Fidžin tasavalta (vuoteen 2011 Fidžisaarten tasavalta)[4] eli Fidži (/ˈfidʒi/; fidžiksiViti, engl.Fiji, fidžinhindiksi फ़िजी) on saaristovaltio eteläisellä Tyynellämerellä, Uudesta-Seelannista pohjoiseen. Valtioon kuuluu noin 330 saarta tai luotoa, joista noin kaksi kolmasosaa on asuttamattomia. Suurimmat saaret ovat Viti Levu ja Vanua Levu, joissa elää noin 87 prosenttia maan yli 837 000 asukkaasta. Pääkaupunki Suva sijaitsee Viti Levulla. Fidžin maapinta-ala on hieman yli 18 000 km². Vuonna 1970 tapahtuneen itsenäistymisensä jälkeen valtio on ollut poliittisesti epävakaa. Vuodesta 1987 lähtien maa on käynyt läpi neljä vallankaappausta, joista viimeisimmän vuoden 2006 lopulla. Fidži erotettiin 1. syyskuuta 2009 Kansainyhteisöstä, mutta se sai jäsenyyden takaisin syyskuun 2014 vaalien jälkeen. Maassa elää alkuperäisten fidžiläisten lisäksi merkittävä vähemmistö Intiasta tuotujen siirtolaisten jälkeläisiä, fidžinintialaisia.
Maan tärkeimmät tulonlähteet ovat sokeri ja turismi.
Fidžin pääministeri Frank Bainimarama ilmoitti helmikuussa 2015, että maa tulee poistamaan lipustaan brittiläisen siirtomaavallan symbolit. Uudesta lipusta järjestettäisiin suunnittelukilpailu, ja lippu olisi tarkoitus ottaa käyttöön maan itsenäisyyden 45-vuotisjuhlissa lokakuussa 2015.[5] Oppositio vastusti kuitenkin ehdotusta kustannusten takia, minkä takia lipun uudistus juuttui telineisiinsä. Bainimarama ilmoittikin elokuussa 2016, että hallitus ei enää aja lipun uudistamista ja keskittää varoja ennemmin sykloni Winstonin aiheuttamien tuhojen korjaamiseen.[6]
Maantiede
Saaret
Fidžin kartta
Fidži on noin 850 saaresta koostuva saarivaltio läntisellä Tyynellä valtamerellä, noin 1 770 kilometriä Uudesta-Seelannista pohjoiseen. Valtioon kuuluva Taveunin saari sijaitsee 180 asteen meridiaanin rajalla, mutta koko valtio on määrätty samalle aikavyöhykkeelle, eli kaikkialla valtiossa on sama päivämäärä sijainnista riippumatta. Saarista noin sata on asutettuja ja valtaosa eli 520 on pieniä luotoja. Pääsaaristosta hieman erillään sijaitsee valtioon vuonna 1881 liitetty Rotuman saari, jolla on hallinnollinen erityisasema.[7]
Fidžin pääsaaristo muodostaa hevosenkengän muotoisen kaaren matalan Koronmeren ympärillä. Saaret ovat syntyneet aikanaan Indo-Australian laatan ja Tyynenmeren laatan törmäyksessä syntyneen vulkaanisen toiminnan seurauksena.[13] Suurimmat saaret ovatkin vulkaanista perää, ja ne ovat myös vuoristoisia. Viti Levun jakaa kahteen pohjois-etelä-suuntainen vuorijono, jonka korkein kohta on 1 324 metrin korkuinen Tomanivi. Saaren tärkeimmät joet virtaavat keskivuoristossa, jossa on myös syviä laaksoja.[14] Saarivaltiossa sijaitsee 28 yli 910 metrin korkuista huippua. Fidžin suurimmat joet ovat Viti Levulla sijaitsevat Rewa, Navua, Sigatoka ja Ba sekä Vanua Levulla sijaitseva Dreketi, joiden suille on muodostunut deltoja. Rewa on elinkeinon kannalta tärkein joki ja se on pituudeltaan 150 kilometriä, josta 113 kilometriä on purjehduskelpoista.[7]
Saaria ympäröi koralliriuttoja, ja monia kareja, jotka tekevät Koronmerestä purjehdukselle vaarallisen merialueen.[14] Vanua Levun pohjoispuolella on yksi maailman suurimmista valliriutoista, Cakaulevun riutta.[10]
Ilmasto
Maan ilmasto on trooppinen meri-ilmasto, joten ilma on lämmin ja niin päivittäiset kuin vuotuiset lämpötilaerot erittäin pieniä. Vuoden päiväkeskilämpötilat vaihtelevat välillä 20–29 °C, ja öisin lämpötila on noin 18–20 °C.[15] Alin koskaan mitattu lämpötila on 12 °C ja korkein 36 °C. Pääkaupungissa Suvassa mitattu vuosittainen sadanta on vajaa 305 senttimetriä. Suojanpuolella vuotuinen sademäärä on selvästi pienempi, noin 178 cm, ja lämpötila noin asteen korkeampi kuin tuulenpuolella.[15] Vuorilla voi sataa jopa kuusi metriä vettä vuoden aikana.[15] Sateet jakaantuvat eri kuukausille hyvin tasaisesti siten, että joka kuukausi on noin 16 sateista päivää, heinäkuussa tosin vain 11.[7][16]
Vuosittainen syklonikausi ajoittuu marraskuun ja huhtikuun väliselle ajalle,[7] jolloin on myös kaikkein lämpimintä.[17] Eniten sykloneja esiintyy tammi-helmikuussa. Keskimäärin yhdessä vuosikymmenessä Fidžillä on 10–12 syklonia. Kauden myrskyt voivat olla niin voimakkaita, että ne aiheuttavat tuhoja viljelyksille ja muulle omaisuudelle. Myös kuolonuhrit ovat mahdollisia.[7] Näin pahoja sykloneja on kymmenen vuoden aikana kaksi tai kolme. Parhaiten sykloneilta suojassa ovat maan etelä- ja itäosat.[15] Idästä puhaltavat pasaatituulet tuulevat kaikkina vuodenaikoina ja ovat voimakkuudeltaan korkeintaan keskitasoa.[15]
Fidžillä elää runsaasti värikkäitä lintulajeja. Kuvassa on palettihedelmäkyyhky.
