Aluksen suunnittelu aloitettiin vuonna 1934 ja sen tuli täyttää Washingtonin laivastosopimuksen rajoitukset. Se rakennettiin Cammell Laird and Company Limitedin telakalla Birkenheadissä. Palvelukseen oton 16. marraskuuta 1938 jälkeen Ark Royal oli mukana sodan alun merkittävimmissä tapahtumissa merellä. Sen lentokoneet osallistuivat sodan ensimmäiseen sukellusveneen upottamiseen, ja yksi niistä ampui ensimmäisenä brittiläisenä lentokoneena saksalaisen lentokoneen alas toisessa maailmansodassa.
Alus osallistui palvelusuransa aikana taisteluun Norjasta, saksalaisen taistelulaiva Bismarckin metsästykseen Atlantilta sekä saattueiden suojaamiseen Välimerellä. Näiden taisteluiden aikana se selviytyi lukuisia kertoja saksalaisten suorittamista hyökkäyksistä saaden maineen onnekkaana aluksena.
Ark Royal oli ensimmäinen Kuninkaallisen laivaston lentotukialus, joka oli jo alun perin suunniteltu lentotukialukseksi. Sitä ennen laivastolla oli ollut muista aluksista muunnettuja tukialuksia, joista saatua tietoa hyödynnettiin suunnittelussa. Siinä otettiin huomioon Washingtonin laivastosopimuksen rajoitukset, joiden mukaan Britannian tukialusten kokonaistonnimäärä ei saanut ylittää 135 000 tonnia, yksikään alus ei saanut olla suurempi kuin 32 000 tonnia ja vain kaksi alusta saisi ylittää 27 000 tonnia. Sopimusta täydentävän, vuonna 1933 solmitun Lontoon laivastosopimuksen mukaan uusien tukialusten rakentaminen ja vanhojen alusten muuttaminen tukialuksiksi oli kielletty ennen vuotta 1937. Laivaston suunnittelutoimiston päällikkö (engl.Director of Naval Construction) Arthur Johns vahvisti marraskuussa 1934 aluksen piirustukset ja aluksen runko sekä koneet tilattiin huhtikuussa 1935 Cammell Lairdin telakalta.[1][2]
Rakenne
Ark Royal oli Kuninkaallisen laivaston ensimmäinen tukialus, jonka hangaari ja lentokansi olivat osa runkorakenteita. Aluksen suuri, yhtenäinen lentokansi oli 219,91 metriä pitkä ja 28,88 metriä leveä. Se oli 17 metrin korkeudella meren pinnasta aluksen ollessa täysin kuormattu. Lentokansi jatkui myöhemmistä tukialuksista poiketen epätavallisen pitkälle perän yli. Se oli osa runkoa jäykistävää rakennetta ja siihen oli asennettu kaksi katapulttia, joilla kyettiin lähettämään ilmaan 66 solmun nopeudella lähes 5,5 tonnin painoisen lentokoneen. Kannen oikeassa reunassa oli komentosilta ja korkea savupiippu.[3]
Aluksen suuren lentokonekapasiteetin vuoksi siihen rakennettiin kaksikerroksinen lentokonehangaari. Ylempi hangaari oli pituudeltaan 173,13 metriä ja alempi 137,77 metriä. Kummankin hangaarin korkeus oli 4,88 metriä ja leveys 18,29 metriä. Hangaareista kannelle siirtoa varten alukselle oli asennettu kolme nelikulmaista hissiä. Kaksi hisseistä olivat kooltaan 13,72 × 6,71 metriä ja kolmas 13,72 × 7,62 metriä. Kussakin hississä oli kaksi tasoa, joista ylempi siirsi koneita ylemmästä hangaarista kannelle ja alempi hangaarien välillä. Siksi matka alahangaarista kannelle edellytti koneen siirtoa kolme kertaa.[3] Aluksella oli 100 000 gallonaa (455 000 litraa) lentobensiiniä.[3]
Aluksen aseistus oli suunniteltu ilmapuolustukseen, ja vihollisen aluksien torjunnasta vastasivat saattajat ja tukialuksen lentokoneet. Alukselle asennettiin kuusitoista 4,5 tuuman L/45 QF Mk I -ilmatorjuntatykkiä kahdeksaan kaksoistorniin. Tornit asennettiin lentokannen molemmin puolin niitä varten rakennetuille ulokkeille juuri lentokannen tason alapuolelle. Lisäksi asennettiin neljä kahdeksanputkista kaksipaunaista (1,5") ilmatorjuntatykkiä lentokannelle komentosillan etu- ja takapuolelle. Lentokannen kumpaankin päähän asennettiin neljä nelipiippuista .50 tuuman (12,7 mm) ilmatorjuntakonekivääriä.[3]
Aluksella palveli yhteensä 16 Laivaston ilmavoimien laivuetta, keskimäärin viisi laivuetta kerrallaan.
