Kangastatin lakki on 5–15 cm leveä ja väriltään kellanruskea. Se on myös usein pienten ruskeiden täplien peittämä. Kostealla säällä lakin pinta on tahmea. Sienen malto on vaaleankeltaisia tai ruskeankeltaisia sekä pehmeää. Pillitys puolestaan on väriltään vihertävänkeltainen, vanhemmalla sienellä ruskeaan vivahtava. Sekä malto että pillikerros sinistyvät paineltaessa. Pillien suut ovat pienet toisin kuin nummitatilla (Suillus bovinus).[3]
Kangastatin jalka tanakka ja sileäpintainen. Väriltään se on suunnilleen lakin kaltainen. Halkaistaessa senkin väri muuttuu tyvestä sinertäväksi. Sienen maku on mieto, aavistuksen verran hapahko. Kangastatin tuoksu on hapan.[3]
Samankaltaiset lajit
Kangastatin näköinen sienilaji on erityisesti edellä mainittu nummitatti. Ruskotatti (Boletus badius) ja samettitatti (Boletus subtomentosus) voivat myös joskus muistuttaa erehdyttävästi kangastattia.[3]
Kasvuaika ja -paikka
Kangastatin esiintymisaika ulottuu elokuusta lokakuuhun. Se kasvaa männyn seuralaisena hiekkaperäisellä maalla ja jopa kallioilla. Sitä voi tavata myös kosteissa kangasmetsissä. Se on Suomessa yleinen koko maassa kuivinakin kesinä. Pohjoisen mäntykankailla kangastatti voi hyvinä sienivuosina olla erittäin runsas. Tällöin se on myös porojen tärkeää ravintoa.[3]
Käyttö ravinnoksi
Kangastatti on hyvä ruokasieni. Sitä voidaan säilöä kuivattuna, kunhan se kuivatetaan riittävän ohuina siivuina. Kangastattia voidaan käyttää ruoaksi yksinään tai muiden sienilajien kanssa.[3]
Kangastatti kerää maasta rautaa niin paljon, että jotkut tutkijat eivät suosittele sitä syötäväksi enempää kuin 600 grammaa viikossa.[4] Lisäksi sillä näyttää olevan taipumus kerätä cesiumia, mikä on huomattava radioaktiivisen säteilyn lähde[5][6][7].
Lähteet
↑Dahlberg, A.: Suillus variegatusIUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-1. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.11.2022. (englanniksi)