Fidžin maapinta-alasta 45 prosenttia on metsän peitossa, josta kolmasosaa eli 2 530 neliökilometriä hyödynnetään kaupallisesti. Metsäisimmät alueet keskittyvät vuoristojen tuulenpuolisille alueille, kun suojapuolella kasvaa ruohomaata. Rannikolla kasvaa runsaasti mangrovepuita ja kookospalmuja. Maapinta-alasta 87,9 % on alkuperäisväestön omistuksessa ja 3,9 % valtiolla.[17]
Fidžiltä on tunnistettu Flora Vitiensis Nova -toksen mukaan 2 295 putkilokasvilajia. Lajeista noin 1 600 on alkuperäisiä. Siemenkasveista ja saniaisista noin neljännes on kotoperäisiä. [10]Tagimaucia-nimellä kutsuttua puna- ja valkokukkaista köynnöskasvia Medinilla waterhousei tavataan ainoastaan Fidžillä ja sielläkin vain Taveunin saarella samannimisen järven ympäristössä sekä Vanua Levin eteläkärjessä Mt. Seatura -vuoren ylärinteessä.[7][18] Se on myös valtion kansalliskasvi. Saarella kasvaa 31 kookospalmulajia, useita saniaiskasveja ja vankkoja kauripuumetsiä (dakua), joiden puita käytetään paljon huonekaluteollisuudessa Casuarina-suvun lujien puiden ohella. Nonia käytetään paljon lääkekasvina.[19]
Saarien alkuperäinen lajisto on erittäin runsas. Eläimistöön kuuluu sammakoita, liskoja, kilpikonnia, käärmeitä, lepakoita ja lintuja. Muutamia endeemisiä lajeja lukuun ottamatta luonto on hyvin samankaltainen kuin Indonesiassa ja Malesiassa, josta saaren kasvillisuus ja eläimet ovat alun alkaen peräisin. Uusia lajeja on tuotu saarelle, paitsi eurooppalaisten tutkimusmatkailijoiden mukana, myös 3 500 vuotta sitten, kun ensimmäiset ihmiset asuttivat saaren ja toivat mukanaan muun muassa sikoja ja koiria. Uusien lajien vuoksi jotkin harvinaiset lajit kuolivat sukupuuttoon. Fidžin nisäkäslajeista vain kuusi lepakkoa on alkuperäisiä, muut ovat myöhemmin tuotuja. Saaren lepakkoja ovat esimerkiksi 10 cm:n pituinen pitkähäntähedelmälepakko ja tätä kaksinkertaisesti suurempi endeeminen laji Mirimiri acrodonta. Saarelle on tuotu muun muassa intianpikkumangusti vuonna 1883 metsästämään sokeripeltosatoja tuhoavia rottia, mutta se siirtyi syömään lintujen ja matelijoiden munia. Eurooppalaiset toivat mukanaan myös vuohen ja tahtomattaan kotihiiren sekä iso- ja mustarotan.[20]
Fidžillä pesii 87 lintulajia, joista 57 on maalintuja. Lajeista 27 on kotoperäisiä[21], muun muassa rotumanpunamesikko ja fidžinviistäjä. Lentokyvystä huolimatta jotkin linnut ovat rajoittuneet vain yhdelle tai kahdelle saarelle. Jotkin ulkomailta tuodut vierasperäiset lintulajit ovat vallaneet alkuperäislajien ekologisia lokeroita ja ajaneet niitä ahtaammalle. Tällainen on esimerkiksi pihamaina. Lintubongaus on Fidžillä hyvin suosittu vapaa-ajan harrastus.[22]
Fidžillä eläviä liskoja ovat Rotuman saarella elävä Lepidodactylus gardineri sekä uhanalaiset Brachylophus vitiensis ja fidžinleguaani.[23] Yhteensä saarilta on löydetty 27 matelijalajia, joista valtaosa on liskoja, mutta Fidžillä asuu myös muutamia maa- ja merikäärmelajeja, kuten Viti Levun saarella elävä Ogmodon vitianus. Kahdesta maalla elävästä käärmelajista toinen ei ole lainkaan myrkyllinen ja toinen on vahvasta myrkystään huolimatta melko vaaraton, koska se ei pysty heikon leukansa vuoksi avaamaan suutaan tarpeeksi auki purrakseen ihmistä.