Tähän artikkeliin ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Tarkennus: Pääosin lähteetön
Sven Haaraparta
Sven Haaraparta, tuntemattoman tekijän piirros myöhemmältä ajalta.
Sven Haaraparta tai Sven Kaksiparta eli Sven Otto Haraldsson (tansk.Svend Tveskæg, norj.Svein Tjugeskjegg, engl.Sweyn Forkbeard, n. 960 – 3. helmikuuta1014) oli Tanskan kuningas vuosina 986–1014 ja Englannin kuningas vuosina 1013–1014.[1] Englannin kuninkaaksi häntä ei tosin koskaan kruunattu. Hän lienee saanut liikanimensä pitkistä talikkomallisista viiksistään ja parrasta, joka ei ollut kokoparta. Tätä tyyliä kutsuttiin nimellä tjugemuinaisnorjassa ja se oli muotia erityisesti tuon ajan Englannissa.
Svenin isä, kuningas Harald Sinihammas, kääntyi kristinuskoon 960-luvun alkupuolella tai puolivälissä. Kun kuninkaallinen perhe kääntyi kristinuskoon, Svenille sanotaan annetun kristitty nimi Otto, Saksan keisarin kunniaksi. Tätä nimeä käytettiin kuitenkin äärimmäisen harvoin ja kolikkolöydökset sekä se, että englantilainen witenagemot hyväksyi hänet kuninkaana nimellä Sven, tukevat tätä. 1000-luvun historioitsija Adam Bremeniläinen väittää kronikassaan Gesta Hammaburgensis Ecclesiae Pontificum Svenin olleen pakana. Mitkään muut lähteet eivät kuitenkaan tue tätä väitettä.
Sven teetti ensimmäisenä tanskalaisena kuninkaana kolikoita, joissa oli hänen muotokuvansa. Niissä luki Zven, Rex ad Dener, 'Sven, tanskalaisten kuningas'.
Svenin puoliso oli eurooppalaisten lähteiden, kuten Adam av Bremenin mukaan Gunhild, islantilaisten lähteiden mukaan puoliso Sigrid Storråda. Svenin lapsia olivat Knuut Suuri, Harald II ja Estrid Svenintytär.
Sven syntyi noin vuonna 960. Hänen isänsä Harald Sinihammas ei koskaan pitänyt Sveniä mahdollisena kruununperillisenä ja Sven ryhtyi kapinaan tätä vastaan noin vuonna 987. Harald kuoli taistelussa saamiinsa vammoihin ja Svenistä tuli Tanskan kuningas.[2]
Sven riitaantui myös Norjan valtaistuimelle vuonna 995 nousseen Olavi Tryggvenpojan kanssa. Sven liittoutui Ruotsin Olavi Sylikuninkaan kanssa, ja he löivät Olavi Tryggvenpojan Svoldin taistelussa vuonna 999 (tai 1000). Sen jälkeen Sven Haaraparrasta tuli Norjan todellinen hallitsija, vaikka hän nimellisesti hallitsi yhdessä liittolaistensa kanssa.[1] Jaarli Eerik Haakoninpoika hallitsi maata vasallina. Marraskuussa 1002 tapahtuneen Pyhän Bricen päivän verilöylyn jälkeen Sven mitä luultavimmin vastasi hyökkäyksistä Englantiin vuosina 1003–1005, 1006–1007 ja 1009–1012[1]. Verilöyly nähtiin laajamittaisena etnisenä puhdistuksena, jonka Ethelred II Neuvoton kohdisti Englannin tanskalaisväestöön. Sven peri suuria summia rahaa Englannilta niin sanottuna tanskalaisverona, joita kutsuttiin nimellä Danegeld ja johti henkilökohtaisesti tanskalaislaivaston hyökkäystä vuonna 1013.
Sven valloitti laajoja alueita Englannista, mutta Ethelred joukkoineen onnistui estämään Lontoon valloituksen. Kaupunki jäi kuitenkin yksin, ja Ethelredin lähdettyä maanpakoon Normandiaan Svenistä tuli Englannin kuningas loppuvuonna 1013. Sven asettui Gainsboroughin, Lincolnshireen ja alkoi järjestellä ja hallinnoida uutta kuningaskuntaansa. Hän kuitenkin kuoli siellä jo 3. helmikuuta 1014 hallittuaan vain noin viisi viikkoa. Svenin ruumis kuljetettiin Tanskaan, jossa kuninkaaksi nousi hänen poikansa Harald II. Tanskalaisjoukot valitsivat Svenin nuoremman pojan Knuutin Englannin kuninkaaksi, mutta molemmat palasivat Tanskaan, jolla aikaa Ethelred palasi maanpaosta kuninkaaksi.
↑Ian Howard: Swein Forkbeard's invasions and the Danish conquest of England, 991-1017, s. 8. Boydell Press, 2003. ISBN 0851159281Google books (viitattu 6.7.2011). (englanniksi)
