Estlander tunnettiin ennen kaikkea tiukkana laillisuuden puolustajana, sortovuosien perustuslaillisena ja itsenäisyyden aikana myös aitosuomalaisuutta vastustaneena jyrkkänä kielipoliitikkona. Hän oli asennemaailmaltaan konservatiivi ja elitisti sekä ehdottomuuksien kannattaja.[1]
Estlanderin vanhemmat olivat professori, valtioneuvos Jakob August Estlander ja Lovisa Rosina Federley. Hän pääsi ylioppilaaksi 1888 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1891, lakitieteen kandidaatin tutkinnon 1896 sekä lakitieteen lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot vuonna 1900. Estlander sai varatuomarin arvon 1899 ja toimi Helsingin yliopistonoikeushistoriandosenttina 1902–1908 ja Helsingin yliopiston ylimääräisenä professorina 1908–1937.[3] Hän keskittyi kuitenkin enemmän politiikkaan.
Estlander oli aatelissäädyssä sukunsa edustaja valtiopäivillä 1897, 1899, 1900, 1904–1905 ja 1905–1906. Hänen poliittista maailmankatsomustaan hallitsi tinkimätön legalismi ja taipumaton perustuslaillisuus. Vuonna 1904 passiivista vastarintaa kannattanut ja kagaalin johtoon kuulunut Estlander oli karkotettuna Suomesta ja oleskeli Novgorodissa. Toisen sortokauden aikana Estlander kannatti eduskunnan toiminnan vapaaehtoista keskeyttämistä, "valtiopäivälakkoa", protestina laittomalle hallinnolle, mutta ajatus ei saanut kannatusta. Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen hän omaksui jyrkän konservatiivisen ja anteeksiantamattoman asennoitumisen suhteessa vasemmistoon, mikä kuitenkin sai seuraavalla vuosikymmenellä väistyä ruotsinkielen aseman suojelemisen tieltä. Kammo aitosuomalaisuutta kohtaan sai lopulta hänetkin vastentahtoisesti kannattamaan RKP:n ja SDP:n taktista yhteistyötä. Tämän ja laillisuuden puolustamisen vuoksi hän myös monista ruotsinkielisistä konservatiiveista poiketen vastusti Lapuan liikettä.[1]
Vesa Vares: ”Estlander, Ernst”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 682–684. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6Teoksen verkkoversio.
↑ abcVesa Vares: ”Estlander, Ernst”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 682–684. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6Teoksen verkkoversio.