[24] Fidžillä tavattaviin matelijoihin kuuluu myös viisi merikilpikonnalajia, merinahkakilpikonna, etelänbastardikilpikonna, liemikilpikonna, valekarettikilpikonna ja karettikilpikonna. Niitä saalistetaan lihan vuoksi, ja niiden munat ovat suosittua ravintoa. Alle 46-senttimetristen kilpikonnien metsästys on kielletty, mutta koska ne tulevat sukukypsiksi vasta suurempina, kielto ei toimi tehokkaasti.[24] Vuonna 1936 tuodusta agakonnasta on tullut suuri riesa saaren kotoperäisille sammakkolajeille, joita näkee nykyään vasta syvällä metsässä ja sielläkin harvoin.[24]
Luonnon suurimmat uhat ovat metsähakkuut ja saasteet. Maaperän eroosiota edistää maanviljelykseen valittujen alueiden huono sijainti sekä maataloudessa käytetyt huonot menetelmät. Sateilla on myös oma osansa eroosiossa. Nykyinen ilmastonmuutos on vakava uhka kaikille Tyynenmeren pienille saarivaltioille, niin myös Fidžille, merenpinnan nousun vuoksi.[7]
Historia
Aika ennen eurooppalaisten saapumista
Ensimmäiset merkit Fidžin asutuksesta ovat peräisin 1220-luvulta eaa. tai aiemmin, jolloin vanuatulaisetLapita-kulttuurin edustajat saapuivat saarille tuoden mukanaan muun muassa sian ja ruokakasveja. Heihin viittaavia keramiikkalöytöjä ei kuitenkaan ole tehty heidän maahantuloaan myöhäisemmältä ajalta.[25] Ajan saatossa he siirtyivät Tongaan ja Samoalle, missä kehittyi ensimmäinen varsinainen polynesialaisen kulttuurin.[26] Fidžistä on löydetty kahdenlaista keramiikkaa, mutta on epävarmaa, kertooko keramiikka useammasta muuttoaallosta vai ainoastaan pienen tulokasjoukon keskuudessa tapahtuneesta kulttuurimuutoksesta.[26]
Lapitalaiset kutsuivat saarta Vitiksi, josta valtion englanninkielinen nimi on tarinan mukaan alkunsa, kun kapteeni James Cook tulkitsi saarelaisten ääntämisen väärin Fijiksi.[25] Lapitalaisten jälkeen saaria asuttivat melanesialaiset, jotka hankkivat elantonsa kalastamalla ja elivät ilmeisesti sopuisasti. Asukasluku lähti voimakkaaseen kasvuun noin 500-luvulla eaa., kun lisää melanesialaisia muutti saarille. Samaan aikaan fidžiläiset alkoivat harjoittaa kaskeamiseen perustuvaa maanviljelyä.[25] Suurempien jokien suille muodostuneilla suistoalueilla Viti Levun kaakkoisosassa maa oli jo valmiiksi ravinteikasta, ja jokien suille oli keskittynyt paljon asutusta.[26] Asukasluvun kasvu lisäsi heimojen välisiä konflikteja ja sotia. Kannibalismi yleistyi sotien myötä, ja kylien ympärille rakennettiin suojamuureja. Noin vuoden 1000 aikoihin samoalaiset ja tongalaiset alkoivat hyökkäillä fidžiläisiä vastaan. Hyökkäilyt jatkuivat aina eurooppalaisten saapumiseen saakka.
Perinteisessä fidžiläisessä heimossa johtaja valittiin sen perusteella, millaiset olivat hänen sukulaissuhteensa ja mitä hän oli saavuttanut elämässään. Eri heimot (mataqali) solmivat keskenään liittoja, ja kylät saattoivat jopa yhdistyä ja edelleen erota uudestaan eripuran vuoksi.[26]
Eurooppalaisten saapuminen
Fidžin kuninkaana itseään pitänyt Seru Epenisa Cakobau, jonka kääntyminen kristinuskoon oli ratkaiseva askel kristinuskon yleistymiseen saarilla.
