Hänen vanhempansa olivat Fredrik II ja herttuatar Sophia von Mecklenburg-Güstrow (1557–1631).[1] Hänellä oli kuusi sisarusta, joista hän oli kolmanneksi vanhin. Hänen vanhemmasta sisarestaan Anna Tanskalaisesta tuli Englannin kuningas Jaakko VI:n puoliso.[2] Hänet kasvatettiin luterilaiseksi ja hän opiskeli latinaa, ranskaa, italiaa ja saksaa sekä matematiikkaa, navigointia, piirtämistä, sotilaallista komentoa, miekkailua ja tanssia.[1]
Kuningas
Kristian nousi valtaistuimelle 11-vuotiaana isänsä kuoltua vuonna 1588, mutta hänen kruunaukseensa vuoteen 1596 saakka hänen maataan hallitsi neljän Rigsrådin (valtaneuvoston) jäsenen sijaishallinto, joka valvoi myös hänen koulutustaan.[1]
Kruunauksensa jälkeen 19-vuotiaana Kristianin onnistui rajoittaa Rigsrådin valtaa. Hän piti tärkeimmät virat vapaina ja ympäröi itseään aristokraattisilla nuorilla upseereilla ja saksalaisilla virkamiehillä, jotka olivat pääasiassa Holsteinin herttuakunnasta. Rigsråd vastusti sotaa Ruotsia vastaan, mutta Kristian uhkasi julistaa sodan Schleswig-Holsteinin herttuan ominaisuudessa, mikä pakotti Rigsrådin hyväksymään Kalmarin sodan 1611–1613 ja suunnitelmat Ruotsin jälleen yhdistämiseksi Tanskan kanssa.[1]
Vuosina 1611–1613 Kristian IV kävi Kalmarin sotaaRuotsia vastaan. Vaikka Kristian voitti sodan, hänen voittonsa jäi olennaisesti epäselväksi.[1]
Vuonna 1625 hän arvioi voimansa väärin ja otti osaa kolmikymmenvuotiseen sotaanprotestanttien puolella pyrkiessään estämään Ruotsin vaikutusvallan kasvun Saksassa. Hän pyrki pysäyttämään Katolisen liigan etenemisen Pohjois-Saksassa, mutta Johann Tilly voitti Tanskan armeijan Lutterin taistelussa[3] 17. elokuuta 1626 ja Tillyn ja Albrecht von Wallensteinin joukot valloittivat Jyllannin. Kristianin oli liittouduttava Ruotsin Kustaa II Aadolfin kanssa.[1] Sen jälkeen kun Ruotsin ja Tanskan armeija ja laivasto olivat pakottaneet Wallensteinin luovuttamaan Stralsundin piirityksen, Kristian katkaisi liiton ja solmi erillisen Lyypekin rauhan keisari Ferdinand II:n kanssa toukokuussa 1629.[3] Hänen tavoitteenaan oli suojella Tanskan etuja Pohjois-Saksassa, estää Ruotsin kuningasta osallistumasta eurooppalaiseen politiikkaan ja ottaa takaisin isänsä ja isoisänsä asema luterilaisen kirkon johtavana jäsenenä ja sen puolustajana katolilaisuuden leviämistä vastaan. Vaikka Kristianin arvovalta ja jopa usko itseensä suurena sotilasjohtajana heikkenivät, hän ei ollut menettänyt sodassa yhtään maata.[1]
Kristian IV oli yksi Euroopan varakkaimmista hallitsijoista Juutinrauman tullin ansiosta. Hän pyrki keräämään tullia myös Elbe-joella perustamansa Glückstadtin kaupungin avulla. Tämä miltei johti sotaan Hampurin kanssa kesällä 1630.[4]30-vuotisen sodan jälkeen hän yritti edelleen estää Ruotsin etenemistä Pohjois-Saksassa ja säilyttää oikeutensa Itämerellä ja Pohjanmerellä. Hän nosti toistuvasti laivamaksuja Juutinrauman kautta Itämerelle kulkeville aluksille kasvattaakseen tulojaan Rigsrådista riippumatta, mutta näin hän vieraannutti vanhat liittolaisensa, Englannin ja Alankomaiden merivallat. [1]
Ruotsia häiritsevällä ulkopolitiikallaan Kristian sai vielä myöhemmin aikaiseksi uuden sodan Ruotsia vastaan vuosina 1643–1645, kun Lennart Torstensson marssitti armeijansa Tanskaan. Tanskan menetettyä Jyllannin ja Skånen hänet pakotettiin ankarin ehdoin Brömsebron rauhaan vuonna 1645.
