Fittipaldi aloitti vuonna 1969 autourheilu-uransa EuroopassaFormula Ford -luokassa kielitaidottomuudestaan huolimatta ja pääsi seuraavaksi vuodeksi Lotuksen F1-kuljettajaksi. Aluksi Fittipaldi oli vasta tallin kolmas kuljettaja, mutta nousi ykköskuskiksi Jochen Rindtin saatua surmansa Italian Grand Prix'ssa ja John Milesin lopetettua. Fittipaldi voittikin heti Lotuksen ensimmäisen kilpailun sitten Rindtin kuoleman.[2][1]
Kaudella 1971 Fittipaldi ajoi ensimmäisen täyden Formula 1 -kautensa ja sijoittui kuljettajien MM-pisteissä kuudenneksi uudella Lotus 72D -autolla. Kaudella 1972 auto oli melko ylivoimainen. Fittipaldi voitti kauden 11 kilpailusta viisi, ja vei nimiinsä kuljettajien maailmanmestaruuden 16 pisteen erolla edellisvuoden mestariin Jackie Stewartiin.[2][1] 25-vuotiaasta Fittipaldista kruunattiin kautta aikain nuorin F1-mestari, ja tuo ennätys säilyi kauteen 2005 saakka, jolloin 24-vuotias espanjalainen Fernando Alonso voitti mestaruuden.[6]
Emerson Fittipaldi McLaren-autollaan Britannian GP:ssä toisena mestaruusvuotenaan 1974
Kaudella 1973 Fittipaldi otti kauden neljästä ensimmäisestä kilpailusta kolme voittoa, jonka jälkeen Lotus otti käyttöön uuden 72E-mallin, josta ei ollut Jackie Stewartin Tyrrellin haastajaksi. Oli Stewartin vuoro voittaa maailmanmestaruus 16 pisteen erolla.[2][1]Kaudeksi 1974 Fittipaldi siirtyi McLaren-talliin, ja voitti kauden aikana kolme kilpailua, joiden lisäksi saavutti neljä muuta palkintosijaa sekä voiton Clay Regazzonista maailmanmestaruustaistossa. Seuraavana vuonna hallitseva mestari Fittipaldi saavutti vielä kaksi voittoa ja neljä muuta palkintosijaa, mutta mestaruuden vei Niki Lauda.[2][1]
Kaikkien järkytykseksi F1-uransa huipulla ollut Emerson Fittipaldi ilmoitti jättävänsä McLarenin ja siirtyi ajamaan veljensä WilsoninFittipaldi-talliin.[7] Emerson ajoi Fittipaldi-tallissa viisi kautta ilman mainittavampaa menestystä (paras kilpailusijoitus toinen). Hän karsiutui jopa kolme kertaa kilpailusta.[2][1]
Ura Amerikan sarjoissa
Emerson Fittipaldi Indianapolisin 500 mailin kilpailussa vuonna 1994.
1980 Fittipaldi lopetti F1-uransa ja piti muutaman vuoden tauon, kunnes 38-vuotiaana vuonna 1984 teki paluun kilpa-auton rattiin CART-sarjassa. Ensimmäinen vuosi meni sopeutuessa uuteen luokkaan ja kahdessa eri tallissa, kunnes hän pääsi loukkaantuneen Chip Ganassin tuuraajaksi Patrick Racing -talliin, jossa ajoi viisi vuotta.[8] Vuonna 1989 hän voitti viisi kilpailua ja sijoittui kaikissa muissa kilpailuissa viiden parhaan joukkoon, minkä seurauksena hänet kruunattiin mestariksi. Samana vuonna "Emmo" esitti häikäiseviä otteita Indianapolis 500 -kilpailussa, jonka hän voitti kahden kierroksen erolla pahimman kilpakumppanin Al Unser juniorin keskeytettyä.[2][1]
1990Roger Penske palkkasi Fittipaldin omaan Penske Racing -talliin, jossa Fittipaldi taistelikin kuuden vuoden ajan tasaisesti kärkisijoista. 1993 hän otti toisen Indy 500 -voittonsa, josta nousi kohu Fittipaldin nautittua appelsiiniplantaasinsa kunniaksi voitonjuomana appelsiinimehua perinteisen maidon sijasta, mikä sai Indianan meijeriliiton (engl.The American Dairy Association of Indiana) pettymään ja osa yleisöstä buuasi hänelle.[2][1][9]
Lähes 50-vuotiaana vuonna 1996 Fittipaldi loukkaantui Michiganissa ja lopetti uransa viimeistään vuotta myöhemmin satutettuaan selkänsä pienlentokoneonnettomuudessa Brasiliassa.[8]
Uran jälkeen
Vuonna 2003 hän teki paluun CART:iin, mutta tällä kertaa tallin omistajana.[2][1][10]
Vuonna 2016 Fittipaldi ajautui taloudellisiin ongelmiin, joiden selvittämiseksi häneltä ulosmitattiin muun muassa vanhoja kilpa-autoja. Velkaa on kerääntynyt n. 6,5 miljoonaa euroa.[11]