Aluksella palvelleet laivaston ilmavoimien laivueet
Palvelukseenoton jälkeen alus siirtyi 16. tammikuuta varustettavaksi ja koeajoja varten Portsmouthiin, jonne se saapui kaksi päivää myöhemmin. Alus siirtyi 10. tammikuuta Portsmouthista Spitheadiin. Lokakuussa 1938 Amiraliteetti määräsi aluksen lentolaivueiksi 800. ja 810. laivueet, joiden koneet olivat tyyppiä Blackburn B-24 Skua Mk II, sekä 820. ja 821. laivueetFairey Swordfish Mk I -koneineen. Pääosa laivueista siirtyi alukselle 11. tammikuuta 1939. Spitheadistä alus aloitti seuraavana päivänä purjehduksen Gibraltarille saapuen perille 16. tammikuuta. Alus viipyi Gibraltarilla ainoastaan seuraavaan päivään, minkä jälkeen se jatkoi matkaansa Maltalle. Maltalla alus suoritti täydennyksiä ja jatkoi 23. tammikuuta matkaansa Aleksandriaan. Paluumatkan Aleksandriasta alus aloitti 16. helmikuuta matkaten Maltan ja Gibraltarin kautta Portsmouthiin, jonne se saapui 24. maaliskuuta. Alukselle lisättiin vielä huhtikuussa Portsmouthissa 803. laivueen Blackburn Skua ja Blackburn Roc -koneet.[4]
Seuraavan purjehduksensa alus aloitti 2. toukokuuta, minkä aikana koulutettiin aluksen lentohenkilöstöä tehtäviinsä sekä opeteltiin aluksen yhteistoimintaa muiden alusten kanssa. Alus kulki reittiä Portsmouth-Weymouth-Portland-Weymouth-Portland-Portsmouth-Spithead-Portsmouth-Weymouth-Torbay-Spithead-Portsmouth, jonne se saapui 30. kesäkuuta. Alus viipyi Portsmouthissa heinäkuun loppuun, jona aikana sille suoritettiin huoltotoimenpiteitä.[4]
Alus aloitti 29. heinäkuuta seuraavan purjehduksensa, jonka tarkoituksena oli aluksen siirto Scapa Flow'hun. Alus pääsi päämääräänsä 25. elokuuta[4]. Elokuussa 818. laivueen Fairey Swordfish -koneet siirtyivät alukselle, mutta laivue siirtyi kuitenkin jo lokakuussa HMS Furiousille.
Sukellusvenejahti
Ark Royal 1939
Ark Royal liitettiin 3. syyskuuta 1939 Kotilaivastoon, jossa alus palveli edelleen toisen maailmansodan alkaessa. Se määrättiin luoteisrannikolle 9. syyskuuta muodostettaessa tukialusten ympärille perustettuja sukellusveneentorjuntaryhmiä. Näitä tukialuksia olivat HMS Courageous, HMS Hermes ja Ark Royal. Tukialuslentokoneet lisäsivät sukellusveneiden havainnointisädettä, mutta samalla lentotukialukset joutuivat sukellusveneiden maaleiksi.[5]
Ark Royal lähti 10. syyskuuta sukellusveneidentorjuntapurjehdukselle suojanaan hävittäjät HMS Eskimo, HMS Faulknor, HMS Firedrake ja HMS Foxhound. Aluksella vastaanotettiin 14. syyskuuta S/S Fanad Headilta hätäkutsu, jossa alus ilmoitti joutuneensa sukellusveneen ahdistelemaksi noin 200 merimailin päässä rannikosta. Lentotukialus kääntyi ja kiihdytti vauhtiaan lähettääkseen kolme Blackburn Skua -lentokonetta hätään joutuneen aluksen avuksi, mutta joutui samalla itse sukellusvene U-39:n maaliksi. Sukellusvene laukaisi kaksi torpedoa, jotka menivät väistöliikkeen vuoksi ohi. Tukialuksen saattajina toimineet kolme F-luokan hävittäjää hyökkäsivät sukellusveneen kimppuun ja pakottivat sen pintaan. U-39 oli ensimmäinen toisessa maailmansodassa upotettu saksalainen sukellusvene.[6]
Samanaikaisesti tukialukselta lähteneet Blackburn Skuat löysivät S/S Fanad Headin, jolla oli saksalainen valtausmiehistö. Skuat syöksypommittivat U-30:ä, mutta kaksi koneista syöksyi oman pomminsa nostattamiin sirpaleisiin ja vesipatsaaseen ja putosi mereen. U-30 pakeni valtausmiehistön palattua alukseen ja vangittua koneiden lentäjät, joista tuli toisen maailmansodan ensimmäiset Kuninkaallisen laivaston sotavangiksi jääneet. Niiden tähystäjät hukkuivat. Paetessaan U-30 torpedoi S/S Fanad Headin (56.43°N, 15.21°W).[7][8]
Lentotukialus palasi Loch Eween, jossa Winston Churchill suoritti aluksen ja sen miehistön katselmoinnin. Sukellusvene U-39:n upottaminen oli taistelutahdolle tärkeää. Epäonnistunut U-39:n hyökkäys Ark Royalia vastaan ja toinen onnistunut hyökkäys 17. syyskuuta Courageousia vastaan osoittivat kuitenkin, kuinka haavoittuvia tukialukset olivat sukellusveneitä vastaan, joten tukialukset poistettiin sukellusveneiden torjuntayksiköistä.[9]
Norjanmeri
Seuraavana tehtävänä aluksella oli lähteä yhdessä taistelulaivojen HMS Nelsonin ja HMS Rodneyn sekä hävittäjäsuojauksen kanssa Norjanmerelle suojaamaan sukelluskyvyttömäksi vaurioituneen brittiläisen sukellusveneen HMS Spearfishin kotiinpaluuta. Tukialukselta lähtenyt Fairey Swordfish -partio havaitsi aamulla 26. syyskuuta kolme saksalaista Rannikkolentorykmentin 2. lentueen Dornier Do 18 -lentovenettä varjostamassa osastoa.[10][11]