Alankomaiden avulla Ruotsi hyökkäsi Tanskaa vastaan joulukuussa 1643 ja tammikuun 1644 loppuun mennessä Jyllanti oli heidän hallussaan. Kristian johti puolustusta henkilökohtaisesti, saartoi ruotsalaiset laivat joksikin aikaa ja menetti oikean silmänsä Kolberger Heiden meritaistelussa. Vaikka tämän taistelun tulos oli epäselvä, Ruotsin ja Hollannin yhdistetyt laivastot tuhosivat Tanskan laivaston myöhemmin, ja Kristian joutui solmimaan nöyryyttävän Brömsebron rauhan elokuussa 1645, joka maksoi hänelle maaomaisuutta Baltiassa, Norjassa ja Skånessa.[1]
Kristian IV vanhana, Karel van Mander III
Kristian IV:n heikkouksia olivat uhkapelaaminen, naiset ja alkoholi. Hänellä oli ainakin 23 lasta kahden vaimonsa ja useiden rakastajattariensa kanssa.[5][6]
Paheistaan huolimatta hän oli tehokas hallitsija, erityisesti talouden alalla. Hän lakkautti ammattikuntalaitoksen sekä perusti kauppakomppanioita ja tehtaita. Hän rakennutti paljon ja perusti useita kaupunkeja, kuten Kristianian (nykyinen Oslo), Kristiansandin ja Kristianstadin, Kristianopelin nykyisen Ruotsin alueella sekä Christianshavnin Tanskassa ja Glückstadtin (Hampurin kilpailijaksi) Holsteinissa. Hän edisti tarmokkaasti kauppaa ja merenkulkua, jätti kansallisperinnöksi hienoja rakennuksista[1] kuten Kööpenhaminan pörssi (Børsen), Rundetårn ja Rosenborgin linna[6] sekä saavutti maineen sisukkaana, rankasti juovana miehenä, jolla oli synkkä huumorintaju ja suuret voimavarat.[1] Hän oli hyvin kiinnostunut kulttuurista, erityisesti musiikista.[6]
Kristian IV oli taipuvainen paneutumaan hallintonsa jokaiseen pieneen yksityiskohtaan unohtaen samalla suuremmat ongelmat. Hän ei ainoastaan määrittänyt henkilökohtaisesti Tanskan merkantilistisen politiikan linjoja, hän jopa asetti tuontitullit; hän perusti valtion tukemia ja etuoikeutettuja kauppayhtiöitä ja tehtaita – ne kaikki eivät menestyneet merkittävästi – ja vaati heidän tiliensä tarkastamista henkilökohtaisesti. Hän perusti uuden nuorten aatelisten akatemian, tarjosi varoja yliopiston opiskelijoille ja rakensi heille uuden korkeakoulun, tutki henkilökohtaisesti ylennettävien pappien latinan kielen taitoa ja uskonnollista oikeaoppisuutta, suunnitteli uudentyyppisiä aseita ja testasi ne itse, tarkasti uusien asearsenaalien sisällön, toimi tuomarina vähäisissäkin tapauksissa ja kokeili laivastonsa uusia aluksia. [1]
Todisteena hänen väsymättömästä työstään ovat hänen yli 3 000 käsinkirjoitettua kirjettään, jotka ovat säilyneet ja jotka on kirjoitettu mielikuvituksellisella ja elävällä tanskalaisella proosalla ja ovat täynnä käskyjä ja kysymyksiä kaikista aiheista Jumalan ikuisista laeista vahvemman oluen haudutukseen.[1]
Edessä Kristian IV:n arkku. Oikealla perintöprinssi Christianin (1603-1647) arkku. Takana oikealla poika Fredrik III:n (1609-1670) ja hänen puolisonsa Sofie Amalie Brunswick-Lüneburgin (1628-1685) arkut, Roskilden tuomiokirkko Kristian IV.n kappeli
Koko hänen hallituskautensa ajan Rigsråd (valtaneuvosto) ja aatelisto olivat vastustaneet hänen sotaista politiikkaansa ja sitä seurannutta taloudellista rasitusta, ja Kolberger Heiden meritaistelun vuonna 1643 tappion ja sitä seuranneen nöyryyttävän Brömsebron rauhan vuonna 1654 jälkeen jopa Kristianin vävyt kääntyivät häntä vastaan pakottaen hänet hyväksymään aateliston lisääntyneen vallan.[1]
