°N 85.8435222°E / 20.243444; 85.8435222ArchitectureTypeKalingan Pancharatha Style(Kalinga Architecture)Completed11th century Rajarani Temple is an 11th-century Hindu temple located in Bhubaneswar, the capital city of Odisha (Orissa previously), India. Over...

Sixte Coupal dit la ReineSixte Coupal dit la ReineFonctionsDéputé à la Chambre des communes du CanadaMaireBiographieNaissance 1er mai 1825NapiervilleDécès 22 juin 1891 (à 66 ans)Nationalité canadienneActivité Homme politiqueAutres informationsPartis politiques Parti libéral du CanadaParti libéral du Québecmodifier - modifier le code - modifier Wikidata Sixte Coupal dit la Reine (1er mai 1825-22 juin 1891) est un agriculteur et homme politique fédéral, provincial et municipal...

 

La façade du tunnel de Sutro en 1888, peu de temps après sa construction. Le tunnel de Sutro est un tunnel de drainage minier de six kilomètres de long, sans compter les puits d'aération et les galeries transversales, situé sous le gisement aurifère et argentifère de Comstock Lode dans le Nevada, non loin de la ville de Virginia City. Creusé de 1869 à 1878 par l'ingénieur allemand Adolph Heinrich Joseph Sutro (1830 – 1898), il a permis l'aération des galeries et l'irrigation des ...

 

У Вікіпедії є статті про інші географічні об’єкти з назвою Бруксвілл. Місто Бруксвіллангл. Brooksville Координати 33°13′58″ пн. ш. 88°34′54″ зх. д. / 33.23280000002777257° пн. ш. 88.58170000002778011° зх. д. / 33.23280000002777257; -88.58170000002778011Координати: 33°13′58″ пн. ш. 88°34′54...

Subsecretaría de Energía de Chile Subsecretaría de EnergíaLocalizaciónPaís ChileInformación generalJurisdicción ChileTipo SubsecretaríaSede Av. Libertador Bernardo O'Higgins 1449, pisos 13 y 14, Santiago Downtown II, SantiagoOrganizaciónSubsecretario Luis Felipe RamosDepende de Ministerio de EnergíaMinisterio de Minería (hasta 2010)Presupuesto 96 006 997 miles de pesos chilenos (2020)[1]​HistoriaFundación 1 de febrero de 2010 (13 años)Sitio web oficial&...

 

This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Let It Die album – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (March 2010) (Learn how and when to remove this template message) 2004 studio album by FeistLet It DieStudio album by FeistReleasedMay 18, 2004 (2004-05-18)Recorded2002...

 

Dieser Artikel behandelt das Ordenspalais (auch Prinz-Karl-Palais genannt) in Berlin. Ein anderes Prinz-Karl-Palais befand sich in Karlsruhe. Für das ebenso genannte Palais in München siehe Prinz-Carl-Palais (München), für das in Darmstadt siehe Prinz-Carl-Palais (Darmstadt). Ordenspalais, 1780 Das Ordenspalais war ein Gebäude in Berlin, das sich an der Ecke Wilhelmplatz und Wilhelmstraße im Bezirk Mitte befand. Das Gebäude verdankte seinen Namen dem Umstand, dass es seit 1738 als Sitz...

Not to be confused with Johnsonville, North Carolina. City in South Carolina, United StatesJohnsonville, South CarolinaCityFrancis Marion statue at Venters Landing Johnsonville, South CarolinaMotto: Outpost to the Coast[1]Location of Johnsonville in South CarolinaCoordinates: 33°49′4″N 79°26′54″W / 33.81778°N 79.44833°W / 33.81778; -79.44833CountryUnited StatesStateSouth CarolinaCountyFlorenceArea[2] • Total2.14 sq ...

 

Douglas Engelbart Douglas Engelbart en 2008.Información personalNombre de nacimiento Douglas Carl EngelbartNacimiento 30 de enero de 1926 Estados Unidos, Portland, OregónFallecimiento 2 de julio de 2014 (88 años) Estados Unidos, Atherton, CaliforniaCausa de muerte Insuficiencia renal Residencia Atherton y Portland Nacionalidad estadounidenseFamiliaCónyuge Ballard FishKaren O'Leary Engelbart EducaciónEducado en Universidad de OregónFranklin High SchoolUniversidad Estatal d...