Ark Royalilta nousi yhdeksän 803. laivueen Blackburn Skua -hävittäjää poistamaan varjostajat osaston hänniltä. Brittiosastolla ei ollut tutkaa, joten hävittäjillä meni jonkin aikaa varjostajien löytämiseen. Kun Skua-osasto sai saksalaiset näkyviinsä, lentoveneet kääntyivät pois ja avasivat tulen. Luutnantti B. S. McEwan ja pursimies B. M. Seymour pakottivat yhden lentoveneistä laskeutumaan veteen, jolloin sen miehistö antautui. Suojaosastoon kuulunut hävittäjäHMS Somali nouti vangit ja upotti lentoveneen. Siten Blackburn Skua oli ensimmäinen brittiläinen lentokone, joka ampui alas viholliskoneen toisessa maailmansodassa.[10][11][12]
Saksalaisilla oli nyt tiedossa laivasto-osaston sijainti, ja he lähettivät Westerland/Syltin lentotukikohdasta (nykyinen Syltin lentokenttä) yhdeksän Heinkel He 111- ja neljä Junkers Ju 88 -pommittajaa tuhoamaan osastoa. Tehtävä oli samalla Ju 88:n ensimmäinen taistelutehtävä. Saksalaisten lähestyessä aluksia ne aloittivat ilmatorjuntatulen. Yksi Ju 88 -pommikoneista rynnäköi kuitenkin ilmatorjunnasta huolimatta Ark Royalia kohti. Kone pudotti pomminsa 1 200 jaardista (1 100 m) ja se osui mereen 30 jaardia (27,5 m) aluksesta aiheuttamatta vaurioita. Lentokone kuitenkin palasi tulittaen tukialusta konekiväärein.[13][14]
Lokakuussa Ark Royal otti kaksi Blackburn Skua -laivuetta kannelleen[12] ja purjehti 4. lokakuuta Loch Ewestä yhdessä taisteluristeilijäHMS Renownin ja H-luokan hävittäjienHMS Hardy, HMS Hasty, HMS Hereward ja HMS Hostile kanssa Etelä-Atlantille FreetowniinSierra Leoneen, jonne osasto (Force K) saapui 12. lokakuuta, suojaamaan saattueita Atlantin ylityksissä ja auttamaan saksalaisen taskutaistelulaivaAdmiral Graf Speen etsinnässä. Ark Royalilta lähtenyt tiedustelukone havaitsi saksalaisen tankkerin Altmarkin 19. lokakuuta. Alusta kuitenkin luultiin amerikkalaiseksi tankkeriksi US Delmariksi, ja se päästettiin menemään. Alus valtasi 5. marraskuuta Saksaan matkalla olleen saksalaisen kauppalaiva SS Uhenfelsin. Lentotukialuksen lentokoneet havaitsivat alueella muitakin aluksia, ja kahdesti miehistöt hylkäsivät aluksensa luullen joutuvansa hyökkäyksen kohteeksi. Norjalaisen aluksen miehistö palasi alukseensa saatuaan viestin koneelta, mutta belgialaisen aluksen miehistö ei, koska viesti putosi aluksen savupiippuun.[15]
Saman aikaisesti Admiral Graf Spee oli Montevideossa korjaamassa La Plata -joen suulla tapahtuneessa taistelussa tulleita vaurioita. Ark Royal ja Renown saivat määräyksen purjehtia tukemaan piirittävää osastoa. Alusten ollessa vielä 36 tunnin matkan päässä brittien lähettiläs sai idean saksalaisten hämäämiseksi ja vuosi lehdistöön tiedon Ark Royalin tankkaamisesta Buenos Airesissa 140 kilometriä Montevideosta länteen. Tämän tiedon toimitti Saksan suurlähettiläs Admiral Graf Speen päällikölle Hans Langsdorffille, joka päätti upottaa laivansa, ettei se joutuisi brittien käsiin.[15]
Ark Royal viipyi edelleen Atlantilla kotisatamanaan Freetown, kunnes se saattoi vaurioituneen Port Stanleystä 21. tammikuuta 1940 lähteneen risteilijä HMS ExeterinDevonportin telakalle, jonne alukset saapuivat helmikuussa. Tukialus matkasi Portsmouthiin 15. helmikuuta täydentämään varastojaan ja saamaan miehistötäydennystä, minkä jälkeen alus siirtyi Scapa Flow'hun. Alus oli huollettavana viitisen viikkoa, jona aikana miehistö sai lomaa vuorolistojen mukaan. Ark Royalin Blackburn Skua -laivueet siirrettiin lähellä Kirkwallia sijainneelle Hatstonin LaivastonlentoasemalleOrkneysaarten satamapaikkojen ilmasuojan vahvistamiseksi.[12]
Alus liitettiin Välimeren laivaston harjoituksiin, ja se lähti Scapa Flow'sta Välimeren laivastoon Aleksandriaan 31. maaliskuuta yhdessä Gloriousin kanssa. Syynä Välimerelle lähtöön oli rauhallisemman ympäristön etsiminen harjoituksille. Alukset saapuivat Aleksandriaan 8. huhtikuuta, mutta harjoitukset peruttiin seuraavana päivänä. Alukset palasivat Gibraltarille odottamaan jatko-ohjeita.[16]
Saksalaiset aloittivat 7. huhtikuuta operaatio Weserübungin. Hyökkäävät joukot suojasivat rannikkoalueita ja vaikeuttivat siten tehokkaasti Englannin laivaston maajoukkojen tukemista Norjan rannikolla.[17]