Kristian IV kuoli 70-vuotiaana viikon sairasteltuaan helmikuussa 1648 Rosenborgin linnassa ja hänet on haudattu Roskilden tuomiokirkkoon omaan kappeliinsa. Hänen toiseksi vanhin poikansa Fredrik III seurasi häntä valtaistuimelle. Vaikka Kristian IV kuoli katkerana ja murtuneena, hän oli hallinnut valtakuntaansa yli 50 vuotta ja hänet muistetaan yhtenä Tanskan suosituimmista kuninkaista.[1]
Avioliitot ja lapset
Kristian IV ja kuningatar Anna Katharina, Pieter Isaacsz n. 1612
Kristian avioitui vuonna 1597 kreivitär Anna Katharina von Brandenburgin (1575–1612) kanssa. Heille syntyi seitsemän lasta:[1]
Kuolleena syntynyt poika (1598)
Frederick, Tanskan perintöprinssi (15. elokuuta 1599 – 9. syyskuuta 1599) kuoli lapsena
Christian, Tanskan perintöprinssi (10. huhtikuuta 1603 – 2. kesäkuuta 1647) avioitui Saksin prinsessa Magdalena Sibyllen kanssa
Prinsessa Sophie (4. tammikuuta 1605 – 7. syyskuuta 1605) kuoli lapsena
Prinsessa Elisabeth (16. maaliskuuta 1606 – 24. lokakuuta 1608) kuoli lapsena
Fredrik III (18. maaliskuuta 1609 – 9. helmikuuta 1670) avioitui kreivitär Sophie Amalien von Brunswick-Lüneburgin kanssa ja heillä oli seitsemän lasta
Kristian IV:n toinen puoliso Kirsten Munk neljän vanhimman lapsensa kanssa, vas. Valdemar Christian, keskimmäinen tyttö on Leonora Christina Ulfeldt, Jacob van Dort 1623
Toisen vaimonsa, Kirsten Munkin (1598–1658) kanssa, jonka hän nai morganaattisessa avioliitossa vuonna 1615, [6] hänellä oli 12 lasta. Kuningas antoi hänelle arvonimen Schleswig-Holsteinin kreivitär. Nuorimman lapsen, Dorothea Elisabethin, huhuttiin olevan Kirstenin rakastajan saksalaisen kreivi Otto Ludwigin tytär. Kirsten Munk karkotettiin hovista vuonna 1630 kun tämä suhde tuli ilmi.[1]
Kuolleena syntynyt lapsi (s. & k. 1615).
Nimetön lapsi (s. & k. 1617).
Schleswig-Holsteinin kreivitär Anna Cathrine (10. elokuuta 1618 – 20. elokuuta 1633); meni naimisiin Frand Rantzaun kanssa
Schleswig-Holsteinin kreivitär Sophie Elisabeth (20. syyskuuta 1619 – 29. huhtikuuta 1657); meni naimisiin Christian von Pentzin kanssa
Schleswig-Holsteinin kreivitär Leonora Christina (8. heinäkuuta 1621 – 16. maaliskuuta 1698); meni naimisiin Corfitz Ulfeldtin kanssa.
Schleswig-Holsteinin kreivi Valdemar Christian (26.kesäkuuta.1622 – 26.helmikuuta 1656).
Schleswig-Holsteinin kreivitär Elisabeth Auguste (28. joulukuuta 1623 – 9. elokuuta 1677); meni naimisiin Hans Lindenovin kanssa
Schleswig-Holsteinin kreivi Friedrich Christian (26. huhtikuuta 1625 – 17. heinäkuuta 1627).
Schleswig-Holsteinin kreivitär Christiane (15. heinäkuuta 1626 – 6. toukokuuta 1670); meni naimisiin Hannibal Sehestedin kanssa
Schleswig-Holsteinin kreivitär Hedwig (15. heinäkuuta 1626 – 5. lokakuuta 1678); meni naimisiin Ebbe Ulfeldtin kanssa.
Schleswig-Holsteinin kreivitär Maria Katharina (29. toukokuuta 1628 – 1. syyskuuta 1628) kuoli alle puolivuotiaana
Schleswig-Holsteinin kreivitär Dorothea Elisabeth (1. syyskuuta 1629 – 18. maaliskuuta 1687).
Kirsten Madsdatterin kanssa:
Christian Ulrik Gyldenløve (1611–1640)
Karen Andersdatterin kanssa:
Dorothea Elisabeth Gyldenløve (1613–1615), kuoli 2-vuotiaana
Hans Ulrik Gyldenløve (1615–1645)
Vibeke Krusen kanssa:
Ulrik Christian Gyldenløve (1630–1658)
Elisabeth Sophia Gyldenløve (1633–1654); meni naimisiin kenraalimajuri Klaus Ahlefeldin kanssa.
Lähteet
Bäckström, Olli: Lumikuningas: Kustaa II Aadolf ja 30-vuotinen sota. Gaudeamus, 2020. ISBN 978-952-345-079-0
Childs, John: Warfare in the Seventeenth Century. Lontoo: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1
.jpg)