Eurooppalaisia epäilyttivät matalikot, mutta myös saarilla esiintyvä kannibalismi. Kun tieto alueen santelipuista ja merimakkaroista levisi, kauppiaat uskaltautuivat sinne. Santelipuuta arvostettiin Euroopassa ja Aasiassa sen hyvän tuoksun vuoksi. Sen kauppa oli ensin tongalaisten käsissä, mutta Argo-laivan haaksirikosta pelastunut Oliver Slater löysi Itä-Fidžillä eläneiden tongalaisten santelipuut ja kertoi niiden olinpaikasta muille eurooppalaisille. Tongalaiset menettivät asemansa, kun eurooppalaiset alkoivat käydä vaihtokauppaa suoraan fidžiläisten kanssa. Vaihdossa he antoivat ruutia, musketteja, metallityökaluja, vaatteita ja tupakkaa. Hyödynnettävä santelipuu loppui vuonna 1813, mutta kaupan seuraukset näkyivät senkin jälkeen, kun fidžiläisheimot alkoivat käydä tuliaseiden avulla yhä verisempiä selkkauksia keskenään. Santelipuun loputtua merimakkarasta tuli seuraava myyntivaltti, mutta silläkin käytiin kauppaa vain parin vuosikymmenen ajan 1850-luvulle asti.[27]
Kaupanteko oli kiivainta Viti Levun itäosassa, ja Baun päällikkö sai runsaasti valtaa sen myötä. Päällikkö Seru Epenisa Cakobau oli voimakkaimmillaan 1850-luvulla, jolloin hän hallitsi Fidžin länsiosia. Tongalaiset valloittivat Enele Maʻafun johtamana Vanua Balavun Laun saariryhmän pohjoisosasta, ja vuosikymmenen loppuun mennessä tongalaiset olivat ottaneet saariryhmän itäosat hallintaansa.[26][27] Eurooppalaisia muutti saarelle koko ajan enemmän ja enemmän, mikä horjutti poliittista ilmapiiriä. Eurooppalaisia kiinnosti 1860-luvulta lähtien plantaasitalous, sillä puuvillan hinta oli Yhdysvaltain sisällissodan seurauksena nousussa.[26]
Eurooppalaiset olivat yrittäneet alusta saakka lopettaa kannibalismin ja käännyttää fidžiläiset kristinuskoon. Käännytys eteni aluksi heikosti, kunnes Cakobau omaksui vastahakoisesti John Wesleyn saarnaaman metodismin vuonna 1854. Myös katolilaiset ja protestantit saarnasivat oman kristinuskon tulkintansa puolesta. Kristinusko sai vankan jalansijan, ja metodismi on nykyään valtion suurin uskontokunta.[28][29]
Siirtomaakausi
Kun Seru Epenisa Cakobau tavoitteli Fidžin kuninkaan asemaa, hän sai kuninkuudelleen yli 3 000 eurooppalaisen tuen ja allekirjoitti 10. lokakuuta 1874 sopimuksen, jonka perusteella Fidžistä tuli Britannian siirtomaa.[30] Cakobau teki Australiaan virallisen vierailun. Cakobau palasi kotiin HMS Didolla 1875 ja toi mukanaan silloiseen pääkaupunkiin Levukaantuhkarokon, josta itse selvisi hengissä, mutta 69 paikallisen päällikön samoin kuin yli viidesosan saarivaltion väestöstä eli 40 000 ihmisen kerrotaan kuolleen tautiin.[31]
Fidžin ensimmäinen kuvernööri Arthur Hamilton-Gordon koki itsensä fidžiläisten suojelijana. Hän rajoitti saarelaisten osallistumista kaupankäyntiin ja hallintopolitiikkaan, mutta hän myös kielsi maan myymisen eurooppalaisille ja asetti fidžiläiset perinteisen epäsuoran hallinnon alaisuuteen. Siirtokunnan talouden kehittämiseen tarvittiin kuitenkin työvoimaa, ja hän alkoi tuoda saarille intialaisia siirtotyöläisiä.[26] Vuosina 1879–1916 Fidžille tuotiin 60 000 intialaista sokeriviljelmille, mistä juontaa juurensa saaren hindinkielisyys. Äänioikeus oli vain alkuperäisasukkailla vuoteen 1904 asti, jolloin eurooppalaisille myönnettiin oikeus asettua vaaliehdokkaaksi. Intialaiset saivat vastaavan oikeuden vuonna 1929. Perinteinen hierarkia murtui lopullisesti vuonna 1963, jolloin naiset saivat oikeuden asettua ehdokkaaksi.[29]
Itsenäisyyden aika
Britannia laati 1966 Fidžille uuden parlamentarismille pohjautuvan perustuslain, joka takasi kaikkien aikuisten mahdollisuuden osallistua poliittiseen päätöksentekoon. Fidžiläiset olivat siihen asti olleet suoraan omien päälliköidensä alaisuudessa. Alkuperäisasukkaiden maaoikeudet taattiin myös perustuslailla.[26] Saarille myönnettiin itsenäisyys 10. lokakuuta 1970. Fidžin dominio kuului kuitenkin edelleen commonwealth realmiin ja maan valtionpäämiehenä oli Britannian kuningatar Elisabet II.