Norjan rannikolla olevien aluksien ilmasuojan parantamiseksi Amiraliteetti määräsi 16. huhtikuuta Ark Royalin ja HMS Gloriousin siirtymään Gibraltarilta Norjan rannikolle. Alukset saapuivat Scapa Flow'hun 23. huhtikuuta, ja ne purjehtivat vielä samana päivänä vara-amiraali Lionel Wellsin johdolla Norjan rannikolle yhdessä risteilijöiden HMS Curlew ja HMS Berwick sekä hävittäjien HMS Hyperion, HMS Hereward, HMS Hasty, HMS Fearless, HMS Fury ja HMS Juno suojaamina tehtävinään Keski-Norjan maihinnousun tukeminen, Trondheimin ympäristön kohteiden tuhoaminen sekä Gloster Gladiator koneiden siirtäminen Norjaan (operaatio DX). Operaatio oli samalla Kuninkaallisen laivaston ensimmäinen, jossa tukialusten ensisijaisena tehtävänä oli muiden alusten suojaaminen.[18]
Ark Royal saapui muun osaston mukana Norjan rannikolle 24. huhtikuuta. Aluksella oli kannellaan 800. ja 803. laivueiden Skuat, Swordfishit sekä viisi Roc-hävittäjää.[18]
Kuusi Skuaa nousi alukselta 220 kilometriä Norjan rannikolta tukemaan liittoutuneiden tukikohtaa, joka oli joutunut saksalaisten lentokoneiden rynnäköinnin kohteeksi. Skuat olivat kuitenkin liian hitaita tuhotakseen saksalaiskoneet, mutta ne kykenivät estämään koneiden rynnäköinnin alueella. Kuuden Skuan lopulta lähtiessä paluumatkalle koneiden polttoaine oli lähes lopussa, jolloin kolme koneista joutui polttoaineen loputtua laskeutumaan veteen.[18]
Ark Royalilta nousi vielä samana päivänä 10 Skuaa ja 26 Swordfishiä hyökätäkseen Trondheimin saksalaiskohteita vastaan. Koneet vaurioittivat kahta tankkialusta ja yhtä kuljetusalusta, tuhosivat kolme lentokonetta sekä vaurioittivat lentokenttää. Neljä tukialukselta lähteneistä koneista ammuttiin alas, ja seitsemän konetta joutui laskeutumaan veteen polttoaineen loputtua.[18]
Seuraavana päivänä kaikki jäljellä olevat Skuat hyökkäsivät sisämaan kohteisiin. Koneet tuhosivat kaksi saksalaista lentokonetta, ja yksi oma menetettiin. Kaksi koneista joutui tekemään pakkolaskun polttoaineen loputtua. Skuat torjuivat 26. huhtikuuta laivasto-osastoa vastaan hyökänneet saksalaiset pommikoneet ja ampuivat alas kaksi hyökkääjistä ja menettäen itse yhden.[18]
Seuraavana päivänä alus lähti paluumatkalle Scapa Flow'hun hakemaan lisää koneita, koska se oli menettänyt lähes kaikki Skuansa. Alus lähti Scapa Flow'sta paluumatkalle Norjan rannikolle vielä samana päivänä. Aluksen suojana oli taistelulaiva HMS Valiant. Matkan aikana alukset joutuivat Saksan ilmavoimien Norjasta operoivien Junkers Ju 88- ja Heinkel He 111 -koneiden hyökkäyksen kohteeksi. Ne saapuivat rannikolle 29. huhtikuuta.[18]
Toukokuu 1940
Brittien sodanjohto päätti, ettei Keski-Norjaa kyetä puolustamaan. Joukkojen evakuointi aloitettiin 30. huhtikuuta Moldesta ja ÅndalsnesistaArk Royalin koneiden suojatessa evakuointia. Saksan ilmavoimien lentokoneet hyökkäsivät tukialusta vastaan 1. toukokuuta useaan otteeseen. Tukialuksen lentokoneet ja ilmatorjunta kykenivät estämään yritykset, eikä tukialus saanut osumaa. Evakuointi saatiin päätökseen 3. toukokuuta, jolloin Ark Royal sai käskyn palata Scapa Flow'hun tankattavaksi ja täydennettäväksi. Scapa Flow'ssa aluksen päällikkö kapteeni Arthur Power luovutti tehtävät kapteeni Cedric Hollandille. Tämän johdolla alus lähti seuraavana päivänä Narvikin edustalle, jossa se aloitti toiminnan 6. toukokuuta.
Scapa Flow'ssa alus kävi täydentämässä varastoja 25.–30. toukokuuta. Täydennyksen jälkeen alus palasi Narvikin edustalle 2. kesäkuuta. Narvikin taistelun päätyttyä Ark Royal ja Glorious suojauksineen lähtivät 8. kesäkuuta kohti etelää. Pian lähdön jälkeen Glorious saattajinaan hävittäjät HMS Acasta ja HMS Ardent ottivat suoremman kurssin kotisatamaan heikon polttoainetilanteensa vuoksi. Ark Royal saattajinaan hävittäjät HMS Diana, HMS Acheron ja HMS Highlander purjehti joukkojenkuljetussaattueen mukana pidempää reittiä.[19]
Aluksen lentokoneet hyökkäsivät Saksan laivastontaisteluristeilijäScharnhorstia vastaan 13. kesäkuuta. Hyökkäyksessä ei saatu Scharnhorstiin yhtään osumaa, mutta kahdeksan Skuaa ammuttiin alas. Koneiden palattua tukialukselle Ark Royal jatkoi matkaansa kohden Scapa Flow'ta, jonne se saapui 14. kesäkuuta.
