Asko-Seljavaara valmistui ylioppilaaksi Lahden tyttölyseosta vuonna 1959.[2] Hän opiskeli lääketiedettäHelsingin yliopistossa ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1965. Lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi hän väitteli vuonna 1974. Kirurgiaan Asko-Seljavaara erikoistui vuonna 1976 ja plastiikkakirurgiaan vuonna 1978. Hän on ollut Helsingin yliopiston plastiikkakirurgian dosentti vuodesta 1983.[1] Hän on julkaissut noin 300 tieteellistä artikkelia kansainvälisissä alan lehdissä.[2]
Vuosina 1990–2003 Asko-Seljavaara toimi HYKSin plastiikkakirurgian ylilääkärinä.[1] Sitä ennen hän työskenteli 20 vuotta lääkärinä ja kirurgina. Hän on ollut muun muassa European Association of Plastic Surgeons -yhdistyksen puheenjohtaja 1996–1997 ja Suomen Kirurgiyhdistyksen puheenjohtaja 2000–2002. Häntä arvostetaan etenkin rintasyövän jälkeisten korjausleikkausten tekijänä ja edistäjänä.
Helsingin kaupunginvaltuustoon Asko-Seljavaara valittiin kunnallisvaaleissa 2004. Hän oli Helsingin terveyslautakunnan varapuheenjohtaja vuosina 2005–2009.[2] Kesällä 2024 hän ilmoitti jättävänsä politiikan, eikä asetu enää ehdolle seuraavissa kunnallisvaaleissa.[3]
Yksityiselämä
Asko-Seljavaaran puoliso on Seppo Seljavaara. Heillä on kaksi poikaa.[4] Asko-Seljavaara asuu nykyään Helsingissä sijaitsevassa Lauttasaaren kaupunginosassa, Vattuniemessä.lähde?
Vuonna 2014 Asko-Seljavaara paheksui julkisesti euroviisuvoittaja Conchita Wurstia.[5]
Lähteet
↑ abcdPaavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 59–60. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
↑ abVille Itälä valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi kesäkuussa 2004, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Jouko Laxell.
↑ abMarjo Matikainen-Kallström aloitti kansanedustajana heinäkuussa 2004 istuttuaan kautensa loppuun Euroopan parlamentissa. Hänen varaedustajanaan eduskunnassa toimi Tapani Mäkinen.
↑Merikukka Forsius erosi vihreistä ja liittyi Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmään helmikuussa 2008.
↑ abJari Koskinen valittiin Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokunnan jäseneksi syyskuussa 2009, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Kalle Jokinen.
↑ abJukka Mäkelä valittiin Espoon kaupunginjohtajaksi kesäkuussa 2010, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Lasse Virén.