Narvikin taistelut käytiin toisessa maailmansodassaSaksan ja liittoutuneiden välillä 9. huhtikuuta – 8. kesäkuuta 1940 Narvikin sataman ja sen ympäristön hallinnasta. Ne voidaan jakaa Ofotfjordissa käytyihin kahteen meritaisteluun ja maalla käytyyn taisteluun kaupunkia ympäröivillä vuorilla. Syynä alueesta käytyihin taisteluihin oli Narvikiin KiirunastaRuotsista tuleva junarata ja satama, joka aina sulana mahdollisti ympärivuoden rautamalmin kuljetuksen edelleen.
Vuonossa 10. ja 13. huhtikuuta käydyt meritaistelut käytiin Ison-Britannian kuninkaallisen laivaston ja Kriegsmarinen laivasto-osastojen välillä, kun taas maataisteluihin osallistuivat liittoutuneista Norjan, Ranskan, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Puolan joukkoja. Saksan vuoristojoukkojen täydennyksenä oli meritaisteluissa tuhoutuneiden alusten miehistöjä sekä laskuvarjojoukkoja. Vaikka Saksa kärsi merkittäviä tappioita merellä ja sen joukot työnnettiin lähelle Ruotsin rajaa, se lopulta sai hallintaansa koko Narvikin. Syynä tähän oli liittoutuneiden Ranskan taisteluissa kärsimä tappio ja sitä seurannut Ranskan antautuminen kesäkuussa 1940.
Kartta vuonosta ja siihen käydyissä taisteluissa uponneiden alusten paikat.
Ensimmäinen ryhmä lähti Bremerhavenista Saksasta 6. huhtikuuta ja siihen kuului kymmenen Friedrich Bonten johtamaa laivaston hävittäjää. Kussakin aluksessa oli parisataa sotilasta eli yhteensä noin 1900 Eduard Dietlin3. vuoristodivisioonaan kuuluneen 139. vuoristojääkärirykmentin sotilasta. Hävittäjäosaston suojana olivat pääosan matkasta Scharnhorst ja Gneisenau. Osasto läpäisi sumussa ja sakeassa lumisateessa varhain aamulla 9. huhtikuuta Länsivuonoon saapuen Ofotvuonoon, joka johti Narvikiin. Osasto valtasi vuonossa kolme Norjan laivaston partiovenettä KNM Senjan, KNM Michael Sarsin ja KNM Keltin. Viimeksi mainittu kerkesi kuitenkin ennen valtausta lähettämään radioviestin rannikkopanssarilaiva KNM Norgelle.[1]
Z9 Wolfgang Zenker, Z13 Erich Koellner ja Z19 Hermann Künne laskivat aluksilla olleet 139. rykmentin I pataljoonan maihin Herjangsfjordissa Bjerkvikissä. Joukkojen tehtävänä oli vallata Norjan maavoimien 6. prikaatin varastot Elvegårdsmoenissa, mikä tapahtui lähes ilman vastarintaa. Z18 Hans Lüdemann ja Hermann Künne laskivat kaksi komppaniaa vuoristojääkäreitä (1. ja 6. komppania) Ramnesiin ja Hamnesiin valtaamaan Norjan vuonoa suojaavat rannikkolinnakkeet, jotka osoittautuivat olemattomiksi. Z17 Diether von Roeder jäi Ofotsfjordiin valvomaan aluetta. Z12 Erich Giesen saapuminen viivästyi moottorivian vuoksi eikä se osallistunut pääjoukon toimintaan.[2]
Narvikin puolustuksesta vastasivat rannikkopanssarilaivat KNM Eidsvold ja Norge, jotka olivat saaneet Keltin lähettämän varoituksen. Kumpikin alus valmistautui taisteluun lataamalla tykkinsä ja jakamalla miehistölle pelastusliivit. Viisitoista yli neljä aamulla saksalaiset havaitsivat Eidsvoldin, joka aloitti vilkkulampulla viestityksen saapuville aluksille. Saksalaiset eivät kyenneet vastaamaan viestiin, jolloin Eidsvold ampui varoituslaukauksen. Wilhelm Heidkamp pysähtyi ilmoittaen lähettävänsä upseerin keskustelemaan vaihtoehdoista. Gerlach kuljetettiin veneellä Eidsvoldille, jossa saksalaisupseeri vietiin komentosillalle keskustelemaan Odd Isaachsen Willochin kanssa.
Gerlach yritti vakuuttaa Willochin saksalaisosaston ystävällisyydestä ja vaati norjalaisia väistymään. Willoch pyysi aikaa keskustellakseen KNM Norgen päällikön Per Askimin kanssa, mutta Gerloch kieltäytyi viivytyksestä. Saman aikaisesti kuitenkin viestiupseeri tiedotti tapahtumista Askimia, joka kieltäytyi saksalaisten vaatimuksista vaatien tulen avaamista. Gerlachin poistuessa aluksista hän ilmoitti neuvottelujen epäonnistumisesta punaisella valoammuksella.
Willoch antoi välittömästi määräyksen tykkien miehittämisestä kääntäen aluksen kohti saksalaisaluksia lähtien liikkeelle kohti lähintä hävittäjää. 300 metrin etäisyydellä aluksen tykistöupseeri määräsi tulen avattavaksi. Wilhelm Heidkamp laukaisi neljä torpedoa, joista kaksi osui Eidsvoldiin ennen tulenavausta. Ammusvaraston räjähdys katkaisi panssarilaivan kahtia ja keulaosa upposi sekunneissa ja perä muutamassa minuutissa. Aluksen miehistöstä pelastui kahdeksan 175 saadessa surmansa mukaan lukien aluksen päällikkö Willoch.
