Kawabatan vanhemmat kuolivat hänen ollessaan lapsi ja hänen isoisänsä kasvatti hänet maaseudulla. Hän opiskeli Tokion yliopistossa vuosina 1920–1924.[1]
Kawabatan proosa on niukkaa ja runollista. Kawabata oli Japanin Pen-klubin puheenjohtaja[1] ja edisti japanilaisen kirjallisuuden käännöksiä länsimaisille kielille. Hän kirjoitti tekstinsä seisoma-asennossa.lähde? Vuonna 1953 Kawabatasta tuli Japanin taideakatemian jäsen.[1]
Kawabata tuomitsi itsemurhat Nobel-palkintopuheessaan, mutta silti itse mahdollisesti teki itsemurhan neljä vuotta myöhemmin vuonna 1972. Itsemurhaan ryhtyminen saattoi johtua hänen ystävänsä, japanilaiskirjailija Yukio Mishiman itsemurhasta, josta Kawabatan sanottiin nähneen painajaisia yli 300 kertaa peräkkäin. Lisäksi Kawabatan terveys oli jo pitkään ollut huono, sillä hän kärsi Parkinsonin taudista.[2] Kawabatan leski ja läheiset ystävät eivät ole kuitenkaan hyväksyneet ajatusta itsemurhasta. He katsovat, että kuolema oli onnettomuus. Tätä tukee se, ettei Kawabata jättänyt minkäänlaista viestiä läheisilleen.
Tuhat kurkea (Senbazuru, 1949–1952). Keltainen kirjasto 70. Suomentanut Eeva-Liisa Manner. Tammi, 1965.
Vuoren jyly (Yama no oto, 1949–1954). Keltainen kirjasto 110. Suomentanut Eeva-Liisa Manner. Tammi, 1973.
Kämmenenkokoisia tarinoita (Tenohira no shōsetsu, 1972/1988). Keltainen kirjasto 309. Suomentanut Kai Nieminen. Tammi, 1998.
Lumen maa (Yukiguni, 1935–1937). Keltainen kirjasto 16. Suomentanut Yrjö Kivimies. Tammi, 1958.
Lähteet
↑ abcdThe Nobel Prize in Literature 1968 (elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. (englanniksi)