Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Bjørnson toimi aktiivisesti politiikassa ja kirjoitti lehtikirjoituksia sekä Norjan että myös Suomen itsenäisyyden puolesta. Hänen vaimonsa oli näyttelijä Karoline Bjørnson.
Bjørnstjerne Bjørnson syntyi 1832 Hedmarkin lääninKviknen kunnassa Norjassa. Hänen isänsä oli vanhaan maalaissukuun kuulunut pappi Peder Bjørnson (1798–1871). 17-vuotiaana Bjørnstjerne Bjørnson lähti pääkaupunkiin Christianiaan ja opiskeli yliopiston pääsykokeisiin valmentavassa Heltbergin "ylioppilastehtaassa" yhdessä Aasmund Olavsson Vinjen, Henrik Ibsenin ja Jonas Lien kanssa. Bjørnson ei kuitenkaan koskaan aloittanut varsinaisia yliopisto-opintoja. 1850-luvulta lähtien hän toimi toimittajan ammatissa. Vuosikymmenen lopulla hän toimi teatterin taiteellisena johtajana Bergenissä ja 1860-luvulla Christianian teatterin johtajana.
Bjørnson matkusteli paljon. 1850-luvun lopulla hän matkusti Ruotsissa ja 1860-luvulla kiersi Eurooppaa ja vieraili Tanskassa, Saksassa, Italiassa ja Ranskassa. Viimeisen matkansa hän teki 1910 Pariisiin, jossa hän kuoli.
Kirjallinen tuotanto
Uran alkuvaiheessa Bjørnstjerne Bjørnsonin tyyli oli kansallisromantiikkaa. Myöhemmin, osittain Henrik Ibsenin vaikutuksesta, hän suuntautui realismiin ja alkoi käsitellä yhteiskunnan ongelmia. Bjørnson tunnetaan myös runoilijana ja journalistina.
Kansallisromantikko
Kansallisromanttisen kauden tärkeimpiä teoksia olivat Norjan varhaishistoriaan sijoittuvat näytelmät sekä "maalaiskertomukset" kuten Synnøve Solbakken (1857, suom.Synnöve Päiväkumpu). Synnøve Solbakkenissa henkilöhahmot saivat viikinkisaagojen sankareille ominaisia luonteenpiirteitä, jotka Bjørnson yhdisti Norjan "kansanluonteeseen". Tapahtumat sijoittuvat idealisoidulle, ajattomalle maaseudulle. Myös kohtalomotiivin kautta kertomus yhdistyy vanhoihin saagoihin, mutta Bjørnson liittyy kirjalliseen nykyaikaan psykologisoimalla kohtaloa ja sen herättämiä ajatuksia henkilöissä ja pohtimalla kohtalonuskon eettisiä ulottuvuuksia: "kypsynyt" Norjan kansa ei ole enää kohtalon sokeasti johdatettavissa. Sillan sitominen viikinkiajan ja nykyajan välille oli Bjørnsonille tärkeä osa kansakunnan rakentamista 1800-luvun lopun Norjassa.
Kohtalon lisäksi Synnøve Solbakkenissa on keskeisessä osassa myös klassinen rakkausmotiivi. Nimihenkilön sijaan novellin varsinainen päähenkilö on Torbjørn, jolle puhtoinen Synnøve edustaa kaikkea hyvyyttä ja valoisaa. Vastakappaleena on saamelainen renki Aslak, joka houkuttelee Torbjørniä pahoille teille. Novellia voi tulkita myös kristillisestä näkökulmasta, jolloin Torbjørnin on voitettava pahan Aslakin houkutukset ja valittava Päiväkummulla asuva Synnøve päästäkseen irti hänelle ennustetun kohtalon kahleista. Päiväkummun tila sijaitsee symbolisesti puolessamatkassa Torbjørnin kotoa kirkolle.