Välimeri
Kesäkuu–heinäkuu 1940
27. marraskuuta 1940 Spartiventon taistelussa
Kesäkuun lopussa alus lähti takaisin Välimerelle. 801 laivue oli ollut tilapäisesti sijoitettuna maakentälle Detlingiin KentiinDunkerquen evakuoinnin aikana kesäkuussa 1940. Alukselle sijoitettujen laivueiden henkeä nostivat uudet Skuat ja täydennykset sekä lähtö Välimerelle. Ark Royal saapui yhdessä taisteluristeilijä HMS Hoodin kanssa Gibraltarille 23. kesäkuuta, kannellaan 30 Fairey Swordfishiä ja 24 hävittäjää. Alukset liitettiin muodostettavaan Force H:hon, jonka kokoaminen vara-amiraali James Somervillen alaisuuteen aloitettiin samana päivänä.[20]
Force H lähti merelle 8. heinäkuuta kello 7.00 operaatio MA5:n tueksi hyökkäämällä Cagliarin lentotukikohtaa vastaan. Osastoon kuuluivat taisteluristeilijä Hood (Somervillen lippulaiva), taistelulaivat HMS Valiant ja HMS Resolution, kevyet risteilijät HMS Arethusa, HMS Enterprise ja HMS Delhi, Ark Royal sekä 10 hävittäjää. Akselivaltojen lentokoneet hyökkäsivät 9. heinäkuuta kello 15.45 noin 50 mailia (80 km) Menorcalta etelään. Koneet hyökkäsivät kolmessa aallossa: ensimmäinen aalto parvittain kolme konetta kerrallaan, toinen kello 17.50 alkanut hyökkäys suurena lauttana ja kolmas kello 18.36 alkanut hyökkäys auringosta. Kaiken kaikkiaan hyökkäykseen osallistui noin 40 lentokonetta, joista neljä ammuttiin alas. Akselivaltojen koneet pudottivat hyökkäyksessä noin sata pommia 10 000–13 000 jalasta. Pommituksen tuloksena oli 12 lähelle osunutta pommia, joiden sirpaleet aiheuttivat aluksille pinnallisia vaurioita. Pommituksissa ei kärsitty henkilötappioita.[22]
Heti ilmahyökkäyksen päätyttyä saatiin tiedustelukoneelta tieto pinnalla olevasta sukellusveneestä. Sukellusvene sukelsi, ennen kuin hyökkäys sitä vastaan saatiin järjestetyksi. Vara-amiraali Somerville päätti peruuttaa suunnitellun operaation, koska uhka Ark Royalin vaurioitumisesta oli kasvanut liian suureksi saavutettavaan hyötyyn nähden. Osasto palasi 11. heinäkuuta Gibraltarille[23]
Elokuu 1940
Kun lentokoneita toimitettiin Maltalle (operaatio Hurry), tarkoitus oli hyökätä samanaikaisesti Cagliarin lentotukikohtaan (operaatio Crush). Lentokoneita Maltalle toimittavasta saattueesta erosivat 1. elokuuta kello 20.45 Hood, Ark Royal, Enterprise ja neljä hävittäjää purjehtiakseen sata mailia Sardiniasta etelään olevaan hyökkäyspisteeseen. Enterprise erkani kello 21.30 muusta joukosta suorittamaan erillistä operaatio Sparkia.[24]
Lentotukialukselta nousi 2. elokuuta kello 2.30 yhdeksän pommein ja kolme miinoin kuormattua Fairey Swordfishia. Sää oli huono, ja yksi osaston koneista putosi kohtalokkaasti nousussa. Hyökkäysosaston iskua viivytettiin päivän valkenemiseen. Hyökkäyksessä koneet saivat osumia neljään hangaariin Elmasin lentokentällä, useita rakennuksia ja kaksi hangaaria syttyi tuleen. Kolme miinaa saatiin asetetuksi sataman suulle.[24]
Hyökkäyksessä yksi lentokoneista sai ilmatorjuntatulessa osuman ja joutui tekemään pakkolaskun. Miehistö joutui sotavangeiksi. Loput koneet palasivat kello 7.20 lentotukialukselle. Koneiden palattua osasto aloitti purjehduksen kaakkoon liittyäkseen Force H:n pääosiin. Osastojen kohdattua kello 8.15 otettiin suunnaksi länsi. Force H palasi Gibraltarille 4. elokuuta päivän sarastaessa.[25]
Force H lähti Gibraltarilta operaatio Hatsiin 30. elokuuta. Laivasto-osasto oli jaettu kahteen osaan: Force B:hen, jossa olivat Renown, Ark Royal, HMS Sheffield ja 12 hävittäjää sekä Force F:ään, joka koostui Välimeren laivastolle siirrettävistä Valiantista, Illustriousista, Coventrystä, Calcutasta ja neljästä Välimeren laivaston hävittäjästä, jotka olivat saapuneet edellisenä päivänä.[26]
Syksy 1940
Operaatio Hatsiin liittyen yhdeksän Ark Royalilta noussutta Fairey Swordfish konetta hyökkäsi 1. syyskuuta Elmasin lentotukikohtaan Sardiniassa (operaatio Smash). Koneet pommittivat lentokonesuojia ja varastoja ilman omia tappioita. Koneiden palattua osasto jatkoi matkaansa Maltalle, josta Force B lähti paluumatkalle.[26]
Paluumatkan aikana suoritettiin 2. syyskuuta toinen hyökkäys Elmasin lentotukikohtaan (operaatio Grab). Hyökkäys kuitenkin epäonnistui tiheän sumun ja tuulen nostattaman pölyn vuoksi. Osasto saapui Gibraltarille 3. syyskuuta.[26]
Ark Royal lähti Gibraltarilta lokakuun alussa huoltoon Liverpooliin, jonne se saapui 8. lokakuuta. Matkalla aluksen suojana olivat hävittäjät Fortune, Forester ja Greyhound. Alus lähti paluumatkalle Scapa Flow'sta saattajinaan taistelulaiva HMS Barham ja risteilijät HMS Berwick ja HMS Glasgow. Osasto saapui Gibraltarille 6. marraskuuta.