Syvemmällä vuonossa olleella Norgella kuultiin räjähdys, mutta tietoa tapahtumista ei ollut ennen kuin kaksi saksalaista hävittäjää ilmestyi pimeydestä. Per Askim määräsi tulen avattavaksi, mutta tulenavaus jäi lyhyeksi ja seuraava meni yli optisten tähtäyslaitteiden ollessa sään vuoksi käyttökelvottomia. Bernd von Arnim avasi tuloksettoman tykkitulen. Sen laukaisemista kolmesta kahden torpedon sarjasta kaksi ensimmäistä meni ohi ja kolmas osui. Osumien seurauksena Norge upposi alle minuutissa. Yhdeksänkymmentä miestä pelastui, mutta 101 sai surmansa. Aluksen tuhoutuminen lopetti taistelun Narvikin satamasta.
Aamun kuluessa saksalaiset valtasivat neljä norjalaista satamassa ollutta rahtialusta: SS Cate B, SS Eldrid, SS Haalegg ja SS Saphir. Norjalaisalusten lisäksi satamassa oli neljä puolueettomien maiden alusta alankomaalainen SS Bernisse sekä ruotsalaiset SS Boden, SS Oxelosund ja SS Strassa. Satamassa oli vielä viisi brittiläistä rahtialusta SS Blythmoor, SS Mersington Court, SS North Cornwall, SS Riverton ja SS Romanby. Saksalaisia aluksia satamassa oli kaikkiaan yksitoista, joista merkittävin huoltotankkeri SS Jan Wellem. Alus oli entinen valaanpyytäjien tehdasalus, jonka tehtävänä oli täydentää ja huoltaa saapuvat sotalaivat. Sataman toimintaa hoitivat ruotsalaiset hinaajat Diana ja Styrbjörn.
Saksalaisalusten polttoaine oli vähissä ja niitä tankkaamaan määrätyistä kolmesta aluksesta oli ainoastaan Jan Wellem päässyt Narvikiin. Kattegat oli tuhoutunut Glomfjordissa 9. huhtikuuta. Norjan laivaston KNM Nordkappin pysäytettyä aluksen ja se oli upotettu matkalla Bodöhon. Sen sisaraluksen Skagerrakin oli pysäyttänyt Britannian kuninkaallisen laivaston risteilijä HMS Suffolk 14. huhtikuuta, jolloin aluksen miehistö upotti aluksensa. Hävittäjien piti suunnitelmien mukaan aloittaa kotimatka jo 9. huhtikuuta, mutta se oli mahdotonta ennen tankkausta. Jan Wellem kykeni tilapäisvälinein tankkaamaan ainoastaan kaksi alusta kerrallaan ja 10. huhtikuuta mennessä se oli tankannut kolme hävittäjää aloittaen kahden muun tankkaamista.[3]
Britannian amiraliteetti lähetti Bernard Warburton-Leen johtman 2. hävittäjälaivueen viisi alusta Narvikiin 10. huhtikuuta. Käydyssä taistelussa tuhoutui kummallakin osapuolella kaksi hävittäjää sekä niiden lisäksi vaurioitui yksi brittiläinen ja neljä saksalaista hävittäjää. Satamassa tuhoutui yksi ammuslaiva ja kuusi rahtialusta.
Vara-amiraali William Whitworth lähetti Narvikiin yhdeksän hävittäjän suojaamana taistelulaiva HMS Warspiten sekä rannikon edustalle viiden hävittäjän suojaamana lentotukialus HMS Furiousin. Osasto saapui 13. huhtikuuta Ofotvuonoon havaiten saksalaisten heikon tilanteen polttoaineen vähyyden vuoksi. Warspitelta laukaistu Fairey Swordfish upotti Herjangsfjordissa havaitsemansa sukellusveneen U-64.
Taistelussa tuhoutui kolme saksalaishävittäjää loppujen upottautuessa polttoaineen ja ampumatarvikkeiden loputtua. Hyökkäyksessä vaurioitui kolme brittiläistä hävittäjää, jolloin sai surmansa 28 ja haavoittui 55 miehistönjäsentä. Saksalaiset menettivät kaikkiaan 128 sotilasta kaatuneina ja 67 haavoittuneina. Alusten miehistöistä muodostettiin merijalkaväkiosasto, joka osallistui maataisteluihin.
Maataistelut
Saksalaisjoukot saivat täydennyksinä noin tuhat laskuvarjojääkäriä.
Narvik-kilpi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Battles of Narvik
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: maataistelut kuvaamatta
Lähteet
Dildy, Douglas C.: Denmark and Norway 1940: Hitler's boldest operation. Osprey Publishing Ltd., 2007. ISBN 978-1-84603-117-5(englanniksi)
Ziemke, Earl F.: Saksalaisten sotatoimet pohjolassa 1939–1945. Porvoo: WSOY, 1963.
Brown, David (ed.): Naval Operations of the Campaign in Norway April - June 1940. Abingdon, Oxfordshire, UK: Frank Cass, 2004. ISBN 0-7146-5119-2(englanniksi)
Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter: German Destroyers of World War II. Annapolis, Marylanad, USA: Naval Institute Press, 2003. ISBN 1-85367-540-7(englanniksi)