Vuonna 1987 tehtiin kaksi sotilasvallankaappausta, joita molempia johti Sitiveni Rabuka. Taustalla olivat alkuperäisten fidžiläisten ja fidžinintialaisten väliset jännitteet. Alkuperäisväestö koki kasvavan intialaisperäisen väestönosan uhaksi, ja tuohon aikaan molempia ryhmiä oli lähes yhtä paljon. Ensimmäinen sotilasvallankaappaus alkoi, kun huhtikuussa järjestetyissä vaaleissa monietninen työväenpuolue nousi valtaan ja syrjäytti siihen asti hallinneen alkuperäisväestön kannattaman Allanssipuolueen. Rabuka ja tuhannet Allanssipuolueen kannattajat nousivat kapinaan ja suorittivat verettömän vallankaappauksen. Kapina ei kestänyt kuin yhden päivän. Puoli vuotta myöhemmin Rabuka jäädytti perustuslain ja hajotti valtaa pitävän hallituksen. Samalla hän julisti Fidžin tasavallaksi. Presidentiksi nousi kenraalikuvernööri Penaia Ganilau, ja Allanssipuolueen johtaja Kamisese Mara valittiin pääministeriksi.[32]
Uusi perustuslaki laadittiin tammikuussa vuonna 1990, kun Rabuka jätti paikkansa sisäministerinä ja palasi armeijan palvelukseen. Perustuslaki ei ollut tasa-arvoinen vaan suosi etnisiä fidžiläisiä. Varakkaat intialaiset muuttivat pois maasta, mikä ajoi Fidžin talouden alamäkeen mutta takasi alkuperäisväestön enemmistöaseman. Vuonna 1997 perustuslakia muutettiin tasapuolisemmaksi, ja vuoden 1999 vapaissa vaaleissa valittu pääministeri Mahendra Chaudhry oli fidžinintialainen.[30]
Vallankaappauksia
Fidžiläinen nationalistiGeorge Speight pani vuonna 2000 toimeen vallankaappauksen. Hänen tarkoituksenaan oli, että presidenttinä ja pääministerinä saisi olla ainoastaan alkuperäinen fidžiläinen. Vallankaappausta seurasivat laajat levottomuudet, jotka vähensivät turismia 41 prosenttia.[32] Speight ja hänen tukijansa vangittiin vuonna 2000, ja väliaikaishallituksen pääministeriksi nousi Laisenia Qarase. Presidentiksi nousi Speightin veljen aiempi appi Josefa Iloilo. Speightiä uhkasi kuolemantuomio, mutta hän onnistui muuttamaan sen elinikäiseksi vankeudeksi.[33] Qarase vastasi uuden perustuslain laatimisesta ja uusien vaalien järjestämisestä. Hänet valittiin pääministeriksi vuoden 2001 vaaleissa, joissa hänen perustamansa kansallismielinen Fidžin yhtenäisyyspuolue sai 32 paikkaa parlamentin kaikista 71:stä. Kampanjassaan Qarase hyödynsi fidžinintialaisia kohtaan tunnettua pelkoa. Heitä asui maassa 44 prosenttia koko väestöstä. Lähes kaikki uuden hallituksen ministerit olivat etniseltä taustaltaan alkuperäisväestöä, mutta helmikuussa 2002 korkein oikeus määräsi huomioimaan myös Fidžin työväenpuolueen fidžinintialaiset edustajat hallituksen kokoonpanossa.[32]
Toukokuussa 2005 pääministeri Qarase teki lakialoitteen, joka takaisi paremmat oikeuden intialaisperäiselle väestönosalle ja myöntäisi korvauksia ihmisoikeusrikkomusten uhreille.[34] Liennytyksen merkkinä hän myös perusti komitean, joka tutki vuosien 2000 ja 2005 välisenä aikana tehtyjä ihmisoikeusrikkomuksia. Ehdotukset otettiin vastaan ristiriitaisesti. Eniten kritiikkiä sai se, että ehdotus takasi vapautuksen vuoden 2000 vallankaappaajille. Vastustajiin kuului myös amiraali Frank Bainimarama,[35] joka syytti toukokuussa 2006 valittua hallitusta korruptiosta ja uhkasi marras-joulukuun vaihteessa sotilasvallankaappauksella, jollei hänen esittämiinsä vaatimuksiin vastattaisi. Hän sanoi haluavansa puhdistaa hallituksen. Bainimarama otti vallankaappauksen jälkeen presidentin viran itselleen, mutta antoi sen takaisin tammikuussa 2007 Josefa Iloilolle, joka teki Bainimaramasta pääministerin.