Force H, josta mukana olivat Ark Royal, Sheffield ja viisi hävittäjää, lähti 7. marraskuuta Gibraltarilta osana operaatiota MB8 suojaamaan Välimeren laivastolle siirrettäviä aluksia (operaatio Coat). Aluksen lentokoneet iskivät 9. marraskuuta operaation osana Elmasin lentokentälle (operaatio Crack). Osasto palasi, kun se oli saattanut Välimeren laivaston vahvistukset 165 mailin päähän Sisiliasta Galite-saarten kohdalle. Force H saapui varhain 11. marraskuuta takaisin Gibraltarille.[27]
Ark Royal oli 15.–18. marraskuuta suojaamassa lentokoneiden toimittamista Maltalle (operaatio White). Operaatio epäonnistui epäsuotuisan tuulen ja suunnistuksen ongelmien vuoksi. Kahdestatoista Hawker Hurricanesta ja kahdesta suunnistuksesta vastanneesta Blackburn Skuasta ainoastaan neljä Hurricanea ja Skua laskeutui Maltalle – muut katosivat merelle.[28]
Tammikuun lopulla 1941 saksalaiset taisteluristeilijät Scharnhorst ja Gneisenau lähtivät Saksan laivaston komentajan amiraaliErich Raederin käskystä purjehdukselle Atlantille (operaatio Berlin). Alusten tehtävänä oli häiritä liittoutuneiden meriliikennettä ja vetää peräänsä brittien taisteluyksiköitä, jotta kaappareiden toimintamahdollisuudet muilla alueilla paranisivat.
Force H purjehti Gibraltarilta 12. helmikuuta 1941 iltapäivällä. Osastoon kuuluivat Ark Royal, Renown, Sheffield sekä viisi hävittäjää ja sen tehtävänä oli suojata saattuetta HG53, joka oli 9. helmikuuta joutunut saksalaisen U-37 -sukellusveneen maaliksi. Sukellusvene oli myös ilmoittanut saattueesta saksalaiselle risteilijälle Admiral Hipperille, joka yllätti 12. helmikuuta saattueen SLS64 upottaen seitsemän alusta. Amiraliteetilla ei kuitenkaan ollut tiedossaan, että saattueen tuhoamisen jälkeen Admiral Hipper oli purjehtinut Brestiin täydennystä varten.[29][30]
Force H sai 13. helmikuuta uudet ohjeet, joiden mukaan Sheffield liittyi saattueeseen SLS64 ja loppuosasto, Ark Royal suojanaan Renown, siirtyi 16. helmikuuta vapauttamaan HMS Rodneyn suojaamasta saattuetta WS6 pisteessä 1300 mailia Gibraltarilta luoteeseen. HMS Malaya vapautti osaston suojaustehtävästä. Osaston palattua 25. helmikuuta Gibraltarille sen tehtäväksi määrättiin Atlantin saattueiden suojaaminen alueellaan.[29][31]
Ark Royal, Renown, HMS Arethusa ja kaksi hävittäjää käskettiin 8. maaliskuuta Kanariansaarten vesille etsimään Malayan havaitsemia saksalaisia taisteluristeilijöitä ja suojaamaan Yhdysvalloista tulevia saattueita.[32]
Amiraliteetti määräsi Force H:n etsimään taisteluristeilijöitä Brestiin johtavilta reiteiltä. Ark Royalin lentokoneet havaitsivat 19. maaliskuuta kolme Saksaan matkalla olevaa kaapattua alusta. Valtausmiehistö upotti niistä kaksi, tankkeri San Casimiron ja norjalaisen tankkerin Biancan, ja kolmas SS Polykarp vallattiin takaisin.[32][33]
Skua laskeutuu Ark Royalille 1941
Ark Royalilta lähtenyt Fairey Fulmar havaitsi illalla 21. maaliskuuta saksalaiset, mutta rikkoutunut radio esti ilmoittamisen tukialukselle. Lentäjät raportoivat havainnoistaan palattuaan, mutta saksalaiset olivat tällä välin paenneet sumuun. Seuraavana päivänä Ark Royal jatkoi etsintää löytääkseen pakenijat. Päivän aikana kuitenkin katapultti rikkoi lähdössä olleen Fairey Swordfishin, jonka runko lensi laivan eteen. Tukialus ajoi lentokoneen päälle, jolloin koneessa olleet syvyyspommit räjähtivät. Ark Royal joutui 24. maaliskuuta korjattavaksi Gibraltarille, ja samalla Force H:n tehtävä Atlantilla päättyi Scharnhorstin ja Gneisenaun palattua Brestiin 22. maaliskuuta.[34][35]
Maltan lentokonetäydennykset huhtikuussa 1941
800 NAS:n Skuat nousemassa HMS Ark Royalilta 1941
Maltan puolustus tukeutui täysin meritse toimitettuun huoltoon ja siten Force H:n tärkein tehtävä oli saattueiden kulun suojaaminen. Tarviketäydennyksiä kuljettava saattue operaatio Tiikeri sekä lisäksi lentokonetäydennysten toimittaminen Maltalle 3. huhtikuuta Operaatio Winchissä, 27. huhtikuuta Operaatio Dunlopissa sekä 21. toukokuuta Operaatio Splicessä muodostivat pääosan Ark Royalin tehtävistä huhti-toukokuussa.
