Haaparousku on kookas ja kiinteämaltoinen sieni. Jopa 20-senttiseksi kasvava lakki on kupera ja violetinharmaa, vanhempana laakeneva ja ruskeanharmaaksi tai violettiin vivahtavaksi muuttuva. Kostealla säällä haaparousku on hyvin limainen. Heltat ovat valkoiset tai kermankellertävät, tasatyviset. Jalka on vaalea, ontto, keskeltä pullistunut tai tasapaksu. Maku on kirpeä. Maitiaisneste on valkoista, eikä se värjäänny. Suolattuna haaparouskun leikkauspinnat värjäytyvät maitiaisnesteen vaikutuksesta vihreiksi.[2]
Samankaltaiset lajit
Haaparouskun näköislajeja on useita. Nurmirouskut (Lactarius flexuosus) ovat haaparouskua lyhytjalkaisempia ja harvahelttaisempia. Niiden malto on myös erittäin kovaa. Yleinen kalvashaaparousku (L. utilis) on puolestaan haaparouskua vaaleampi ja limaisempi. Myös korpirousku (L. uvidus) ja harmaarousku (L. vietus) ovat usein haaparouskun kaltaisia. Korpirouskun maitiaisneste muuttuu kuitenkin violetiksi ja harmaarouskun harmaantuu. Lisäksi palsamirouskut, kuten viitapalsamirousku (L. glyciosmus) voivat muistuttaa haaparouskua, tosin niiden haju on kookosta muistuttava.[2] Haaparousku on helppo erottaa lievästi myrkyllisestä lakritsirouskusta, sillä lakritsirouskun maitiaisneste on vesikirkasta ja sen tuoksu on lakritsimainen.
Kasvuaika ja -paikka
Haaparouskua tavataan heinäkuun lopusta aina marraskuulle asti. Se on Suomessa yleinen ja satoisa sieni, joka kasvaa kaikkialla maassa. Erityisesti se kasvaa hieman soistuneissa kangasmetsissä, mutta myös rehevät ja lehtipuuvaltaiset metsät ovat sen kasvupaikkoja. Yleensä sieni kasvaa harvoina ryhminä.[2]
Käyttö ravinnoksi
Haaparousku on erinomainen ruokasieni, mutta tuoreena kirpeä ja vaatii viiden minuutin keittämisen. Keitettynä sientä voidaan käyttää ruoanvalmistukseen tai säilöä perinteiseen tapaan suolaamalla. Keitetyt rouskut voi myös pakastaa. Haaparousku kuuluu kauppasieniin. Keitettyjä haaparouskuja käytetään muhennoksiin ja paistoksiin ja erityisesti sienisalaattiin.[2][3]
Haaparouskua on syöty pitkään Suomessa, osissa Venäjää ja lähialueilla, mutta monissa muissa maissa sitä pidetään syömäkelvottomana.[4][5] Yksi syy sienen suosioon Suomessa lienee sen satoisuus: hyvänä vuonna haaparouskuja voi kasvaa sen tyypillisillä kasvupaikoilla 100 kg hehtaarilla.[6]
↑Esteri Ohenoja: Sienisadosta, s. 64. (Teoksessa Pertti Salo, Tuomo Niemelä, Ulla Nummela-Salo ja Esteri Ohenoja (toim.): Suomen helttasienten ja tattien ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus) Suomen ympäristö 769: Valtion ympäristöhallinto, 2005. ISBN 952-11-1997-7Teoksen verkkoversio.Viitattu 20.11.2017.