Bainimarama julisti maan hätätilaan, koska kotisaarelleen maanpakoon lähetetty Qarase palasi pääkaupunkiin Suvaan syyskuussa 2007. Bainimarama arveli hänen yrittävän horjuttaa maan vakautta. Hätätilassa viranomaisilla oli valta pidättää ihmisiä ilman syytteitä.[36] Vaalit oli sovittu pidettäviksi maaliskuussa 2009, mutta Bainimarama siirsi niitä ja vetosi siihen, että vaalijärjestelmä pitäisi muuttaa tasapuolisemmaksi kaikkia etnisiä ryhmiä kohtaan.[37] Vaalien järjestäminen lykkääntyi entisestään, kun presidentti Iloilo ilmoitti mitätöineensä perustuslain ja asettuneensa valtion johtajaksi. Taustalla oli tuomioistuimen päätös väliaikaishallituksen laittomuudesta ja suositus uusien vaalien järjestämisestä. Iloilo sanoi järjestävänsä uudet vaalit viiden vuoden sisällä.[38] Syksyllä 2009 Kansainyhteisö päätti erottaa Fidžin, koska tilapäishallitus ei pystynyt järjestämään demokraattisia vaaleja.[39]
Vuodesta 2012 lähtien
Bainimarama ilmoitti maaliskuussa 2012, että ennen vuoden 2014 vaaleja tullaan tekemään uusi perustuslaki, ja vain viikkoa myöhemmin hän kertoi, että Britannian siirtomaa-ajan reliikki Fidžin senaatti tullaan lakkauttamaan. Uusi perustuslaki tuli voimaan syyskuussa 2013. Se sai kritiikkiä muun muassa ihmisoikeusjärjestöiltä, koska antoi immuniteetin vallankaappauksen osallistujille ja rajoitti joitain oikeuksia. Sen perusteella luotiin kuitenkin uusi yksikamarinen parlamentti.[26]
Bainimarama FijiFirst voitti syyskuun 2014 vaalit, minkä jälkeen loppui kahdeksan vuotta sitten vallankumouksessa alkanut ”siirtymävaihe”. Bainimarama erosi asevoimista ja valittiin siviilipääministeriksi.[26] Kansainyhteistö palautti jäsenyyden vaalien jälkeen.[30]
Marraskuussa 2018 parlamenttivaaleissa Bainimaraman FijiFirst sai hyvin niukan vaalivoiton, ja hän saattoi edelleen jatkaa Fidžin pääministerinä. Puolueen enemmistö kuitenkin oli supistunut edellisistä vaaleista. Kyseessä olivat vasta toiset parlamenttivaalit sen jälkeen, kun Bainimarama kaappasi maassa vallan vuonna 2006.[40]
Fidži on parlamentaarinendemokratia, jonka perustuslaki on vuodelta 2013.[41][42] Fidžillä on ollut vuoden 1987 jälkeen neljä vallankaappausta. Viimeisin tehtiin pääministeri Laisenia Qarasea vastaan joulukuussa 2006. Siinä vallan otti armeijan komentaja Frank Bainimarama. Kun vetoomustuomioistuin totesi kaappauksen laittomaksi vuonna 2007, väliaikaishalinto kumosi perustuslain vuonna 2009 ja hallitsi maata asetuksilla.[43]
Valtionpäämies on presidentti, jonka toimikausi on kolme vuotta. Presidentin valitsee parlamentti. Presidentti voidaan valita yhden kerran uudelle kolmivuotiskaudelle, mutta ei enää tämän jälkeen. Presidentin tehtävä on lähinnä seremoniallinen.[44] Vuonna 2021 presidentiksi valittiin Wiliame Katonivere.[45] Vuoden 1997 perustuslain mukaan presidentin valitsi suuri päällikköneuvosto viiden vuoden kaudeksi. Vuoden 2006 vallankumouksen jälkeen perustuslaki kumottiin.[43]
Fidžin hallituksen johtaja on pääministeri, jonka valitsee parlamenttivaaleissa eniten ääniä saanut puolue. Parlamenttivaalit ovat neljän vuoden välein, ja yksikamariseen parlamenttiin valitaan 55 jäsentä. Fidžillä käytetään suhteellista vaalitapaa, ja ehdokkaat valitaan koko maan käsittävästä vaalipiiristä.[45]Vuoden 2022 vaaleissaFijiFirst-puolue menetti valta-asemansa. Pääministeriksi nousi Sitiveni Rabuka, joka oli vaalien alla eronnut Sodelpasta ja perustanut uuden puolueen nimeltä Kansan allianssi, joka sai 21 paikkaa ja muodosti hallituksen Sodelpan ja NFP:n kanssa.[46]
Fidžin politiikkaa hallitsevat useat puolueet, josta monet ovat niin pieniä, etteivät ilman vaaliliittoja pystyisi pärjäämään äänestyksissä suuremmille.[47]
Fidžiä pidetään osittain vapaana demokraattisena maana, jonka parlamenttivaalit 2018 ja 2022 olivat uskottavat. Frank Bainimaraman pitkällä pääministerikaudella hallitus vaikeutti opposition toimintaa, eikä oppositiopuolueilla ollut kunnollista mahdollisuutta haastaa valtapuolue FijiFirstiä, kunnes vuonna 2022 Bainimaraman puolue hävisi vaalit ja hyväksyi tuloksen.[45]
Paikallishallinto
Fidžin osat