Bismarckin metsästys
Bismarckiin torpedon laukaissut miehistö
Kuninkaallisten ilmavoimien lentovene PBY Catalina havaitsi aamulla 28. toukokuuta 1941 taistelulaiva Bismarckin ja jäi varjostamaan sitä. Myöhemmin Catalinan seuraan liittyi Ark Royalin Fairey Swordfish -kone, joka oli ollut tiedustelulennolla. Ark Royal, jonka kannella olivat 810. ja 818. laivueiden Swordfish-koneet, oli iskuetäisyydellä. Aluksen ollessa noin 40 mailin (65 km) päässä Bismarckista viisitoista 818. laivueen konetta lähetettiin hyökkäykseen lentokommodori T. P. Cooden johdolla. Suunnistuksessa käytettiin apuna varjostamassa ollutta risteilijä Sheffieldiä. Hyökkäyksessä Bismarckin peräsimeen osui torpedo, minkä seurauksena alus alkoi kiertää kehää.[36]
Bismarckin uppoamisen jälkeen Ark Royal yhdessä Force H:n kanssa palasi Maltan puolustusta ylläpitävien saattueiden suojaamiseen. Huoltosaattueita olivat 21. heinäkuuta Substance ja 29. heinäkuuta sitä täydentävä Style sekä 24. elokuuta Halberd. Näiden lisäksi Ark Royal osallistui loppuvuonna 1941 moniin Maltan lentokonetäydennyksiin:
Operaatio Rocket 6.6.41
Operaatio Tracer 14.6.41
Operaatio Railway I 27.6.41
Operaatio Railway II 30.6.41
Operaatio Status I 9.9.41
Operaatio Status II 13.9.41
Operaatio Callboy 16.10.41
Täydennysten tapahtumat eivät poikenneet toisistaan merkittävästi. Tukialus osasto purjehti sopivalle etäisyydelle Maltasta, minkä jälkeen koneet lensivät lentueittain loppumatkan sovittujen oppaiden johdolla perille. Oppaat tulivat joko Maltalta tai Gibraltarilta tai sitten tukialuskone toimi oppaana. Koneiden lähdettyä laivasto-osasto palasi Gibraltarille.
Uppoaminen
Force H nosti ankkurit 10. marraskuuta 1941 Gibraltarilla toimittaakseen lisää lentokoneita Maltalle (operaatio Perpetual). Ark Royaliin ja Argukseen oli kuormattu 37 Hawker Hurricanea. Seuraavana aamuna sää oli otollinen koneiden lähettämiseksi, mutta Royal Air Forcen lupaamat opaskoneet eivät päässeet tulemaan Gibraltarin huonon lentosään vuoksi.[37]
Läntisen Välimeren sää parani 12. marraskuuta, ja Hawker Hurricanet nousivat ilmaan, kun opaskoneet saapuivat. Kolme matkaan lähtenyttä konetta romuttui matkalla. Koneiden lähdettyä tukialukset saattajineen kääntyivät paluumatkalle. Varhain seuraavana aamuna saattava hävittäjä ilmoitti vedenalaisesta räjähdyksestä, jonka oletettiin olevan matkansa päähän ehtineen torpedon tuhoutuminen.[37]
Ennen aamun valkenemista lentotukialukselta nousi kuusi ASV-tutkalla (engl.air to surface vessel) varustettua Fairey Swordfishiä etsimään mahdollisia sukellusveneitä. Etsinnässä ei sukellusveneitä havaittu. Hävittäjä ilmoitti kello 9.55 kaikuluotaimen havainnosta, jolloin koko osasto muutti kurssia ja hävittäjät aloittivat syvyyspommien laukaisut. Päivän aikana aluksen lentokoneet suorittivat koulutuslentoja, kun ilmoitettiin uudesta sukellusvenehavainnosta. Tällä kertaa havainto osoittautui valasparveksi.[37]
Ark Royal oli kello 15.41 vastaanottamassa palaavia koneitaan, kun sitä vavisutti voimakas räjähdys. Saksalainen yliluutnantti Friedrich Guggenbergerin komentama sukellusvene U-81 oli läpäissyt hävittäjäsuojauksen ja laukaissut neljä torpedoa, joista yksi osui alukseen. Guggenberger uskoi maalinaan olleen kaksi tukialusta ja taistelulaivan. Saksalaiset eivät jääneet katsomaan torpedoidensa osumista, vaan pakenivat hävittäjien hyökkäystä syvyyksiin.[37]
HMS Ark Royal voimakkaasti kallistuneena vieressään HMS Legion
Torpedo osui Ark Royalin kulkusuunnassa oikeaan kylkeen. Alus kallistui voimakkaasti melkein heti, mutta kykeni jatkamaan matkaansa 22 solmun nopeudella. Alus menetti sähköt, jolloin aluksen sisäinen viestiliikenne lakkasi toimimasta. Kaatumisvaaran vuoksi aluksen päällikkö antoi evakuointimääräyksen. Hävittäjä HMS Legion ajoi noin kello 16.00 aluksen viereen ja otti vastaan 1 560 miehistönjäsentä ennen kuin poistui kello 16.48. Torpedo-osuma oli surmannut ainoastaan yhden miehistönjäsenen. Alukseen jäivät sen päällikkö sekä runsaat sata miestä, jotka yrittivät pelastaa aluksen.[38]
