|
Gary Ruvkun
Gary Ruvkun (s. 1952 Berkeley, Kalifornia, Yhdysvallat[1]) on yhdysvaltalainen molekyylibiologi, joka palkittiin 2024 Victor Ambrosin kanssa Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnolla. Ruvkun oli 1980- ja 1990-luvuilla tunnistanut eleganssimadosta ensimmäisiä tunnettuja mikro-RNA:ta. Heidät on Nobelin lisäksi palkittu yhdessä useilla palkinnoilla.
Nuoruus ja opiskelu
Ruvkun kiinnostui tieteestä, kun vuonna 1960 laukaistiin Yhdysvaltain ensimmäinen tietoliikennesatelliitti Echo. Sen näkyi San Franciscon lahden ympäristössä, ja hänen isänsä ohjasi poikansa kiinnostusta luonnontieteisiin. Hänen äitinsä näytti myös mallia päättäväisyydestä, sillä tämä kävi collegen loppuun 50-vuotiaana.[2]
Ruvkun luki paljon kirjoja tähtitieteestä ja kiinnostui siitä, miten virtapiirit tulkitsivat radiosignaalia. Radioharrastus johti myös opiskelemaan Berkeleyn yliopistoon sähkötekniikkaa. Fysiikka kiinnostui lopulta enemmän, ja Ruvkun suoritti 1973 alemman korkeakoulututkinnon biofysiikasta.[2]
Ura
Ruvkun ei valmistuttuaan ollut varma siitä, mihin suuntaan lähtisi viemään uraansa. Hän työskenteli ensin vuoden Oregonin Eugenessa puita istuttavassa osuuskunnassa. Työ oli rankkaa, ja sen jälkeen Ruvkun lähti vuoden kestäneelle matkalle Etelä-Amerikan Tulimaahan.[2]
Ruvkun palasi jatko-opintojen pariin vuonna 1976, kun hän aloitti Harvardin yliopiston tohtoriohjelmassa.[2] Hän suuntasi molekyylibiologiaan ja päätyi työskentelemään Fred Ausubelin kanssa. Ausubel yritti kehittää geneettisesti kasvien typensidontaa parantaakseen maatalouden tuottavuutta. He selvittivät kuuden vuoden tutkimuksen aikana typensidontaan liittyvää genetikikkaa, ja Ruvkun valmistui 1982 biofysiikan tohtoriksi.[3]
Ruvkun päätti postdoc-vaiheessa suunnata uudelle alalle, ja hän teki Harvardissa tutkimusta Nobel-voittaja Walter Gilbertin ja MIT:ssä tulevan nobelistin H. Robert Horvitzin kanssa. Horvitzin laboratoriossa hän alkoi tutkia eleganssimadon kehityksen genetiikkaa. Ruvkun löysi toisen postdoc-tutkija Victor Ambrosin kanssa lin-4- ja lin-14-geenit, jotka vaikuttavat eri kehitysvaiheiden ajastukseen.[3]
Ruvkunista tuli 1985 Harvardin ja Massachusetts General Hospitalin apulaisprofessori. Hän jatkoi tutkimusta lin-14-geenin parissa ja löysi poikkeavuuksia geenin niin sanotulla transloimattomalla alueella 3′-UTR. Samaan aikaan Ambros oli havainnut, ettei lin-4 ole tavanomainen proteiinia koodaava geeni, vaan se tuotti lyhyen RNA-pätkän, jota on myöhemmin alettu kutsua mikro-RNA:ksi. Ruvkun ja Ambros päättivät vertailla löytöjään ja havaitsivat lin-4-geenin mikro-RNA:n sopivan 3′-UTR-alueeseen.[3]
Ruvkun ja Ambros julkaisivat 1993 omissa Cell-lehden artikkeleissaan löydöistään. Moni uskoi vielä, että mikro-RNA:t olivat lähinnä eleganssimatojen ominaisuus.[4] Ruvkus julkaisi 2000 löytäneensä toisen mikro-RNA:n, let-7-geenin, joka myös säätelee eleganssimadon kehitystä aikuiseksi yksilöksi. Hän osoitti samalla, että let-7 löytyy koko laajasti eläinkunnasta, kuten banaanikärpäsistä, seeprakaloista, merisiileistä ja ihmisistä.[3]
Ruvkun on työskennellyt Massachusetts General Hospitalin molekyylibiologian osastolla omassa laboratoriossa, joka on tutkinut mikro-DNA:n lisäksi muun muassa eleganssimadon aineenvaihduntaa ja pitkäikäisyyttä. Hänen ryhmänsä löysi 2016 eleganssimadon soluilta kyvyn tunnistaa proteasomin toimimattomuuden.[5]
Tunnustukset