Fidži on jaettu neljään osaan ja ne edelleen yhteensä 14 provinssiin. Provinssijako perustuu perinteisiin päällikkökuntiin. Provinssien valtuustoihin valitaan jäseniä kolmeksi vuodeksi äänestyksissä, joihin voi osallistua vain alkuperäiset fidžiläiset.[48]
Fidžillä on myös suoraan keskushallinnon alaisuudessa olevaa paikallishallintoa. Maassa on 13 kuntaa, joista Suva ja Lautokaa kutsutaan kaupungeiksi, sekä maaseudun paikallishallinnollisisa elimiä.[48]
Fidžiin kuuluvalla Rotuman saarella on vielä erillinen järjestelmä. Saarivaltuustossa istuu Rotuman jokaisen seitsemän piirin päällikkö, yksi valittu jäsen jokaisesta piiristä ja joitakin neuvoa-antavia äänettömiä jäseniä.[48]
Northern Division (pohjoinen osa, pääkaupunki Labasa)
Eastern Division (itäinen osa, pääkaupunki Levuka)
Western Division (läntinen osa, pääkaupunki Lautoka)
Talous
Fidži on yksi Tyynenmeren saaristojen kehittyneimmistä talouksista, mutta sielläkin suuri osa elää omavaraistaloudessa ja väestöstä neljäsosa elää köyhyysrajan alapuolella. Nykyään valtion tärkeimmät tulonlähteet ovat sokeri ja kalastus. Vuosittain Fidžillä käy noin 400 000 – 500 000 turistia. Fidžiläisellä sokerilla on etuasema Euroopan unionin markkinoille. Näin ollen EU:n päätös leikata sokerinviljelyn tukea hankaloittaa ratkaisevalla tavalla Fidžinkin taloutta. Teollisesta toiminnasta kolmannes on sokerin jatkokäsittelyä. Sotilasvallankaappaukset ja jännittynyt poliittinen ilmapiiri ovat vähentäneet maan vuosittaisia tuloja vähentämällä maahan kohdistuvaa matkailua ja hankaloittamalla kaupankäyntiä. Euroopan unioni on jäädyttänyt Fidžille myönnettävät avustusrahat, kunnes maassa toimiva sotilashallitus luopuu vallasta ja uusi hallitus valitaan vaaleilla. Myös rahalähetykset Kuwaitissa ja Irakissa töissä olevilta ovat pienentyneet. Vähäiset investoinnit ja epämääräiset maanomistuslait aiheuttavat pitkäaikaisia ongelmia maan taloudelle.[1]
Maan luonnonvaroista merkittävimmät ovat huonekaluissa käytettävät puut. Saarilta on myös löydetty kultaa ja kuparia. Öljyäkin on yritetty etsiä merialueilta, mutta laihoin tuloksin. Vesivoima ja kalat lasketaan myös luonnonvaroihin.[1]
Fidžin talouden suhdanteet ovat itsenäistymisen jälkeen vaihdelleet voimakkaasti. Itsenäistymisen jälkeen ensimmäiset kymmenen vuotta olivat talouskasvun aikaa (1970–1975: 5,9 %/vuosi; 1976–1980: 3,9 %/vuosi). Seuraavan vuosikymmenen alussa korkea inflaatio näkyi etenkin energian kallistumisena ja maa ajautui kolmesti taantumaan. Vuoden 1986 noin 8,1 prosentin talouskasvu kääntyi taas laskuksi seuraavana vuonna sotilasvallankaappauksen takia, mutta seuraavina vuosina aina vuoteen 1996 asti talous kasvoi keskimäärin 2,5 prosenttia vuodessa. Aasian talouskriisi ajoi Fidžinkin talouden laskusuhdanteeseen päästen siitä irti vuonna 1997 vain 1,4 prosentin talouskavulla. Seuraavana vuonna talous kasvoi jo 9,7 prosenttia (inflaatiokorjattuna 7,8 %), kunnes vuonna 2000 uuden sotilasvallankaappausyrityksen jälkeen talous lähti 2,9 prosentin laskuun, minkä jälkeen talous on kasvanut 3–4 prosenttia vuosittain.[49] Vuoden 2009 maailmanlaajuinen talouskriisi vähensi Fidžin matkustajamääriä tammikuussa noin 27 prosenttia, mutta raaka-aineiden vienti kasvoi 18,6 % vuonna 2008. Inflaatio oli helmikuussa 2009 vain 1,9 %, joka on selvästi alhaisempi kuin tammikuun lukema (6,1 %) ja alhaisin sitten vuoden 2006 heinäkuun.[50]
CIA:nThe World Factbookin mukaan Fidžin arvioitu bruttokansantuote vuonna 2010 oli 3,131 miljardia Yhdysvaltain dollaria (ostovoimakorjattuna 3,869 miljardia dollaria) eli asukasta kohden 4 400 dollaria. Bruttokansantuotteesta noin kolme neljännestä tulee palveluista, kun teollisuuden ja maatalouden yhteinen osuus on neljännes. Maatalous on toisaalta suurin työllistäjä työllistäessään 70 prosenttia työvoimasta. Vuonna 1999 kaikista 137 000 työikäisestä 7,6 prosenttia oli työttömänä.[1]
Liikenne
Fidžillä on 28 lentokenttää. Rautateitä on 597 kilometriä. Tärkeimmät satamat ovat Lautoka, Levuka ja Suva.[1]
Väestö
Eurooppalaiset tuhosivat 1800-luvulla monet fidžiläisten temppelit ja rakennuttivat tilalle omia kirkkoja. Kuvassa on goottilaista arkkitehtuuria edustava roomalaiskatolinen kirkko valtion entisessä pääkaupungissa Levukassa.
