Tanskassa käytetään latinalaisia aakkosia[6] ja kolmea muuta kirjainta: Æ/æ, Ø/ø ja Å/å. Ennen vuoden 1948 reformeja aa:ta käytettiin å:n sijasta. Vanhoissa nimissä aa saattaa yhä esiintyä, jolloin se on aakkosjärjestyksessä samanarvoinen å:n kanssa.
Ruotsi ja tanska eriytyivät toisistaan 1500-luvulla lähde?, kun Raamattua alettiin kääntää kansankielille. Ruotsalainen Kustaa Vaasan Raamattu julkaistiin 1541, ja sen kääntäjät halusivat tarkoituksella kirjoittaa mahdollisimman puhtaalla ruotsin kielellä, jossa ei olisi tanskalaisia vaikutteita. Tanskan kirjakielen perusta oli Kristian III:n käännös, joka valmistui vuonna 1550.
Aikaisemmin tanskassa aloitettiin saksan tavoin jokainen substantiivi isolla alkukirjaimella[7].
Kieli oli toinen Grönlannin virallisista kielistä kunnes grönlannista tuli ainut virallinen kieli kansanäänestyksellä vuonna 2009.[8]
Fonologia
Vokaalit
Useimmissa tanskan muodoissa analysoidaan nykyään olevan 12 pitkää ja 13 lyhyttä vokaalia sekä kaksi švaa-vokaalia, jotka esiintyvät vain painottomissa tavuissa. Näin ollen tanskassa on yhteensä 27 vokaalifoneemia, joka on maailman mittapuulla poikkeuksellisen suuri määrä.[10] Lisäksi diftongeja on ainakin 19, joista kaikkien alkusegmentti on lyhyt vokaali ja loppusegmentti [j], [w] tai [ɐ̯].
Useimmilla konsonanttifoneemeista on huomattavan erilaisia allofoneja riippuen siitä, sijaitseeko se tavun alussa vai koodassa. Foneettisesti klusiilien välillä ei ole eroa soinnillisuudessa, vaan konsonanttien /p t k/ ja /b d g/ välinen ero ilmenee enemmänkin aspiraatiossa sekä fortis–leenis-erona.[10] Tavun alussa soinnilliset konsonantit ääntyvät aspiroituneina [pʰ tsʰ kʰ] tavun alussa. Tavun lopussa /b d/ ääntyvät [w ð̠˕ˠ], kun taas /g/ voi ääntyä [j] tai [w]; esimerkiksi bage, bagværk ja bagt ääntyvät [ˈb̥æːj ˈb̥æwˌʋœɐ̯g̊ ˈb̥ɑg̊d̥].[11]
Tavunloppuinen /v/ ääntyy [w].
Äänne [ɕ] esiintyy muun muassa sanoissa /sjovˀ/[ɕɒwˀ] sekä /tjalˀ/[tɕælˀ]. Se analysoidaan joskus omaksi foneemikseen, mutta yleensä sitä pidetään /j/:n allofonina konsonanttien /s t/ jäljessä.[12]
Tavunalkuinen /r/ ääntyy [ʁ], mutta tavun lopussa se ääntyy vokaalina [ɐ̯] tai yhdistyy edeltävään vokaaliin.
Prosodia
Foneemisen sanapainon lisäksi tanskassa esiintyy suprasegmentaalinen stød, jota merkitään yleensä yläindeksissä olevalla glottaaliklusiilin merkillä /ˀ/. Stød ilmenee yleensä laryngalisaationa, mutta se voi ilmetä myös glottaaliklusiilina.[13]Stødillä on foneeminen merkitys: esimerkiksi sanat ven ’ystävä’ ja vend ’käänny’ (imperatiivi) äännetään /ˈvɛn/ ja /ˈvɛnˀ/.
Numerot
Tanskassa lukusanat eroaa muun muassa suomen ja ruotsin lukusanojen muodostamisesta. Ensinnäkin 20:n jälkeen ykkösluvut luetaan ennen kymmenlukuja, eli esimerkiksi 21 on en og tyve (yksi-ja-kaksikymmentä). Toisekseen 49:ään asti kantalukuna toimii kymmenen, kun taas 50:stä 99:ään 20. Tanskalaiselle siis 50 ei ole 5 × 10 vaan 2½ × 20 eli halvtreds, alun perin halvtredsindstyve, ja 51 on en og halvtreds.[14]
Kielinäyte
»Alle mennesker er født frie og lige i værdighed og rettigheder. De er udstyret med fornuft og samvittighed, og de bør handle mod hverandre i en broderskabets ånd. »
Suomeksi: »Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»
↑ abNina Grønnum: Illustrations of the IPA: Danish. Journal of the International Phonetic Association, 1998, 28. vsk, nro 1 & 2, s. 99–105. doi:10.1017/s0025100300006290.
↑ abEkkehard König, Johan van der Auwera (toim.); Hartmut Haberland: ”10. Danish”, The Germanic Languages, s. 313–349. Routledge, 1994. ISBN 978-0-415-28079-2.
↑Henrik Galberg Jacobsen, Dorthe Bleses, Thomas O. Madsen, Pia Thomsen (toim.); Nina Grønnum: ”Why are the Danes so hard to understand?”, Take Danish – for instance: linguistic studies in honour of Hans Basbøll, presented on the occasion of his 60th birthday. Odense: Syddansk Universitetsforlag, 2003. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 16. joulukuuta 2021).
↑Nina Grønnum: Fonetik og fonologi, Almen og Dansk. Kööpenhamina: Akademisk Forlag, 2005. ISBN 978-87-500-3865-8.
↑Hans Basbøll: The Phonology of Danish. Oxford University Press, 2005. ISBN 978-0-19-824268-0.