Ruvkun on saanut lukuisia palkintoja urallaan. Hän sai 2024 Victor Ambrosin kanssa Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon työstään mikro-RNA:n lyötäjinä ja sen geenien säätelyssä tapahtuvan roolin havaitsijana.[6] Nobel-komitean mukaan Ambrosin ja Ruvkunin työn ansiosta löytyi aivan uusi säätelymekanismi ja vuoteen 2024 mennessä ihmisen perimästäkin on löytynyt yli tuhat mikro-RNA:ta.[7]
Ambros ja Ruvkun ovat saaneet Nobelin lisäksi yhdessä lukuisia palkintoja. Vuonna 2008 he saivat David Baulcomben kanssa Benjamin Franklin -mitalin sekä Baulcomben kanssa jaetun Albert Lasker -palkinnon lääketieteellisestä perustutkimustyöstä. Ambros ja Ruvkun saivat 2009 Louisa Gross Horwitz -palkinnon ja 2014 Wolfin lääketieteen palkinnon.[8]
Lähteet
Aiheesta muualla
| 1901–1925 | 1901: Behring
1902: Ross
1903: Finsen
1904: Pavlov
1905: Koch
1906: Golgi, Ramón y Cajal
1907: Laveran
1908: Metšnikov, Ehrlich
1909: Kocher
1910: Kossel
1911: Gullstrand
1912: Carrel
1913: Richet
1914: Bárány
1919: Bordet
1920: Krogh
1922: Hill, Meyerhof
1923: Banting, Macleod
1924: Einthoven |
|---|
| 1926–1950 | 1926: Fibiger
1927: Wagner-Jauregg
1928: Nicolle
1929: Eijkman, Hopkins
1930: Landsteiner
1931: Warburg
1932: Sherrington, Adrian
1933: Morgan
1934: Whipple, Minot, Murphy
1935: Spemann
1936: Dale, Loewi
1937: Szent-Györgyi
1938: Heymans
1939: Domagk
1943: Dam, Doisy
1944: Erlanger, Gasser
1945: Fleming, Chain, Florey
1946: Muller
1947: C. Cori, G. Cori, Houssay
1948: Müller
1949: Hess, Moniz
1950: Kendall, Reichstein, Hench |
|---|
| 1951–1975 | 1951: Theiler
1952: Waksman
1953: Krebs, Lipmann
1954: Enders, Weller, Robbins
1955: Theorell
1956: Cournand, Forssmann, Richards
1957: Bovet
1958: Beadle, Tatum, Lederberg
1959: Ochoa, Kornberg
1960: Burnet, Medawar
1961: Békésy
1962: Crick, Watson, Wilkins
1963: Eccles, Hodgkin, Huxley
1964: Bloch, Lynen
1965: Jacob, Lwoff, Monod
1966: Rous, Huggins
1967: Granit, Hartline, Wald
1968: Holley, Khorana, Nirenberg
1969: Delbrück, Hershey, Luria
1970: Katz, Euler, Axelrod
1971: Sutherland
1972: Edelman, Porter
1973: Frisch, Lorenz, Tinbergen
1974: Claude, Duve, Palade
1975: Baltimore, Dulbecco, Temin |
|---|
| 1976–2000 | 1976: Blumberg, Gajdusek
1977: Guillemin, Schally, Yalow
1978: Arber, Nathans, Smith
1979: Cormack, Hounsfield
1980: Benacerraf, Dausset, Snell
1981: Sperry, Hubel, Wiesel
1982: Bergström, Samuelsson, Vane
1983: McClintock
1984: Jerne, Köhler, Milstein
1985: Brown, Goldstein
1986: Cohen, Levi-Montalcini
1987: Tonegawa
1988: Black, Elion, Hitchings
1989: Bishop, Varmus
1990: Murray, Thomas
1991: Neher, Sakmann
1992: Fischer, Krebs
1993: Roberts, Sharp
1994: Gilman, Rodbell
1995: Lewis, Nüsslein-Volhard, Wieschaus
1996: Doherty, Zinkernagel
1997: Prusiner
1998: Furchgott, Ignarro, Murad
1999: Blobel
2000: Carlsson, Greengard, Kandel |
|---|
| 2001– | 2001: Hartwell, Hunt, Nurse
2002: Brenner, Horvitz, Sulston
2003: Lauterbur, Mansfield
2004: Axel, Buck
2005: Marshall, Warren
2006: Fire, Mello
2007: Capecchi, Evans, Smithies
2008: zur Hausen, Barré-Sinoussi, Montagnier
2009: Blackburn, Greider, Szostak
2010: Edwards
2011: Beutler, Hoffmann, Steinman
2012: Gurdon, Yamanaka
2013: Rothman, Schekman, Südhof
2014: O’Keefe, M.-B. Moser, E. Moser
2015: Campbell, Ōmura, Tu
2016: Ōsumi
2017: Hall, Rosbash, Young
2018: Allison, Honjo
2019: Kaelin, Ratcliffe, Semenza
2020: Alter, Houghton, Rice
2021: Julius, Patapoutian
2022: Pääbo
2023: Karikó, Weissman
2024: Ambros, Ruvkun |
|---|
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Tieteilijät | |
|---|
|
|