 

District in Lima, PeruJesus Maria District Distrito de Jesús María (Spanish)DistrictCity hall FlagCoat of armsLocation of Jesús María in the Lima provinceCountry PeruProvinceLimaFoundedDecember 17, 1963Government • MayorJesús Galvez (2023-2026)(2023-2026) (Popular Action)Area • Total4.57 km2 (1.76 sq mi)Population (2022)[1] • Total83,905 • Density18,000/km2 (48,000/sq mi)Time zoneUTC-5 (PET)UBIGEO150113...

2005 studio album by Yann TiersenLes RetrouvaillesStudio album by Yann TiersenReleased23 May 2005GenreClassical crossoverLength43:33LabelIci, d'ailleurs...ProducerYann Tiersen and Fabrice LaureauYann Tiersen chronology Yann Tiersen & Shannon Wright(2004) Les Retrouvailles(2005) On Tour(2006) Les Retrouvailles is the fifth studio album by French musician Yann Tiersen. Released in 2005 through Ici, d'ailleurs... record label, it features a number of high-profile guest vocalists, bot...

 

ジョルジュ・サール「共和国市民運動」党首、2005年11月19日撮影 ジョルジュ・サール(Georges Sarre、1935年11月26日 - 2019年1月31日) は、フランスの政治家。クルーズ県シェネライユ出身。共和国市民運動党首、パリ第11区区長。 政治経歴 1971年6月11日~13日のエピネー大会で社会党が結成されると、同党に参加する。 1977年3月のパリ市議会議員選挙に社会党から立候補して...

 

1988 studio album by Peter CeteraOne More StoryStudio album by Peter CeteraReleasedAugust 15, 1988Genre Rock pop lounge Length46:18LabelWarner BrosProducerPatrick Leonard, Peter CeteraPeter Cetera chronology Solitude/Solitaire(1986) One More Story(1988) World Falling Down(1992) Professional ratingsReview scoresSourceRatingAllMusic[1] One More Story (1988) is the third solo album for music artist Peter Cetera and his second album after leaving the group Chicago. The album was c...

Station on the Moscow Central Circle RostokinoРостокиноMoscow Metro stationGeneral informationCoordinates55°50′22″N 37°40′03″E / 55.8395°N 37.6676°E / 55.8395; 37.6676Owned byGovernment of Moscow (MKZD)Operated byRussian Railways (within Moscow Metro)Line(s)Little Ring RailwayPlatforms1 (island platforms)Tracks3Train operatorsRussian RailwaysConnectionsTram Line 17Bus stopConstructionStructure typeAt-gradePlatform levels1Bicycle facilitiesYesAccess...

 

Основні державні таадміністративно-територіальніформування на території Тернопільщини Теребовлянське князівство Тернопільський округ Тернопільський край Тернопільський повіт Західноукраїнська Народна Республіка Галицька Соціалістична Радянська Республіка Терн...

 

American Polish National Catholic bishop (born 1966) The Most ReverendAnthony MikovskyPrime Bishop of the Polish National Catholic ChurchChurchPolish National Catholic ChurchIn office2010-presentPredecessorRobert M. NemkovichOther post(s)Bishop of the Central Diocese of the Polish National Catholic ChurchOrdersOrdination1997Consecration2005by Robert M. NemkovichPersonal detailsBorn (1966-01-06) 6 January 1966 (age 57) Anthony Mikovsky (born January 6, 1966) is an American Polish Nat...

Royal Military College, SandhurstNew College Buildings di SandhurstAktif1801–1939/1947Negara Britania RayaCabang Angkatan Darat Britania RayaPeranMelatih perwiraMarkasSandhurst, BerkshireTokohGubernur, KomandanDaftar Gubernur dan Komandan Sandhurst Royal Military College (RMC), yang dibentuk pada 1801 dan didirikan pada 1802 di Great Marlow dan High Wycombe di Buckinghamshire, Inggris, tetapi berpindah pada Oktober 1812 ke Sandhurst, Berkshire, adalah sebuah akademi militer Britis...

 

Yoshikawa redirects here. For other uses, see Yoshikawa (disambiguation). City in Kantō, JapanYoshikawa  吉川市CityYoshikawa City office FlagSealLocation of Yoshikawa in Saitama PrefectureYoshikawa Coordinates: 35°53′37.9″N 139°50′29.1″E / 35.893861°N 139.841417°E / 35.893861; 139.841417Country JapanRegionKantōPrefecture SaitamaFirst official recordedlate 5th century (official)[citation needed]Town settledNovember 1, 1915City sett...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!