Perustuslaki määrittelee kolme virallista kieltä: englanti, joka on perua Britannan hallintoajoilta, fidži, jota puhuvat etniset fidžiläiset, sekä fidžinhindi, jota puhuvat fidžinintialaiset.[43]
Väestöstä yli puolet asuu pääkaupungissa Suvassa. Maaseudun väestö on selvästi alkanut muuttaa kaupunkeihin. Nykyään kaupungistumisaste on noin 50,7 %.[51] Monet myös muuttavat pois maasta, jos se on taloudellisesti mahdollista. Noin 40 000 on tehnyt niin vuoden 1987 vallankaappauksen jälkeen. Nykyään noin 4 000 – 5 000 asukkaan arvellaan muuttavan pois maasta vuosittain.[29] Tästä huolimatta asukasluku kasvaa vuosittain noin 1,4 prosenttia. Odotettu elinikä on naisilla 73 ja miehillä 68 vuotta. Naisten hedelmällisyysluku (syntyvien lasten määrä yhtä naista kohden) on 2,65.[1]
Fidžillä ei ole oppivelvollisuutta, mutta useimmat lapset käyvät nykyisin kahdeksanvuotisen peruskoulun. Sen jatkona on viisivuotinen yläkoulu, johon valitaan pääsykokeen perusteella.[52] Peruskouluja on kaikkiaan noin 700, yläkouluja 150 kappaletta. Osa niistä on valtion, osa uskonnollisten yhteisöjen ylläpitämiä.[53]Etelä-Tyynenmeren yliopiston pääkampus sijaitsee Fidžin pääkaupungissa Suvassa.[54]
Kulttuuri
Perinteisen fidžiläisen ruokavalion hiilihydraattilähteenä on yleensä taaroa, jamssia, bataattia ja maniokkia, mutta joskus myös leipäpuunhedelmiä, banaania tai pähkinöitä. Fidžin eri etnisten ryhmien ruokatavat ovat edelleen erilaisia, vaikka ne ovat jonkin verran lähentyneet toisiaan. Fidžiläiset ovat oppineet intialaisilta chilin, rieskamaisten leipien, riisin, vihannesten ja teen käytön, kun taas intialaiset ovat omaksuneet taaron ja maniokin syömisen sekä kavan juomisen.[55]
Fidžin musiikki on saanut maailmalla jonkin verran suosiota muun muassa muusikkojen Laisa Vulakoron ja Lagani Rabukawaqan ansiosta. Alkuperäisasukkaiden kulttuuri on säilynyt hyvin, ja se on osa asukkaiden jokapäiväistä elämää.
Fidžiläisistä perinteisistä tansseista tunnetuin on meke, jossa yhdistyy tanssi ja kertova tarinalaulu.[56]
Fidžin yksityinen lehdistö tunnettiin reippaasta kirjoittelustaan, mutta vuodesta 2009 alkaen se on tiukan kurin alaisena. Radio on tärkeä tiedonlähde varsinkin ulommilla saarilla.[57]
Timothy L. Gall & Jeneen M. Hobby (toim.): Worldmark Encyclopedia of the Nations: Volume 4 Asia & Oceania (12. painos). Thomson Gale, 2007. ISBN 1-4144-1093-X
↑Paikkala, Sirkka: Muutoksia maiden nimissä: Fidži ja Myanmar. Kielikello, 2011, nro 2, s. 38. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. ISSN 0355-2675Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.5.2022.
_(Polynesia_centered).svg)
.svg){kind=small}
.svg)