Kerronnallisesti ja rakenteellisesti Synnøve Solbakken oli uudenaikainen. Novelli rakentuu toisiaan peilaavista, lähes draamallisista kohtauksista. Kertoja on lähes näkymätön, mikä oli romantiikan aikana harvinaista. Kerronta ei etene aivan suoraviivaisesti, vaan sisältää lukijan täydennettäväksi jääviä aukkoja. Torbjørnin luonteenkasvuun keskittyvä juoni muistuttaa hieman realismin ajan kehitysromaania. Myös teoksen kieli on modernia: tuolloin norjan kirjakielenä käytettiin tanskaa, mutta Bjørnson on värittänyt kieltä lukuisilla norjalaisilla piirteillä.
Realistinen kausi
Bjørnstjerne ja Karoline Bjørnson kotonaan Aulestadissa, 1908.Bjørnsonin patsas Oslon kansallisteatterin edessä. Taiteilijana Stephan Sinding, paljastettu 1899.
Bjørnsonin ensimmäinen nykyaikaan sijoittunut realistinen näytelmä De Nygifte ("Vastanaineet") ilmestyi jo 1865 eli vuotta ennen Henrik IbseninBrandia ja yli kymmenen vuotta ennen Ibsenin varsinaista kriittisen realismin kautta: Bjørnson oli siis myös realistisessa draamassa edelläkävijä. Hänen näytelmänsä olivat tanskalaisen kirjallisuusteoreetikon Georg Brandesin oppien mukaisia, ja Bjørnsonin tavoitteena oli nostaa yhteiskunnallisia epäkohtia julkiseen keskusteluun.
Keskeisiä teemoja oli naisasia ja avioliittoon ja avioeroon liittyvät ongelmat, joita Bjørnson käsitteli muun muassa näytelmissä Leonarda (1879) ja Det ny System ("Uusi järjestelmä", 1879). Molemmat ilmestyivät samana vuonna kuin Ibsenin Nukkekoti ja jäivät selvästi tämän varjoon.
Runoilija
Runoilijana Bjørnsonilta tunnetaan parhaiten kansallisromanttinen "Ja, vi elsker dette landet", josta tuli myöhemmin Rikard Nordraakin säveltämänä Norjan kansallislaulu. Kansallisromanttisen runouden lisäksi Bjørnson kirjoitti myös jonkin verran poliittisia agitaatiorunoja sanomalehtiin. Hän julkaisi yhteensä kolme runokokoelmaa, joista tunnetuimpia runoja sisältää Digte og Sange ("Runoja ja lauluja", 1870). Kokoelmassa on kansallisromanttisia luontorunoja ja virsiä.
Yhteiskunnallinen vaikuttaja
Boeing 737, jonka pyrstöön Bjørnsonin kuva on maalattu.
Bjørnstjerne Bjørnsonilla on erityisen merkittävä symbolinen asema Norjan 1800-luvun kansakunnan rakentamisessa ja itsenäistymiskehityksessä. Hänet tunnettiin palavana puhujana ja räiskyvänä temperamenttina.
Bjørnson osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun kirjoittamalla eri sanomalehtiin 1850-luvulta lähtien koko ikänsä. Tärkeä aihe oli muun muassa kuolemanrangaistuksen vastustaminen, jota hän vaati useita kertoja läpi 1870- ja 1880-luvun. Bjørnson osallistui myös keskusteluun norjalaisen teatterin ja kansallisen näyttämötaiteen perustamisesta ja toimi Christianian teatterin johtajana 1865–1867.
Skandinavismi oli kosmopoliitti Bjørnsonille läheinen asia, ja hän puhui usein Pohjolan kansojen veljeyden puolesta erityisesti 1860-luvulla. Hän puhui Euroopassa myös kansainvälisen rauhanliikkeen ja pienten kansojen itsemääräämisoikeuden puolesta.
Rautatie ja hautuumaa. Suomentanut A-a. Otava, 1904.