HMS Laforey HMS Ark Royalin kyljessä
Pelastusmiehistö sai pumpattua oikeanpuoleisista tankeista öljyä vasemmanpuoleisiin kallistuman pienentämiseksi. Kallistuma saatiin pienennetyksi 22 asteesta noin 17 asteeseen. Hävittäjä HMS Laforey ajoi tämän jälkeen vaurioituneen tukialuksen kylkeen ja antoi virtaa, jotta alus saatiin tuottamaan itse virtaa. Vielä illan kuluessa saapui Gibraltarilta hinaaja Thames avustamaan matkaa kohti kotisatamaa saattueen vartioimana.[38]
Myöhemmin saapui toinen hinaaja, ja aluksen pelastuminen alkoi näyttää mahdolliselta. Vuoto kuitenkin paheni vedenpitävien seinien pettäessä, ja lopulta alus menetti uudelleen kaiken tehonsa. Sähkövoiman häviäminen oli aluksen lopun alku, koska pumput lakkasivat toimimasta. Sluuppi Pentstemon pyydettiin aluksen vierelle antamaan virtaa. Tähän meni kuitenkin aikaa, ja tukialus vajosi erittäin syvälle ja kallistui uudelleen voimakkaasti.[38]
Ark Royalilla annettiin 14. marraskuuta kello 4.00 käsky jättää laiva. Hinausköydet katkaistiin, ja hinaajat St. Day ja Thames ottivat vastaan alukselta poistuvat miehet. Aluksen kansi oli meren pinnan tasalla kello 6.00, ja kolmetoista minuuttia myöhemmin alus oli uponnut.[38]
Hylky
Yhdysvaltalainen yritys C & C Technologies Inc paikansi 23. joulukuuta 2002 Ark Royalin hylyn, joka makasi noin 1 100 metrin syvyydessä. Etsintä liittyi BBC:n tuottaman dokumenttiohjelmasarjan Kuninkaallisen laivaston taisteluista tekemiseen.[39]
Lähteet
Chesneau, Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present – an illustrated encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9(englanniksi)
Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7(englanniksi)
Jackson, A. J.: Blackburn Aircraft since 1909. England: Funk & Wagnalls, 1968. (englanniksi)
Jameson, William: Ark Royal – The Life of an Aircraft Carrier at War 1939-41. Penzance, Cornwall: Periscope Publishing Ltd, 2004. ISBN 1-904381-27-8(englanniksi)
Kay, Anthony L & Smith J R: German Aircraft of the Second World War. Lontoo: Putnam, 2002. ISBN 0-85177-920-4(englanniksi)
McCart, Neil: Three Ark Royals 1938-1999. Cheltenham, UK: Fan Publications, 1999. ISBN 1-901225-02-X(englanniksi)
Page, Christopher (toim.): The Royal Navy and the Mediterranean Volume I: September 1939 – October 1940. Lontoo: Whitehall History Publishing, 2002. ISBN 0-7146-5179-6(englanniksi)
Page, Christopher (toim.): The Royal Navy and the Mediterranean Volume II: November 1940 – December 1941. Lontoo: Whitehall History Publishing, 2002. ISBN 0-7146-5205-9(englanniksi)
Polmar, Norman: Aircraft Carriers – A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909–1945. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0(englanniksi)
Rossiter, Mike: Ark Royal – The Life, Death and Rediscovery of the Legendary Second World War Aircraft Carrier. Lontoo: Corgi Books, 2007. ISBN 978-0-552-15369-0(englanniksi)
Slader, John: The Red Duster at War – A History of the Merchant Navy during the Second World War. Lontoo: William Kimber, 1988. ISBN 0-7183-0679-1(englanniksi)
Sturtivant, Ray & Cronin, Dick: Fleet Air Arm Aircraft, Units and Ships 1920 to 1939. UK: An Air-Britain Publication, 1998. ISBN 0-85130-271-8(englanniksi)
Taylor, H. A.: Fairey Aircraft since 1915. England: Naval Institute Press, 1988. ISBN 0-87021-208-7(englanniksi)
Wragg, David: Fleet Air Arm Handbook 1939–1945. Gloucestershire: Sutton Publishing, 2003. ISBN 0-7509-3430-1(englanniksi)
↑Daniel Warren, Robert Church ja Rick Davey, C&C Technologies Inc. USA: Discovering H.M.S. Ark Royal. Hydro International, 2004, nro September, s. 26–28. (englanniksi)
