Kantatie 77 on KyyjärveltäViitasaaren kautta Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle kulkeva kantatie. Tie on keskisen Suomen itä-länsisuuntainen pääväylä. Tien pituus on 182 kilometriä, ja se on osa Sinistä tietä. Yhdessä valtatien 16 ja valtatien 9 Kuopion itäpuolisen osuuden kanssa se muodostaa Suomen poikki kulkevan poikittaisväylän. Tie on kokonaisuudessaan kaksikaistainen ja liikennemääriinsä nähden vaihtelevan tasoinen.
Siilinjärven ja Viitasaaren välinen tie valmistui 1970-luvun puolivälissä, ja tie numeroitiin alun perin maantieksi 557. Viitasaaren ja Kyyjärven välillä tie valmistui lopullisesti vuonna 1986, jolloin koko osuus nimettiin kantatieksi 77.
Tiehankkeita
Kantatie 77 on ollut etenkin Taimoniemen ja Keiteleen välisellä 22 kilometrin mittaisella osuudella liikennemääriinsä ja tieluokkaansa nähden liian kapea, mutkainen, mäkinen ja huonokuntoinen. Ohitusmahdollisuuksia on ollut vähän, valaistus on ollut niukkaa ja osuudella on ollut paljon vaarallisia risteyksiä. Kesällä 2015 käynnistyivät tien parannustyöt, Hankkeen oli määrä valmistua kesällä 2017.[1]
Useat Keski-Suomen ja Pohjois-Savon kunnat ovat esittäneet tien muuttamista valtatieksi. Asia on mainittu myös ainakin Keski-Suomen ja Ylä-Savon maakuntakaavoissa. Pidemmän aikavälin suunnitelmissa on valtatien 16 numeroinnin jatkaminen Kyyjärveltä Kuhmoon, jolloin kantatienumero 77 poistuisi jo toisen kerran käytöstä.lähde?
Joukkoliikenne
Kantatiellä 77 kulkee kohtalaisesti vuoroja. Pikavuoro Vaasasta Joensuuhun kulkee tien kautta kerran päivässä molempiin suuntiin. Pielavesi–Kuopio–Pielavesi-välillä kulkee arkipäivinä noin kymmenen vuoroa. Lisäksi on muutamia koululaisvuoroja.