Arne, Synnöve Päiväkumpu, Rautatie ja hautausmaa, Pieniä kertomuksia, Iloinen poika, Kalastajatyttö, Morsiusmarssi. Teoksessa Kertomuksia. Suomentaneet Maila Talvio ja Yrjö Koskelainen. WSOY, 1909.
Manghild. Suomentanut Kaarlo Koskimies. Porvoo, 1914.
Ei saanut hän lupaa lähteä (Han fik ej lov til at lægge ud), suom. Otto Manninen, antologiassa: Lausuntaohjelmistoa (1941) Katkelma teoksesta Fiskerjenten (11. luku).
Ei saanut hän lupaa lähteä (Han fik ej lov til at lægge ud), suom. Paavo Cajander, antologiassa: Runoelmia (Cajander)
Huhtikuu (Jeg velger meg april!), suom. Aarni Kouta, antologiassa: Maailman lyriikkaa ja Skandinavian kirjallisuuden kultainen kirja. Runon alkukielinen nimi vaihtelee eri lähteissä
Isänmaan laulu (fædrelandssang), suom. Paavo Cajander, antologiassa: Runoelmia (Cajander). Julk. myös Kalatyttö 1869, korj. painos 1905
Jos funtsaat mua, suom. Raija Tervomaa, antologiassa: Boltsin södeimmät rakkausrunot
Kantaatti: "Norges Vel" -nimisen seuran 100-vuotisjuhlaan 29.12.1909 (Kantate ved hundreårs-fæsten for "Norges Vel“ (29. December 1909)), suom. Eino Leino, antologiassa: Maailman kannel ja Runot IV: 1908 - 1915 (Leino)
Kätketty lempi, suom. Aarni Kouta, antologiassa: Maailman lyriikkaa: ja Skandinavian kirjallisuuden kultainen kirja
Meri (Havet), suom. Yrjö Jylhä, antologiassa: Skandinavian kirjallisuuden kultainen kirja
Niin, tää maa on armas meille, suom. Lauri Viljanen, antologiassa: Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa ja Skandinavian kirjallisuuden kultainen kirja
Olav Trygvason, suom. Yrjö Jylhä, antologiassa: Skandinavian kirjallisuuden kultainen kirja ja Veri ja kulta
Poika, nosta pystyyn pää, suom. Aale Tynni, antologiassa: Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa
Puu (Træet), suom. Aale Tynni, antologiassa: Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa
Puu (Træet), suom. Yrjö Jylhä, antologiassa: Skandinavian kirjallisuuden kultainen kirja ja Veri ja kulta
Synnöven laulu (Synnøves sang), suom. Aale Tynni, antologiassa: Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa
Taylorin laulu (Taylors sang), suom. Aale Tynni, antologiassa: Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa ja Tuhat laulujen vuotta (1957, 1974, 2004) ja Vain unen varjo Runo näytelmästä Maria Stuart Skotlannissa (Maria Stuart i Skottland, 1864).
Tunturien tuolla puolen (Over de høje fjælle), suom. Reinhold Roine, antologiassa: Lausuntorunoja
Tunturiin kun haluat, suom. Aale Tynni, antologiassa: Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa
Tunturin tuolla puolen (Over de høje fjælle), suom. Aale Tynni, antologiassa: Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa
Tunturin tuolle puolen (Over de høje fjælle), suom. Yrjö Jylhä, antologiassa: Skandinavian kirjallisuuden kultainen kirja ja Veri ja kulta
Viimeinen tuska (Siste smærte), suom. Aale Tynni, antologiassa: Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa ja Tuhat laulujen vuotta (1957, 1974, 2004)
Lähteet
↑Horst Frenz (toim.): Nobel Lectures, Literature 1901-1967. Elsevier Publishing Company, 1967. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Andersson, Per Thomas: Bjørnstjerne Bjørnson. (2. painos) Norsk litteraturhistorie, 2012, s. 226–234. Oslo: Universitetsforlaget. ISBN 978-82-15-01704-4. (norjaksi)
Aiheesta muualla
The Nobel Prize in Literature 1903 (elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. (englanniksi)